Pohdintaa Hennasta

Mitä pitää ihmiselle tapahtua että hänestä kasvaa tuollainen kuin Henna? Jotain todella kauheaa!? Sääliksi käy.. :(
41064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

samaa mieltä sinusta!

Äänestä
  • Sä oot varma tapaus.

    Äänestä

Arvion että Henna on lapsena ollut kiusattu ja hyljeksitty lapsi. Kavereita ei ole ollut ja saanut osakseen pilkkaa ulkomuodosta tai vastaavasta Kertoihan hän olleensa ennen silikoneja melko rinnaton. Tämä johtanut alemmuuskompleksiin. Nyt vanhemmiten on saanut huomioita seksin takia ja on pönkittänyt itsetuntoaan monilla partnereilla ja saamalla huomiota vaikka vaan pelkästä seksistä. Tehdyt kauneusleikkaukset ovat ennentään nostaneet itsetuntoa. Itsetunto on kuitenkin rakentunut heikolle kiusatulle pohjalle joka mielestäni näkyy epävarmuutena itsestään joka peitetään näennäisesti kovan ulkokuoren alle. Vertailu perustuu omaan kokemukseen.

Äänestä
  • Kuulostaa hyvältä arviolta. Heikon itsetunnon näkee nykyään meikin ja merkkivaatteiden määrästä.
    Melkein käy sääliksi, kun ajattelee tyttörukan tulevaisuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Netta kirjoitti:

Mitä pitää ihmiselle tapahtua että hänestä kasvaa tuollainen kuin Henna? Jotain todella kauheaa!? Sääliksi käy.. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu