Veronkorotus

Kunnallisveroja ollaan nostamassa 19.25. Eikö mikään riitä? Joka vuosi ollaan tilanteessa, jossa veroja on korotettava, jotta 'palvelut' turvattaisiin. Miksi ei ensin lopetettaisi kunnan rahojen jakamista ympäriinsä. Sihteeri, joka jää kotiin saa 'palkkaa' kummallisella sopimuksella. Onko muita sopimuksia tehty, joilla verorahoja jaellaan ystäville ja tutuille. Miksi verorahoja ei käytetä kuntalaisten hyväksi? Jokainen sopimuksilla jaettu euro on poissa joko kunnan palveluista tai sitten veronmaksajien ruokapöydästä. Missä on päättäjien ja näiden vastikkeettomien rahojen ottajien moraali?
71048
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pieni on sihteerille lahjoitettu määrä. Yhtä merkityksetöntä kun se että vie duunipaikaltaan kyniä ja paperia lapsilleen, tai vie kaupasta suklaalevyn. Toki ex-kaupunginjohtaja olisi voinut antaa omista rahoistaan tuon jäähyväislahjan. Laitetaan raha kiertämään, se tykkää siitä. Kuntalaisilta veroina kunnan kassaan, josta RKP jakaa niitä omille kannattajilleen. Kun nostetaan kunnallisveroja, niin on enemmän mitä jakaa. Muutama kymppitonni sinne toinen tänne. Ostetaan vaikka työsuhdeautot 'avainhenkilöille'. Tai keksitään jotain muuta, matkailukin avartaa, varsinkin johtajia ja heidän sihteereitä. Nyt RKP:n aktiivit joukolla keksimään rahareikiä, jonne kasvaneet veroeurot voisi laittaa. Voisko jokunen pomo mennä osa-aika eläkkeelle, jolloin voidaan palkata uusi työntekijä. Tai halukkaat avainhenkilöt voisivat mennä kotiin lepäämään täydellä palkalla.

Äänestä
  • Veronkanto tapahtuu prosenttiosuutena Teidän tuloistanne, menot kuitenkin ovat kiinteät. Tämä teidän kannattaa muistaa mennessänne niihin paskapalkkaisiin paskaduuneihinne. Siis mitä pienempi palkka, sen korkeampi veroprosentti tarvitaan kattamaan nuo menot. Tai ei aina näinkään. Minä pudotin juuri tulojani, joten maksan ensi vuonna vähemmän veroja. Että repikää siitä!

    Äänestä

Rahaa tarvitaan sillan madaltamiseen.

Äänestä
  • Ja Steiner koulun rakentamiseen ja taidetehtaan remonttiin

    Äänestä

  • Prinssi Cahrleston kirjoitti:

    Ja Steiner koulun rakentamiseen ja taidetehtaan remonttiin

    erään JG uusiin hankkeisiin

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    erään JG uusiin hankkeisiin

    Virastotalokin pitää saada heti nyt.

    Äänestä

  • punanenä kirjoitti:

    Virastotalokin pitää saada heti nyt.

    Porvoo alkaa pikkuhiljaa muistuttaa kehityskuntia jossain Itä-Suomen ja Lapin perukoilla, mitä veroäyrin hintaan tulee. Kyllä jossain mättää ja pahasti, ellei muita keinoja kunnan talouden tasapainossa pitämiseen ole, kuin jatkuvat veronkorotukset.

    Onko tämä porukka, joka siellä istuu asioista päättämässä täysin kykenemättömiä ajattelemaan muita keinoja, niitäkin olisi ollut, kuten omaisuuden myynti, turhien virkojen lakkauttaminen (nytkin meillä on kokonaista 2 kaupunginjohtajaa johtamassa tätä valtavaa (reilut 40000 asukasta) metropolia ja liuta muita virkamiehiä mitä erilaisimmilla nimikkeillä kaupanpäälle. Valtavia, kolossimaisia kouluja rakennetaan, vaikka vanhatkin koulut ovat käyttökelpoisia, RKP:n sakille pitää tietysti ylläpitää jokaiseen kyläpahaseen omat koulunsa ja muut palvelut. Jos tämä korotus näkyisikin palvelujen parantumisena, mutta näin tuskin tulee käymään, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, kyllä tämä porukka saa veronmaksajien rahat uppoamaan pohjattomaan kaivoonsa, jonka pohjaa ei näy..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mirjami S.S. kirjoitti:

Kunnallisveroja ollaan nostamassa 19.25. Eikö mikään riitä? Joka vuosi ollaan tilanteessa, jossa veroja on korotettava, jotta 'palvelut' turvattaisiin. Miksi ei ensin lopetettaisi kunnan rahojen jakamista ympäriinsä. Sihteeri, joka jää kotiin saa 'palkkaa' kummallisella sopimuksella. Onko muita sopimuksia tehty, joilla verorahoja jaellaan ystäville ja tutuille. Miksi verorahoja ei käytetä kuntalaisten hyväksi? Jokainen sopimuksilla jaettu euro on poissa joko kunnan palveluista tai sitten veronmaksajien ruokapöydästä. Missä on päättäjien ja näiden vastikkeettomien rahojen ottajien moraali?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu