No joo.

On hyvä, että poliisin toimia saa kritisoida. Kuitenkin ehkä jokin rakentava kritiikki voisi joskus olla paikallaan. Pääsääntöisesti kritiikki tällä palstalla on tyyliin: lällällälläläälää, taas mokasitte.

Voisiko kuitenkin olla, että poliisilla on tärkeä funktio yhteiskuntarauhan/kansalaisten turvallisuuden säilyttämisessä sekä tukemisessa. Jostain syystä täällä pidetään kaikkia poliisiviranomaisia "homokyttä paskiaisina".

Itse en todellakaan ole mikään autoritaarisen persoonallisuuden omaava "poliisinpalvoja". Isoon joukkoon mahtuu paljon erilaisia persoonallisuuksia.

Pyytäisin, että mikäli kritisoitte, olisi kritiikki rakentavaa eikä tätä "homokyttä" haukkumista. Näille ns. poliisinpalvojille sanoisin myös, että poliisi ei myöskään ole mikään yli-ihminen joka ei tee virheitä.

Kritiikki on suotavaa ja yhteiskunnallisesti tärkeää, mutta ehkä sen voisi tehdä hieman erilailla.

En kyseenalaista, etteikö poliisin toiminnassa esiintyisi mielivaltaa etc., mutta itselläni on ollut ainakin tähän mennessä myönteisiä kokemuksia poliisista.

Ainakin täällä meilläpäin esim. huumausainerikolliset jopa kunnioittavat poliisin ammattitaitoa, eivätkä rupea avoimesti haukkumaan vastapuolta. Työtapaturmia sattuu ja poliisit tekevät vain työtään. Suhde näiden kahden vastapoolin välillä on ambivalentti.

Yhteiskunta ilman laillista esivaltaa, ei ole toimiva yhteiskunta. Jään tässä odottamaan täyslaidallista
6377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kunnioittaminen on kirosana. Poliisit todellakin ovat tasan samanlaisia kansalaisia kuin muutkin, heidän ammattinsa vain sattuu olemaan sellainen, johon on helppo tarttua kiinni, jos jotain hämminkiä tulee. Tuskin niitä poliisinpalvojia nyt niin tosissaan tarvitsee ottaa. Ehkäpä heillä onkin vain positiivinen elämänasenne, joka kyllä pitkässä juoksussa kantaa pessimismiä pitemmälle. Itseään kun voi opettaa ajattelemaan myönteisesti. Kriisitilanteiden osuessa kohdalle toimintakyky on kunnossa tai ainakin sen saa nopeammin kuntoon, kun osaa/haluaa ajatella laaja-alaisemmin.

Äänestä

on tahallisia virheitä ja valehtelua = perätön lausuma viranomaisena. Pidän eettisesti perusteltuna että kansalainen on oikeutettu olemaan itsekin kunnioittamatta ihmisoikeuksia, ainakin jos tietää ettei ole ko. menettelytavan ainoa uhri (esim. Birkis on toinen) ja on koittanut tai tietää jonkun koittaneen korjata vastaavaa tilannetta. Kiinni ei auta jäädä....

Viranomaisille hankalaksi tilanteen tekee se että eivät koskaan pysty korvaamaan vahinkoa, jos asiasta aiheutunutta harmia ei ole korjattu alle tiettyjen aikarajojen (= kiusaamiskaavion rajat). Kostamisen tekee helpoksi se etteivät voi myöntää virhettä = se olisi rikos.....jos toinen ei kantele, ei ole toivoakaan kostomotiivin näytöstä.

Toisaalta sain vaikenemalla aika ison hyvityksen.....Auvinen oli täällä, Saari oli tämän palstan keskustelija, huomasi poliisien vastaukset minulle... Voi olla että ilman premiataa tytöt olisivat kuolleet jo paljon aikaisemmin....voidakseen auttaa kiusattuja pitää itse olla kiusattu, mutta kesken ei saisi jättää, ei edes painostettuna. Ellei kirjoituksiani olisi vainottu, voi olla että monella olisi onnellisempi joulu. Olen päättänyt ajatella että hän oli päättänyt asian jo ajat sitten, ettei hän valinut lomaviikkoani varmuuden vuoksi.....

Äänestä
  • ..niin en ymmärrä miksi olet tällä keskustelu palsatalla?Menet usein ns,asian viereen.
    Onko sinulla kaikki hyvin?
    Mikä onkaan sinun oikea profiilisi?
    Jepet voisi sut jäljittää.Toivon nopeasti.

    Äänestä

  • neuvoton ...... kirjoitti:

    ..niin en ymmärrä miksi olet tällä keskustelu palsatalla?Menet usein ns,asian viereen.
    Onko sinulla kaikki hyvin?
    Mikä onkaan sinun oikea profiilisi?
    Jepet voisi sut jäljittää.Toivon nopeasti.

    Tunnetaan tunnetaan ja vieläpä tunnetaan jutut.

    Äänestä

  • Sun tapauksesi on yleisessä tiedossa ja on päivän selvää, että itse sen olet aiheuttanut. Ihmismieli vain on sellainen, että se pyrkii uskottelemaan itselleen tilanteen toiseksi, koska häpeää tekojaan. Se on hyvä merkki. Mutta sinulla tuntuu olevan vielä lisäksi hyvin vakavia ongelmia psyykesi kanssa, joten edelleen mitenkään pyrkimättä sinua loukkaamaan, ota yhteyttä kuntasi mielenterveystoimistoon.

    Äänestä

  • Vanha tuttu, puuskalakki va... kirjoitti:

    Tunnetaan tunnetaan ja vieläpä tunnetaan jutut.

    Päätöksille saa nauraa, ei sisällä tosiasioita

    niihin vedoten voi selvitä sairaalan tuhoamisesta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


complex-partial74 kirjoitti:

On hyvä, että poliisin toimia saa kritisoida. Kuitenkin ehkä jokin rakentava kritiikki voisi joskus olla paikallaan. Pääsääntöisesti kritiikki tällä palstalla on tyyliin: lällällälläläälää, taas mokasitte.

Voisiko kuitenkin olla, että poliisilla on tärkeä funktio yhteiskuntarauhan/kansalaisten turvallisuuden säilyttämisessä sekä tukemisessa. Jostain syystä täällä pidetään kaikkia poliisiviranomaisia "homokyttä paskiaisina".

Itse en todellakaan ole mikään autoritaarisen persoonallisuuden omaava "poliisinpalvoja". Isoon joukkoon mahtuu paljon erilaisia persoonallisuuksia.

Pyytäisin, että mikäli kritisoitte, olisi kritiikki rakentavaa eikä tätä "homokyttä" haukkumista. Näille ns. poliisinpalvojille sanoisin myös, että poliisi ei myöskään ole mikään yli-ihminen joka ei tee virheitä.

Kritiikki on suotavaa ja yhteiskunnallisesti tärkeää, mutta ehkä sen voisi tehdä hieman erilailla.

En kyseenalaista, etteikö poliisin toiminnassa esiintyisi mielivaltaa etc., mutta itselläni on ollut ainakin tähän mennessä myönteisiä kokemuksia poliisista.

Ainakin täällä meilläpäin esim. huumausainerikolliset jopa kunnioittavat poliisin ammattitaitoa, eivätkä rupea avoimesti haukkumaan vastapuolta. Työtapaturmia sattuu ja poliisit tekevät vain työtään. Suhde näiden kahden vastapoolin välillä on ambivalentti.

Yhteiskunta ilman laillista esivaltaa, ei ole toimiva yhteiskunta. Jään tässä odottamaan täyslaidallista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu