Olin jo lapsesta asti haaveillut tulevani kirjailijaksi, niinkuin naapurini Kirsi kylällämme oli. Hän kulki keltaisessa lierihatussaan pitkin raittia ja kaikki kyläläiset olivat salaa ylpeitä siitä, että tunsivat Kirsin. Minä myös, vaikka olinkin silloin pelkkä poikanen, mutta tajusin kutsumukseni elokuisen helteen seesteisyydessä siinä kyläkaupan pihalla aivan selkeästi kuunnellessani Kirsin heleää naurua ja minua pyörrytti.
Kolmekymmentä vuotta myöhemmin haaveilin edelleenkin kirjailijan urasta, mutta minusta se alkoi aina vain tuntumaan yhä enemmän ja enemmän pelkältä haaveilulta. Lukiessani internetissä aloittelijoiden tekstejä ja kokeneidempienkin, tajusin ettei minulle olisi milloinkaan pelipöydässä minkäänlaista jakoa.
Viha oli melko uusi kokemus, ainakin voimakkuudellaan. Se oli kauttaaltaan punaista ja se sattui hampaisiin ja harvoihin rintakarvoihini. Mietin joskus, miten voisin maksaa kaiken kärsimäni sellaisille ihmisille jotka nauttivat olemassaolostaan ja siinä sivussa tekivät kaikkea sitä mihin en itse kyennyt. Esimerkiksi kirjoittamiseen.
Yrittäminen on tänään päivän aihe. Yritä selvitä ensin hengissä, sen jälkeen yritä voittaa ja vielä ylittää sekin. Kuoleman kynnyksellä nouse ja naura, sitten olet entistäkin voimallisempi voittamaan seuraavan sodan. Näin minäkin tein.
Perustin yrityksen joka keskittyi kirjoittamiseen. Rekisteröinti ja muu byrokratia ei maksanut paljoakaan, verotettavaa tuloa en edes oluut suunnitellut siitä saavani. Tärkeintä mitä sitä kautta saisin, oli viralliset henkilötiedot ja työhistoriat ynnä muut. Ne avasivat uskomattomia näköaloja minussa vuosia sitten syntyneelle sadismille.
Nyt elämä alkaa olla ihanaa.
Kolmekymmentä vuotta myöhemmin haaveilin edelleenkin kirjailijan urasta, mutta minusta se alkoi aina vain tuntumaan yhä enemmän ja enemmän pelkältä haaveilulta. Lukiessani internetissä aloittelijoiden tekstejä ja kokeneidempienkin, tajusin ettei minulle olisi milloinkaan pelipöydässä minkäänlaista jakoa.
Viha oli melko uusi kokemus, ainakin voimakkuudellaan. Se oli kauttaaltaan punaista ja se sattui hampaisiin ja harvoihin rintakarvoihini. Mietin joskus, miten voisin maksaa kaiken kärsimäni sellaisille ihmisille jotka nauttivat olemassaolostaan ja siinä sivussa tekivät kaikkea sitä mihin en itse kyennyt. Esimerkiksi kirjoittamiseen.
Yrittäminen on tänään päivän aihe. Yritä selvitä ensin hengissä, sen jälkeen yritä voittaa ja vielä ylittää sekin. Kuoleman kynnyksellä nouse ja naura, sitten olet entistäkin voimallisempi voittamaan seuraavan sodan. Näin minäkin tein.
Perustin yrityksen joka keskittyi kirjoittamiseen. Rekisteröinti ja muu byrokratia ei maksanut paljoakaan, verotettavaa tuloa en edes oluut suunnitellut siitä saavani. Tärkeintä mitä sitä kautta saisin, oli viralliset henkilötiedot ja työhistoriat ynnä muut. Ne avasivat uskomattomia näköaloja minussa vuosia sitten syntyneelle sadismille.
Nyt elämä alkaa olla ihanaa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Masokismille.
T. ®Sherlokki © 2008
En, vaan sadismille.
Kirjallisuus on nykyään marginaalinen ilmiö. Kirjailija ei elä (piste).
Kirjalijaliiton jäsenen tulot ovat 1 euro per tunti. Kustannustoimittajilla on sen sijaan työehtosopimus. Pyri siis sirkuksen puolelle. Siellä saat lukea aidosti hullujen lähettämiä käsikirjoituksia tai jättää ne lukematta - ihan kuinka vaan.
Parasta mitä kirjailijalle voi tapahtua, on saada 5-vuotinen apuraha. Se on 1300 euroa kuussa veroitta. Joissakin ammateisse sen voi tienata päivässä, mutta kirjailu ei kuulu niihin ammatteihin.
Ainoa tapa saada apuraha, on tulla ainakin pariin kertaan vanhan kustannusyhtiön julkaisemaksi. Tämän vuoksi jatkatkin käsikirjoitusten lähettämistä kustannusyhtiöille, vaikka eiväthän ne niitä lue.
Voisi tietysti mennä vielä huonomminkin. Voisit olla runoilija, ja ...
kirjoitan sellaisen kirjan joka myy. Miksi haluaisin kirjoittaa sellaisen jolla ei elä? Sitä saa mitä tilaa ja niin tapahtuu, mitä ajattelee.
Voi hyvä tavaton. Se, mitä kirjoitat, ei merkitse yhtään mitään!
Tunnettu kustannusyhtiön toimitusjohtaja kertoi luottamuksellisesti, että "kaikki pa...ka myy, jos kirjoittajaksi voi merkitä tunnetun julkkiksen, jolla sattuu kirjan lanseeraamisen aikaan olemaan mehevä skandaali. Muun kanssa on sitten jo paljon, paljon vaikeampaa."
Kirjoittajan julkisuus myy, mikään muu ei.
Luuletko aivan toissasi, että kaikki kirjailijat ovat biseksuaaleja? Ääh, kysymys on vain ja ainoastaan markkinoinnista.
Suomeen mahtuu yksi varsinainen best seller per vuosi. Muut saavat tyytyä yhteen euroon per tunti. Ne, jotka saavat 1300 apurahaa per kk, ovat omasta mielestään onnistuneita ja nirvanassa.
Jos olet realisti, alat vaikka putkimieheksi.
Kaikki maksaa niin tolkuttomasti, ettei kirjoittamisella pelkästää tahdo tulla toimeen.Suomi on tässäkin suhteessa kallis maa.Jos ahneuden saisi poistettua maailmasta, niin täällä pärjäisi paremmin.
Tällainen on kirjailijan todellinen maailma.
miksi kirjoittaminen tulee pakkomielteeksi jos siinä ei ole kerran mitään innostavaa ja hauskaa? Mitäs tää tyyppi (oletan että on fiktiota) tekee toteuttaakseen sadismia. Vai puhutko itsestäsi, tutustasi tai keksitkö koko kummallisen jutun?
Kirjoitus satuttaa, kirjoitus tuhoaa, kirjoitus tappaa! :D :D
Taitavalla kirjoittajalla on valtaa!
Lähes kaikki kirjoittamisen muodot suorittaneena en ole koskaan kirjoittamalla tuntenut käyttäväni valtaa. Jos saan jonkun nauramaan tai miettimään jotain pieneksikin hetkeksi, olen onnistunut.
Kirjoittajan "vallassa" on saada aikaan naurahdus. Siinä kaikki.
Missähän maailmassa elät? Tuo ei nimittäin ole tervettä.
Tervettä tai ei, näin on ja näin on aina oleva!
tälle palstalle, ideana. Harrastajakirjoittajahorror onkin tähän saakka jäänyt vähän viljellyksi aihepiiriksi. Miten juttu jatkuu...?