Taas hylätty
VOI VOI...
4680
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Keuruukin tarvitsee yhden Herran, että narrit valtuustossa pysyvät kuosissaan.
Valvova silmä pitää olla, koska muutoin narrit tekevät mitä sattuu oman ja puolueen edun takia.
Narrit ajattelevat kansasta huit hait, sillä heille on oma menestys tarpeellisempaa kuin keuruulaisten viihtyvyys, mukavuus, tasapuolisuus virkamiesten ja toimenhaltijoiden edessä.
Onneksi meillä on yksi Herrakin joukossa. Herra nimeltään Lampinen.
Häntä sietää narrien kuunnella.
Jos ei ole yhtä oman itsensä likoonlaittajaa, niin puolueiden "nöyristelijät" tekisivät mitä haluavat!
Vastarannan kiiskelle Onnea Matkaan uuteen valtuustoon ja pidä narrit kurissa edelleen!
Valtuutettu on saanut ehdottoman vankeustuomion talousrikoksista. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, koska valtuutettu valitti hovioikeuteen. Jos hovioikeus pitää tuomion ennallaan, valtuutettu käy kaupunginvaltuuston kokouksissa vankilasta käsin.
Kaupungilla on muita tahoja valvomaan kaupungin toimintaa, mm. tarkastuslautakunta ja tilintarkastajat. Taas nähtiin ettei hovioikeuteen valittaminen johda valittajan kannalta toivottuun tulokseen.
Lampuri-valtuutettu Lampisen Hapiksen Pyrkasta ainoa toimenkuva on valittaminen, josta hänen kannattajansa tuntuvat olevan hyvillään. Perin harmillista, että valtuustotyö jää hänen osaltaan näinkin yksipuoliseksi. Mutta itsepä on soppansa keitellyt. Vaikea on kuvitella miehen pitävän näitä narreja aloillaan, kun vaikeuksia on pitää edes lampaita asianmukaisesti. Hou!
Noh voi voi!