Vuorotyö ja

Onko mahdoton yhdistelmä?

Saisin työpaikan kaupasta, mutta ongelmana on se, etten saa lapselle hoitajaa.
Minulla ei ole paikkaa minne lasta laittaa viikonloppuisin tai iltaisin.
Lapsen isä ei suostu hoitamaan lasta :(

Lapseni on erityislapsi ja on aloittanut jo koulun, vaikka on vasta 6-vuotias.
Vaikka mahdollisesti saisin paikan vuoropäiväkodista, niin eihän lasta hoideta siellä kun tiettyyn ikään asti.

Hoitajan kotiin palkkaaminen olisi varmasti se helpoin ratkaisu, mutta se tulee varmaankin kalliiksi??

Miten olette saaneet hoidon järjestymään, vai onko yksinhuoltajan vain luovuttava ajatuksesta tehdä vuorotyötä?
201760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

järjestää hoitopaikka lapselle.
Parhain olisi perhepäivähoito, varmaan vuoropäiväkotejakin on joka paikkakunnalla.Ne ovat auki ympäri vuorokauden,joulunakin,jos on tarvetta,ja nykypäivänä kyllä on !
Kyllä siellä saa olla ihan kouluikään asti ja vielä alakoululainenkin,koulun jälkeen.

Äänestä
  • Erityislasta ei oteta tavalliseen päiväkotiin mikäli hän on niin paljon hoitoa vaativa ettei sopeudu ryhmään.

    Mikäli kunta ei suostu palkkaamaan henk.kohtaista avustajaa(vaikka lapsi on siihen lain mukaan oikeutettu) määrärahojen puutteen tai henkilöstöpulan takia, minne laitat lapsen siihen saakka kun hallinto-oikeudelta tulee päätös joskus vuoden-parin päästä kun olet tehnyt valituksen sos.lautakunnalle sekä eri oikeusasteisiin...

    Äänestä

  • eriäiti kirjoitti:

    Erityislasta ei oteta tavalliseen päiväkotiin mikäli hän on niin paljon hoitoa vaativa ettei sopeudu ryhmään.

    Mikäli kunta ei suostu palkkaamaan henk.kohtaista avustajaa(vaikka lapsi on siihen lain mukaan oikeutettu) määrärahojen puutteen tai henkilöstöpulan takia, minne laitat lapsen siihen saakka kun hallinto-oikeudelta tulee päätös joskus vuoden-parin päästä kun olet tehnyt valituksen sos.lautakunnalle sekä eri oikeusasteisiin...

    Sinä se vain et taida haluta mennä töihin?

    Minun lapseni on vuoropäiväkodissa, ja ihan hyvin menee, vaikkapa työvuoroni ovat milloin sattuu.

    Miksi ihmeessä murehdit vuosia eteenpäin jo valmiiksi? Tuollainen on äärimäisen ärsyttävää.

    Äänestä

  • asenteessasi! kirjoitti:

    tilanteessa? Onko sinulla erityistä hoitoa vaativa lapsi? Onko sinun lapsesi jo koulussa ja koulun lisäksi hoidossa?
    Se on kuule helppo sanoa..

    Äänestä

  • dxxxxxxxxxxna kirjoitti:

    tilanteessa? Onko sinulla erityistä hoitoa vaativa lapsi? Onko sinun lapsesi jo koulussa ja koulun lisäksi hoidossa?
    Se on kuule helppo sanoa..

    erityislapsen kyllä saa kunnan vuorohoitopäiväkotiin vielä kouluiässäkin. Näin on. Kyseles ensin vähän enenkuin tulet tänne manaamaan.

    Äänestä

  • asenteessasi! kirjoitti:

    Sinä se vain et taida haluta mennä töihin?

    Minun lapseni on vuoropäiväkodissa, ja ihan hyvin menee, vaikkapa työvuoroni ovat milloin sattuu.

    Miksi ihmeessä murehdit vuosia eteenpäin jo valmiiksi? Tuollainen on äärimäisen ärsyttävää.

    Ap. kertoi olevansa erityislapsen yh-äiti. Se ei ole ihan samanlainen juttu kuin sinun tavislapsi-yksinhuoltajuutesi.

    Äänestä

  • sanoa kun kirjoitti:

    erityislapsen kyllä saa kunnan vuorohoitopäiväkotiin vielä kouluiässäkin. Näin on. Kyseles ensin vähän enenkuin tulet tänne manaamaan.

    kysymykseen? Oletko samassa tilanteessa? Kerro se,niin tiedän manaanko.Tiedätkö asiat vai pelaatko mutu-tiedolla.

    Äänestä

  • asenteessasi! kirjoitti:

    Sinä se vain et taida haluta mennä töihin?

    Minun lapseni on vuoropäiväkodissa, ja ihan hyvin menee, vaikkapa työvuoroni ovat milloin sattuu.

    Miksi ihmeessä murehdit vuosia eteenpäin jo valmiiksi? Tuollainen on äärimäisen ärsyttävää.

    En ole ap. Vai tarkoititko vastata ap:lle? Minulla on autistinen lapsi jota EI OTETA tavalliseen päiväkotiryhmään. Hänelle jo myönnetty päivähoitopaikka peruutettiin ensimmäisen tutustumispäivän jälkeen kun hän oli n.2-vuotias. Päiväkodin johtaja soitti minulle kotiin että he eivät voi ottaa näin vaativaa lasta "terveiden" lasten sekaan, isoon ryhmään. Sen jälkeen en ole töitä tehnyt, vaan aloin opiskella.

    Luuletko että sairaan lapsen yksinhuoltajana opiskeleminen on helpompaa kuin työssäkäynti? Siinä missä työssäkäyvän "työpäivä" on klo 8-16 ja kotityöt/lapsenhoito 16-21, opiskelijana luen lisäksi läksyjä 21-24. Autistisen lapsen kanssa eläminen, ja täyden henkisen sekä fyysisen vastuun kantaminen, sekä normaaleista arkirutiineista että erityislapsen hoitoon liittyvistä(terapiat, lääkitys, sairaalajaksot,liitännäisongelmat, yövalvomiset jne) asioista selviäminen korkeakouluopintojen rinnalla vastaa kolmea työpäivää, mikä minun tapauksessani tehdään yhden vuorokauden aikana yhden henkilön toimesta. Pääsisin paljon vähemmällä jos heittäytyisin työttömäksi ja/tai sossun elätiksi, tai alkaisin vaatia täyttä omaishoidontukea koska työllistymiseni on lähes mahdotonta mikäli työaika ei ole 8-16.

    Joo, ja ennen kuin joku taas sivusta huutaa että "mitäs teit lapsen" niin vastaan etukäteen, että ihan kirkossa vihityssä avioliitossa olin kun lapsi tuli. Mies lähti lätkimään kun ei kestänyt arkielämää sairaan lapsen kanssa.

    Tapanani ei ole haastaa riitaa mutta nyt taidan sanoa että painu helvettiin "et taida haluta tehdä työtä"-mielipiteinesi.

    Minun lapseni on as-lapsi. Miehelle kävi samoin kuin sinun miehellesi. Vaan eipä ole estänyt elämästä, siitä huolimatta. Yritystä vaatii vaan enemmän. Ja sisua. Apua saa kun pyytää.

    Rohkeasti sossuun selvittelemään asiaa.

    Tämä palsta on väärä paikka.

    Pitkässä juoksussa työssäkäynti on ehdottomasti hyväjuttu, pystyn sen nyt sanomaan, kun tuo erityislapseni on jo 19v. ja itsellänikin on jo ikää ja elämänkatsomusta reilusti.

    Äänestä

  • -et halua töihin! kirjoitti:

    mikä joitain riivaa,kun luulevat ettei joku muka haluaisi töihin?
    Kuka jaksaa aina olla kotona,ei kukaan.
    Työssäkäynti on vaan joskus tehty tosi haastavaksi,jos on vielä yh ja erityislapsi hoidettavana,ei ole helppoa,kun ei se aina ihan tav.
    lapsenkaan kanssa ole, vaikka olisi pariskunta!

    Kyllä työssäkäynti on etuoikeus,ihan mielenterveyden kannalta on tosi mukavaa käydä töissä.Taitaa jollain olla niin tyhmä työpaikka,kun luulee, ettei siellä joku viitsi käydä.....

    Äänestä

  • -et halua töihin! kirjoitti:

    Minun lapseni on as-lapsi. Miehelle kävi samoin kuin sinun miehellesi. Vaan eipä ole estänyt elämästä, siitä huolimatta. Yritystä vaatii vaan enemmän. Ja sisua. Apua saa kun pyytää.

    Rohkeasti sossuun selvittelemään asiaa.

    Tämä palsta on väärä paikka.

    Pitkässä juoksussa työssäkäynti on ehdottomasti hyväjuttu, pystyn sen nyt sanomaan, kun tuo erityislapseni on jo 19v. ja itsellänikin on jo ikää ja elämänkatsomusta reilusti.

    Valitettavasti sossu ei tässä asiassa auta. Sossun asiakas olen ollut vuosikausia, sekä lastensuojelussa että vammaispuolella. Tukiperhettä ei nyt ole, koska edellinen tukiperhe(jossa on jo muitakin autisteja) ei jaksanut hoitaa lastani koska kokivat hänet liian raskashoitoiseksi. En saa edes lakisääteisiä omaishoitajan vapaapäiviäni. Viimeksi olen ollut päivän "yksinäni" heinäkuussa. Mistä meinaat että saisin apua kun ei ole sukulaisia/ystäviä jotka auttaisivat(olen kyllä pyytänyt) eikä isä tapaa lastaan? Ja ajattelitko että tuttavat hoitavat lasta kun olen illat/yöt/viikoloput töissä? Tervetuloa vaan hoitamaan! Kunnassani ei ole järjestetty erityislapsille hoitopaikkaa kuin 16 saakka. Koulustakin joudun lähtemään kesken että ehdin kotiin ennen lasta.

    Tunnen useita AS-ihmisiä, sekä lapsia että aikuisia ja lähes kaikki ovat osanneet olla yksin kotona koulupäivän jälkeen kunnes vanhemmat tulevat töistä. Autistia ei voi jättää yksin hetkeksikään. AS-lapset pärjäävät usein jopa normaalissa koululuokassa ja päiväkodissa mikäli heillä on kouluavustaja. Tiedätkö edes millainen on autistinen lapsi, verrattuna Aspergeriin?

    Oletko todellakin sitä mieltä että "en tee mitään" kun istun koulunpenkillä 8-16 ja luen läksyjä illat, kun lapsi nukkuu(jos nukkuu) siinä missä työssäkäyvät katsovat telkkaria ja harrastavat illat? Paljon mieluummiin nostan edes tonnin kuussa nettopalkkaa ja olen illat vapaalla kuin elän opintotuella(260e/kk) ja teen kaikki illat läksyjä kuolemanväsyneenä. Tajuatko lainkaan? Ja minkä vuoksi luulet minun opiskelevan vaikka tämä on näin raskasta? No sen takia, että kun valmistun(vuoden päästä) saan töitä MISSÄ TYÖAIKA ON 8-16. Alallani ei tarvitse tehdä työtä ns. virka-ajan ulkopuolella ellei varta vasten hakeudu sellaiseen paikkaan.

    Olet täysin tollo. Turha keskustella tuollaisten kanssa. Tämähän on nimenomaan YKSINHUOLTAJIEN palsta, ja satun olemaan YH. Kun ketjun ap. kysyi miten muut selviävät vuorotyöstä erityislasten kanssa, vastasin oman tilanteeni. Jos sattuu asumaan kunnassa josta ei apua heru, eikä ole tukiverkkoja niin vaikeaa on. Itse satun asumaan sellaisessa paikassa jota on tituuleerattu Suomen vähiten lapsiystävälliseksi.

    Suositteletko sinä as-lapsen äitinä erityislapselle vuoropäiväkotia ja äidille vuorotyötä?

    Työ ja työkaverit ovat ehdottomasti paras juttu, mutta ei vuorotyö ja vuoropäiväkoti!

    Jokin muu ratkaisu tilanteeseen on löydettävä.

    Äänestä

  • eriäiti kirjoitti:

    Valitettavasti sossu ei tässä asiassa auta. Sossun asiakas olen ollut vuosikausia, sekä lastensuojelussa että vammaispuolella. Tukiperhettä ei nyt ole, koska edellinen tukiperhe(jossa on jo muitakin autisteja) ei jaksanut hoitaa lastani koska kokivat hänet liian raskashoitoiseksi. En saa edes lakisääteisiä omaishoitajan vapaapäiviäni. Viimeksi olen ollut päivän "yksinäni" heinäkuussa. Mistä meinaat että saisin apua kun ei ole sukulaisia/ystäviä jotka auttaisivat(olen kyllä pyytänyt) eikä isä tapaa lastaan? Ja ajattelitko että tuttavat hoitavat lasta kun olen illat/yöt/viikoloput töissä? Tervetuloa vaan hoitamaan! Kunnassani ei ole järjestetty erityislapsille hoitopaikkaa kuin 16 saakka. Koulustakin joudun lähtemään kesken että ehdin kotiin ennen lasta.

    Tunnen useita AS-ihmisiä, sekä lapsia että aikuisia ja lähes kaikki ovat osanneet olla yksin kotona koulupäivän jälkeen kunnes vanhemmat tulevat töistä. Autistia ei voi jättää yksin hetkeksikään. AS-lapset pärjäävät usein jopa normaalissa koululuokassa ja päiväkodissa mikäli heillä on kouluavustaja. Tiedätkö edes millainen on autistinen lapsi, verrattuna Aspergeriin?

    Oletko todellakin sitä mieltä että "en tee mitään" kun istun koulunpenkillä 8-16 ja luen läksyjä illat, kun lapsi nukkuu(jos nukkuu) siinä missä työssäkäyvät katsovat telkkaria ja harrastavat illat? Paljon mieluummiin nostan edes tonnin kuussa nettopalkkaa ja olen illat vapaalla kuin elän opintotuella(260e/kk) ja teen kaikki illat läksyjä kuolemanväsyneenä. Tajuatko lainkaan? Ja minkä vuoksi luulet minun opiskelevan vaikka tämä on näin raskasta? No sen takia, että kun valmistun(vuoden päästä) saan töitä MISSÄ TYÖAIKA ON 8-16. Alallani ei tarvitse tehdä työtä ns. virka-ajan ulkopuolella ellei varta vasten hakeudu sellaiseen paikkaan.

    Olet täysin tollo. Turha keskustella tuollaisten kanssa. Tämähän on nimenomaan YKSINHUOLTAJIEN palsta, ja satun olemaan YH. Kun ketjun ap. kysyi miten muut selviävät vuorotyöstä erityislasten kanssa, vastasin oman tilanteeni. Jos sattuu asumaan kunnassa josta ei apua heru, eikä ole tukiverkkoja niin vaikeaa on. Itse satun asumaan sellaisessa paikassa jota on tituuleerattu Suomen vähiten lapsiystävälliseksi.

    muuttaminen on täysin ylitsepääsemättömän mahdotonta. Monelta muulta muuttaminen onnistuu, moneen kertaan elämän aikana.-

    Kunnan nimi ääneen. Äläkä vain nimittele vieraita ihmisiä, jotka ovat eri mieltä kanssasi.

    Äänestä

  • asua siellä? kirjoitti:

    muuttaminen on täysin ylitsepääsemättömän mahdotonta. Monelta muulta muuttaminen onnistuu, moneen kertaan elämän aikana.-

    Joo, muuttamassa olenkin. Sitä varten opiskelen että voin muuttaa. Mikään kunta kun ei vapaaehtoisesti ota elätikseen laitoshoitotasoista erityislasta työttömän yksinhuoltajaäidin kanssa. Joutuu maksamaan omaihoidontukea, järjestämään paikan autistiluokalla, ja mahdollisesti hoitopaikan äidin työssäkäynnin ajaksi, taksikuljetukset kouluun, sekä vammaispalvelulain mukaiset 12-18 taksimatkaa/kk, etsimään tukiperheen ja tukihenkilön, sekä antamaan vuokra-asunnon. Puhumattakaan riskistä että äiti väsyy ja lapsi joutuu laitoshoitoon. Kun lapsi kasvaa täysikäiseksi, kunta joutuu etsimään hänelle opiskelupaikan sekä tuki/palveluasunnon. Parhaassa tapauksessa maksamaan hänelle toimeentulotukea loppuelämänsä ajan jos/kun hän ei kykene palkkatyöllä itseään elättämään. Kunta joutuu myös maksamaan minulle muuttomiehet sekä lastenhoidon muuton ajaksi koska en saa mistään muuttoapua, eikä minulla ole ajokorttia. Entä terapiat, sairaalajaksot, sosiaalityöntekijöiden tapaamiset.. Kaikki ovat kyseisen kunnan/ sairaanhoitopiirin pussista pois.. Vieläkö olet sitä mieltä että saan vuokta-aunnon tuosta vaan kun haluan muuttaa, kuten sanoit - vaikka kuinka monta kertaa "kuten muutkin tekevät"? Lähes joka puolella on mielettömät jonot kunnallisiin vuokra-asuntoihin, eikä Sato, VVO ym. vuokraa työttömälle muualta muuttavalle.

    Minulla pitää olla työpaikka valmiina kun aion muuttaa että saan asunnon vapailta markkinoilta. Kukaan ei vuokraa asuntoa työttömälle toiselta paikkakunnalta muuttavalle YH:lle.

    Kenkuttaa kun haukutaan "työtävieroksuvasksi" vaikka omaishoitajuus on työtä 24/7 ja sen lisäksi olen kokopäiväinen opiskelija.

    Autistinen ihminen reagoi hyvin voimakkaasti muutoksiin jo normaalissa arkielämässä, kuten huonekalujen paikan siirtämiseen tai kesälomaan. Kun kaikki muuttuu kerralla; koulu, terapeutit, sairaala/lääkärit, arkirutiinit ja fyysinen ympäristö, autistilla menee jopa pari vuotta sopeutumiseen. Muuttaminen on autistiselle niin iso asia, että siitä voi seurata psykoottista käyttäytymistä, kuukausien yövalvomista(huutaa, kävelee edestakaisin ja hakkaa seiniä yöllä), väkivaltaisuutena purkautuvaa ahdistuneisuutta ym. oireita. "Normaalin perheen" muuttorumba ei ole mitään autistisen lapsen kanssa muuttamiseen verrattuna. Oletko katsonut elokuvan Sademies? Kertoo autistisesta ihmisestä.

    Äänestä

  • mokoman kirjoitti:

    Kunnan nimi ääneen. Äläkä vain nimittele vieraita ihmisiä, jotka ovat eri mieltä kanssasi.

    Kerro itse asuinpaikkasi täällä julkisesti..?

    Kyseinen ihminen suurinpiirtein käski minun painua muualle täältä YH-palstalta, koska asiani ei hänen mielestään kuulu tänne. Vaikka vastasin ap:n kysymykseen. Miksi hän itse sitten on täällä kun ei edes ole YH, vaan lapsensa on jo aikuinen.. jos on kerran varaa käskeä minua muualle. Taitaa olla niin että tänne saisi vain kirjoittaa positiivisia asioita. Valitettavasti kaikkien elämässä kun ei kaikki asiat ole hyviä ja positiivisia. Ja oletan että tämän palstan tapojen mukaisesti kaikki YH:t haukutaan jollain tapaa. Kun kerran minusta ei saa leivottua juoppoa ja huoraavaa lähikuppilassa istuvaa työtöntä miehiä hyväskikäyttävää läskiä rumaa persjalkaista Suomi-YH-lumppua joka nostaa 300 euron elareita ja hoidattaa lapset silti isällä jatkuvasti, tai ei anna heidän tavata laisinkaan isäänsä, niin TÄYTYYHÄN minut sitten täällä haukkua työtävieroksuvaksi vaikka teen 3 työtä yhtäaikaa = omaishoitaja/ kokopäiväinen opiskelija/ totaalinen yksinhuoltaja ilman sukulaisten tmv apua. Ovat kai sitten kaikki muutkin opiskelijat ja omaishoitajat "työtävieroksuvia" ? Pannaan vaan kaikki dementiamuummut ja papat laitoksiin ja heidän työtävieroksuvat omaishoitajana toimivat lapset kunnioitettavaan palkkatyöhön kodin ulkopuolelle! hohhoijaa

    Ja millä oikeudella kyseinen henkilö yleensäkään hyökkäsi kimppuuni? On hieman eri asia "sanoa mielipiteensä" kuin alkaa suoraan haukkua tuntematonta työtä vieroksuvaksi ja käskeä painua muualle tältä palstalta. Missä minulla sitten on lupa sanoa oma mielipiteeni, jos ei YH-palstalla? Eikö minulla ole oikeutta puolustautua? En edes alun perin kirjoittanut kys.henkilölle vaan vastasin aapeelle, niin kys. henk. tuli siihen väliin haukkumaan.

    Tää on aivan sairas palsta, täällä vain haukutaan naisia.

    Olen nyt pahoillani ap:n puolesta kun hänen aloituksestaan rönsysi tällainen kinasteluketju. Joka tapauksessa tilanne on se, että ilman tukiverkkoja on vaikeaa elää erityislapsen yksinhuoltajana. Kilpailu työmarkkinoilla on muutenkin kova, ja jos/kun tulee poissaoloja töistä lapsen erityissairauden vuoksi (sen lisäksi että on tavalliset flunssat ja mahataudit), saa kiittää onneaan jos löytää vakityön. Mikäli asuinkunta ei palkkaa lapselle avustajaa, harva järjestää ilta/yöhoitoakaan kouluikäiselle erityislapselle. Ei mikään päiväkoti ota arvaamattomasti käyttäytyvää, levotonta autistia/kehitysvammaista 8-16v pienten, alle kouluikäisten lasten joukkoon! Siellähän on yleensä vain yksi hoitaja illalla/yöllä. Ei hän edes pärjää fyysisesti isokokoiselle erityislapselle jota täytyy "väkisin" pidellä = holdata, jos hän käy levottomaksi. Sehän on turvallisuusriski muille lapsille. Minun lastani ei edes 2v vanhana otettu normaaliin päiväkotiryhmään! Omassa kaupungissani on yli 100 000 asukasta eikä täällä ole erityislapsille ilta/yöhoitoa. En tiedä muiden isojen kaupunkien tilannetta. Jos ei ole mummoa tai muuta apuna kun lapsi sairastuu, tai äidin pitää mennä ilta/yövuoroon, eikä lasta voi jättää yksin edes 15-vuotiaana niin vaihtoehtoina on ottaa lapsi töihin mukaan, tai ottaa lopputili töistä. Minä otin lopputilin työttömyydestä ja aloin opiskella sellaista työtä missä ei ole ilta/yö/viikonloppuvuoroja. Tehköön kukin miten haluaa.

    Äänestä

Olen joutunut jättämään koko työelämän samasta syystä. Minullakin on erityislapsi ja olen yksinhuoltaja. Isä ei tapaa lasta lainkaan eikä sukulaisia ole auttamassa. Olin työtömänä kunnes työvoimatoimisto alkoi hermostua siihen etten voinut ottaa muuta työtä vastaan kuin 8-16 välillä, koska kunta ei järjestä lapselle hoitoa muuhun aikaan vaikka olen omaishoitaja ja lapsella vammaislain alainen diagnoosi. Koska työkkäri uhkasi katkaista korvaukset kun en voi ottaa vuorotyötä vastaan, aloin suosiolla opiskella että saan edes jostain toimeentuloni(opintotuki ei kyllä ole huikea mutta parempi kuin ei mitään..) Omaishoidontuki on 200e netto kuussa.

Toivottavasti sinun kotikuntasi hoitaa asiat paremmin. Voimia!

Äänestä

Minä otin keikkatöitä vastaan silloin kun työaika sopi lapsen päiväkodin aikatauluihin (6-17). Missään nimessä erityislasta ei voi laittaa vuoropäiväkotiin, jossa henkilökunta ja lapset vaihtuvat koko ajan. Erityislapsen paras on tiukka struktuuri, toistuvat arkitapahtumat ja säännöllinen aikataulu.

Kerro tilanteestasi työkkärin tyypeille. Ei millekään rivikoppityypille, vaan astetta korkeammalle virkailijalle ja pyydä hänen apuaan, että työllistyisit osa-aikaiseen/ päivätyöhön ja pyyntösi tueksi annat virkailijalle luettavaksi lapsen epikriisin.

Kysy työnantajalta, paljonko hän voi antaa sinulle arkitunteja päiväkodin/ip-kerhon aikataulujen puitteissa.

Äänestä

Tulet hyvin toimeen taloudellisesti ja jaksat paremmin itse, mikäli teet vain osa-aikaista työtä aamupainotteisesti. Kunnan vammaisasiaihoitajan on löydettävä hyvä iltapäivähoitoratkaisu lapsellesi. Hoitopaikasta huolimatta sinun ei kannata vetää itseäsi piippuun täysimittaisella työpäivällä. Sinulla on oikeuksia, oletko varmasti tietoinen niistä???!!

Tukiperhe on oikeutesi, mutta sinun on itse sellainen löydettävä. Rahaa sos.toimelta kyllä löytyy, jos olet itse aktiivinen etsijä. Mielellään perhe, jossa on jo isoja lapsia ja kaksi jaksavaa aikuista. Ei mikään työkseen tukiperheenä vammaisia lapsia hoitava yhteisö, sellainen perhe on liian levoton ja vilskeinen ollakseen lapsen hyvä (kokeiltu). Kysy tuttavista, päiväkodista ja koulusta, laita ilmitustaululle viestejä, kysy paikallisyhdistykseltä, jossain on joku teitä varten.

Oma autistipoikani on nyt 16 vuotias ja elämä on helpottunut viimeisen 10 vuoden aikana niin paljon, etten voi sitä sanoin kuvata. Älä koe olevasi sossun elätti tms, vaikka jotkut yrittävät väkisin sinusta luuseria leipoa (tarkoitan tämän palstan joitakin kirjoittajia ja esim. työkkärin suojatyöpaikkalaisia). Elämäsi helpottuu kyllä pikkuhiljaa, lapsi oppii uusia asioita koko ajan ja vuosi vuodelta elämä painuu uomiinsa ja näet valoa kaiken keskellä.

Erityislapsen äitinä olet täysipäiväinen äiti, josta saat omaishoidontuen ja sairaan lapsen hoitotuen. Jos exäsi ei osallistu lapsen hoitoon, hänen pitää maksaa enemmän elatusta lapselle, näin sanotaan elatus-oppaassa. Kukaan ei voi pakottaa sinua ottamaan elämääsi vaikeuttavaa työtä vastaan. Sinun on ajateltava myös lapsen hyvinvointia.

Kunnan vammaispuolen on herättävä, vaadi mitä sinulle kuuluu ja ole yhteydessä alueesi yhdistykseen ja kysy neuvoa (huom. sosiaaliasiamies)! Kukaan ei tule tarjoamaan sinulle mitään, jollet koko ajan ole aktiivinen ja VAADI! (Se on kova oppikoulu, kun on tottunut tulemaan omillaan toimeen, mutta seuraavat 10 vuotta ovat sinun ja lapsesi kannalta elämänne tärkeimmät vuodet.(Kuntoutus, opiskelu,itsenäistyminen ja ennen kaikkea sinun jaksaminen.)

Tuntuu hiukan hölmöltä kirjoittaa halailusta mitään, joten lähetän sinulle paljon lämpimiä jaksamis-ajatuksia ja voimia taistella paikkasi tässä suorittavassa yhteiskunnassa. Muista että lapsi ja sitä kautta oma jaksamisesi on tärkein, ei työvoimavirkailijan tilasto.

Muista että mu-tu ja ensimmäinen ajatuksesi on todennäköisesti aina oikein, ja SINÄ olet lapsesi paras terapeutti ja asiantuntija, ei viranomaiset! Kun viranomainen vaihtaa työpaikkaa tai palaa loppuun, sinun äitiytesi jatkuu enivei, sinulla ei ole varahenkilöä.

Kysy, maksaako kuntasi iltahoitajan lapsellesi kotiin, se on oikeastaan ainoa järkevä ratkaisu, mikäli vuorotyö on ainoa vaihtoehto.

Ps. Parissa vuodessa lapsessasi tapahtuu huimaa kehitystä, kymmenessä niin paljon ettet osaa edes kuvitella.

Äänestä
  • Viestisi oli hyvin rohkaiseva ja täyttä asiaa. Kiitos :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksinhuoltajuus. kirjoitti:

Onko mahdoton yhdistelmä?

Saisin työpaikan kaupasta, mutta ongelmana on se, etten saa lapselle hoitajaa.
Minulla ei ole paikkaa minne lasta laittaa viikonloppuisin tai iltaisin.
Lapsen isä ei suostu hoitamaan lasta :(

Lapseni on erityislapsi ja on aloittanut jo koulun, vaikka on vasta 6-vuotias.
Vaikka mahdollisesti saisin paikan vuoropäiväkodista, niin eihän lasta hoideta siellä kun tiettyyn ikään asti.

Hoitajan kotiin palkkaaminen olisi varmasti se helpoin ratkaisu, mutta se tulee varmaankin kalliiksi??

Miten olette saaneet hoidon järjestymään, vai onko yksinhuoltajan vain luovuttava ajatuksesta tehdä vuorotyötä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu