Olen huomannut itelläni oireita, jotka selvästi viittaavat sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Onkohan Porissa mitään ryhmää, jossa olis muita samasta asiasta kärsiviä ja miten sellaiseen pääsisi?
sosiaalisten tilanteiden pelko
herrasmies ja silleen
28
1549
Vastaukset
- diagnosoitu
Itselläni on masennus- ja paniikkioireiden lisäksi myös tämä sosiaalisten tilanteiden pelko diagnosoituna. Mielenterveystoimistossa voi käydä puhumassa. Hanki lähete esim. terveyskeskuksesta. Kaupassa ym. asioiminen on hankalaa. Puhelimeen vastaaminen ja asioiden toimittaminen ongelmallista. Postilaatikolla käyminen ahdistaa jne. Yritä tässä sitten taaplata eteenpäin, ystäväpiiri ei ymmärrä.....
- on melko
yleinen tämän päivän kiireisessä yhteiskunnassa.
Apua ongelmaasi varmasti löytyy.
Esim. erilaiset terapiat ja lääkkeet.
Monasti kaltaisesi henkilöt ovat vain herkempiä reakoimaan stressaaviin tilanteisiin ja hyväksymällä itsesi sellaisena, kuin olet parannat omaa oloasi merkittävästi.
Yksityislääkärit ovat ehkä kaikkein nopeimmin saatavalla ja asiantuntemus yleensä kaikkein korkein.
Olen itsekin painiskellut samojen juttujen kanssa jo kymmeniä vuosia ja silti saavuttanut paljon elämältä. Eli valoa on tulevaisuudessa, kun vain uskallat kohdata ongelmasia.- että...
ei se tilanne siitä mihinkään parane, päinvastoin yleensä pahenee iän myötä. Lääkkeet sattavat hieman auttaa, mutta kannattaa miettiä myös onko hyöty ja haitta tasapainossa, monesti ihminen joka aloittaa lääkehoidon on hetken päästä lääkekierteessä josta on hankala päästä irti. Paras lääke on vaan hakeutua mahdollisimman paljon sosiaalisiin tilanteisiin ja terapioida siten itse itseään.
- mieltä
että... kirjoitti:
ei se tilanne siitä mihinkään parane, päinvastoin yleensä pahenee iän myötä. Lääkkeet sattavat hieman auttaa, mutta kannattaa miettiä myös onko hyöty ja haitta tasapainossa, monesti ihminen joka aloittaa lääkehoidon on hetken päästä lääkekierteessä josta on hankala päästä irti. Paras lääke on vaan hakeutua mahdollisimman paljon sosiaalisiin tilanteisiin ja terapioida siten itse itseään.
Olen tuon paniikin kanssa hetken kulkenut ja on kehotettu lääkäriin ja lääkkeitä. En hae kun olen sitä mieltä että se vain "turruttaa" ihmisen, siirtää asian piiloon mutta ei poista sitä. Pakotan itseni tilanteisiin ja "puhun itseni kanssa" matkalla kauppaan. Osittain olen paniikkia helpottanut mutta töitä on vielä edessä..
- vanhoja
mieltä kirjoitti:
Olen tuon paniikin kanssa hetken kulkenut ja on kehotettu lääkäriin ja lääkkeitä. En hae kun olen sitä mieltä että se vain "turruttaa" ihmisen, siirtää asian piiloon mutta ei poista sitä. Pakotan itseni tilanteisiin ja "puhun itseni kanssa" matkalla kauppaan. Osittain olen paniikkia helpottanut mutta töitä on vielä edessä..
olette?
Kiellätte itseltänne psyykelääkkeet, mutta jos sairastatte diabetesta/verenpainetautia hyväksytte lääkkeet!
Ette ole sinut itsenne kanssa, koska tuohon vaivaan on todella tehokkaita lääkkeitä!!!
Vaikuttavat aivojen kemiaan ja tasaavat juuri sen ylimääräisen stressin pois mikä on kaiken ongelma!
Puhun nyt usean vuosikymmenen kokemuksella ja kun ikää tulee alkaa hyväksymään omat piirteensä paremmin.
Todellakin ikä vähentää oireita, koska vanhemman ihmisen on helpompi "sairastaa".
Kuka sitten loppujen lopuksi on "sairas", se joka reakoi helposti tämän päivän yhteiskunnassa vai se joka ei reakoi mitenkään? - sinä?
vanhoja kirjoitti:
olette?
Kiellätte itseltänne psyykelääkkeet, mutta jos sairastatte diabetesta/verenpainetautia hyväksytte lääkkeet!
Ette ole sinut itsenne kanssa, koska tuohon vaivaan on todella tehokkaita lääkkeitä!!!
Vaikuttavat aivojen kemiaan ja tasaavat juuri sen ylimääräisen stressin pois mikä on kaiken ongelma!
Puhun nyt usean vuosikymmenen kokemuksella ja kun ikää tulee alkaa hyväksymään omat piirteensä paremmin.
Todellakin ikä vähentää oireita, koska vanhemman ihmisen on helpompi "sairastaa".
Kuka sitten loppujen lopuksi on "sairas", se joka reakoi helposti tämän päivän yhteiskunnassa vai se joka ei reakoi mitenkään?olen 42-v, enkä koe itseäni "ihan kakaraksi" mutta se on silti minun mielipiteeni lääkkeistä. Kaikki kokee asiat eri tavalla ja eri voimakkuuksin. En siis tuomitse lääkkeiden käyttöä mutta minä olen selvinnyt ilman niitä ja aion tehdä niin vastakin, saattaa olla että minun oireilut on sitten suht´ pientä.
- sinua,
sinä? kirjoitti:
olen 42-v, enkä koe itseäni "ihan kakaraksi" mutta se on silti minun mielipiteeni lääkkeistä. Kaikki kokee asiat eri tavalla ja eri voimakkuuksin. En siis tuomitse lääkkeiden käyttöä mutta minä olen selvinnyt ilman niitä ja aion tehdä niin vastakin, saattaa olla että minun oireilut on sitten suht´ pientä.
"pikkuisen" vanhempi kylläkin.
Oletko ajatellut sitä, että jos aina stressaat tai murehdit tälläisiä sinulle vastenmielisiä tilanteita, niin elimistösi tuppaa käymään ylikierroksilla.
Itse suhtauduin ja toimin ennemmin kuten sinäkin, mutta läheisen sairastuttua vakavaan aivokasvaimeen, suhteeni asialle muuttui.
Eli hän oli myös jännittäjä tyyppiä ja hampaat irvessä kieltäytyi kaikesta kemiallisesta lääkityksestä, hän ei voinut sietää edes alokoholia ja oli absolutisti.
Eli ja pärjäsi elämässään hyvin kunnes keskiiässä todettiiin vakava pahanlaatuinen aivosyöpä.
Nyt hän on sairastanut tautiaan lähes kymmenen vuotta, kaksi viimeistä liikuntakyvyttömänä vuodepotilaana, myös puhekyky on mennyt.
Uskon, että jatkuva ylenmalkainen stressi oli hyvin suuri tekijä hänen sairauteensa.
Olen myös asiaa tutkinut paljon kirjallisuudesta.
Eli nämä asiat, kun laittaa puntariin, niin mikä on sitten loppuviimeksi paras tapa hoitaa tätäkin
yhä lisääntyvää ihmisten ongelmaa?
Mene ja tiedä ehkä se keskitie? - joillakin
vanhoja kirjoitti:
olette?
Kiellätte itseltänne psyykelääkkeet, mutta jos sairastatte diabetesta/verenpainetautia hyväksytte lääkkeet!
Ette ole sinut itsenne kanssa, koska tuohon vaivaan on todella tehokkaita lääkkeitä!!!
Vaikuttavat aivojen kemiaan ja tasaavat juuri sen ylimääräisen stressin pois mikä on kaiken ongelma!
Puhun nyt usean vuosikymmenen kokemuksella ja kun ikää tulee alkaa hyväksymään omat piirteensä paremmin.
Todellakin ikä vähentää oireita, koska vanhemman ihmisen on helpompi "sairastaa".
Kuka sitten loppujen lopuksi on "sairas", se joka reakoi helposti tämän päivän yhteiskunnassa vai se joka ei reakoi mitenkään?on sen sosiaalisentilanteen pelon rinnalla jonkinlainen muukin psyykkinen sairaus, johon lääkehoito on tarpeellinen, mutta kyllä tuo ns: vaikea asteinen paniikkihäiriö ilman lääkkeitäkin hoituu omilla konsteilla, jos vaan on hiemankin motivaatiota eikä heti syöksy "lääkekapille" kun siihen annetaan mahdollisuus. Itse olen kärsinyt sairaudesta koko ikäni, olen nyt 45v ja kerinnyt kokeilla monenlaista hoitoa. Tuntuu että tilanne vain pahenee. Osaksi tuo saattaa johtua myös siitä että vanhemmiten liikehdintä erilaisissa tilaisuuksissa harvenee ja sitä myöden myös sosiaalliset taidot hieman "unohtuu" Huom: me ihmiset olemme erillaisia myös sairastaessamme. Elikkä en tyrmää myöskään muiden mielipiteitä. ps:Diabetes/verenpainetauti eivät paini ihan samassa sarjassa.
- lämpimiä
sinua, kirjoitti:
"pikkuisen" vanhempi kylläkin.
Oletko ajatellut sitä, että jos aina stressaat tai murehdit tälläisiä sinulle vastenmielisiä tilanteita, niin elimistösi tuppaa käymään ylikierroksilla.
Itse suhtauduin ja toimin ennemmin kuten sinäkin, mutta läheisen sairastuttua vakavaan aivokasvaimeen, suhteeni asialle muuttui.
Eli hän oli myös jännittäjä tyyppiä ja hampaat irvessä kieltäytyi kaikesta kemiallisesta lääkityksestä, hän ei voinut sietää edes alokoholia ja oli absolutisti.
Eli ja pärjäsi elämässään hyvin kunnes keskiiässä todettiiin vakava pahanlaatuinen aivosyöpä.
Nyt hän on sairastanut tautiaan lähes kymmenen vuotta, kaksi viimeistä liikuntakyvyttömänä vuodepotilaana, myös puhekyky on mennyt.
Uskon, että jatkuva ylenmalkainen stressi oli hyvin suuri tekijä hänen sairauteensa.
Olen myös asiaa tutkinut paljon kirjallisuudesta.
Eli nämä asiat, kun laittaa puntariin, niin mikä on sitten loppuviimeksi paras tapa hoitaa tätäkin
yhä lisääntyvää ihmisten ongelmaa?
Mene ja tiedä ehkä se keskitie?Käynyt kolarin läpi ja selvinnyt siitä mistä ei olisi pitänyt joten en tosiaan stressaa pienistä. Mutta otinpas miehen jolla pitää olla kulissi yllä. Koko ajan miettiä miten puhua,mitä puhua ja esittää muille että kaikki on paremmin kuin mitä oli niin siitä se sitten lähtikin. Nyt yritän toistella itselleni että saan olla minä, en niinkuin muiden mittarin mukaan... Ajatuksesi on hienoja ja olisi mukava saada vaikka s.posti osoitteesi ja jutella lisää..
- siulle!
lämpimiä kirjoitti:
Käynyt kolarin läpi ja selvinnyt siitä mistä ei olisi pitänyt joten en tosiaan stressaa pienistä. Mutta otinpas miehen jolla pitää olla kulissi yllä. Koko ajan miettiä miten puhua,mitä puhua ja esittää muille että kaikki on paremmin kuin mitä oli niin siitä se sitten lähtikin. Nyt yritän toistella itselleni että saan olla minä, en niinkuin muiden mittarin mukaan... Ajatuksesi on hienoja ja olisi mukava saada vaikka s.posti osoitteesi ja jutella lisää..
Yritin vain valaista omia ajatuksiani tästä asiasta.
Olen pohtinut "syvällisesti" tätä ihmisten oravanpyörää ja tullut todellakin siihen mielipiteeseen, että liiallinen rajoittuneisuus täytyisi saada meiltä ihmisiltä pois, ehkä sitten hyväksyisimme itsemme ja muut ihmiset paremmin.
Tuo esittäminen "parempaa", kuin mitä on kuuluu ehkä tämän päivän "juppi" ilmiöihin, mutta monet vaikeat sairaudet laittavat elämänarvomme kyllä oikeaan järjestykseen.
Kirjoitin tuon Summa Summarun jutun vielä lopuksi.
Tämä on tavallaan hyvä tapa purkaa itseään ja jos pystyy auttamaan jotain muutakin ihmistä, niin kirjoitukset eivät ole ikinä turhia.
Kiitos kuitenkin sinulle ja muillekin lukijoille. mieltä kirjoitti:
Olen tuon paniikin kanssa hetken kulkenut ja on kehotettu lääkäriin ja lääkkeitä. En hae kun olen sitä mieltä että se vain "turruttaa" ihmisen, siirtää asian piiloon mutta ei poista sitä. Pakotan itseni tilanteisiin ja "puhun itseni kanssa" matkalla kauppaan. Osittain olen paniikkia helpottanut mutta töitä on vielä edessä..
Ei se tänä päivänä ihan noinkaan mene ... nykylääkkeet eivät turruta. Nämä nk serotoniinin takaisinoton estäjät ovat hormonilääkkeitä, eivät turruta tai muuta parsoonaasi vaan antavat sinulle pelivaraa siinä tilanteessa kun normaalisti oireet iskisivät. Toisinsanen kontrolloivat mielialaan vaikuttavien hormonien toimintaa - jolloin sinulle jää itsellesi aikaa ja voivamaroja miettiä miksi kyseisessä tilanteessa ahdistaa, ja selvitäkin siitä. Ja kun niinden ansiosta tilanne ei karkaa käsistäsi, pystyt analysoimaan tilanentta itse ja löytämään syitä oireisiin, tätä kautta alkaa sitten se paranemisprosessi. Lääkket ovat vai tärkeä apu siinä, ei niiden tarkoitus ole sinua parantaa vaan antaa sinulle mahdollisuus parantaa itse itsesi.
Joku myös mainitisi avuksi tuon sosiaalisiin tilanteisiin itsensä pakottamisen. Totta kyllä, mutta ei pidä suinpäin rynnätä vaan analysoiden ... kuuntele omia ajatuksiasi kun ahdistus herää, mikä siinä edessä olevassa tilanteessa pelottaa, mitä sellaista sanot itsellesi mikä tuon aiheuttaa. Niin yksinkeraiselta kuin se muuten kuulostaa, ensimmäinen lääke tuohon on vaikkapa korvaavat toiminnot. Anna mielellesi muuta tehtävää, tarkkaile mitä hyvänsä mitä ympärillä tapahtuu ... jännitys ei ehdi kasautua tilannetta odotellessa kun ajatuksen on muualla.- ---
vanhoja kirjoitti:
olette?
Kiellätte itseltänne psyykelääkkeet, mutta jos sairastatte diabetesta/verenpainetautia hyväksytte lääkkeet!
Ette ole sinut itsenne kanssa, koska tuohon vaivaan on todella tehokkaita lääkkeitä!!!
Vaikuttavat aivojen kemiaan ja tasaavat juuri sen ylimääräisen stressin pois mikä on kaiken ongelma!
Puhun nyt usean vuosikymmenen kokemuksella ja kun ikää tulee alkaa hyväksymään omat piirteensä paremmin.
Todellakin ikä vähentää oireita, koska vanhemman ihmisen on helpompi "sairastaa".
Kuka sitten loppujen lopuksi on "sairas", se joka reakoi helposti tämän päivän yhteiskunnassa vai se joka ei reakoi mitenkään?Paniikkihäiriöihin määrätään vain ja ainoastaan bentsoja, esim. diapam. Ne auttavat kyllä takuuvarmasti, mutta onkohan sitten hienoa huomata jonkin ajan kuluttua olevansa täysin koukussa niihin?! Entäs alkoholi? Ei kannata pamien kanssa juoda. Ei todellakaan hyvä yhdistelmä.
Tähän vaivaan suosittelen vain ja ainoastaan terapiaa! Ellet vaihtoehtoisesti halua itselles jopa loppuelämän kestävää lääkehelvettiä. --- kirjoitti:
Paniikkihäiriöihin määrätään vain ja ainoastaan bentsoja, esim. diapam. Ne auttavat kyllä takuuvarmasti, mutta onkohan sitten hienoa huomata jonkin ajan kuluttua olevansa täysin koukussa niihin?! Entäs alkoholi? Ei kannata pamien kanssa juoda. Ei todellakaan hyvä yhdistelmä.
Tähän vaivaan suosittelen vain ja ainoastaan terapiaa! Ellet vaihtoehtoisesti halua itselles jopa loppuelämän kestävää lääkehelvettiä.En tunne ketään jolle olisi enää aikoihin bentsoja noihin määrätty, kuten ei itsellenikään. Ylipäänsä ovat aika "vanhoja" lääkkeitä, serotoniinitoimintaa tukeva lääkitys on se jolla tänä pävänä saadaan tuloksia. Bentsot olivat aikanaan "ilopillereitä" joilla kyllä oireita sai peiteltyä mutta todellista paranemista eivät auttaneet, paniikkihäiriössä usein eivät auttaneet edes oireisiin.
- Tsellistä
Älä viitti lässyttää. Selvästi paistaa läpi että kaiken on kirjoittanut yksi ja sama henkilö, joka yrittää kiillottaa mielenterveysalan mainetta. Ei mennyt kuule läpi.
Paskaapuhumalla rahaa, se on kyllä keksintö sekin, mutta ei mene nyt läpi.
Oletko juuri valmistunut vai avannut oman pikku lanttuleikkaamon kun noin kierosti mainostat alaasi.
" tietääkö joku hyvää mielenterveyslääkäriä"? . Voin sanoa että ei tiedä kukaan kun niitä ei ole olemassa. Kun ne eivät ole lääkäreitä. Eikä ne ole hyviä.
Mainosta ennen vaikka shellin tarjouksia.
- jutustasi
Monilla samoista vaivoista kärsivillä on erittäin kielteinen suhtautuminen lääkehoitoon!
Koetaan tavallaan "nöyryyttävänä", turvautuminen lääkkeisiin.
Osa jopa lääkäreistä, kuten TV-psykiatri Frumankin vastustavat lääkehoitoa.
Heillä ei ole kuitenkaan mitään muuta kokemusta asiasta muuta kuin kirjoista oppimansa ja potilaiden kautta kokemansa.
Psyykkiset oireilut, jos eivät ole minkään trauman aiheuttamia ovat jo osin geeniperäisiä ja liittyvät poikkeuksetta aivojen kemialliseen toimintaan.
Ainut tapa saada tasattua tuota epätasapainoa on vaikuttaa juuri kemiallisesti aivoihin.
Tietysti kaikki muut terapiat ovat tueksi, mutta suurimmassa osassa eivät yksinään auta.
Lääkitys on siten melkein poikkeuksetta elinikäistä, koska kun lopetat sen palaavat oireet vähitellen uudestaan.
Mutta mitä pahaa on saada itsensä henkiseen tasapainoon?
Se parantaa päivittäistä elämänlaatuasi ja et syrjäydy arkielämästä vaivoinesi.
Lääkkeet eivät koukuta, jollet pyri turruttamaan itseäsi, mutta silloin olet jo lähellä päihderiippuvuutta, joka onkin aivan toinen juttu.
Eli avoimesti hakemaan apua ja äläkä suhtaudu kielteisesti lääkkeisiin, puhun kokemuksesta en kirjasta opitusta tiedosta, joilleka en anna kovinkaan suurta arvoa tässä asiassa!!!- chemical brother
Heippa, olen 31v ja söin erilaisia lääkkeitä kyseiseen vaivaan noin 10v ajan saamatta apua.Jos kohtaus oli tullakseen, se tuli.En tiedä oliko sitten mulla pahemman sortin vaiva vai mikä.Olin syrjäytynyt ja tykkäsin myös lutrata alkoholilla koska se tuntui ainoalta joka oikeasti auttoi.
Nykyään en syö lääkkeitä,en polta,en juo kahvia tai alkoholia.Kaikki nuo altistavat kohtauksille entistä enemmän ja ovat just niitä jotka kemiallisesti vaikuttavat aivoihin.
Mikäli turruttaa aivonsa jollain, ok, ehkä auttaa mutta tuska on kahta kovempi kun vaikutus lakkaa.
Paras keino on mennä ronskisti juttelemaan ihmisten kanssa ja hakea takaisin itseluottamustaan.Juttele vaikka r-kioskin myyjälle päivän säästä tai jututa pankkineitiä hieman normaalia kanssakäymistä enemmän,kukaties piristät hänenkin päiväänsä.Kyllä se siitä.
Terapioissakin olen ikäni juossut mutta ilman sanottavaa hyötyä.
Verratuna siihen että ulos ikkunasta tuijotteleva psykiatri kuuntelee huolesi, aloita harrastus jossa on pakko olla kanssakäymisissä toisten kanssa.Olkoot se sitten vaikka jalkapalloa tai kokkikurssi.Pääasia on että joudut juttelemaan toisten kanssa.
Jos tuntuu samalta kuin minusta, että kaikki katsovat sua ja olet jotenkin outo, fiilis on rennompi kun heti ensiksi uusiin tutustuessa sanoo että älkää sitten ihmetelkö jos olen joskus pikkasen outo,kun mulla on paniikkihäiriö.Se yleensä murtaa jään ja antaa jutunaihetta pöytään.Ihmiset ymmärtää kyllä ja olosi helpottuu kun ei tarvitse jännätä kokoajan. - linkki.
chemical brother kirjoitti:
Heippa, olen 31v ja söin erilaisia lääkkeitä kyseiseen vaivaan noin 10v ajan saamatta apua.Jos kohtaus oli tullakseen, se tuli.En tiedä oliko sitten mulla pahemman sortin vaiva vai mikä.Olin syrjäytynyt ja tykkäsin myös lutrata alkoholilla koska se tuntui ainoalta joka oikeasti auttoi.
Nykyään en syö lääkkeitä,en polta,en juo kahvia tai alkoholia.Kaikki nuo altistavat kohtauksille entistä enemmän ja ovat just niitä jotka kemiallisesti vaikuttavat aivoihin.
Mikäli turruttaa aivonsa jollain, ok, ehkä auttaa mutta tuska on kahta kovempi kun vaikutus lakkaa.
Paras keino on mennä ronskisti juttelemaan ihmisten kanssa ja hakea takaisin itseluottamustaan.Juttele vaikka r-kioskin myyjälle päivän säästä tai jututa pankkineitiä hieman normaalia kanssakäymistä enemmän,kukaties piristät hänenkin päiväänsä.Kyllä se siitä.
Terapioissakin olen ikäni juossut mutta ilman sanottavaa hyötyä.
Verratuna siihen että ulos ikkunasta tuijotteleva psykiatri kuuntelee huolesi, aloita harrastus jossa on pakko olla kanssakäymisissä toisten kanssa.Olkoot se sitten vaikka jalkapalloa tai kokkikurssi.Pääasia on että joudut juttelemaan toisten kanssa.
Jos tuntuu samalta kuin minusta, että kaikki katsovat sua ja olet jotenkin outo, fiilis on rennompi kun heti ensiksi uusiin tutustuessa sanoo että älkää sitten ihmetelkö jos olen joskus pikkasen outo,kun mulla on paniikkihäiriö.Se yleensä murtaa jään ja antaa jutunaihetta pöytään.Ihmiset ymmärtää kyllä ja olosi helpottuu kun ei tarvitse jännätä kokoajan.http://paniikki.net/index.html
katsos tuolta, jos saisit sitä kautta apua :)
- kaikki ovat
paniikki kansaa. ei mitään ihmeellistä.
nappi huuleen ja kaupungille. näin ne lääkärit sen näkevät. - Summarum
Kaikki, me olemme yksilöitä.
Jollekin auttaa puhuminen jollekin jokin lääke.
Sosiaalisten tilanteiden pelko on hyvin yksilöllistä.
Yleensäkin sain sen kuvan, että suhtautuminen lääkkeisiin on teillä hyvin negatiivista.
Eli stressaatte yllin kyllin ja seurauksena esim.verenpainetauti. Siihen sitten on jo "lupa" syödä lääkkeitä.
Ongelmaahan ei olisi, jos voisi kaikille kertoa, että on esim.kahvikuppineuroosi.
Meneppä sitten hakemaan töitä tai ole työssä, missä vaaditaan esiintymiskykyä.
Sanon vain että eipä taida onnistua.
Edelleen väitän, että vaiva on aivojen liiallinen "herkkyys" reakoida ympäristöön.
Se on lähes kokonaan kemiaa, kuten esim. vaikeat psyykkisetkin sairaudet.
Esim. Skitsofrenikolla on Dopamiinin ylituotantoa ja lääkkeillä vähennetään sitä.
Serotoniini on aivojen välittäjäaine, mikä kuluu tavallaan stressin seurauksena loppuun, lääkkeillä saatetaan taas tuo aine tasapainoon.
Masennukseen kuuluu taasen alhainen aivojen Dopamiini taso.(lisäksi serotoniini)
Monilla aineilla kuten nikotiinilla on Dopamiinia nostava vaikutus, mikä vaikuttaa hyvän olon tunteeseen.
Lääkkeet ovat nykyään "todella" kehittyneitä ja vain kovalla hakemisella löytää itselleen sopivan.
Kun ihminen saa liian "kireyden" pois pystyy hän keskittymään ja harrastamaan paremmin sosiaalisia tilanteita, mikä taas vahvistaa ihmistä itseään.
Se on tavallaan se sama "lumipallo" ilmiö, mikä saa myös paniikin omaisen käyttätymisen. Mutta pyrkimyksenä onkin nyt pyörittää pallo takaisin pieneksi, ettei se rajoita elämää.
Lääkkeet ovat mielestäni hyvä kävelykeppi, mistä saa tarvittaessa tai vähän pitemmäksi aikaakin tukea.
Perhe ja ystävät ovat myös erittäin tärkeitä, mutta monasti ymmärtäviä ihmisiä on todella harvassa.
Toivon kaikille oireileville voimia, koska itse lopuksi kannamme tämän vaivan omassa päässämme.
Tärkeintä on ettei se rajoita elämää ja elämän laatua.- vielä,
että itselläni on hyvä vaimo ja lapsia, jotka ovat antaneet voimia ja ymmärtämystä, myös tähänkin jo nuorena alkaneeseen vaivaan.
Ja nyt olen saanut sen pallon jo melko pieneksi.
Koen itse saaneeni silti tästäkin "vaivasta" paljon positiivista ymmärtämystä omien lasteni kasvatukseen.
Hyvää jatkoa kaikille!
- normitapaus
Normaali Porilainen karttaa sosiaalisia tilanteita, ja turha puhuminen korvataan viimeistään viikonvaihteessa lyömällä taksijonossa. Näin se homme vaan etenee.....
- elämänilo palasi
kokeilin lääkärin suosituksesta kognitiivista
terapiaa, jota Porissakin saa. Päätin kokeilla sitä koska lääkkeiden sivuvaikutukset olivat niin rajuja .. tosin nyt taitaa markkinoilla olla jo olla sellaisiakin joista ei niin pahoja sivuvaikutuksia tule. Terapiamuotona tämä oli mielenkiintoinen, ei ollenkaan sitä että psykiatri istuu ja kuuntelee kun sinä puhut vaan vuorovaikutteista keskustelua terapeutin kanssa..
Suosittelen lämpimästi .. voihan olla että oireet jossain vaiheessa vielä palaavat mutta sain hyvät eväät huolehtia itsestäni ja osaan jo hellittää jos alkaa "mennä liian lujaa".. mutta, kuten joku sanoi, olemme yksilöitä eikä kaikille sovi terapia. Itse olen kiitollinen lääkärilleni joka ohjasi tähän hoitomuotoon. - kyllä tuli
paljon sinulle kaveri vastauksia!
Toinen toistaan viisampia tai no ainakin omia mielipiteitä!
Kerron sinulle pitkällä kokomuksella ja tuttavien "vielä" pidemmällä kokemuksella, että vaikka lääkkeitä haukuttiin, niin ovat tänäpäivän oikein käytettynä varmin ja parhain keino löytää tasapaino.
Niillä saat "lievennettyä" tilannepelkoasi ja tilanteeseen menemällä "vahvistat" itseäsi!
Kaiken maailman "Jeesukset" vastailevat, että ota niskasta kiinni ja mene tilanteeseen, mutta eihän hölmöt tuota fobiaa olisikaan, jos se olisi niin helppoa.
Olemme yksilöitä ja jokainen reakoi omalla tavallaan, pelko on viisasta, koska jos emme pelkäisi esim.liikenteessä autoja olisi ikämme lyhyt, mutta jos siitä muodostuu ongelma, niin asia onkin toinen juttu.
Mutta ehkä löydät itse ajan kanssa sinulle parhaan avun! - kehiin
aamulla ja illalla 1mg depotti nii homma hoidossa
- herrasmies ja silleen
Onpa yleistä tämänlaatuinen oireisto. Eipä onneksi ole niin paha, kuin monella muulla. Itse en lääkkeistä ole tilanteeseeni löytänyt apua, jotain muuta on keksittävä. Kahvi ja vähäinen uni selvästi pahentaa oireitani.
Se on jännä miten tällainenkin tulee, kun muutin takaisin ulkomailta Suomeen nämä alkoivat. Yhdistän sen jotenkin hiljaisuuteen ja ehkä johtuen runsaasta musiikin kuuntelusta korvani ovat herkistyneet, siten, että välillä vaikea keskittyä olennaiseen, kun reagoi herkästi sivuhälinään. Hiljaiset hetket on niin teennäisiä, sellaisiin ei edes törmnnyt ulkomailla. Erikoinen ominaisuus kansassamme, en ole ennen sellaiseen törmännyt, tosin kuulluut monen sanoneen niin ja he eivät voi muuttaa takaisin Suomeen, koska täällä liian hiljaista ja ahdistavaa kuulemma. - Vertaistuki
Minuakin kiinnostaisi tietää, että onko Porissa sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiville vertaistukiryhmiä?
- Elegiajanoste
Suksikaa kuuseen vertaustukinenne. Heittäkää ne huumeet roskiin ja lakatkaa mömmöttämästä päätänne niin loppuu sairaus välittömästi, se jonka olette itse aiheuttaneet menemällä mielenterveystoimistoon ja alkaneet tuhoamaan aivojanne niillä kemikaaleilla. Järki hoi älä jätä.
- Vertaistuki
Mitään lääkkeitä tai huumeita en käytä ollenkaan, alkoholia tulee juotua noin 3 kertaa vuodessa, tupakkaa en polta enkä ole mielenterveystoimistossa käynyt ikinä.
Mutta kiitos asiallisesta vastauksestasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 676579
Tappo Kokkolassa
Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap274243Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?
Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei2702647Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti
Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei262040MAKEN REMPAT
Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna301558- 971407
Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan
5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee551111Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille
Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel3041107Välillä käy mielessä
olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.771066Mulla on kyllä
Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..391031