sinusta paras perhe muoto? Perustele.
Perhe Gallup
Mikä on
251007
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Minusta parasta perhemuotoa ei voi välttämättä määritellä. Toki ihanne olisi, että lapsi saisi elää onnellisessa ydinperheessä mutta tämä ei ole aina mahdollista.
Minusta paras perhemuoto on perhe, jossa asuu onnellisia ihmisiä. Minulla on onnellinen perhe; minä ja lapset. Me olemme perhe ja lapset käyvät isän luona kylässä. Näin he ovat itse sanoneet.
ydinperhe, se meidän yhteinen oli paras. Nyt mies on onneton uusikkonsa kanssa, ei onneksi lapsia. Onneksi!!! Olisi kurjaa jos uudet lapset huomaisivat isänsä haikailevan entiseen perheeseen, eikä se heidän perhe olisi se ydinperhe vaan kiireesti ja ajattelemattomasti kasattu yhteisö. Siinäkin lapset kärsisivät, ei muut. Kannattaa harkita eikä jälkeenpäin katua.
Jos sinun ja miehesi ydinperhe oli paras ja onnellinen, niin miksi erositte? Kun perheessä kaikki voivat hyvin ja ovat onnellisia, niin ei silloin erota vaan eletään onnellista ydinperhe-elämää.
Mistä sinä voit tietää että miehesi on onneton uusikkonsa kanssa? Hän voi elää hyvinkin onnellista elämää. Näin minun ex-mieheni tekee. Vaikka ero oli minulle kipeä niin se oli välttämätön. Nyt mies saa elää ihmisen kanssa jota rakastaa ja ehkä minäkin löydän jonain päivänä ihmisen jolle minä olen rakas ja tärkeä. Minun ja ex:n lapset ovat rakkaita meille molemmille vaikkakin isä heitä harvoin tapaa. Meidän ydinperhe ei ollut paras perhemuoto; joskus se sitä oli mutta loppuvaiheessa ei enää ollut.
Jos minulla on joskus uusi parisuhde niin se ei ole kiireesti eikä ajattelemattomasti kasattu yhteisö vaan perustuu todelliseen rakkauteen ja toisen huomioimiseen. Ja silloin se on paras perhemuoto minun mielestäni.
omia lapsiaan? En minä ainakaan voisi elää ilman. Jos mulla olisi uusi ukko, ja lapset vaikka isällä asuisi, niin olisin onneton. Tiedän että kaipaa meitä ja haluisi olla lasten kanssa.
nainen hyvä, sun ex mies kaipaa lapsia ei sua. Ja se ei oo uuden vaimon syy vaan sun, koska luulit että erotessää luonnollisesti lapset jää sulle. Kuinka paljon mahtaa olla maailmassa miehiä jotka itkee omien lapsien perässä mutta kun yhteiskunta luule että äiti on pyhä lehmä...ei se mitään että joskus vähän sairas semmoinen.Miksi on niin että aina lapset jää äidilleen? Itse sanoit että et voi elää ilman sun lapsia....ehkä ex mies ei kans voi, mutta kun on pakko......Ja ex vaimot vaan manipuloivat ja pomppotavat ja sitten itkevät päälleen että voi voi kun ex mies on paha ja uusi vaimo ilkeä....itse vaan imevät toisien sydänvertä ja sitä kaikkea lasten edun nimessä.
minua jos kaipaa, niin aivan turhaan. En huoli takasin ja sillä sipuli. Ei muuten lapsetkaan kovin kauniisti isästään puhu, tuskin haluuvat ees nähdä.
saa vain niitä lapsia, sinua hän tuskin kaipaa, muuten ei erota olisi halunnutkaan. Eivät ne yleisimmin etävanhemmiksi joutuvat isät halua lapsistaan eroon, vaan siitä kumppanista, jonka kanssa yhteiselo ei onnistu.
lapsistaankin eroon,luulen että painostuksen alla, jottei menettäisi niitä naikkosiakin.
painostanut jättämään naikkosia! ;)
Sä Lissu olet aika painostava tyyppi.
On ihana mies jota rakastan,ja josta olen kovin kiitollinen.. ja paljon kivoja sun ja mun-lapsia ympärillä.
Ei oo väliä perhemuodolla..väliä on vaan sillä että rakkautta piisaa,ja puhalletaan yhteen hiileen;)
tämä nykyinen perheemme: minä ja mieheni!! Lapseton perhe on usein paras, varsinkin, jos lapsettomuus on oma valinta. Saa olla ihan vaan kahden, mennä ja tulla, yhdessä ja erikseen! Ei tarvitse tapella lastenhoitovuoroista tms.
Mieheni on vkl-isä, ja joka toinen vkl kotonamme vierailee kaksi kersaa. Usein silloin teen töitä tai olen muuten poissa kotoa, omasta tahdostani. En pidä lapsista, eikä pidä miehenikään. Hän on kuitenkin erehtynyt tekemään kaksi...
erehdys..ja sen tajuaa,jos omaa pienenkin järjen hivenen!
Syntyvyyden säännöstelystä/ehkäisystä puhutaan jo alakoulussa..joten ei voi olla tietämätön kuinka lapset alkunsa saavat.
Ainahan se mies voi selittää mitä tahansa sinun mieliksesi..mutta seksistä hän on selvästikin on nauttinut ja kaksi lasta siten maailmaan saattanut, muun kuin sinun kanssasi;)
jos ei heistä pidä? Aika outo mies! Ei niitä nainen yksin voi tehdä. Vai onko sun painostuksen alla sanonut sulle ettei niistä pidä,jottei menetä laastarisuhdetta. Yksin kun lasten ikävä on raskaskantaa.
seksistä muun kuin mieheni kanssa ennen häntä, ei siinä mitään. No, joka tapauksessa mieheni ei lapsista pidä, näin se vaan on. Sitä voi olla äitien vaikea hyväksyä. Velvollisuutensa rahallisesti ja tapaamisin hoitaa, eli vastuun kantaa virheistään. Hyvä näin.
Olemme jo useita vuosia olleet yhdessä, ja lasten äidin kanssa mieheni on ollut eronneena kauan kauan aikaa. En siis ole laastarisuhde (vaikka en lapsista pidäkään) vaan mieheni ensimmäinen ja rakas vaimo.
Sorry vaan äidit: Lapsetomuus on minulle oma valinta ja olen onnellinen mieheni kanssa!!
nuoruuden huumassa tekevät lapsia, ole lapsirakkaita. Mieheni saa tavata lapsiaan aina, kun haluaa. Joka toinen vkl lapsiaan tapaa, ei yhtään useammin. Mieheni on kuitenkin velvollisuudentuntoinen, ei lapsirakas.
ovat lapselle paras perhe muoto. Lapselle ei pidä näyttää mallia että perheen voi jättää koska tahansa kun ei enää jaksa, ja uuden akan voi ottaa koska tahansa, ja uusia kakaroita koska tahansa, ja entiset leittää pois.
Siitä syntyy sukupolvien välinen kierre, kun lapset eivät ymmärrä että perhe on se sama niin kauan kun elämää riittää. Ei sitä voi potkia pois. Kun lapsille ie opeta vääristynyttä perhe mallia, niin loppuu tälläinen sikinsokin sekalaiset perheet, joissa kukaan ei tiedä omia sukujuuriaan. Ollaan vaan yhdessä, muttei ole mitään minä vuoksi ollaan yhdessä.
Perhe on biolobiset jäsenet, mutta sikinsokin systeemi on vaan joku asumismuoto, jossa useat eri sukulaisuhteet asuvat keskenään. Yhdessä voi asua vaikka tuhat ihmistä, mutta oikeaa perhettä ei voi olla kuin se ydinperhe.
Ydinperhe voisi olla kaikille se paras vaihtoehto, jos sen aikuiset jäsenet olisivat riittävän kypsiä ylläpitämään ajatusta yhteiseen hiileen puhaltamisesta, sen sijaan, että kilpaillaan keskeneään siitä, kumpi saa enemmän lapsivapaata omaa aikaa omille harrastuksilleen ja ystävilleen, tai kumpi saa kirkkaamman kruunun marttyyrin asemastaan kaiken kodin hoitajana, tai kumpi ylipäätään on aina oikeassa kaikesta - myös siitä, mitä toisen pitäisi ja kuuluu tuntea.
Ydinperhe voisi olla ihana tavallinen perhe, jos sen ei tarvitsisi käyttää kaikkea aikaansa siihen, että saa julkisivun paremman näköiseksi kuin naapurin Pertti ja vuosittaiset etelänmatkat hohdokkaampiin paikkoihin kuin isosisko Ulla. Ydinperhe voisi olla ihana paikka elää, jos se koostuisi sisällöltään muusta kuin talouteen ja näyttävyyteen panostamisesta - eli yhteisestä ajasta ja lämmöstä ja rakkaudesta, aikuisten yhteen hiileen puhaltamisesta ja jaksamisesta toinen toistaan tukien, toistensa parhaina ystävinä. Kun ydinperheelliset tajuaisivat panostaa parisuhteensa vaalimiseen, voisivat kaikki perheenjäsenet paljon paremmin. Valitettavasti tämä usein tajutaan vasta uusperhe vaiheessa. Onnellista silti että edes silloin.
Uusperhe voi olla se onnen auvola arkisine kommervenkkeineen, jos siellä sen perheen aikuiset pystyvät tasavertaiseen kumppanuuteen, avoimuuteen ja vaalivat myös parisuhdettaan. Haastavampaa se tietysti on, mutta TAHTO onkin se sana, jota alttarilla vannotaan, ja jonka niin monet ydinperheelliset pariskunnat unohtavat. Uusperhe voi olla onnellinen paikka kaikille, kunhan lapset ovat hyväksyttyjä ja rakastettuja, sekä parisuhteesta vihdoin pidetään huolta niin kuin kuuluu.
Nimi. suurimman osan aikaa ydinperheellinen, osan aikaa uusperheellinen.
ei kuitenkaan pelkkää faktaa tai VAIN oikea totuus.
Itse elin lapsuus/-nuoruusiän
ns. ydinperheessä,jossa vanhemmat oli hyvin tiivis pari yhdessä..unohtaen kokonaan meidän lasten tunteet ja tarpeet.
Me olisimme tarvinneet enemmän rakkautta, yhdessäoloa ja turvallisuutta.
Mutta elimmekin "isän pelossa" koko lapsuusiän..perhe pakkaseen-periaatteella,etenkin kun isä sille päälle sattui.
Kotoa jouduimme kaikki lapset lähtemään heti kun peruskoulu oli suoritettu..kotona ei saanut enää asua..piti etsiä asuinpaikka muualta.
Ei saatu kotoa rahallista apua,ja muutoinkin kaikessa piti pärjätä omillaan.
Kun aikuisiällä(26v)perustin OMAN perheen,ajattelin että nyt sitten tämä minun suhde kestää ja saan sen mitä olen aina halunnut..oman,ehjän perheen jossa kaikilla olisi turvallinen ja hyvä olla.
Lapsia syntyi useampikin,ja kuvittelin olevani onnellisessa avioliitossa kunnes 12vuoden avioliiton jälkeen mies ilmoitti että hällä on suhde toisaalla ja haluaa erota.
Itsellä siis enemmän kokemusta siitä millaista on olla ja asua YDINPERHEESSÄ.
Ja ainakin omalta kohdaltani se on ollut vain pelkoa/turvattomuutta/petettyjen lupausten rikkomista..väkivallalla höystettynä.Samaa se oli lasteni kohdalla entisessä liitossani..lasten isän taholta.
Nyt kun olen Uusperheellinen, tunnen olevani suojassa kaikelta pahalta..kukaan ei sooloile,eikä
ajattele vain omaa etuaan.
Tiedän että mieheni ei koskaan satuttaisi minua,lapsiani tai omia lapsiaan.
NYT me elämme OIKEANA perheenä toisemme huomioiden ja rakastaen.
Lapsetkin ovat oppineet,ja ymmärtävät sen että oikeassa perheessä ei saa satuttaa toista,ei edes sanallisesti!
tarjoaa turvallisen perustan kaikille jäsenilleen ja jossa kaikki jäsenet voivat hyvin.
josta olen haaveillut. meillä on ihan koti, yhteinen lapsi tulossa ja muutenkin asiat hyvin. Meillä menee loistavasti ja naimisiinkin olemme menossa. syy tähän onneen on tämä; mieheni tajusi monen vuoden uhkailun, kiristyksen ja hulluuden jälkeen luopua kokonaan isyydestään, ex-vaimon sekoilujen takia. ei ole ollut enää sen jälkeen mitään ongelmia meidän suhteessamme. Mies sanoi että tuntu kuin ois otetti kivi sydämeltä, ja jos hän saisi nyt valita ei koskaan olisi mennyt tämän ex-naikkosen kanssa yhteen saati tehnyt lapsia hänen kanssaan. näin meillä. kommenttia, eksät?? 8)
tuskin mies itse luopuu lapsistaan, ja hehkuttaa, miten kivi putosi sydämmeltä! Heh hee, ja kuka tuollasen miehen enää huolisi,joka noin päättömiä laskee suustaan.
Kiristyksen makua, hyi, että kehtaatkin!
teillä olekaan vaan uusionaikkosilla! joo kyllä ihan itse mies sen sanoi, en oo kertaakaan pyytäny enkä käskeny hänen tehdä tai sanoa mitään, ihan itse hän katkais välit exäänsä ja lapsiinsa. ja hyvä niin.
niin ikäväksesi voin kertoa, ettei hän ole kehdannut minulle näyttäytyä, eikä lapsilleni. Lapseni pistäisi moisen naikkosen pihalle hyvin hätään, jos meille kehtaisi tulla. On muuten aikuiset lapset joten ei vaaraa naikkosista. Eipä ollut lapsenakaan, sillä mies ymmärsi kunnioittaa minua ja lapsiamme niin paljon, ettei tuonut naikkosiaan meille.
Perinteinen ydinperhe tietysti on ihanne, missä kaikki voivat hyvin. Tai, mikäli ristiriitoja tulee pystytään ne ratkaisemaan ja riidat sopimaan. Ihanne on perisuhde, missä puhalletaan yhteenhiileen ja löydetään tarvittaessa anteeksiantoa.
Ja vielä harvinaisempaa herkkua nykypäivänä on, jos avioliitto on solmittu ennen lasten tuloa. Tästä tulee kuva, että liitto on harkittu, eikä lapsi ole vahinko vain jonkun kanssa harkittu kun nyt kylillä on pyöritty...No joo tämä nyt vähän kärjistäen. Arvostan kuitenkin henk. koht. perinteistä ja vanhoihin arvoihin perustuvaa perhettä.
Uusperheistä tulee itselle kuva, että niissä alkaa olla niin monta osapuolta, että ongelmia myös tulee tuplatusti. On mustasukkaisuutta exää tai uutta puolisoa kohtaan. Myös lasten välillä voi olla mustasukkasuutta. Ilmetä lasten epäoikeudenmukaista kohtelua tms. En halua yleistää ja toki ydinperheessäkin voi tällaisia ongelmia olla. Siinä kuitenkin perustelut, mitä itselle tulee mieleen. Lisäksi uusperheistä tulee itselle sotkuinen kuva.
Paras perhemuoto on mielestäni sellainen, jossa kaikki kotona-asuvat vanhemmat rakastavat toisiaan ja kaikkia heidän luonaan asuvia ja vierailevia lapsia.
Muoto on siis aivan sivuseikka, tärkeintä on käytännön toimivuus.