Tää on mahdollisimman lyhyesti kerrottuna näin.
Olen avoliitossa ollut yli 25 v, ja meillä yhteinen poika.
Asuimme 5 v, yhdessä kunnes poika syntyi ja nyt hän kohta 22 v, ja muutti opiskelemaan 2 v, sitten kauas kotoa ja matkasta johtuen ja siitäkin kun hän on mennyt kihloihin, hän ei kerkiä kotonaan käymään,, no sepä siitä.
Kotona avovaimon kanssa kun olemme kahdestaan niin meillä ei enään ole mitään yhteistä tekemistä eikä keskusteltavaa,on kuin olisimme jonnekkin tyhjyyteen pudonneet.
Vaikka on kesämökki ja asuntovaunu sun muut mitä nyt tavallisella pariskunnalla on niin yhteinen kanssakäyminen on jotenkin sammunut, ei kiinnosta seksi, ei minua eikä tunnu häntäkään kiinnostavan eikä enään olla hyväntuulisia ja nauravia, vaan kumpikin on jossain "muissa maailmoissa".
Tämä jonkun mielestä on kuin jokin valitusvirsi mutta en sellaiseksi sitä tarkoittanut, vaan koetan nyt saada kanssani keskustelijoita joilla on samanlainen olotila vaikka asuvat edelleen parisuhteessa mistä ikäänkuin pohja on pudonnut alta ja jäänyt tyhjänpäälle.
Olen avoliitossa ollut yli 25 v, ja meillä yhteinen poika.
Asuimme 5 v, yhdessä kunnes poika syntyi ja nyt hän kohta 22 v, ja muutti opiskelemaan 2 v, sitten kauas kotoa ja matkasta johtuen ja siitäkin kun hän on mennyt kihloihin, hän ei kerkiä kotonaan käymään,, no sepä siitä.
Kotona avovaimon kanssa kun olemme kahdestaan niin meillä ei enään ole mitään yhteistä tekemistä eikä keskusteltavaa,on kuin olisimme jonnekkin tyhjyyteen pudonneet.
Vaikka on kesämökki ja asuntovaunu sun muut mitä nyt tavallisella pariskunnalla on niin yhteinen kanssakäyminen on jotenkin sammunut, ei kiinnosta seksi, ei minua eikä tunnu häntäkään kiinnostavan eikä enään olla hyväntuulisia ja nauravia, vaan kumpikin on jossain "muissa maailmoissa".
Tämä jonkun mielestä on kuin jokin valitusvirsi mutta en sellaiseksi sitä tarkoittanut, vaan koetan nyt saada kanssani keskustelijoita joilla on samanlainen olotila vaikka asuvat edelleen parisuhteessa mistä ikäänkuin pohja on pudonnut alta ja jäänyt tyhjänpäälle.
Vastaukset 9
Vanhimmat
erittäin tyypillinen kriisi. Se on nyt teistä itsestänne kiinni, joko haluatte kehitellä jotakin yhteistä välillenne tai sitten lähdette erillenne. Eikä sitä yhteistä ole enää tuossa iässä kovin helppoa löytää jonkun täysin uuden tuttavuuden kanssa, joten vaativalle känälle on tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja. Joustavuudesta se lähtee.
siten, että jos tietäisit, että tänä yönä, kun sanot vaimollesi hyvää yötä, se olisi viimeinen kerta, kun niin voit tehdä. Tekisitkö sen jotenkin erityisellä tavalla?
Pitäisi aina yrittää muistaa, että jokainen kohtaaminen ja jokainen eroaminen voi olla se viimeisemme, joten kannattaa panostaa niihin, koska elämä on yllätyksellistä, emme voi koskaan tietää.
Jälkikäteen varmaan moni miettii, että jos olisin tiennyt, niin olisin kyllä tehnyt niin tai näin, mutta sitten se on myöhäistä.
Sano vaimollesi, että rakastat häntä juuri siten, kuin haluaisit hänen sen muistavan lopullisen eronne hetkellä.
Tuntuuko hurjalta, niin minustakin, mutta kun asiaa tarkemmin miettii niin näin se juuri on.
Voi olla ettemme enää saa mahdollisuutta, joten toimikaamme sen mukaan.
Toisen on aina tehtävä aloite muutokseen yleensäkin, joten koska sinä asian otit puheeksi, niin aloita muutos itsestäsi, et varmasti tarvi katua.
Eroaminen voisi nyt olla hyvä. Voitte sillä tavalla pysyä ystävinä. Muuten voi aikaa myöten välinne kiristyä. Ärsyynnytte toisillenne lopulta ilman syytä ja lopulta olette sotasilla toistenne kanssa.
Ei tämä ehkä ole hyvä neuvo kaikille, mutta miettikää rauhassa mitä vielä odotatte elämältä.
valittavana. Jatkatte hiljaiseoanne kuten 80% pariskunnista. Tai olette terveitä ja rohkeita ja hankkiudutta eroon toisistanne.
Kesämökin ym krääsän jaatte tasapuolisesti keskenänne.
"Tämä jonkun mielestä on kuin jokin valitusvirsi "
se ei ollut valitusvirsi, vaan sitä aivan todellista totuutta kun on lähes kaikilla.
sitä samaa on 2-3 kertaa eronneillakin ja vapailla, ulospäin muuta kertovat, mutta moni on minulle avautunut ja kertonut havainneensa,
"ei se vaihtamalla parane", usein molemmat kuukymppisenä katuvat sittenkin sitä ekaa puolisoaan, fiksummin olisi pitänyt silloin käyttäytyä ja ongelmat selvittää.
"nyt ovat vain päättäneet elää saman katon alla", kun molemmat ovat 2 kerta jo eronneet, moni onnellinen pari sitenkin asuu ja nukkuu aivan eri sängyssä, kaikki van ei ulospäin näy.
-----------------
ON meillä ja teillä ainakin jotain hyvää,
on pitkä yhteinen historia, vaikka siitä ei joka päivä puhuta, merkitse se hyvin paljon.
Toisilla on historia sellaista, että toinen ei halua kuulla,
"yhteinen historia alkaa kun alkoi olla mun, sun ja yhteisiä lapsia ja entisistä johtuvia hankaluksia.
-----------------
"hän ei kerkiä kotonaan käymään",
niin meilläkin, yksikään ei isänpäivänä ehtinyt, sanoin, "elätte kuten teiltä on parasta", en kuulu heihin jotka vaatii huomiota, toivon vaan sitten apuja kun oma järki hidastuu, jne.
" ei kiinnosta seksi,"
niinhän se normaaleilla on, mutta kyllä yhteiset aamutuokiot kerran pari viikossa olisi hyviä, pistää vähän veret kiertämään, sitä useat tarvitsee, vaika se ei ole mittareilla havaittavissa.
On jopa miehelle terveellistä, pistää itse "sitä kovaksi",
sille on tärkeää kovettua vauvasta vaariin, jotta saa happea.
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
"verenvirtaus ja hapensaantia" on sen elämisen ehto,
kuulin tuon vasta nyt kun oikein alan ammattilaisia kuuntelin.
ei mitään puhuttavaa puolison kanssa lasten lähdettyä. Minulle kävi vain niin, että tapasin ihanan ihmisen, jonka kanssa pystyn juttelemaan lähdes kaikesta, samat harrastukset ym. Nyt vain mietin, mitä teen. Lähdenkö hänen mukaansa ja aloitan alusta vai jatkanko entistä elämääni. Tällä mennessä olemme pysyneet vain ystävinä, mutta se tuntuu päivä päivältä vaikeammalta.
ajatellakaan, työ estää ajattelun..
Samanlaisesta kriisistä olen itsekin kärsinyt nyt suunnilleen vuoden verran, siitä asti kun tytär lähti maailmalle. Välillä olin jo itsekin lähdössä, mutta vaimo toppuutteli. Päätettiin että yritetään vielä kuitenkin yhdessä. On ihan aktiivisesti yritetty löytää sitä yhteistä piuhaa, vaihtelevalla menestyksellä. Olen kuitenkin varma että sitä alkuaikojen (n 30 v sitten) suurta rakkautta ei enää löydy, vaan yhdessäololle on rakennettava toisenlaiset puitteet.
hyvin monille pareille käydä juuri noin. Ja sitten erotaan, useimmiten ihan turhaan.
On vain unohtunut hoitaa parisuhdetta tai ei edes tiedosteta, että suhdettakin pitää hoitaa. Ei se ole itsestäänselvyys.
Puhuminen on yksi tärkeä osa sitä hoitoa. Yksikin puhumatta jäänyt mieltä kaivava asia voi olla liikaa. Joku sanoi, että koskaan ei pidä mennä nukkumaan pahalla mielellä.
Pelkän "väljähtäneen" suhteen takia on turha heittää kaikkea yhteistä pois eroamalla. Monelle parille voi löytyä ihan mukava yhteinen loppuelämä
parisuhdeterapian kautta, jos ei omin voimin osata suhdetta ylläpitää.
On niiden lastenlastenkin kivempi käydä mummolassa kun siellä on myös vaari.