Anniina on

roolin kanssa kilpailijoihin nähden että nuolee kaikkia yltä päältä. Toiminut on, ei juuri ole äänestyksissä viihtynyt. Onhan sitä monissa keskusteluissa nähty, kun se on sanonut esim. jollekin "...ei se sopii sulle..." vaikka todellisuudessa on ollut ihan karmeen näköinen....

Enkä myöskään usko, että se on niin yleissivistyksestä pihalla, mutta on halunnut korostaa sitä puolta, jotta sais omasta persoonastaan huvittavan. Aika pitkälle sai vetää roolia, että jengi alkoi tajuaan, mikä on todellisuus.

Sanoisin, että kaikista pahimmat teeskentelijät ovat Anniina, Cheryll ja Anna. Tuuli tai Tero ansaitsee voiton. Ne on olleet suhteellisen rehtejä, etenkin Tuuli.
6566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kun äänestykseen joutujat kerrottiin...oli vähän säikähtäneen näköinen kun Teron nimi mainittiin hän kun antoi Terolle 2 pistettä...Johan oli yllättynyt oisivat katsoneet Anniinaa porukan petturia naama paljasti että hänen takiaan Tero joutui pölkylle....

Joku Anniinan kaveri on jo subilla kertonut että Anniina feikkaa tietämystään on paljon viisaampi mitä on antanut ymmärtää, näkeehän sen kun osaa pelata vastustajat pihalle talosta :)

Äänestä
  • näköinen. Tajusi että koirat olivat hoitaneet hommansa hyvin. Eli huvittavaa että Johanin lähimmät koirat, Anniina Jarmo ja Anna kaikki antpoivat 2 pistettä Terolle. Aika """"yllättävää""""!

    Ja, Anniina on just niin tyhmä miltä nayttää. Kukaan ei pysty näyttelemään tuolla tollasta roolia noin pitkää aikaa.
    Sinisilmäinen höynäytettävä, eikä ees näe sitä itse. No ei näe Jarmokaan sen paremmin kuin Annakaan. Nää on tälläsiä tyyppejä joita yhteisössä kiusaaja-kuninkaat käyttää hyväkseen tekemään likaisen työn.

    Äänestä

  • Anniina ei feikkaa yhtikäs mitään!

    Äänestä

rehti. Pilasi eilenkin Teron osalta bileet heti kättelyssä. Olen tosi pettynyt tuohon piipittäjään. Toivottavasti pääsee riidankylväjä Joohanin kainaloon, kun Jooha niin kovasti sen eteen tekee töitä.

Äänestä
  • pilasi Teron bileet. Voi hyvä Sylvi, missäs sun silmät oli eilen illalla ????????
    Tuuli on rehti ja ehdottomasti kaunein koko talossa.

    Äänestä

Jollekkihan se ääni on annettava

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaarattoman tytön kirjoitti:

roolin kanssa kilpailijoihin nähden että nuolee kaikkia yltä päältä. Toiminut on, ei juuri ole äänestyksissä viihtynyt. Onhan sitä monissa keskusteluissa nähty, kun se on sanonut esim. jollekin "...ei se sopii sulle..." vaikka todellisuudessa on ollut ihan karmeen näköinen....

Enkä myöskään usko, että se on niin yleissivistyksestä pihalla, mutta on halunnut korostaa sitä puolta, jotta sais omasta persoonastaan huvittavan. Aika pitkälle sai vetää roolia, että jengi alkoi tajuaan, mikä on todellisuus.

Sanoisin, että kaikista pahimmat teeskentelijät ovat Anniina, Cheryll ja Anna. Tuuli tai Tero ansaitsee voiton. Ne on olleet suhteellisen rehtejä, etenkin Tuuli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu