Lapsettomat

Parikunnat ottaa koiran korvikkeeksi. Se menee
yli hilseen että sitä pidetään omana lapsena.
Ystäväni perhe on tälläinen. Kun minä puhun
lapsistani niin he puhuu koirasta. Ei he raukat
käsitä omaa tilaansa. Koira ei ole ihminen/lapsi.
301526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

No johan on ristiriitaista. Ensin kehotetaan
hoitamaan ja huolehtimaan koirasta, ja kun joku
tekee juurin näin, eli se oma koira on juuri se,
mihin huomio ja huolenpito kohdistuu, niin johan
se teidän mielestä on kummallista. Mikä on se
oikea menettelytapa? Huomioida vai jättää
huomioimatta? Kumpikaan vaihoehto ei taida olla
hyvä teidän mielestä.

Äänestä
  • Koira ei sovi lainkaan nykyaikaan, ei ainakaan
    kaupunkimaiseen asumismuotoon. Kaikkein vähiten
    kerrostaloon. Onneksi suuntaus on oikea mm.
    Lahdessa on useita kerrostaloyhtiöitä joissa
    koirien pito on kielletty!

    Äänestä

  • M.Ahtisaari kirjoitti:

    Koira ei sovi lainkaan nykyaikaan, ei ainakaan
    kaupunkimaiseen asumismuotoon. Kaikkein vähiten
    kerrostaloon. Onneksi suuntaus on oikea mm.
    Lahdessa on useita kerrostaloyhtiöitä joissa
    koirien pito on kielletty!

    myös tappelu, satunnaisten sänkyseuralaisten
    pito, juopottelu ja muut puritaanisesta
    elämäntavasta poikkeavat asiat on kiellettävä
    kerrostalossa ja itseasiassa koko
    kaupunkialueella.

    Mene itseesi!

    Äänestä

  • M.Ahtisaari kirjoitti:

    Koira ei sovi lainkaan nykyaikaan, ei ainakaan
    kaupunkimaiseen asumismuotoon. Kaikkein vähiten
    kerrostaloon. Onneksi suuntaus on oikea mm.
    Lahdessa on useita kerrostaloyhtiöitä joissa
    koirien pito on kielletty!

    Terve!
    Perustele, miksi olet tähän vastaukseen päätynyt.
    Miten tämä lapsettomuusotsikko-aihe kytkeytyy
    sinun vastaukseesi, ettei koirat sovi kaupunkiin,
    mitkä yhteinen tekijä tässä on?

    Äänestä

  • vastatkaa edelleen kirjoitti:

    Terve!
    Perustele, miksi olet tähän vastaukseen päätynyt.
    Miten tämä lapsettomuusotsikko-aihe kytkeytyy
    sinun vastaukseesi, ettei koirat sovi kaupunkiin,
    mitkä yhteinen tekijä tässä on?

    Koirien "sairaanloinen" paapominen, osin
    ihmislapsen korvikkeena aiheuttaa sen, ettei
    pysty asiaa katsomaan naapurien kannalta. Jos
    lapsi itkee yöllä se häiritsee, mutta se on
    hyväksyttävää. Jos koira haukkuu yöllä
    kerrostalossa se ei häiritse koiran omistajaa
    joka pitää sitä lapsenaan, mutta naapurien pinna
    on taatusti kireällä. MENIKÖ JAKELUUN?

    Äänestä

  • kyllästynyt kirjoitti:

    myös tappelu, satunnaisten sänkyseuralaisten
    pito, juopottelu ja muut puritaanisesta
    elämäntavasta poikkeavat asiat on kiellettävä
    kerrostalossa ja itseasiassa koko
    kaupunkialueella.

    Mene itseesi!

    Niin, kyllä ihmiset häiriköivät enemmän kuin
    koirat. Koiria ei vedä putkaan rähinöinnin
    tai juopottelun seurauksena siinä määrin kuin
    ihmisiä, ihmiset tilastollisesti enemmän käyvät
    toisten ihmisten kimppuun, lyövät ja
    hakkaavat enemmän kuin koirat,kerrostaloissa
    ihmiset mekastavat enemmän kuin koirat, lista on
    pitkä.

    Äänestä

  • M.Ahtisaari kirjoitti:

    Koirien "sairaanloinen" paapominen, osin
    ihmislapsen korvikkeena aiheuttaa sen, ettei
    pysty asiaa katsomaan naapurien kannalta. Jos
    lapsi itkee yöllä se häiritsee, mutta se on
    hyväksyttävää. Jos koira haukkuu yöllä
    kerrostalossa se ei häiritse koiran omistajaa
    joka pitää sitä lapsenaan, mutta naapurien pinna
    on taatusti kireällä. MENIKÖ JAKELUUN?

    Olen koko elämäni asunut kerroitaloissa ja ainoat
    äänet toisista asunnoista on olleet lasten
    patterin hakkaamista, naapurien kovaäänistä
    välienselvittelyä, remonttia lauantaiaamuna, ja
    juhlimasta tulevia ihmisiä yöllä... koiria
    naapureinani on ollut aina, mutta ne/omat koirat
    ei ole koskaan öisin haukkuneet.

    Öisin koirat nukkuu toisin kuin ihmiset...

    Äänestä

  • M.Ahtisaari kirjoitti:

    Koirien "sairaanloinen" paapominen, osin
    ihmislapsen korvikkeena aiheuttaa sen, ettei
    pysty asiaa katsomaan naapurien kannalta. Jos
    lapsi itkee yöllä se häiritsee, mutta se on
    hyväksyttävää. Jos koira haukkuu yöllä
    kerrostalossa se ei häiritse koiran omistajaa
    joka pitää sitä lapsenaan, mutta naapurien pinna
    on taatusti kireällä. MENIKÖ JAKELUUN?

    Mitä siihen sanot, jos koiraa ei paapota? Onko
    koira silloin heitteillä?

    Äänestä

  • M.Ahtisaari kirjoitti:

    Koira ei sovi lainkaan nykyaikaan, ei ainakaan
    kaupunkimaiseen asumismuotoon. Kaikkein vähiten
    kerrostaloon. Onneksi suuntaus on oikea mm.
    Lahdessa on useita kerrostaloyhtiöitä joissa
    koirien pito on kielletty!

    Kyllä nämä kirjoitukset saa kaikenlaista
    aikaan. Minulla on yksi iso koira ja nyt tuli
    pakottava tarve hankkia toinen,olen kauan
    suunnitellut hankkivani NAPOLIN MASTIFFIN,
    nyt sen hankin,asun myös Lahdessa liipolassa.
    Ystäväni joka asuu myös Lahdessa mukkulassa
    hankkii BULMASTIFFIN.Meidän taloyhtiöt eivät
    vielä ole kieltäneet koiranpitoa.
    Iloista perhetapahtumaa odotellen toivotan
    kaikille koiravihaajille tuottoisia keskusteluja.

    Äänestä

  • kyllästynyt kirjoitti:

    myös tappelu, satunnaisten sänkyseuralaisten
    pito, juopottelu ja muut puritaanisesta
    elämäntavasta poikkeavat asiat on kiellettävä
    kerrostalossa ja itseasiassa koko
    kaupunkialueella.

    Mene itseesi!

    Kerrot asiaa. Koirat eivät heittele tyhjiä
    oluttölkkiä eikä pulloja luontoon, vielä vähemmän
    riko niitä. Kyllä ne lasinsirpaleet joihin koirat
    tassunsa loukkaavat ovat näiden yhteiskunnan
    suosimien kalja- ym. huume veikkojen
    aiheuttamia.Jos kaikki koirien kasvattajat
    tuntisivat vastuun siitä mihin pennut joutuvat,
    niin loppuisi varmaan tämä paskan jauhaminen.
    Koirat eivät häiritse eivätkä rähjää
    kännipäissään, kuten ihmiset. Kyllä se syy
    niidenkin häiriöihin löytyy sieltä hihnan to
    isesta päästä.
    Pitäisi järjestää näille kaksi jalkaisille
    häiriköille erilliset asuinalueet, ettei
    tarvitsisi muiden ihmisten kärsiä niiden
    rähinöistä.

    Äänestä

  • M.Ahtisaari kirjoitti:

    Koira ei sovi lainkaan nykyaikaan, ei ainakaan
    kaupunkimaiseen asumismuotoon. Kaikkein vähiten
    kerrostaloon. Onneksi suuntaus on oikea mm.
    Lahdessa on useita kerrostaloyhtiöitä joissa
    koirien pito on kielletty!

    Siis koirat pois päiviltä ja kissat kai
    samantien? Ja eihän muitakaan eläimiä sovi pitää
    luonnottomissa olosuhteissa eli
    häkeissä/terraarioissa, siis pois vaan nuokin.
    Entäpä kasvit? Eivätpä sovi asfalttiviidakkoon
    nekään...Pihoille asfaltit ja näin eletään
    oikeaoppisessa kaupunkiyhteiskunnassa. Ja me
    kaikki nauttisimme niin.
    Toivottavasti et kirjoittanut vakavissasi (minä
    en ainakaan). Ihmisten on lähestulkoon pakko asua
    kaupungeissa, koska maalla ei töitä ole ja ilman
    työtä ei tilille rapise rahaa. Ja toiset meistä
    eivät voi elää elämäänsä ilman eläimiä. Minusta
    eläintenpitokielto on täysin järjetöntä.
    Koirillekin voidaan järjestää omat alueensa
    ulkoiluun, joten eivät häiritse muita.

    Äänestä

  • M.Ahtisaari kirjoitti:

    Koirien "sairaanloinen" paapominen, osin
    ihmislapsen korvikkeena aiheuttaa sen, ettei
    pysty asiaa katsomaan naapurien kannalta. Jos
    lapsi itkee yöllä se häiritsee, mutta se on
    hyväksyttävää. Jos koira haukkuu yöllä
    kerrostalossa se ei häiritse koiran omistajaa
    joka pitää sitä lapsenaan, mutta naapurien pinna
    on taatusti kireällä. MENIKÖ JAKELUUN?

    Eipä vaan ole kaikista herkkäkorvaisista se
    lapsen itku sen hyväksyttävämpää kuin koiran
    haukku. Avomieheni pikkuveli ja hänen tyttöystävä
    saivat ensin monta valitusta, kun koira kuulemma
    haukkuu päivällä (joka ei pitänyt paikkaansa,
    oltiin pihalla kuuntelemassa monta tuntia ja
    hiljasta oli). No, nyt varmaankin tämä sama
    ihminen valitti soskuun, että nämä ihmiset
    pahoinpitelevät lastaan kun se itkee yöllä. Poika
    on alle vuoden vanha ja itkee pari kertaa yössä
    että saa ruokaa!
    Niin että sepä siitä sietämisestä, nämä samat
    jotka valittaa koirista valittaa ylipäätään
    kaikista normaalista asumisen äänistä!

    Äänestä

Taidat olla kateellinen tuttavapariskunnallesi,
kun vaivaudut asiasta motkottamaan täällä
palstalla.

Minusta on paljon parempi, että nuoret parit
ottavat koiran kun vauvakuume yllättää, kuin että
päätä pahkaa hankkimaan lasta. Monien
elämäntilannekkin on sellainen, että koira siinä
menee, mutta lapselle ei olisi tilaa eikä aikaa.

Koiralla on hyvä opetella vastuuta ja
säännöllistä elämänrytmiä. Useilla
tuttavapariskunnillani, jotka ovat kaikki
opiskelijoita, on koira "harjoitteluvauvana".
Tietää osaavansa sitoutua paremmin lapsen
hoitoonkin 18 vuodeksi, kun on pystynyt koiraakin
hoitamaan 10 vuotta.

Miksi te ihmiset jatkuvasti arvostelette toisten
elämäntapaa. Onko teillä niin kurja olo omassa
tylsässä elämässänne, että jos toiset saavat iloa
jostain simppelistä pikkuasiasta, on sitä pakko
mollata koko ajan ja vielä palstalla joka on ihan
muuhun tarkoitettu.

Jos toisen elämäntapaa, uskontoa, seksuaalista
suuntautumista, kotimaata, läheisiä tms,
pilkataan tai haukutaan, miten siihen voi odottaa
suopeaa suhtautumista???? Varsinkaan kun teillä
ei ole mitään faktatietoa, vaan ainoastaan
luvassa on juupas eipäs jankkausta asiasta joka
ei mihinkään etene.

Jos me koiraihmiset ollaan kerta niin hulluja,
tyhmiä ja ärsyttäviä, niin miksi te
vaivaudutte..??? Viisas mies on sanonut, että
viisas joka väittelee hullun kanssa on itsekkin
vain hullu. Mitä se teistä tekee??? Ei ainakaan
parempia ihmisiä!!!

Äänestä

Todellakin, eläin ihmisen sijaan! Nykyajan
rappiotilan ilmiö: luomakunnan kruunu ihminen ja
eläin samalle tasolle! Alentavaa ihmisen arvolle,
mutta alentavaa myös eläimelle olla korvike.

Äänestä
  • Just sun tapaisten ihmisten ajattelun takia
    luonto ja eläimet kärsii.
    Ihmiset ensin ja sit eläimet. Karhuäiti ja pennut
    tapetaan heti jos se suojelee pentujaan
    ja "hyökkää" ihmisen päälle.
    Kyllä me ihmiset ollaan se suurin paska maapallon
    päällä. Eläimet on rehellisiä ja pyyteettömiä
    toisin kun me. Me vain tuhotaan tää maapallo.
    Kyllä mä arvostan luontoa ja eläinten tapaa elää,
    enemmän kun meitä ihmisiä.

    Äänestä

En ymmärrä, miksi ihmisten tulisi hankkia lapsia,
jos eivät niitä halua. Minusta osoittaa
ainoastaan kypsyyttä, jos ei taivu ympäristön
painostukseen ja hanki lapsia vain siksi, että
se "kuuluu asiaan".

Toiset kerta kaikkiaan pitävät eläimistä enemmän,
enkä todellakaan ymmärrä, mitä pahaa siinä on.
Eivät kaikki voi eikä heidän tarvitse olla
samanlaisia! Ja lasten hankkimista on turha
perustella ihmiskunnan jatkumisella - maapallomme
kun on jo nyt ylikansoitettu...

Minusta toisten valintoja tulisi kunnioittaa,
vaikka itse olisi päätynyt eri ratkaisuun.
Kerrroit, että ystäväsi perhe puhuu koirastaan,
kun sinä puhut lapsistanne. Ehkä sinun olisi
parempi hankkia muita, "lapsellisia" ystäviä,
ellet jostain syystä pysty hyväksymään sitä, että
ystävällesi eläin on tärkeä perheenjäsen.

Ja vielä: koira (tai kissa) ei tosiaankaan ole
ihminen/lapsi vaan eläin, mutta ei mikään VAIN
ELÄIN. Enkä sitten tiedä, onko ihmisenä oleminen
mikään ylpeilyn aihe... ;)

Äänestä

Jokainen puhuu tietysti siitä, mikä on lähellä
omassa elämässä. Pahimpia hössöttöjiä mitä
olen koiramaailmassa tavannut, ovat olleet
mummelit pikkupuudeleineen.

Toisaalta itse en todellakaan ole mikään
lapsirakas ihminen, niin eipä voisi vähempää
kiinnostaa miten vauvan vatsa on milloinkin
toiminut. Sit se vauva vielä tyrkätään mun syliin
ja just kun yritän esittää epätoivosta lässytystä
ja imartelua ihanasta vauvasta, niin eikö se
puklauta yrjöt mun päälle. Koiranpennut ei sentään
haise!

Äänestä

Huh huh, en ihmettele yhtään että moisen
kommentin lähettäjä esiintyy vain
nimimerkillä..kuka sitä nyt omaa tyhmyyttään
paljastaa haluaisikaan..
Oletkohan mahtanut ajatella asiaa ollenkaan??
KORVIKKEEKSI KOIRAN höh!! Koira se on mullakin
muttei taatusti minkään korvike, vaikka siitä
huolehdinkin ja hyvin vielä.
Ei kaikille pariskunnille tule koskaan sitä
jumalatonta tarvetta lisääntyä katsos ollenkaan.
Mutta totta joka sana jollei koiraa pysty
kasvattamaan ei kannattais hankkia lapsiakaan,
nimittäin huonosti kasvatetun tai pahasti
häiriintyneen koiran voi eläinlääkäri lopettaa
mutta, huonosti kasvatetut/häiriintyneet kakarat
ne vaan elelevät meidän kaikkien harmina,
ilkivaltaa tehden veronmaksajien rahoilla ja ihan
irrallaan vielä, koirathan kulkevat kytkettynä.
Syyttäviä sormia voisi osoitella monen
lapsen/nuoren vanhempia kohti ja miksei monen
koiran omistajankin, mutta jos sille linjalle
lähdetään että, ihmisiä aletaan sormella
osoittelemaan aina kun elinolot tai tavat on
erilaiset kulkee täällä pienessä suomessakin aika
moni sormet sojollaan kaiken aikaa.. siksi
kannattaisikin jokaisen elää ja keskittyä vain
siihen omaan elämäänsä, eikä yrittää jokaisesta
naapurista tai vastaantuliasta muokata jotain
kopiota, vaan antaa jokaisen elää tavallaan. Hyvää
kesää!!!

Äänestä
  • Myönnän omaavani korvike syndrooman. Itselläni on
    koira osittain siitäkin syystä attä yksin ei ole
    kiva olla, kun lapsiakaan ei voi yksin saada
    (sitä oikeaa kun ei ole toistaiseksi löytynyt).

    Koiran otin vielä seurustellessani, ja totesin
    seurustelusuhteen päätyttyä että koirani oli
    mielenterveydellisesti parempi valinta. Koirani on
    pelastanu minut mökkihöperyydeltä ja biologisen
    kelloni tikityksen se on hiljentänyt hetkeksi...

    Eipä siinä liene mitään pahaa jos ottaa "korvike"-
    koiran. Eikös tässä yritettä olla vain onnellisia
    ja tasapainoisia ihmisiä, hinnalla millä hyvänsä?!

    Äänestä

sen takia me koiraihmiset olemme laittaneet koirat
edelle lapsia, koska me tajuamme, että koira
rakastaa sinua pyyteettömästi, mutta tämä lapsi,
joka kasvaa, ei rakasta sinua, vaan ajattelee
sinusta, että olet hänen rahakukkaronsa,
syöttäjänsä ym. Murrosikäisenä koira vain
uhittelee, muuten on rakastava, lapsi taasen
murrosikäisenä haistattelee sinulle, haukkuu
huoraksi, häviää yöksi, ottaa huumeita, yrittää
itsemurhaa, tappaa jonkun,,pahimmassa tapauksessa.
Kun lapsi on päässyt aikuisuuteen on hän unohtanut
sinut, sinut vain heitetään vanhainkotiin
mätänemään. Mutta koira rakastaa ja pitää sinulle
seuraa elämänsä loppuun saakka, pyyteettömästi ja
arvostaen työtäsi mikä teet koirasi takia.

Että tässä nämä minun syyt, miksi emme aviomieheni
kanssa tee lapsia vaan hoidamme rakkaudella ja
täydestä sydämestä koiriamme.

Joten anna meidän rakastaa koiriamme niinkuin sinä
rakastat lapsiasi, mikä sinä olet meitä
arvostelemaan, ei luulisi sinunkaan maailma siihen
kaatuvan, että ystäväperheesi puhuvat koiristaa.
Oletko koskaana ajatellut, että nämä koirat ovat
todella tärkeitä niille ihmisille? Vai oletko vain
niin itsekäs ettet pysty ajattelemaan mitään muuta
kuin omaa mielipidettäsi? vastaapa minulle.

Äänestä

olen kanssasi täysin samaa mieltä. meillä on myös
tuttava pariskunta joille koirat ovat henki ja
elämä.

perheeseemme kuuluu myös pari isoa koiraa ja
kohta 2 vuotias pojan koltiainen.(esikoinen)

kun aloimme odottamaan tätä esikoistamme ko.
tuttava pariskunta ihmetteli miksi teemme lapsia
kun meillä on koirat, että kyllä koirat jää nyt
heitteille, kun ei ole niin paljon enää aikaa
niille. he suoraan sanoen haukkuivat meidät
pystyyn.

no esikoisemme syntyi ja ko. pariskunta
tuli "vauvaa katsomaan". vauviin ei koskettukkaan
vaan sanottin että ompas pieni ja HE VERTASIVAT
VAUVAAMME OMIIN KOIRAN PENTUIHINSA, ETTÄ OLIVAT
NEKIN PIENIÄ KUN SYNTYIVÄT. itse hlökohtaisesti
otin sanomiset loukkauksena..

koiramme eivät ole heitteillä vaikka perheessämme
on lapsi, vaan olemme jatkaneet koiraharrastusta
samaan tapaan kuin aikaisemminkin.

Äänestä
  • ..takia otit sanomisen loukkauksena??? Se oli vain
    vertaus, yritähän ymmärtää että nämä koirat ovat
    tuttavapariskunnalle tärkeitä ja ne ovat ns.
    lapsia heille, ota se kohteliaisuudesta älä
    loukkauksena...

    Äänestä

  • Siis sä loukkaannuit kun ne sano vauvaa
    pieneksi??? (joo ja vertas koiriinsa... voi tätä
    herkkänahkaisuutta!!!)

    Olisiko pitänyt isoksi sanoa niin et olisi
    loukkaantunut???

    Mikä teitä ihmisiä riivaa, sanoi niin tai näin
    nin koskaan ei kelpaa!!!
    Hei nyt sieltä jostain sfääreistä... hei maa
    kutsuu!!!!!

    Äänestä

  • aikoihin eletty kirjoitti:

    Siis sä loukkaannuit kun ne sano vauvaa
    pieneksi??? (joo ja vertas koiriinsa... voi tätä
    herkkänahkaisuutta!!!)

    Olisiko pitänyt isoksi sanoa niin et olisi
    loukkaantunut???

    Mikä teitä ihmisiä riivaa, sanoi niin tai näin
    nin koskaan ei kelpaa!!!
    Hei nyt sieltä jostain sfääreistä... hei maa
    kutsuu!!!!!

    SIITÄ EN LOUKKAANTUNUT KUN SANOIVAT VAUVAA
    PIENEKSI VAAN SIITÄ ETTÄ HE KÄYTTIVÄT
    VERTAILUKOHTEENA KOIRAA... MUTTA OMAPAHAN ON
    ASIANI JOS LOUKAANNUIN ,EI SIITÄ HALOOTA TARVII
    NOSTAA, KUN ETTE TAJUA MILLAISESSA MIELENTILASSA
    OLIN KUN OLIMME SAANEET SEN ESIKOISEN.

    VARMAANKIN TUOHONKIN TULEE JOTAIN SANOMISTA MUTTA
    ELÄMÄSSÄ ON TÄRKEÄMPIÄKIN ASIOITA.

    Äänestä

Voin sanoa etten halua lasta vaan mieluummin
koiran. Minä puhun koirastani sillon kun
huvittaa, vaikka serkku puhuu lapsestaan . . .

Äänestä

Luovuttaisivat sen koiran ylläpitokulut muutaman
kehitysmaassa asuvan lapsen ruokkimiseen ja
koulutukseen. Kävisivät tapaamassa lasta,
puristaisivat pientä kättä, joka on ahertanut
työssä silloinkin, kun he itse raaputtivat
lattialla lojuvaa koiraansa.
Kyllä kummilapsia löytyy, kaukaakin, jos ei omia
ole. Kiitollisuus siitä voi tulla ilmi
vuosikymmenten ajan, kun tuo pieni varttuu isoksi.
Ei eläimestä ihmistä saada. Surkeata, että joku
rinnastaa sen kuitenkin ihmiseen. Sellaisia voi
vain surkutella.

Äänestä
  • Kyllähän me tuemme näitä lapsia siinä missä
    sinäkin. Ja voithan itsekkin jättää vaikka puolet
    ruuastasi syömättä ja laittaa näin säästyneet
    rahasi kehitys maihin.Tai myy autosi televisiosi
    tai mitä tahansa mitä ilmankin tulet toimeen ja
    ota kummilapsia.Niin tai voittehan tekin laittaa
    yhden ihmislapsen elatuksen verran rahaa
    kummilapseen kehitysmaihin.
    Sinä voit surkutella aivan niin paljon kuin
    hyvältä tuntuu,ei vaikuta ainakaan kielteisesti
    koira kiintymykseeni,ehkä vielä hiukan vahvistaa.

    Äänestä

...sanoisin, että ei se koira tai muu eläin ole
korvike. Vertaus lapsiin on kuvaannollinen,
elukat tuppaavat oppimaan, kasvamaan sekä
ällittelemään niin kuin lapsetkin. Ja jos mukulia
tulee - lääketiet. ihme - siinä ne saavat mennä
melkein samoin reseptein kuin koirat ja kissat.
Mitä nyt sitten ovat elinikäinen vastuu ;)

Äänestä

Johan oli tyhmä kirjoitus! Meille on hankittu
koira nimenomana siksi, että se on KOIRA, ei
lapsi, sillä minä en halua lapsia (kamalaa,
olenpas kamala nainen :). Jos koiran hankkii,
siitä täytyy pitää huolta hyvin, ja tämä
huolenpito muistuttaa aika paljon lapsesta huolta
pitämistä, halusit sinä sitä tai et.

Äänestä

Joo, voi voi.. Eikö sais puhua rakkaasta
koirastaan kun itse puhut rakkaista lapsistasi.
On se niin kamalaa!!! Etkö itse käsitä tilaasi,
miten säälittävä idiootti olet.

En tiedä mitään niin rasittavaa, kuin ihmisen
joka jaksaa jauhaa vain omista penskoistaan
ja niitten ensi askeleista tai muista typeristä
touhuista. Joten koitapa sinäkin ihan vaan
kestää, jos joku tuttavasi puhuu koirastaan. Ei
taatusti ole niin rasittavaa kuunneltavaa kuin
sinun kersasi päivittäiset kommellukset.

Sori vaan, mutta mihin jätit aivosi????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mie kirjoitti:

Parikunnat ottaa koiran korvikkeeksi. Se menee
yli hilseen että sitä pidetään omana lapsena.
Ystäväni perhe on tälläinen. Kun minä puhun
lapsistani niin he puhuu koirasta. Ei he raukat
käsitä omaa tilaansa. Koira ei ole ihminen/lapsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu