Tulipa

vastaus kysymykseen..en kuulu. en halua maksaa veroja turhasta..olen ateisti.

ajoi mut ulos kirkosta!

Esbo svenska församling.

Erosin vastikään, koska kirkolla instituutiona on hyvin vähän tekemistä sielullisen tai vapaan ja kriittisen henkisen elämän kanssa. En kannata kirkkoinstituutiota, joten en nähnyt mitään syytä kannattaa sitä olemalla jäsen.

kuulun kotipaikkani evankeelis luterilaiseen sellaiseen. Katkolle meinasi jäsenyys mennä kun lueskelin paikallisesta sanomalehdestä alueen piispanvaaliehdokkaitten edesottamuksia meistä vinokkaista. Useimpien kanta näytti olevan sama kuin rikollisiin: ihmistä ei tuomita, vain hänen tekonsa tuomitaan. Jos hän on nöyrä kristitty ja katuu tekojaan, hän saa siunauksen. Ainoa joka oli muuta mieltä, oli se ainoa naisehdokas.

Koska kirkko ja uskonto Suomessa ovat mielestäni aika kaukana toisistaan, ei minun kirkkoon kuulumseni oikeastaan liity uskontoon millään tavalla. Ajattalen lähinnä vanhanaikaisia isoäitejäni ja muita sukulaisia jotka järkyttyisivät sydänjuuriaan myöden jos eroaisin kirkosta.

Olen siis päättänyt antaa kirkolle vielä yhden mahdollisuuden, jospa sieltä vielä tulisi joku yleinen linjaus joka jyräisi nämä yksittäisten kirkon edustajien soraäänet, ja vielä tyydyttäisi meitä asianosaisiakin. Nähtäväksi jää.

Erosin nuorena evankelisluterilaisuudesta, koska en ollut siihen alun perinkään vapaaehtoisesti liittynyt.
1997 minut erotettiin Jehovan todistajista.

Eli ensin pakolla liitettiin ja vapaaehtoisesti erosin, sitten vapaaehtoisesti liityin ja pakolla erotettiin.

Erosin kirkosta täysi-ikäiseksi tultuani, olisin eronnut jo pari vuotta aikaisemmin, jos vanhemmat olisivat antaneet luvan. Nuorempana olin "tunnustuksellinen ateisti" ja karsastin kaikkea uskontoon haiskahtavaakin, mutta nykyään ymmärrän tai luulen ainakin aidosti ymmärtäväni myös ihmisten tarvetta uskoa ja harjoittaa uskonnollisia tapoja. Tarve syrjiä ja alistaa uskonnon varjolla ei sen sijaan edelleenkään mene jakeluun.

kirkkoon. Erosin vähän yli parikymppisenä enkä ole toisiin ajatuksiin vielä tullut. Rahalla ei ollut vaikutusta päätökseeni vaan lähinnä tekoni oli protesti naispappeuden vastustajia vastaan. Myöskin tieto siitä että en ole "kelvollinen" seurakuntalainen eläessäni homoseksuaalisessa suhteessa vankisti päätöstäni.

tämä kirkkoon kuuluminen. Työni puolesta (työpaikkani säilymisen vuoksi) minun on vaan kuuluttava srk:taan.

Vanhempani "tulivat uskoon" kun olin noin neljä. Siihen asti olimme olleet perusluterilaisia, siitä lähtien myös helluntailaisia (äiti ja isä kuuluivat siis kahteen seurakuntaan). Lapsena lauleskelin sekä kirkon että hellarien kuoroissa ja kävin kerhot, kesäleirit ja pyhäkoulut. Pääasiassa se oli kivaa ja turvallisuutta tuovaa touhua.

Kolmetoistavuotiaana liityin helluntaiseurakuntaan. Tykkäsin kovasti paikallisseurakuntamme saarnaajasta ja hänen vaimostaan, joiden kanssa olin varsin hyvissä väleissä - siinä kai pääsyy. Toki olin lukenut paljon teologista kirjallisuuttakin, tehden omia johtopäätöksiä muutamista kristillisistä opeista sen hetkisen ymmärrykseni mukaan. Vaikka lauloin tuohon aikaan nuorten lauluryhmässä, toimin ohjaajana lastenleireillä ja avustin pyhäkoulun vetämisessä, en kuitenkaan ollut "standardiseurakuntanuori", vaan elin muutoin ihan tavallista elämää. Perheeni liberaaliteologian mukaan myöskään vaikkapa homoseksuaalisuus ei ollut väärin - ja seurakunnan piirissä noista asioista ei minun teiniaikanani juuri juteltu.

Ripari-iän koittaessa luterilaisen kirkon tuttu pappi soitteli meille kotiin ja koetti saada minua rippikouluun, mikä oli varsin imartelevaa - mutta en mennyt. Tuolla päätöksellä ei ollut edes suurempaa sosiaalista merkitystä, sillä muutimme toiselle paikkakunnalle kyseisenä kesänä; uusia kavereita oli siis tiedossa, vaikken olisikaan voinut jakaa riparimuistoja heidän kanssaan.

Vähitellen siteeni seurakuntiin - molempiin niistä - höllentyivät, ja jokusta gosbelkeikkaa ja joulukirkkoa lukuunottamatta lähes katkesivat. Jossain vaiheessa kutsuin itseäni jopa ateistiksi. Pari vuotta sitten kävin kuitenkin aikuisriparin (siis muutama mukava juttutuokio sekä yksityiskonfirmaatio juuri omasta tiedekunnastani valmistuneen papin kanssa), sillä tahdoin saada erään kesätyön luterilaisesta seurakunnasta. Sainkin sen.

Nykyään kuulun siis kansankirkkoomme. Silloin tällöin käyn messuissa, mutta näkökulmani on nykyisin lähinnä uskontotieteellinen (tai sitten tahdon vain rauhoittua kauniissa miljöössä). En usko uskontoihin, mutta olen hurjan kiinnostunut niiden olemassaolosta, historiasta, uskonnonpsykologiasta... Voisin kuvitella työskenteleväni kehitysaputehtävien parissa myös jonkin kirkon palkkaamana. Hengellinen ihminen olen ehdottomasti. Mutta se on eri asia kuin uskonnollinen.

Seurakunnan muodostavat sen jäsenet. Kirkko on vaikuttaja. Ehkäpä näistä syistä pysyttelen luterilaisena, kaikesta kamalasta huolimatta, toistaiseksi -

PS. Isäni on nykyisin luterilaisen kirkon virassa. Helluntaiseurakuntaan vanhempani eivät enää kuulu. Veljeni soittaa (hevigosbel)bändissä, jonka jäsenet ovat hellareita ja luterilaisia.