Ei naurata

suomalaiset ovat matkustaneet kuin auttaneet ihmisiä maailmalla menemällä itse paikan päälle, ei kukaan enää nykyisin ole tietämätön kyseisistä keräyksistä tuhannet ihmiset ovat tukeneet maailmalla omalla työllään kehitysmaan ihmisiä ilman julkisuutta omakustantaen matkansa jne..
Nenä päivä joskin hyvä tarkoitus "hukkui" ohjelman sekametelisoppaan.
4300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

päivä oli tasoltaa asiaa kuin myös toimittaja miehen käynti sitan perheen luonna haastatteluineen sitä jota monet odottivat eilenkin.
Juha b. ohjelma nepalista on tasoltaan kuin asia osaamiseltaan myös ylitse kaiken eilisen. esiintyjät lahjoittajat hienoa että osalistuivat mutta tuhannet suomalaiset kylläkin tahtoivat kuulla katsoa miten heidän lahjoittamat rahat jaetaa,
Tuskin moniakaan kiinostaa kuinka joku pelaa afrikassa jalkopalloa saatika kuinka auto jää mutaan
suomalaiset itse matkustavat sekä kuvaavat omatoimisesti paljon mielenkiintoisempia "pätkiä" mitä eilen nähtiin mielestäni
samoin on loukkavaa kuinka tahallisen tietämättömiä ylekin on niiden tuhansien ihmisten toiminasta ulkomailla saatika siitä että nämä
ihmiset eivät ole kerjäämässä kehitysapurahaa saatika rohmuamassa kansalaisjärjestöjen kuin minkään keräysten tukea.

omalla esimerkillä voi monissakin maissa tuke kadunlakaisijaa joka omalta osaltaan tekee maansa eteen TERVEYDELISESTI tuottavampaa työtä kuin kaiken maailman rihkama kauppiaat
myöskään eilisessä ohjelmassa ei lähestulkoonkaan tullut ilmi se missä ja mitä kaikista kurjimissa hökkeleissä elämä on
ihmiset jotka ovat päässeet erinäköisten avustusten piiriin ovat siellä jo HYVÄOSAISIA...
mutta kaikki ne joita ei viellä ole ohjelmissa nähty on niitä ihmisiä mihin maailman mielenkiinto sekä huomia pitäisi kohdistua
jätteet joita turistit yltäkylläisyydessän myös sinne jättävät on
pig pig ropleema , ropleema jossa muhii kansantaloudelisesti terveydelisesti iso iso ongelma.
en morkannut esiintyjiä em lahjoittajia vaan ohjelman sekaisuutta
sekä peräänkuulutan että lahjoittajille näytetään asiapitoisuus pohjalta kuinka heidän rahojaa käyttävät
mukavaa päivän jatkoa
terveisin omatoimiset, riippumattomat aina menossa tai tulossa jostain johonkin.

Äänestä

tästä samasta aiheesta ihmettelen suuresti että Perusasioihin ei puututtu ohjelmassa kautta jos nyt puhutaan vaikka ranskalaisin viivoin uudesta taloudelisesta nousuta niin suomessa kuin kehitys maissa vaikkapa egypti sudan algeeria jne.
Mielestäni on ensin ihmiset opetettava puhtauteen kuin hävittämään jätteensä tavalla josta ei kerry lisälaskua kansakunalle.
kyllä ihmiset lukemaan, laskemaa, ompelemaan oppivat mutta eivät kovinkaan hyvin hygieniaa. Samoin jos matikan oppiminen on tärkeämpää kuin VASTUUNTUNTO aina maassa löytyy niitä jotka jo nyt ovat aivan omalla globaalimatikallaan siirtäneet omaisuutta johonkin jätten oman maansa kansalaiset
eri avustusjärjestöiden vastuulle. ei suomalaiset voi tässä yhtään sen paremmin vai mitä sanot kun julkinen terveydehuolto ei tule toimeen omillan vaan yhä enenmän tarvitaan vapaaehtoisia jne.
mutta kylle vapaaehtoiset koulutusta ja ruokaa tarvitsevat ja he vasta tarvitsevatkin
kuinka hallitus voi oletta vapaaehtoisten pärjäävän jaksavan kun ammatinsa osaaviltakin loppuvat voimavarat jos jotain ei nyt suomessa tehdä.
tulevaisuudesta kun puhutaan voisin asian kiteyttää vaikka näin.
puhtaus on jo puoliruokaa..no en jankuta enää koska täähän on ihan tylsää luettavaa eikx nii paljon "kivempi" on varmaan loikoilla ja aatella et kyllä muut hoitaa.

Äänestä

viimeinen myynti päivä tänään
tuhansille suomalaisille opiskelijoille perheelisille jne.
jonottavat viikosta toiseen ruoka vaate
vapaaehtoiset kuskaavat ruuat jaettavaksi jne. tosin heillä ei ole ilmaiset kännykät eikä bensat yms.
mutta tosta noin vain lötyy yli miljoona euroo yhtenä päivänä jne.
..joopa joo ! ollaanhan se nähty ihmisten on helpompi auttaa sinne jonnekin kuin nähdä suomen tila tai panostaa itse täällä suomessa muuhun kuin puhumiseen.
en oikein tiedä mitä tästä touhusta ajattelisi .
Suomessa on haluttu nähdä ruokajonot ainoastaan alkoholistien syrjääntyneiden ongelmana jota hurstin vapaaehtoiset auttavat
eihän suomessa ole köyhiä ? eihän. Ei ainakaan kun tuon eilisen nenä päivä ohjelman katsoi kauniita ihmisiä, terveitä kaikki hyvin..niin ja kohta työnantaja tarjoo kivat pikku-joulut lomat ja sillei !
heh.

Äänestä

pelkkää sirkusta, teennäisyyttä, omahyväisyyttä ja kaksinaismoralismia tihkuvaa, korulauseita suoltavaa sanahelinää. Oksettavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


..ei yhtäään... kirjoitti:

suomalaiset ovat matkustaneet kuin auttaneet ihmisiä maailmalla menemällä itse paikan päälle, ei kukaan enää nykyisin ole tietämätön kyseisistä keräyksistä tuhannet ihmiset ovat tukeneet maailmalla omalla työllään kehitysmaan ihmisiä ilman julkisuutta omakustantaen matkansa jne..
Nenä päivä joskin hyvä tarkoitus "hukkui" ohjelman sekametelisoppaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu