Kun lukee näitä ihmisten kirjoituksia niin kovasti valitellaan sitä, miten toinen oli kylmä, petti, jätti, käytti hyväksi...Missäs nuo kaikki pahat ihmiset luuraa, kun kukaan ei ole täällä ilmoittautunut? Josko sittenkin ovat vaan inhimillisiä ihmisiä omiene erheineen ja olosuhteiden uhreja niin kuin me kaikki muutkin. Välillä hyviä ja välillä pahoja. Jos olen väärässä, niin ihmeessä nyt joku pahis ilmoittautukoon, jonka elämän tehtävänä ei ole kuin surua ja murhetta muille aiheuttaa!!!!
Missä pahat, pettäjät ja hyväksikäyttäjät?
myöhäisherännyt
563762
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Niinhän se elämässä menee, että aina ei saa kaikkea haluamaansa, ja se jää kalvamaan pitkäksi aikaa. Katkera sydän haluaa ulkoistaa pahan pois, ja epäinhimillistää toisen. Silloin tuska on helpompi käsitellä. Itse en oikein siihen kykene. Rakastan edelleen kärsimysteni aiheuttajaa, sillä näen ja tiedän tiedän tiedän, ettei hän minua loukkaisi jos muuta voisi. Se vaatii hyväksymistä ja oravan raivoa, että montusta nousee. Hyvältä tuntuu kunhan ylös pääsee, uskokaa siskot!
Sitten on olemassa näitä pikku p..ia, joiden elämäntehtävä on kiusata muita omaa itseään pönkittääkseen. Heidät olen jo oppinut tunnistamaan ja juoksen lujaa karkuun. En halua hukata aikaani sellaiseen.
"Sitten on olemassa näitä pikku p..ia, joiden elämäntehtävä on kiusata muita omaa itseään pönkittääkseen. Heidät olen jo oppinut tunnistamaan ja juoksen lujaa karkuun. En halua hukata aikaani sellaiseen."
Aivan totta, on eri asia olla välinpitämätön suhdettaan ja kumppaniaan kohtaan kuin tulla loukanneeksi tahtomattaan.
Luulen kyllä, että näitä välinpitämöttömiä ja vastuuttomia tässä aloituksessa haluttiin löytää.
myös minä olen syyllinen. En ole ollut suhteessa niin onnellinen kuin olisin halunnut, ja vaati ponnisteluja ja jopa vuosia irrottautua vanhasta elämästä. Myös minuun sattui. Toiseen ehkä enemmän. Olen pahoillani siitä, etten osannut paremmin tilannetta selvittää.
Pettäminen, jättäminen, hyväksikäyttö...Kaikki tämähän on vain elämää. Jokainen meistä rikkinäinen jollakin tapaa ja tätä se elämä on. Ilmottaudun! Minä olen pettänyt. Minä olen jättänyt, kai epähuomiossa hyväksikäyttänytkin läheisiäni. Siinä tilanteessa en muuhun pystynyt. :(
Pahuus. Jos puhutaan oikeasta pahuudesta. On ihmisiä, jotka tekevät läheisilleen oikeasti pahoja tekoja niin kauan että toinen särkyy ihan kokonaan. Joku heidätkin jossain vaiheessa rikkonut, en usko ihmisen syntymäpahuuteen :D Mutta siinä vaiheessa kun on oikeasti kokenut pahuutta ei uhria auta toipumisessa pahantekijän ymmärtäminen. Viha on terve reaktio jos itselle tai läheisille tehdään OIKEASTI PAHAA.
itsekkin päästää irti ja lopettaa hyväksyminen, etten hajoaisi lopullisesti, niin surullista kuin tämä onkin... toiset ei vaan pääse suosta ylös vaikka kuinka ymmärtäisi ja tukisi. Heidän on rakenettava itse omat portaansa takaisin positiivisempaan ja aidompaan maailmaan.
Toisen ihmisen "ymmärtäminen ja tukeminen" hieno homma, mutta jos itse kaatuu sinne kuorman alle ja alkaa hajota niin ei siitä ole hyötyä kenellekään. Joskus paras tapa on luovuttaa, silloin ihmisen on itse löydettävä se ratkaisu ongelmaansa (tai vietävä ongelmansa mukanaan sinne uusiin ihmissuhteisiin...) Minä en ainakaan usko että ilman sisäistä itsestä lähtevää muutosta kukaan voi mihinkään muuttua ja pakotettuna ihminen ei muutu ainakaan. Ainakaan itse en ole voinut eikä ihmiset ympärillänikään. Muutokseen tarvitsee aina aikaa. Jos itsensä on kadottanut/rikkonut esimerkiksi väkivaltaisessa/alistavassa parisuhteessa kyllä siitä nouseminen kestää. Ei tapahdu vuodessa eikä kahdessa. Ja päällekkäin kertyneet huonot kokemukset tottakai kyynistävät entisestään. Ei kannata jäädä tukipilariksi oman minuutensa kustannuksella.
"Jos itsensä on kadottanut/rikkonut esimerkiksi väkivaltaisessa/alistavassa parisuhteessa kyllä siitä nouseminen kestää. Ei tapahdu vuodessa eikä kahdessa. Ja päällekkäin kertyneet huonot kokemukset tottakai kyynistävät entisestään. Ei kannata jäädä tukipilariksi oman minuutensa kustannuksella."
Ajatteletko tosiaan, ettei kannata tukea kumppania tai että on ylivoimasta tukea kumppania, joka on edellisissä suhteissaan joutunut kokemaan väkivaltaa tai alistamista?
myös ns auttamisella oman terveytensä kustannuksella. Jotkut alistetut ihmiset muuttuvat itse alistajiksi ja kehittävät itselleen pohjattoman sääliriippuvuuden. Pian kumppanin tuki ei enään riitä vaan kumppanista ammennetaan syitä hakea sääliä muualta. Viimeistään tässä vaiheessa on hyvä jättää suhde.
Lisäksi jos esim. lapsena on alistettu tai on joutunut elään pelossa, niin se on opittu tapa ja tätä tapaa alkaa aikuisiällä sitten alitajuntaisesti toteuttamaan kumppaniaan kohtaan jos asioita ei ole päässy syvällisemmin selvittämään. Tämä kun tuntuu turvalliselta ja tutulta tavalta elää ja ei välttämättä osaa toista tapaa edes olla ja elää. lapsuuden traumat kun kulkee mukana ja ohjaa meitä niin kauan kunnes itse heräämme näihin ongelmiin ja haluamme tehdä asioille jotain, jos edes osaamme.
Ketään ei voi pakottaa eikä tarvitsekkaan, sitä ei ole tukeminen.
Tahto päästä ylös toiset tukenaan tavitsee ensin itseltään tahdon nousta ja ottaa rohkeampia askelia kohti parempaa ja eheämpää tulevaisuutta.
Mutta kuinka moni uskaltaa lähteä tälle tielle?
Moni ei edes tiedosta elävänsä traumojensa kautta..
Tukea voi niin kauan kun se tuntuu siltä että se eheyttää, mutta rajat tulee vastaan myös meillä jotka haluaisivat olla tukena. Tukeminen kun on hyvin sydämmellistä ja rehellistä jos aidosti jostain välittää. Siinä on itsekkin hyvin haavottuvainen ja altis reakoimaan asioihin hyvinkin tunnepohjalta, koska mielestäni välittäminen on tunteita ei järkeä pelkästään.
Joskus on vaan pakko luovuttaa ja suojata itsensä, koska tälläiselle polulle kun lähtee, niin se ei ole koskaan helppo polku. Pitää muistaa omakin elämä eikä elää vain toisia varten, etenkin jos kiitokseksi saa kaikkea muutakuin mitä alunperin olisin halunnut.
Elämä ei ole helppoa, sitä se ei tule olemaan koskaan, mutta elämässä voi mennä eteenpäin. kuka kenenkin kanssa ja millaisia tarinoita pitkin. Elämä kantaa kyllä jos sille antaa mahdollisuuden. Jokainen meistä lopulta itse päättää kuinka ottaa elämän ja mahdollisuudet vastaan :)
Oikein ytimekäs kirjoitus, olen ihan samoilla linjoilla (periaatteessa, vaikka elävässä elämässä on tullutkin kompuroitua..) Se, että suhteessa käsittelisi avoimesti omaa vaikeaa mennyttään (jota siis suhteeseen helposti väärällä tavalla purkaa) vaatisi varmasti hyvin paljon rohkeutta ja luottamusta. Parasta olisi tietysti käsietellä asioita ammatti-ihmisten avustuksella. "Traumapurkautujan uhriksi" joutuminen sen sijaan aiheuttaa kyllä katkeruutta. Sellainen on epäreilua ja voi olla hyvinkin ilkeää, jos toinen on kokenut suuren suuria vääryyksiä juuri lapsuudessa. Mutta opettaa tietysti viime kädessä niin toisesta ja toisista ylipäätään ja itsestä. Omien rajojen kunnioittamista ainakin.
Ihmiset muuttuvat hitaasti, vaikka toivoa ja hyvää tahtoa olisi kuinka. Olen aivan samaa mieltä myös siitä, että itseä on viime kädessä suojeltava, sen varassahan sitä täällä lopulta taplataan!
Muutokseen tarvitsee aina aikaa...lainaten edellistä.
Tämä pätee niin ihmissuhteisiin, kuin siihen ymmärtämiseen mikä ja miten itse haluaa elää, vrt. huomata oma seksuaalisuus joka kohdistuu samaan sukupuoleen.
yksi joka on alistettu, hakattu ja hyväksikäytetty lapsena. Olen selvinnyt selväjärkisenä ja ilman katkeruutta tähän päivään. Tie on ollut pitkä ja kivinen ja vastoinkäymisiä täynnä. Tänään on hyvin asiat, en ole katkera, nautin elämästäni ja työstäni,naiskumppanistani (kihlatustani). Tasa-arvo vallitsee kodissamme ja toisen arvostaminen sekä kunnioitus. Ps. Olen onnellinen ihminen:)
ole kyse vain ns.luovuttamisesta tai itsensä suojelemisesta, kysehän voi olla jo omienkin voimavarojen loppumisesta. Ja jokaisella on noita voimavaroja joko vähän tai hyvin paljon, riippuen siitä minkälainen on ihminen ja minkälaiset kokemukset elämästä omaa ja miten on itse omassa elämässään kokemuksensa (ehkä rajutkin) onnistunut jäsentämään voimavaroiksi, joista saattaisi riittää ammentamista muillekin, mutta todellakin eihän ketkään oikeasti pyhimyksiä ole, joilta voimavaroja, lempeyttä ja tukea riittäisi loputtomiin.
Joiltakin todellakin saatetaan ns.syödä voimavarat jo lapsena, jolloin saattavat joutua asemaan, että odottavat toisilta sitä tukea ja ymmärrystä, mutteivat pysty sitä toisille antamaan, asia mikä tasapainoiseen ihmisten väliseen kanssakäymiseen kuuluisi, molemminpuolinen vastavuoroisuus.
Ja jos lapsena sattuu asioita, niin ne eivät yleensä oikein käsiteltynä koko elämää pilaa, tietyt asiat täytyy ymmärtää, että asioita ei välttämättä korjaa enää mikään, tuskin tässäkään ketjussa mainostetut ammattiauttajat (heillä on joskus paha tapa yrittää korjata asioita vertailemalla "normaali" ihmiseen, sellaistahan ei tietysti ole olemassakaan, asiat pitää käsitellä tämän ihmisen lähtökohdista ja hänen todellista mahdollisuuksistaan elää parhaiten omanlaisenaan, ei tavoitella "normaaliutta"),
vaan asia täytyy nähdä niin, että tietyissä asioissa pelaa pienemällä kentällä kuin jos nyt olisi sattunut elämässä kaikki alusta alkaen lutviintumaan, toki varmasti tuntuu monesti epäreilulta, joutua ns.kilpailemaan heikoimmista alkuasetelmista, kun tämä nyky-yhteiskunta niin kovasti prässää ihmisen kuvaa tietynlaiseksi, unohtaen inhimilliset ulottuvuudet ja sen ettei kaikki todellakaan synny ja elä turvatussa ympäristössä, eikä saa sitä tasapainottavaa tekijää, mikä muille tulee kuin itsestään, asiat mitkä tietysti heijastelee kaikenlaisiin suhteisiin, mutta yleensähän ne liikkuvat tietysti sillä tasolla, kuinka välitön on muiden suhteen ja kuinka paljon itseään pitää suojella, jo oman itsensäkin kustannuksella.
Tietyt asiat siis tulee hyväksyä, että näistä lähtökohdista tulin tälläiseksi tai tunnen ja yritän elää näin tai noin, itseensä kehittäen eikä vertailisi liikoja muihin "kauniisiin ja rohkeisiin", tilaa pitäisi olla jokaisella hakea paikkansa maailmassa omanlaisenaan.
vastavuoroisuutta ja sen tarvetta. Itsekin erään hlön tukipilari ollut pienestä pitäen (ehkä jopa roskakori) ja yrittänyt saada hänet järkiintymään, kunnes todellakin kun asiat menee siihen pisteeseen, että huomaa, ettei toinen vastavuoroisesti välitä tippaakaan, tapahtui itselle mitä tahansa, on pakko repäistä itsensä irti.
Näistähän on paljon juttuja, ihmisistä jotka aina esim. soittelee sinulle ja kertoo huolensa ja haluaa ymmärrystä, annas olla jos yrität itsestäsi sanoa sanaakaan, niin eiköhän puhelu lopu hyvin lyhyeen, yksipuolista kanssakäymistä.
Kyllähän tuollainen oikeasti pitemmän päälle vituttaa suunnattomasti, itsehän en ole elämässäni saanut koskaan keneltäkään yhtään mitään (jonkinlaisen "imagon" arvostaminen ei oikein kolahda tai tunnu oikealta arvostamiselta), en edes kuuntelijaa tai sanan sanaa, sen takia vituttaa ja välillä pukkaa vihaa, kun tuntuu toisinpäin olevan mitä ihmeellisempiä odotuksia ja vaatimuksia ties mistä taholta. Anna ensin, vaadi sitten vasta, pitäisi olla motto tai sitten voi painua hevon kettuun.
Kyllä olemme kaikki erilaisia ja se on minustakin ehdoton rikkaus, enkä kaipaa "normaali-ihmisiä" ympärilleni minäkään.
Ja ihan totta voimavaroista se auttamishalu tietysti on lopulta kiinni -- ja kyllä autettavan omasta kyvystä auttaa itseään. Ei passiivista säkkiä kukaan jaksa perässään raahata loputtomiin.
Ammattiauttajahuomautuksesta olen kyllä aika toista mieltä: Ammattiauttajat ovat myös ihmisiä ja heissä varmaan on myös tasapäistämiseen pyrkiviä tyyppejä, eikä kaikilla kaikkien kanssa edes kemiat kohtaa. Vääränlaisesta "avusta" ei tietenkään ole apua.
Mutta kaikenkaikkiaan avunhan pitäisi nimenomaan lähteä ihmisen omasta persoonasta ja sisäisen kasvun ja erittelykyvyn tukemisesta. Hyvä ammattilainen tukee tilanteessa ihmisen itseä ja auttaa löytämään oman suunnan ja voimavaroja itsestä ja omasta kokemusmaailmasta ei ulkopuolisista (epätodellisita) malleista.
Itse olen ajatellut asiaa niin, että sekä itsekunnioituksen että ihmissuhteiden pohjalla on arvostaminen. Itseä ikävä kyllä saattaa arvostaa siten kuin on tullut lapsena arvostetuksi, ikävässä tapauksessa ehkä juuri suoritusten kautta taikka on saattanut joutua toimimaan lapsuudenperheessä roskakorina, jonka arvo on se, että jaksaa ottaa kaiken vastaan. Niin ei opi vaatimaan ja saattaa sitä vaatimattomuutta toistaa sitten tulevissa suhteissa ja ottaa aina vaan samanlaisen roolin ja valita elämäänsä jopa ihmisiä, jotka pääsevät hyväkyikäyttämään, kun itse ei erota antamista ja saamista toisistaan. Luulee saavansa kun oikeasti vaan antaa. Eikä siinä itsearvostus pääse kehittymään, kun ei saa sitä mitä itse tarvitsisi. Mutta kehän tunnistaminen voi auttaa sekä tunnistamaan arvon itsessään, että odottamaan todellista arvostusta muilta.
Oli hyvä kirjoitus sunnuntain Hesarissa 16.11.2008 Kulttuuriosastolla:
"Heikot hallitsijat kiduttavat alamaisiaan,
kidutuksen toteuttajat eivät välttämättä ole korkeita viranomaisia, mutta he voivat aina vedota auktoriteettiin: minä vain seurasin ohjeita.(sama periaate, jota ihmiset käyttävät ns.kiusaamisessa ja hiljaisessa hyväksymisessä että esim. juutalaisten massasurmissa).
Kidutuksen hyväksyvät auktoriteetit ja yhteisöt puolestaan ovat järjestään joko heikkoja ja pelokkaita tai vainoharhaisia. Primitiivisissä kulttureissa kidutuksen tehtävänä oli rankaiseminen. Kidutuksen julkisuus takasi pelon ilmapiirin, joka tuki valtaapitävien toivomaa järjestystä.
Kidutuksena ilmenevä vallan käyttö kiehtoo yhtä lailla suurta yleisöä kuin kiduttajia:
"kipu on jännittävää että riippuvuutta aiheuttavaa, ja juuri tämä piirre kidutuksessa ja rankaisemisessa tekee niistä niistä niin vaarallisia ja kestäviä kaikkina aikoina".
Amerikkalaisfilosofi Susan Sontagin mukaan, toisten ihmisten kärsimys kiehtoo meitä, kun se on riittävän etäällä-esimerkiksi kuvissa. Kauheuksia esittävien kuvien tulisi kuitenkin vainota meitä, koska kärsimys pitää nähdä todellisena eikä fiktiona."
Kidutus määritellään yleensä vakavan henkisen tai fyysisen kivun tahalliseksi tuottamiseksi valtion viranomaisten toimesta tai suostumuksella tiettyä tarkoitusta varten.
. . . Kidutuksen tavoitteena on. . . . . . tahdon murtaminen.
Nöyryyttäminen sekä kidutuksena että muuna alistamisena, esimerkiksi koulu- tai työpaikkakiusaaminen ja perheväkivalta, on varsin kulttuurisidonnaista. Sen muotoja ovat sukupuolinen nöyryyttäminen ja muu fyysinen alistaminen, perheeseen, uskontoon, poliittiseen vakaumukseen jne. kohdistuva loukkaus. Kidutuksella on yleensä silminnäkijöitä, joko ihmisiä kiduttajan puolelta tai pakotettuina uhrin puolelta."
Kaikenlaista voi siis tapahtua ja muitta mutkitta on kautta historian ajan ihmiset vaan menneet mukaan. Sokeita ei pidä olla "pahuudelle" tai sen edessä tai sitten se vain leviää, sillä kuten artikkelikin toteaa, "että kaikissa ihmisissä on myös synkkä syvyystaso, joka ei yleensä tule esiin, meidän tulisi tuntea myös tämä pimeä puolemme".
Sillä jos sitä ei tunnista tai kuten jotkut, jopa kieltäytyvät uskomasta, mitä kauheuksia toiset voivat toisille ihmisille tehdä, saattaa todellakin "vahingossa" hyväksyä tai katsoa muualle järkyttävienkin asioiden edessä, jollei ei enää itse olekaan ns.pekkaa pahempi/parempi?.
Syyllisyydentunto tai häpeä väärintekemisestään poistuu tai laimenee totaalisesti, kun tarpeeksi monta ihmistä saadaan kollektiiviseen hypetykseen mukaan, valitettavaa mutta totta.
Minä taas uskon korjaaviin kokemuksiin.
Eli jos ihminen on kokenut edellisissä suhteissaan/lapsena/nuorena väkivaltaa tai alistamista, niin hänelle parhainta tukea on ihan tavallinen kumppanuus parisuhteessa; kunnioittava, kuunteleva, läsnäoleva, tasa-arvoon perustuva. Jos me tätä emme jaksa, niin vähän ihmetyttää. Eri asia sitten on se, että alistettu ja väkivaltaa kokenut alkaa toistamaan kokemaansa kumppaniaan kohtaan, mutta tästähän ei alunperin ollutkaan ymmärtääkseni kysymys.
"Hyvä ammattilainen tukee tilanteessa ihmisen itseä ja auttaa löytämään oman suunnan ja voimavaroja itsestä ja omasta kokemusmaailmasta ei ulkopuolisista (epätodellisita) malleista."
Tästä samaa mieltä. Luulen muuten, että ammattiauttajia kaihdetaan usein sen vuoksi, että pelätään heidän olevan jotain "muottiin istuttajia tai aivopesijöitä", eikä näin suinkaan ole.
korjaavat kokemukset ovat hieno asia, jos ne riittävät "paikkaamaan" kokemuksia. Tarkoitin aiemmin sellaisi ongelmia, joita ei parisuhde ehkä lopulta pysty korjaamaan -- taikka toisen osapuolen voimat eivät riitä ottamaan vastaan sivutuotteita kuten ansaitsematonta ilkeyttä. Minusta se on toistamista, ei korjaantumista.
Mutta ihmiset ovat erilaisia myös kyvyiltään käsitellä kokemuksiaan. Hienoa on, jos pystyy tarvittavaan itsetutkiskeluun, ottamaan läheisten tuen vastaan,luottamaan heihin ja sitä kautta parantumaan haavoistaan!
Tosiaankaan ilkeilyä ei tarvitse kenenkään sietää, vaikka toisella olisi takana minkälainen elämä hyvänsä.
sanottu. Nuo asiat saattaa tietysti ilmetä ihmisen suhteissa monella tapaa ja tilanteet eivät nyt välttämättä tuollaiseen tasoon kovinkaan herkästi oikeassa elämässä lipsu kuin hyväksikäyttöasteelle, silloin on jo ihmisen itsekunnioitus nujerrettu, eikä ollaan enää tuolla asteella arvostaako itseään tarpeeksi vaiko ei, jolloin suhteet saattaa vain olla epäonnistuneita, kun on koko ajan toinen jalka oven raossa muille maille luikkimassa (koska ei sitoudu kunnolla mihinkään tai ei pysty täysillä olemaan omana itsenään siinä tilanteessa).
Kehäpäätelmiä todellakin, monestihan edes pahoinpidellyt naiset eivät lähde suhteestaan pois, sillä siihen pätee joku outo "myrskyn silmässä" on turvallisempaa olla kuin laidalla juttu, sillä tietää mitä tuleman pitää, eikä uskalla kasvaa ja kokeilla elää, koska voi ajatella ettei asiat siitä parane, miksei? miksi monet naiset sanoo, joutuvansa useaan kertaan pahoinpidellyksi uusien seurustelukumppaniensa taholta? kertovat tästä asiat uusille miehille ja miehessä herää vallantunne, että tuohon voikin työntää/ilmentää tuon ns."pimeän puolensa"?. Ihmisen oma valinta tämä ei välttämättä ole, vaan toisten/ympäristön väärä ja sairas reagointi tilanteeseen. Näissä tapauksissa pitäisi olla tiukasti yksin kasvattamassa omaa arvostustaan ja itsekunnioitusta, jonka turvin oppii puolustautumaan riittävästi, että voi he pienestäkin väärästä liikkeestä näyttää ovea.
Tästä kyllä näyttäisi olevan jotain viitteitä, sillä näyttäisi jotkut olevan niin vanhanaikaisen psykoloinnin kannattajia, että olettavat aivan pokkana, tietyn taustan tai kokemusmaailman omaavan ihmisen käyttäytyvän tai olevan psyykkiseltä rakenteeltaan "keskiarvojen" mukaisia, joka voi oikeasti laukaista sairaammissa järkyttäviä "fantasioita", joita luulevat olevansa oikeutettuja toteuttamaan, sillä onhan toinen "huono".
Jos liikaa tuollaista uhriuttamis ym.teorioita levitellään, eikä sitä ajatusmaailmaa, että ihminen on arvokas ytimeltään, on tapahtunut sitten mitä tahansa, ei ihmisissä herää normaali kunnioitus ihmistä kohtaan, vaan kehitetään sitä sairaampaa puolta, joka oikeuttaakin sitten uudestaan ja uudestaan "tuhoamaan" toisen, koska toinen on "vähempi" kuin toiset.
Parempaa ja ihmistä arvostaa yhteiskuntaa odotellessa, rakastaa toisianne.
vielä mieleen, kun puhutaan tuollaisista "sivutuotteista" ilkeyttä tms. muistelempa tässä asioita, niin nämähän ovat joskus perin omituisia asioita, eikä yhtään selkeitä, sillä varmaan moni tietää kokemuksesta huutaneensa vaikka naama punaisena toiselle, että tajuat sä mitä sä teet, sä toimillasi aiheutat vahingoa minulle! ja samalla toinen voi vaan pyöritellä päätään, -enhän toki-, minä vain "toteutan" itseäni jne.
Jälkeenpäin voi tietysti sanoa, että kun se vaan huuteli tms. eikä tajua omaa osuuttaan tapahtumaketjussa. Joten ihan yksiselitteisiä ei nämäkään asiat ole, jos ei sekä itse että toinen aina ymmärrä mitä teoillaan oikeasti toiselle tekee, varsinkin jos mennään jo ihan naurettavalle tasolle ja suorastaan kieltäydytään näkemästä mitään väärää omissa toimissa ja kieltäydytään riitelemisestä tai selvittelemästä asioita, muuten kuin esittelemällä "viatonta uhria".
Kunnon potku persuuksille, pitäisi saada todellisuuden tajun palaamaan, ettei toinen osapuoli todellakaan ole mikään objekti, jolle ei suotaisi omaa sanaa tai näkemystä asioista, vaan on pelkkä vaatimuslähde, jonka pitäisi toteuttaa kaikki oletusarvot. Sen takia, pitää välillä huutaa ja kovaa, ettei lipsu siihen, että toinen pitää vain toista omien tarpeidensa täyttäjänä, eikä näe oikeasti toista ihmisenä omine inhimillisenä piirteineen.
siis vaikutti yksin tapaus, jossa oikeasti mitään hyväksikäyttöä taustalla ei ole, muuta kuin typerät huhut, niin jo se riitti tietyille sairaammille yksilöille reagoida perin omituisella tavalla ja hakea sen kautta "oikeutusta" aikomuksilleen.
Senkin takia on uskomatonta, että tuollaiseen tempauksiin lähdetään naiviisti mukaan, tuollaisen ajatusmaailmaa tukemaan, halvennetaan raiskausjutuilla, niinkuin maailmassa ei raiskauksia ym.tapahtuisi oikeasti ihan tarpeeksi, sellaisia tyyppejä pitää vielä "suojella" ja olla heidän ajatusmaailmaa ajamassa. Kuinka säälittäviä ja naiveja ihmisiä voi olla.
Rajuja hyväksikäyttöjä tapahtuu aika paljon ja yhteiskunta omilla toimillaan vesittää muutenkin niiden paheksuttavuutta, näyttämällä omilla toimillaan miten he niihin suhtautuvat, kuten taasen Itä-oikeuden hovioikeus joka juuri lievensi törkeän joukkoraiskaus tuomion nimikkeeksi lapsen hyväksikäyttö, ja tuomiot putosi jonkin verran (koska miesten ei katsottu vaikuttaneen riittävästi uhrin saattamiseen humalatilaan ja sänkyn tolppiin sitomisessa, ilmeisesti hovi-oikeuksi päätteli taas järkevästi tytön itsensä sitoneen itsensä kiinni sänkyyn? näinhän yhteiskunta yleensä asioista ajattelee).
Me puhutaan kielenkäytössä joskus turhan leväperäisesti hyväksikäytöistä, siis silloin kun on kaksi aikuista ihmistä toistensa kanssa, joskus voi olla molemminpuolinen epätasapainoinen riippuvuustilanne tms., muttei suoranainen hyväksikäyttö.
Mutta on totta, että vain itseään arvostamalla sekä sitä toiselta vaatimalla, voi saavuttaa jotain tasapainoisempaa, jos toinen ei siihen pysty, turha on vähempään tyytyä.
Monihan elää nyky-yhteiskunnassa yksin ja sinkkuus on lisääntynyt kovaa tahtia, siihen on varmaan montakin syytä, yksihän on tietysti se, ettei enää niin paljon odoteta täyttävän perinteisempiä roolimalleja ja moni ns.korvaa sinkkuna ihmisen läheisyydentarpeen toisenlaisella sosiaalisuudella, harrastuksilla, ystävillä, matkustelemisella ym. eikä käperry vanhanaikaiseen tapaan peräkammarin pojaksi tai vanhaksipiiaksi.
Minä en tarkoittanut hyväksikäyttöä sen rajuimmassa merkityksessä vaan enemmän oli kirjoittaessa mielessä henkinen hyväksikäyttö. Ja sitäkin on niin monen asteista. Kaikki hyväksikäyttö on tietenkin väärin.
laittaa fiksumpien selityksiä, joskus nimittäin tuntuu, että unohdetaan suhteissa riitelyn jalotaito ja sotketaan tarpeettomasti asioita.
"Parisuhteessa menestymisen abc
- Mitä minun tulee kysyä itseltäni, kun suhteeni ei toimi?
On sanottu, että parisuhde on ihmisen vaikein asia. Voi kuitenkin olla, että suhde itseen on vaikein. Kun valitsen puolison, valitsen ongelmat, joiden kanssa elää. Osittain ne johtuvat parisuhteesta ja osittain kummankin henkilökohtaisesta eletystä elämästä ja taustasta.
Ongelmat parisuhteessa ovat väistämättömiä, mutta mikä lohdullisinta, niistä voi selvitä. Emme missään saa täsmäoppia siihen kuinka olla tai ylläpitää tervettä, toimivaa ja kestävää parisuhdetta, mutta voimme opiskella ja harjoitella parisuhdetaitoja pitkin elämää.
Parisuhde on ainoa niin tärkeä ja läheinen suhde, joka tarjoaa aikuisena mahdollisuuden kehittyä ihmisenä, sekä suhdetaidoissa että naisena ja miehenä.
Jokaisen parisuhteeseen aikovan tulisi rohkaistua ja uskaltaa, vaikka vaikeaa se on, tehdä itselleen muutama tärkeä kysymys. Saanko tässä suhteessa kunnioitusta ja arvostusta? Tunnenko itseni erityiseksi, viehättäväksi, ihailluksi tämän henkilön kanssa? Kääntyykö hän puoleeni? Tunnenko intohimoa häntä kohtaan?
Parisuhde perustuu ystävyyteen, molemminpuoliseen kunnioitukseen, luottamukseen, huolenpitoon ja päivittäisiin hellyyden osoituksiin sekä siihen, että otetaan vaari yhteisistä hetkistä.
Parisuhteen laatu vaikuttaa kokonaisterveyteen. Tyytyväisyys elämään ja henkinen tasapaino edistävät mm. sitä miten vastustuskykyisiä olemme sairauksille.
Onnellisessa liitossa on kyse ”merenkulusta”, onnistumisesta pitää suhde tasapainoisessa ja normaalissa kurssissa. Positiivinen suhtautuminen suhteeseen muodostuu puolison sisäisen eli mielen maailman tuntemisesta, ihailusta ja kiintymyksestä sekä toisen puoleen kääntymisestä, ei toisesta pois kääntymisestä.
Ystävyys luo parisuhteessa pohjan myös tunnepuolen korjaamiselle. Positiivinen tunneilmasto parisuhteessa toimii, kun tunnemme, että toinen tuntee minut ja on kiinnostunut minusta, tunnemme itsemme arvostetuiksi ja jaamme tunteemme.
Ensimmäinen erosta varoittava merkki on välitön hyökkäys. Toiseksi erosta varoittaa ns. ”neljä ratsumiestä”, joista ensimmäinen on pureva kritiikki. Kritiikki kohdistuu toisen persoonaan ja se on erotettava valittamisesta. Valittaminen kohdistuu asioihin ja ilmiöihin, jotka ovat huonosti tai joihin et ole tyytyväinen, mutta otat myös vastuun siitä, että ne korjaantuvat.
Toinen ratsumies on ivallinen halveksunta, jota käyttävä ottaa kaikkein suurimman riskin suhteessa. Parilla, joka elää suhteessa, jota leimaa ivallisuus ja halveksunta on riski, että ne tuhoavat sekä liiton että kehon terveyssysteemin, vaikuttaa kehon immunologisen suojajärjestelmän heikentymiseen. Halveksuntaan on vain yksi vastamyrkky, joka on toinen toistaan arvostavan ilmapiirin aikaansaaminen.
Kolmas ratsumies on puolustuskäyttäytyminen. Se tarkoittaa, että jompikumpi tai molemmat ovat jatkuvasti puolustusasemissa, joutuvat puolustamaan itseään ja tekojaan. Tätä ratsumiestä vastaan on vain yksi myrkky ja se on hyväksyminen.
Neljäs ratsumies on ”kivettyminen”, vaikenemisen muuri, jota 85 %:ssa tapauksista miehet käyttävät ja naiset sen kohdatessaan vain lisäävät volyymia. Vaikenemisen muuri näyttää ulkoapäin katsottuna siltä, että puoliso tahallaan vetäytyy panssarin taakse. Tosiasiassa hyökkäyksen kohteeksi joutunut ihminen ikään kuin romahtaa sisäänpäin, joutuu voimakkaiden tunteiden valtaan, ahdistuu ja on hätätilassa. Vastamyrkky kivettymiselle on itse itsensä rauhoittaminen tai että puoliso rauhoittaa kivettynyttä.
Ilmaistun kiukun määrä näissä vuorovaikutuksissa ei ennusta sitä, miten onnelliseksi parisuhde muodostuu. Tutkimusten mukaan parit, jotka myöhemmin osoittautuvat onnellisiksi, ilmaisevat kiukkuaan keskusteluissa yhtä paljon kuin ne, joiden avioliitto on vähemmän onnistunut. Tutkija John Gottman ja hänen kollegansa päättelivät, että kiukun ilmaisusta aiheutuneen negatiivisen vaikutuksen määrä on liioiteltu. Hän ja hänen tutkijansa päättelivät, että onnellisissa liitoissa on luonnollista, että ihmiset reagoivat kielteisesti, kun he kohtaavat kielteisyyttä.
Riidoissa tärkeintä on että jompikumpi pystyy antamaan ns. ”rauhaan pyrkijän” merkin ikään kuin sanoisi, nyt tämä menee liiallisuuksiin, nyt en enää jaksa, haluan pitää tauon ja rauhoittua. Onko sitä mahdollista harjoitella? Jos puisitte riidan jälkikäteen, jäisikö riidoista vähemmän negatiivisia muistoja suhteeseenne?
Ystävyys rakentuu sekä lapsena, nuorena että aikuisena samoista aineksista: toiveesta ja tarpeesta arvostavaan vastavuoroisuuteen. Hakeudumme luontaisesti sellaiseen yhteyteen, missä saamme kiinnostusta, tunnemme, että toinen ihminen eläytyy minuun ja tätä kautta tunnemme tulevamme kuulluksi ja ymmärretyksi.
Yhdessä pysyvillä pareilla on päivittäisiä, vaikka pieniäkin, ihailun ja kiintymyksenosoituksia. Tämä vaikuttaa siihen, miten selviämme riitatilanteissa. Luuletko, että pienet päivittäiset ihailun ja kiintymyksen osoituksesi palkitaan ja suhteeseenne tulisi vähällä vaivalla lisää läheisyyttä ja lämpöä?"
mikä missään nimessä ei ole riitelyä, eikä kuulu minkäänlaisiin ihmisten välisiin kanssakäymisiin.
Eli toisen ihmisen mitätöinti yritykset ja suoranaiset teot, kuten esim. jos kysyt toiselta suoraan, että mitäs on meneillä ja et saa vastausta ja seuraavan kerran kun "tavataan" (kesä 2007) tulee hän viereesi tahallisen rehvakkaasti ja esittää olevansa läsnäolostasi täysin tietämätön ja välinpitämätön. Sama toistuu myöhemmin, mieluummin tulee aivan selän taakse, eikä edes halua tietää, mitä tarkoitti häneen kohdistuva huutelu, mieluummin haluaa/tarvitsee yliotteen toisesta mitätöimällä toinen välinpitämättömyydellä.
Joskus tuollainen käytös on alitajuntainen psykologinen juttu, mutta yleensä se tehdään vain ihmisille, joita todella ei enää arvosta ja haluaa häivyttää toisen omasta elämästä kokonaan pois, ihan sallittua siis, mutta sen jälkeen ei todellakaan pitäisi enää levitellä minkäänlaisia juttuja ja syyllistää toista, saatikka odottaa toiselta jotakin muuta kuin sen näyttämistä, ettei tässä enää pelata selän takana yhtään mitään ja kasvokkain asiat joko hoidetaan tai sitten ei, meni ne sitten säälittävälle tasolle asti, että pitää jätkäkavereita pyydellä apuun "hoitelemaan" väkivaltaisesti tilanteet, mihin on itse itsensä typeryksissään saattanut.
Kaikkihan on tuollaisille ihmisille heidän näkökulmastaan näköjään sallittuja, eivätkä koe tehneensä mitään väärää, perin omituista. Turpaan vaan ja onnea teillekin.
olla, sillä kirjoistahan hekin tietonsa pänttäävät ja mikään ei ole vaarallisempaa kuin suoraan kirjasta tietonsa ammentavat (terapiamuotoja syttyy ja sammuu jokavuosi ja jokaisen kohdalla on omat kiistelynaiheensa, yhtään sellaista terapiamuotoa ei ole, josta ei ole ns.kiistaa hyödyistä ja haitoista), jotka olettavat ihmisten asettuvan tiettyihin muotteihin ja rajoihin ja esim. työstävän monta vuotta sellaisia asioita, jotka aikaisemmin käsitettiin kuuluvan normaalin elämän kirjoihin, pettymyksineen ja masennuksineen ym.
Tänään hesarin mukaan Bettiina S. valittelee kuinka suomenruotsalaisessa kulttuurissa on jotain häikkää: ”Suomenruotsalaisilla on tarve näyttää ulospäin, että menee hyvin, mutta se iloisuus ei aina tule sydämestä. Ongelmista ei puhuta, vaan meidät on kasvatettu siihen, että nyt hymyillään, perkele. Olisi hyvä, että sallisimme enemmän luuseriutta”, Sågbom lataa Ohossa.
Paljon tässäkin ketjussa puhuttu taustoista ja niistä oletuksista, että miten ne vaikuttavat suhteisiin ym. Bettina S. jatkaa: "että vaikka suomenruotsalaisilla on valtaväestöä ehkä iloisempi ja äänekkäämpi meininki, purjehdimme ankkalammikossa ja tunnemme kaikki toisemme, se on usein pinnallista”.
Joten kukapa aina tietää, mitä pinnan alla on, vaikka olisi kuinkakin hyvästä "ankkalammikosta" lähtöisin, ei onnela niin vaan synny, vaan asenteitaan ja oman ympäristön muokkaamia asenne/ajatusmalleja joutuu jokainen miettimään omalla kohdallaan järkevälle tasolle.
Ja sitten yksi hyvä tarina, jonka pomoni kertoi, juttu joka oli kerrottu heidän lapsilleen koulussa, tuossa Jokelan jälkeisenä aikana.
"Opettaja näytti 50euron seteliä ja kysyi luokalta, kuka haluaa tämän?, kaikki nostivat kätensä pystyy, no, opettaja rypisti setelin ja kysyi uudestaan, haluaako joku tämän vielä? taas kaikki nostivat käden pystyy, no sitten opettaja heitti setelin lattialle ja polki sen jalkoihinsa ja hyppi päällä ym. nyt seteli olikin repeilevä ja ryppyinen, taasen opettaja kysyi, haluatteko vieläkin tämän? taas kaikki nostivat käden pystyy, jolloin opettaja totesi: asioissa on arvonsa, vaikka kuinka reissussa rähjääntyy, tuli rypyt tai kovat kokemukset, arvonsa kullakin".
Tarina on mielestäni hieno.
"Toxic Relationships – Abuse and its Aftermath"
Terapeutit, avioliittoneuvojat, sovittelijat, vartijat, poliisit ja tuomarit ovat ihmisiä ja inhimillisiä. Jotkut heistä ovat taantumuksellisia, jotkut narsisteja, ja jotkut puolisonsa väärinkohtelijoita. Monet asiat ovat uhria vastaan kun hän lähestyy oikeuslaitosta ja psykologista ammattikuntaa.
Aloittakaamme kieltämisellä. Väärinkäyttö on niin kauhea ilmiö, että yhteiskunta ja sen edustajat usein valitsevat olla huomaamatta sitä tai muuttavat sen vähäisempään muotoon, useimmiten selittämällä olosuhteet tai uhrin sairaalloisiksi - sen sijaan että he tarkastelisivat väärinkäyttäjää sairaalloisena.
Miehen koti on edelleenkin hänen linnansa johon viranomaiset ovat vastahakoisia tunkeutumaan.
Useimmat väärinkäyttäjät ovat miehiä ja useimmat uhrit ovat naisia. Jopa kaikkein edistyneimmätkin yhteiskunnat ovat suurelta osin patriarkaalisia, miesten johtamia. Naistenviha, taikausko ja ennakkoluulot elävät vielä vahvasti.
Terapeutitkaan eivät ole immuuneita näille kaikkialla läsnä oleville ja ikivanhoille vaikutteille ja asetelmille.
He ovat vastaanottavaisia väärinkäyttäjän melkoiselle viehätysvoimalle, charmille, vakuuttavuudelle, manipuloinnille ja hänen vakuuttaville näyttelijänlahjoilleen.
Väärinkäyttäjällä on tavallisesti uskottava selitys tapahtumille ja hän tulkitsee niitä omaksi edukseen. Terapeutilla on vain harvoin tilaisuutta todistaa väärinkäyttöä silloin kun se tapahtuu. Tämän vastapainona väärinkäytön uhri on usein hermoromahduksen partaalla:
ahdistunut, hoitamaton, helposti ärsyyntyvä, kärsimätön, hyökkäävä ja hysteerinen.
Tämän kontrastin edessä, jossa väärinkäyttäjä on hienostunut, itsensä hallitseva ja sulavakäytöksinen, ja hänen uhrinsa on ahdistunut - on helppo tulla siihen johtopäätökseen, että uhri onkin väärinkäyttäjä, tai että molemmat kohtelevat toisiaan yhtä lailla väärin.
Saaliiksi joutuneen itsepuolustus, varmuus ja omien oikeuksien vaatiminen tulkitaan aggressioksi, horjuvuudeksi tai mielenterveysongelmaksi.
Ammattikunnan taipumus patologisoida ulottuu myös väärintekijöihin. Valitettavasti vain osa terapeuteista on kykeneviä kunnolliseen kliiniseen työskentelyyn, diagnoosi mukaan lukien.
Psykologisen ammatin harjoittajat ajattelevat herkästi, että väärinkäyttäjät ovat emotionaalisesti häiriintyneitä, vääristyneitä lapsuuden traumojen ja perheväkivallan tuotteita. Tavallisesti heidän ajatellaan kärsivän persoonallisuushäiriöistä, epätavallisen heikosta itsetunnosta tai läheisriippuvuudesta yhdistettynä kaiken kuluttavaan hylätyksi tulemisen pelkoon.
Taitavat väärinkäyttäjät käyttävät oikeaa sanastoa ja teeskentelevät sopivia "tunteita", joilla he vaikuttavat arvioitsijan johtopäätöksiin ja ohjaavat niitä.
Mutta kun uhrin "patologia" toimii häntä itseään vastaan - erityisesti oikeussalissa - rikoksentekijän "sairaus" toimii hänen edukseen laimentavana asianhaarana, erityisesti oikeudenkäynneissä?
Uhri voi tehdä vain hyvin vähän "neuvoakseen" terapeuttia tai "osoittaakseen" hänelle kuka on syyllinen. Mielenterveysalan ammattilaiset ovat aivan yhtä egokeskeisiä kuin kuka tahansa muu. He ovat emotionaalisesti sitoutuneita niihin mielipiteisiin joita he muodostavat tehdessään tulkintoja vahingollisesta suhteesta.
He kokevat jokaisen erimielisyyden haasteena arvovallalleen ja todennäköisesti he patologisoivat tällaisen käyttäytymisen ja nimittävät sitä "vastustukseksi" (tai vielä pahemmaksi).
Sovittelun, perheneuvonnan tai -arvioinnin aikana terapeutit ehdottavat usein erilaisia tekniikoita joilla väärinkäyttö voitaisiin parantaa tai saada haltuun. Voi sitä joka uskaltaa ehdottaa tällaisten "suositusten" hylkäämistä! Niinpä sellainen väärinkohtelun uhri joka kieltäytyy kaikesta kontaktista pahoinpitelijänsä kanssa - joutuu armotta terapeutin kurittamaksi uppiniskaisuudestaan, koska hän kieltäytyy kommunikoimasta rakentavasti väkivaltaisen puolisonsa kanssa.
Parempi ottaa pallo haltuun ja omaksua väärinkäyttäjäsi virtaviivainen toimintatapa. Surullista kyllä, joskus ainoa tapa vakuuttaa terapeuttisi siitä että päässäsi ei ole vikaa ja että sinä olet uhri - on olla vilpillinen ja antaa hyvin harjoiteltu esitys, joka on täynnään oikeaa sanastoa. Terapeuteilla on Pavlovin koiran kaltaisia reaktioita sopiviin sanontoihin, teorioihin ja "merkkeihin ja oireisiin" (asiakkaan käyttäytymiseen muutaman ensimmäisen tapaamisen aikana). Opettele nämä ja käytä niitä eduksesi. Se on ainoa mahdollisuutesi."
Ettäs tiedätte, kannattaa harjoittaa myös itseopiskelua ja asioiden tutkiskelua, eikä ihan sokeasti luottaa terapian/psykologeihin, vaan hakea sieltä enemmänkin vain suuntaa-antavia ajatuksia, jotka saavat liikkeelle. Nytkun on paljon tapahtunut tässäkin maassa vaikeita ja järkyttäviä asioita, luullaan, että joku terapia olisi autuaaksi tekevä asia, vaikka suurin puute tässä maassa on se ettei surra saa eikä ns.syliin ota kukaan, diagnooseja toisistamme teemme kyllä joka keittiössä, mutta sellaiset pohdinnat nyt ketään auta.
Inhimillisyyden poistaminen ja ihmisten esineistäminen (väärinkohtelu)
Ihmisillä on tarve uskoa toisten ihmisten empatiaan ja perustavaan hyväsydämisyyteen. Poistamalla inhimillisyyden ja esineistämällä ihmiset väärinkäyttäjä hyökkää ihmisten välisen vuorovaikutuksen perusteita vastaan. Tämä johtuu väärinkäyttäjien "muukalaisuudesta" - he saattavat olla erinomaisia täysin muotoutuneiden aikuisten matkijoita, mutta he ovat emotionaalisesti poissa ja epäkypsiä.
VIHJE
Älä koskaan näytä väärinkäyttäjällesi että pelkäät häntä. Älä neuvottele terroristien kanssa. He ovat kyltymättömiä. Älä alistu kiristykseen.
Jos tilanne muuttuu kovaksi - irtaudu, käytä lain voimaa, ystäviä ja työtovereita, tai uhkaa häntä laillisesti.
Älä pidä väärinkäyttöä salassa. Salaisuus on väärinkäyttäjän ase.
Älä koskaan anna hänelle toista mahdollisuutta. Reagoi koko arsenaalillasi ensimmäiseen väärinkäytökseen.
Informaation väärinkäyttö
Toisen ihmisen tapaamisen ensi hetkistä alkaen väärinkäyttäjä alkaa saalistaa. Hän kerää tietoa. Mitä enemmän hän tietää mahdollisesta uhristaan - sitä paremmin hän kykenee painostamaan, manipuloimaan, hurmaamaan, uhkaamaan tai selittämään. Väärinkäyttäjä ei epäröi käyttää keräämäänsä tietoa, täysin riippumatta tiedon intiimiydestä tai niistä olosuhteista joissa hän sen sai. Se on hänen aseistuksensa hyvin tehokas osa.
VIHJE
Ole varuillasi. Älä paljasta itsestäsi liikaa ensimmäisellä kerralla. Hanki arvostelukykyä.
Ole itsesi. Älä esitä virheellisesti omia toiveitasi, rajojasi, tärkeysjärjestyksiäsi, mielenkiintosi kohteita tai asioita joita et hyväksy.
Älä käyttäydy epäjohdonmukaisesti. Älä syö sanojasi. Ole luja ja määrätietoinen
Kontrollointi avustajan avulla
Jos kaikki muu epäonnistuu, väärinkäyttäjä rekrytoi ystäviä, työtovereita, kavereita, perheenjäseniä, viranomaisia, instituutioita, naapureita, median, opettajia - eli kolmannen osapuolen - toteuttamaan tahtonsa.
Hän käyttää heitä taivuttelemaan, painostamaan, uhkaamaan, varjostamaan, ehdottamaan, suosittelemaan antautumista, houkuttelemaan, vakuuttamaan, olemaan vaivaksi, puhumaan ja kaikin tavoin manipuloimaan kohdettaan. Hän kontrolloi näitä pahaa-aavistamattomia työkalujaan aivan samoin kuin hän suunnittelee lopullisen riistansa kontrolloimista. Hän käyttää samoja mekanismeja ja keinoja. Ja hän hylkää heidät kylmästi ilman mitään huomiota ja kiitosta kun työ on tehty.
Toinen avustajia sisältävä väärinkäytön muoto on sellaisten tilanteiden suunnitteleminen joissa väärinkohtelu on toisen ihmisen aikaansaamaa tai kohdistuu johonkin toiseen ihmiseen. Tällaiset huolellisesti suunnitellut ymmälle saattamisen ja nöyryytyksen tilanteet kohdistavat uhriin sosiaalisia rangaistuksia (tuomitsemista, hyljeksimistä, jopa fyysistä rankaisemista). Yhteisöstä tai ryhmästä tulee väärinkäyttäjän apuväline.
VIHJE
Usein väärinkäyttäjän apulaiset eivät ole tietoisia osastaan. Paljasta hänet. Kerro heille. Osoita heille kuinka väärinkäyttäjä käyttää heitä hyväkseen, johtaa harhaan tai pelkästään käyttää heitä.
Tee väärinkäyttäjällesi ansa. Kohtele häntä samoin kuin hän sinua. Ota muut mukaan. Tee se avoimesti. Mikään ei haihduta väärinkäyttöä niin kuin auringonvalo.
Väärinkäyttö ympäristön avulla
Sellaisen ilmapiirin luominen, edistäminen ja rakentaminen, joka synnyttää pelkoa, kauhua, epästabiiliutta, ennustamattomuutta ja ärtymystä. Siinä ei ole nähtävissä ilmeisen väärinkohtelun tekoja eikä suoranaista kontrollointia tai manipulointia. Kuitenkin siinä on läsnä epämiellyttävä tunne, uhkan läheisyys, epäluulo ja paha enne. Tätä kutsutaan joskus "kaasuvalaistukseksi".
Pitkään kestäessään tällainen ympäristö syö uhrin itsetunnon ja omanarvontunteen. Se ravistelee itsetuntoa voimakkaasti. Usein uhrin olotila muuttuu vainoharhaiseksi tai luulosairaaksi, ja hän tulee entistä herkemmäksi kritiikille ja tuomitsemiselle. Roolit näyttävät vaihtaneen paikkaa: uhria pidetään mieleltään epätasapainoisena ja väärinkäyttäjää - uhrin aiheuttamien kärsimysten kestäjänä.
VIHJE
Juokse! Mene pois! Väärinkäyttö ympäristön avulla muuttuu usein ilmeiseksi ja väkivaltaiseksi väärinkäytöksi.
Sinä et ole kenellekään selityksiä velkaa - mutta olet itsellesi oman elämäsi velkaa. Painu pois.
ja tekijätkin ovat eriasteisia ja eri tarkoitusperillä liikenteessä:
"Me kaikki etsimme ympärillämme olevista ihmisistä positiivista palautetta. Nämä vihjeet muovaavat joitakin käyttäytymisemme piirteitä. Siinä että narsistikin tekee näin, ei ole mitään erikoista. Mutta narsistisen ja normaalin persoonallisuuden välillä on kaksi merkittävää eroa.
Ensimmäinen ero on laadullinen. Tavallinen ihminen ottaa mielellään vastaan kohtuullisen määrän huomiota, hyväksyntää ja ihailua - sanallista ja sanatonta. Mutta jos sitä on liian paljon, hän kokee sen rasittavana ja välttää sitä.
Narsisti sen sijaan on alkoholistin mentaalinen vastine. Hän pyytää lisää ja yhä lisää. Hän ohjaa koko käyttäytymistään, itse asiassa koko elämäänsä, hankkimaan näitä miellyttäviä huomionosoituksen herkkupaloja. Hän juurruttaa ne johdonmukaisesti yksipuoliseen kuvaansa itsestään. Hän käyttää niitä säädelläkseen epävakaata oman arvonsa ja itsekunnioituksen tunnettaan.
Saadakseen jatkuvaa mielenkiintoa, narsisti projisoi muihin ihmisiin kuvitteellisen näkemyksen itsestään. Tämä tunnetaan nimellä Väärä Minä. Väärä Minä on kaikkea sitä mitä narsisti ei ole: kaikkitietävä, kaikkeen kykenevä, hurmaava, älykäs, rikas tai oikeissa piireissä oleva.
Sitten narsisti alkaa kerätä tämän projisoidun kuvan aikaansaamia reaktioita perheenjäseniltä, ystäviltä, työtovereilta, naapureilta, liiketuttavilta ja kollegoilta. Jos niitä - palvontaa, ihailua, huomionosoituksia, pelkoa, kunnioitusta, suosiota, vakuutteluja - ei tule, narsisti vaatii tai kiristää niitä.
Narsisti käyttää - tietoisesti tai tietämättään - muita ihmisiä vahvistaakseen minäkuvaansa ja omanarvontunnettaan. Niin kauan ja siinä määrin kuin he ovat hyödyllisiä näiden tavoitteiden saavuttamisessa - hän arvostaa heitä suuresti ja pitää heitä kunniassa. Hän näkee heidät vain tämän linssin läpi. Tämä on seurausta hänen kyvyttömyydestään rakastaa ihmisiä: hänellä ei ole myötätuntoa, hän ajattelee hyödyn kautta, ja hän supistaa muut pelkiksi välineiksi.
Narsistille tunteet ovat heikkoutta. Hän säälii tunteellisia ja sentimentaalisia ihmisiä. Hän halveksii herkkiä ja haavoittuvia. Hän pilkkaa ja ylenkatsoo riippuvia ja rakastavia. Hän ilkkuu myötätunnon ja intohimon ilmauksille. Hän on vailla empatiaa. Hän pelkää Oikeaa Itseään niin paljon että hän mieluummin väheksyy sitä kuin myöntää omat vikansa ja "pehmeät kohtansa".
Narsisti kokee seuraavat asiat uhkauksena hylkäämisestä vaikka niitä ei olisi sellaisiksi tarkoitettukaan:
• Nuhtelu, periaatteellinen erimielisyys ja pitkään jatkuva kritisointi
• Kun jätät hänet täysin vaille huomiota
• Kun vaadit rajojesi, tarpeittesi, tunteidesi, valintojesi ja mieltymystesi kunnioittamista
• Kun kostat (esimerkiksi huudat hänelle takaisin).
Monet oppineet pitävät narsismia sopeutumisen strategiana (terve narsismi). Sitä pidetään patologisena vasta kun se muuttuu jäykäksi persoonallisuuden rakenteeksi, joka on täynnä alkukantaisia puolustusmekanismeja (kuten halkominen, heijastaminen, heijastava identifioituminen tai älyllistäminen) - ja kun se johtaa vahingolliseen käyttäytymiseen yhdellä tai useammilla elämänalueilla.
Riippumattomat, itsenäiset ja tottelemattomat ihmiset herättävät väärinkäyttäjässä ajatuksen, että jokin hänen maailmankuvassaan on pielessä, että hän ei ole maailman keskus eikä sen syy, ja että hän ei kykene ohjaamaan sitä mikä hänelle on hänen sisäistä maailmaansa.
Jotta auttaisit narsistia:
1. Erota hänet Lähteistään ja synnytä täten narsistisen vammautumisen kriisi;
2. Käytä tätä ohikiitävää tilaisuutta ja houkuttele narsisti osallistumaan hyvin jäsenneltyyn terapiaan, joka auttaa häntä kypsymään emotionaalisesti;
3. Rohkaise häntä hänen emotionaalisissa ensiaskeleissaan, kun hän alkaa hakea itselleen muotoa.
On hyvin epätodennäköistä, että narsisti pääsisi yksinään irti puolustusmekanismeistaan. Hän ei käytä niitä siksi että hän tarvitsisi niitä - vaan siksi että hän ei tiedä muuta vaihtoehtoa. Ne osoittautuivat hyödyllisiksi hänen varhaislapsuudessaan. Ne olivat sopeutumista vahingolliseen ja tuhoavaan ympäristöön. Vanhat tavat ja temput eivät kuole helposti.
Narsistin persoonallisuus on jäsentymätön . Hän saattaa tulla paremmaksi ja kypsyä emotionaalisesti voidakseen välttää ennustettavien tai toistuvien narsististen vammautumisten tuskaa.
Kun narsistit tulevat terapiaan, he tulevat yrittääkseen lievittää jotakin mikä on tullut sietämättömäksi tuskaksi. Kukaan heistä ei tule terapiaan siksi että hän haluaisi oppia tulemaan paremmin toimeen muiden kanssa. Rakkaus on tärkeää - mutta voidakseen täysin nauttia sen emotionaalisesta tuesta, narsistin on parannuttava ensin.
Narsisti on käänteisnarsistin elämässä merkityksellinen, olennaisen tärkeä ihminen ("esine"). Tässä on narsistin vaikutusvallan ydin käänteisnarsistia kohtaan. Ja koska käänteisnarsisti on sopeutuessaan narsistiin tavallisesti hyvin nuori - kaikki keskittyy hylätyksi tulemisen pelkoon ja kuoleman pelkoon huolenpidon ja hoidon loppuessa.
Narsismia on monta eri astetta. Kirjoituksissani viittaan narsismin äärimmäiseen muotoon, narsistiseen persoonallisuushäiriöön (NPD). Niiden ennuste, joilla on vain narsistisia piirteitä tai narsistinen tyyli, on paljon parempi kuin täysiverisen narsistin paranemisen mahdollisuudet."
Tämä asia ihmetyttää vain niin kovasti, että joskus olisi kiva tietää ihan ammatti-ihmisiltä, mikä on se lopullinen tekijä, joka saa lieviä narsistisia piirteitä omaavat ihmiset (tuollaiset piirteet eivät yleensä ole kovinkaan vahingollisia, mitä nyt aiheuttavat välillä turhia kohtauksia epäkypsyytensä vuoksi) äkillisesti käyttäytymään täysin sadistisella tavalla, eivätkä edes itse näytä sitä tiedostavan? Miten temppu ns.tehdään, käännetään piilevä "taipumus" rajusti esille ja sen jälkeen nämä hlöt ovatkin täysin vastuuttomia ja ymmärtämättömiä tekojensa seuraamuksista?.
Kun olemme tulleet petetyiksi ja väärin kohdelluiksi - me suremme. Me suremme sitä mielikuvaa, joka meillä oli kiduttajastamme ja kiusaajastamme - kuvaa joka oli niin häilyväinen ja niin virheellinen. Me suremme sitä tuhoa jonka hän meissä teki. Me kohtaamme pelon, että emme enää koskaan kykene rakastamman tai luottamaan - ja me suremme tämän menetyksen.
Yhdellä iskulla me kadotimme jonkun johon me luotimme ja jota rakastimme, me kadotimme luottavan ja rakastavan itsemme, ja me kadotimme sen luottamuksen ja rakkauden jota me tunsimme. Voiko mikään olla tämän pahempaa?
Suremisen emotionaalinen prosessi koostuu monista vaiheista.
Ensin me olemme ällistyneitä, shokissa, elottomia ja liikkumattomia. Me leikimme kuollutta, jotta välttyisimme kohtaamasta sisäisiä hirviöitämme.
Me olemme tuskamme luuduttamia, pelkojemme ja vaiteliaisuuden jäykistämiä. Sitten me olemme raivoisia, närkästyneitä, kapinoivia ja vihamielisiä. Sitten me hyväksymme. Sitten me itkemme. Ja sitten - jotkut meistä - oppivat antamaan anteeksi ja tuntemaan myötätuntoa. Ja tätä kutsutaan paranemiseksi.
Kaikki vaiheet ovat ehdottoman välttämättömiä ja sinulle hyväksi. On pahaksi olla raivoamatta takaisin, olla syyttämättä niitä jotka syyttivät meitä, kieltää, teeskennellä ja pakoilla. Mutta on yhtä pahaksi meille, jos juutumme raivoomme.
Pysyväisluontoinen sureminen on oman väärinkohtelumme jatkamista toisella tavoin.
Jos me loputtomiin elämme uudestaan riipaisevia kokemuksiamme, me tahtomattamme toimimme kiusaajamme kanssa yhteistyössä ja ikuistamme hänen pahat tekonsa. Lähtemällä me tuhoamme kiusaajamme ja minimoimme hänen merkityksensä elämässämme. Rakastamalla ja luottamalle uudestaan me kumoamme sen, mitä meille tehtiin.
Anteeksiantaminen ja unohtaminen
Anteeksiantaminen on tärkeä kyky. Se merkitsee enemmän anteeksiantajalle kuin -saajalle. Mutta sen ei tulisi olla maailmaa syleilevää ja hallitsematonta. Joskus on paikallaan olla antamatta anteeksi. Se riippuu tietysti sen vakavuudesta ja kestosta, mitä sinulle on tehty.
Yleensä on harkitsematonta ja tuhoisaa asennoitua elämään "yleisten" ja "muuttumattomien" periaatteiden kautta. Elämä on liian kaoottista jotta se alistuisi jäykkien ukaasien alle. Lauseet, jotka alkavat sanoilla "minä en koskaan" tai "minä aina", eivät ole kovin uskottavia, ja ne johtavat usein itseämme tuhoaviin, itseämme rajoittaviin ja itseämme alentaviin käyttäytymisen muotoihin.
Konfliktit ovat tärkeä ja erottamaton osa elämää. Meidän ei tulisi koskaan etsiä niitä, mutta kun kohtaamme ristiriidan, meidän ei tulisi vältellä sitä. Me kasvamme yhtä lailla konfliktien ja vastoinkäymisten, kuin huolenpidon ja rakkauden kautta.
hyvä. Kiitos kirjoituksestasi.
Ammattiauttajakin on ihminen ja hänen käyttäytymistään koskevat samat lait kuin meidän muidenkin. Kuka pystyy aina olemaan objektiivinen? Ei kukaan.
On totta, että apua hakiessa on viisainta olla vastaanottavainen ja sopeutua terapeutin ehdotuksiin esim. terapiamuotoa- tai tekniikoita valittaessa. Ja käyttäytyä muutenkin niin kuin oletetaan :-D
Minun mielestäni ihmisellä on oikeus olla surullinen ja masentunut, jos häntä on kohdannut jokin järkyttävä asia (mikä ketäkin järkyttää, on yksilöllistä). Samoin vihainen, jos häntä on kohdeltu väärin. Suru, alavireisyys ja masentuminenkin, samoin kuin viha ovat elämään kuuluvia asioita, mutta niiden pitäisi ajan kuluessa lieventyä jotta ihminen voi jatkaa elämäänsä... Kaikkein parasta on, jos läheiset läsnäolollaan pystyvät auttamaan vaikeiden aikojen yli.
todella pätee kiusaamiseenkin, tapahtui se sitten koulussa tai työpaikalla.
On aika ahdistavaa tietää, että sulkemalla silmänsä ja vaikenemalla liittyy kiusaajien joukkoon. Mutta aina eivät voimat riitä. Kaikkein kamalinta on, kun yrittää itselleen puolustella omaa suhtautumistaan.
"Narsisti kokee seuraavat asiat uhkauksena hylkäämisestä vaikka niitä ei olisi sellaisiksi tarkoitettukaan:
• Nuhtelu, periaatteellinen erimielisyys ja pitkään jatkuva kritisointi
• Kun jätät hänet täysin vaille huomiota
• Kun vaadit rajojesi, tarpeittesi, tunteidesi, valintojesi ja mieltymystesi kunnioittamista
• Kun kostat (esimerkiksi huudat hänelle takaisin)."
Reagiointi tälläisiin asioihin on yleensä niihin vastaaminen, kunnes voi todeta sen hyödyttömäksi, mutta outoa on sen sijaan narsistisempien rajut reagoinnit ja loukkaantumiset jo pelkästään esim. kritisointiin tai nuhtelun tyyppiseen toimintaan. Yhteen sanaan voidaan reagoida niin voimakkaasti, niin sellainen kyllä hämmentää, miten jotkut voivat asemoida itsensä niin, ettei heille saa koskaan sanoa poikkipuolista sanaa.
Nytkun tässä on törmännyt henk.kohtaisesti tuollaiseen puoleen tusinaan tämän tyyppisiin henkilöihin, joilla ei sinänsä näyttänyt olevan mitään vakavia luonnehäiriöitä, mutta annas olla jos kyseenalaistat tai vastuutat tekemisistä, niin jostain syystä vastarinta hyväksyä omia vääriä ja vahingollisia toimia on liian syvä ja siitä vaikeneminen on naurettavaa ja täysin epäkypsää toimintaa. Käsityskyky todellisuudesta ja suhteellisuuden taso (ei osaa suhteuttaa eri tapahtumia keskenään ja kokee esim. toisen tappoyrityksen vähäisemmäksi kuin itselle sanottu "loukkaus") ja myötätunto hävinnyt totaalisesti.
Tosin eihän tuollaiset ihmiset paljastukaan kuin vasta kriisin tai erimielisyyksien kautta, tietysti jotkut on heikompia menemään painostukseen mukaan, eivätkä koe enää toista minkään arvoisena, jos niin luodaan käsite, että toinen pitää saada toiminaan tietyllä tavalla ja sitten onkin taas syytä loukkaantua jos toinen ei toimi oletetulla tavalla, vaikka niin kovasti "painostettiin" ihan vaan huvikseen.
mutta mikä huolestuttavinta on tuo, mikä tuntuu olevan aika yleistä ammattiauttajien taholta, että vaikka tietäisi toisen joutuneen kokemaan jonkin vakavan tilanteen tai toistuvia väärinkokemuksia, niin saattavat silti yhdistellä väärin asioita ja todellakin puhua jostakin epämääräisestä "vastustelusta" jonkin asian suhteen.
Vaikka jo maalaisjärkikin pitäisi sanoa, että eiköhän kyse ole nimenomaan väärinkokemuksen aiheuttamista tunnetiloista, ei "vastusteluista" muista tuntemuksista tai kieltäytymisiä (esim. lesboudesta tai ihastumisista tai muusta hömpästä, mitä kukin voi keksiä, jotta todellakin lieventäisi tai jopa peittelisi sitä väärintekemistä). Kyllähän tuota tapahtuu, todellisten asioiden peittelemistä ja lieventämisiä käsitelemällä väärällä tavalla asioita. Hesarissahan oli kovasti keskustelua siitä psykologi Ehnroothin ajatuksesta, että ns.pahuuteen törmätessä katsomme muualle "kohteliaisuudesta" suojellaksemme toisen yksityisyyttä, mutta jotta tuo ajatusmalli pätisi, silloinhan toinen asemoidaan välittömästi säälittäväksi uhriksi, eikä ihminen omaa sellaista oikeudenmukaisuuden tajua, että puuttuisi itse tekoon, eikä alkaisi häpeilemään toisen puolesta, nähtyään esim. toista lyödyn tai loukatun. Pelkuruus yleensä estää puuttumasta ja tuo ns.kohteliaisuus toista kohtaan tulee vasta sitten kun tietää toisen kokeneen jotain rajua eikä tiedä miten reagoisi tai toimisi, joten hämyileminen on sitten se ratkaisu.
Tuo on se suuri suomalaisten ristiriitaisuus, toki haluamme esittää ettemme surun tai rajun kokemuksen keskellä tunne, eikä ole meidän asia puuttua tai toimia tilanteen missään vaiheessa, kun onhan asia ns.yksityinen, mutta juoruileminen senkun kukoistaa, ja joskus näköjään koetaan se riittäväksi toimenpiteeksi, että kunhan juoruileminen on itselle antanut hyvän olon ja riittävän selityksen joka tasapainottaa oman käsityksen tilanteesta, niin se siitä sitten, oli se ns.oikea tilanne toisella mikä hyvänsä.
Vaikeaa on ihmisten hyväksyä että vääryyttä ja väärintekemisiä tapahtuu ja niihin pitää puuttua, mutta ehkä nyt uusi sukupolvi pikku hiljaa herää horroksestaan, ainakin tuossa tv:ssä juuri tullut kiusaamisjuttu antoi ymmärtää, että on tullut hyvinkin kiivas ja sanavalmis nuoriso, joka oikeutetusti vaati tekoja, eikä vain sitä samaan ympäripyöreitä selityksiä ja teorioita, vaan ihan konkreettisia tekoja, miten esim. kouluissa voidaan asioita parantaa avoimuuden ja keskustelutuntien avulla, ei pelkästään pakkopulla teemojen kautta, vaan juurruttamalla uudenlaista kanssakäymistä jo alaluokilta lähtien, ettei sellainen välinpitämättömien ja itsensä turhantärkeiden pönkittämisryhmäläiset kasvata tilaa ja saa lisää aikaan tarpeettomia murhenäytelmiä.
rakastuneena olemisen ja rakastamisen välillä.
"Se mitä rakastaa ei kai ole loppujenlopuksi merkityksellistä. Enemmänkin se kuinka sen tunteen kokee ja rakkauden kohteelle vastakaikuna välittää. Muuan viisas mies totesi aikoinaan, että todellista rakkautta on antaa odottamatta vastalahjaa."
Eli ihminen voi olla rakastunut, muttei pysty kuitenkaan rakastamaan, näyttämään, välittämään tunteitaan ja siihenhän voi olla tietysti monta syytä, mutta sitä syytä voi ihan vapaasti etsiä itsestään ei hakea näissä tapauksissa syytä toisesta ja leimata toinen ns.epäpäteväksi suhderintamalla, jos suhteessa/tilanteessa ei ole mitään vastavuoroisuutta, koskaan ei koskaan pidä ruveta sopeutumaan kehenkään, vaan tilanteessa pitää olla luottamus ja turva siitä, että voi olla aidosti ja avoimesti oma itsensä ja tulla sillä tavalla myös arvostetuksi.
Ja toiselle toinen on vain heijastuspinta, jolta saa tai haluaa vain huomiota, muttei näe toista kuin omien tarpeidensa täyttäjänä, niin ei sellainen vaan toimi.
Monihan on varmaan otettu ja olisi mielissään, jos joku puheissaan tms. ilmaisisi tunteitaan ja esittäisi pitävänsä (toisten puolesta ei pitäisi kenenkään mitään mennä esittämään), mutta jos teot ja puheet on ristiriidassa niin harva lankeaa tuollaiseen juttuun (no, onhan noita hurmuri/gigolojuttuja pilvin pimein, että ehkä moni kuitenkin lankeaa), sillä eihän siinä ole oikeasti ihan niitä kaikkia elementtejä, joita hyvässä rakkaussuhteessa pitää olla toimiakseen.
kysymys pohdittavaksi, oletteko useinkin kokeneet saaneenne rakkautta (siis ennen suhdetta ja seksiä- "we made love"-tyyliin), esim. huomaavaisuuttaa juuri sinulle kohdistettuna, jonka erottaa tietystä peruskohteliaisuudesta tietyt jutut, kuumia katseita, tikusta asiaa jutustelua, koska ei malttaisi irtaantua toisen läheisyydestä jne.
Tälläisiä asioitahan on tapahtunut monta kertaa ja on yleensä (tai aina) edellytys sille, että voisi laukaista käyntiin hyvän suhteen, se miksi ne kariutuu tai ehkä lähdekään lentoon on varmaan aika monta syytä ja turha niitä on eritellä, mutta se mikä oudoksuttaa, niin luuleeko joku ihan tosissaan että ilman tuollaista toimintaa molemminpuolin voisi jotain syntyä tai olisi yksipuolisesti velvoitettu johonkin loputtomiin?. Ette kai te väheksy itseänne ihmisinä ja tyydy vähempään jos teidän ns."yhteisössänne" tai lähipiirissänne on tapana toimia toisella tavalla ja menette vain omaksumaan itsellenne vahingollisen toimintaperiaatteen?.
Palsta on täynnä ketjuja, jossa valitellaan kun kukaan ei koskaan anna mitään itselle ja huomioi, vaikka kuinka salaa tai vähemmän salaa ihastelee tms. no, mitäs jos joskus antaisitte itse jos kerran jotain kohtaan jotain tunnette ja jos ei vastakaikua tule, voitte lopettaa ihastelun (se on kuulkaa aivan sallittua, lopettaa yksipuoliset yritykset, normaali ihminen ei sellaisesta ala itkemään, kuinka häntä ei enää huomioida ja syyttele ties mistä "hyväksikäytöstä") ja etsiä uutta seuraa sitten vasta kun tunteet herää johonkin uudestaan.
Sanon vielä senkin, ettei tavallinen normaali ihminen oikeasti pidä siitä, jos toinen "ihastelee" sellaisella pikkutyttömäisellä tavalla, ettei salli itselleen edes avointa flirttiä tms. niin ei sellaista kukaan halua pidemmän päälle. Tosin, eihän sitä saa edes olla pirteä ja mennä flirtin puolelle kun on taas sovinistisemmat ja seksistisemmät vaatimassa "suorituksia"?.
Teillä on joitakin periaatteita ja käytösmalleja, joista voisitte ravistella ja irtaantua.
jos joku viitsisi valaista asiaa, että mikä saa ihmisen unohtamaan tälläiset asiat ja monet muut vastaanvantyyppiset (puhumattakaan niistä rikosten peittelyistä) ja sitten yht äkkiä taas "yrittämään" hymynpoikasta tai silmäkontaktia, jolla lähinnä haettiin tuntumaan, miten toinen ns.peilautuisi itseään vasten, mitään todellista lähestysmisyritystähän siinä ei ollut.
Kuka ohjailee vääränlaiseen käytökseen? sillä on vaikea ymmärtää ettei toinen ymmärrä, vaikka toki tuntui jälkeenpäin pahalta käyttäytyä siten, että pitää toiselle huutaa, mutta kun asiat ei mene jakeluun hienovaraisesti vetäytymällä ja kun juttujen levittely ja spekulointi aiheuttaa vakavia häiriöitä, ei muuta kerta kaikkiaan voinut tehdä.
Mutta mikä saa ihmisen unohtamaan nämä välikohtaukset ja luulemaan, että tässä vaan huvin vuoksi "tiuskitaan"? eihän sellainen nyt pitäisi kenenkään mielestä olla normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä ja ottaa sen vaan vastaan?, eikö kuule, ei tuollaista pidä ottaa vastaan, pitää sanoa takaisin tai sitten luikkia häntä koipien välillä häpeämään tekemisiään ja yrittää parantaa tapansa sekä vetäytyä totaalisesti toisen elämänliepeiltä, ei enää sen jälkeen uskotella itselleen, jollakin toimella (varsinkaan jos se ei sisällä millimetrin tarkkaa selvitystä monestakin asiasta ja anteeksipyyntöä) saavansa myönteistä huomiota tai jotain enempää. Saisiko tähän "tarinaan" jo viimein ison lopputekstin THE END!?
Copyright Minttu Hapuli.
”Tämä on tärkeä asia. Tämä asia tulee esiin melkein jokaisessa naisten parisuhdekeskustelussa - aiheena, jota ei saa taottua miehelle kalloon mitenkään päin. En usko, että minäkään saan. Kunhan nyt löpisen, jos vaikka teoriaa jäisi mieleen.
Jos rakastaa ihmistä, on rakkaansa puolella. Kyllä, ihminen on *niiden puolella keitä rakastaa*. Ei, ei ketään vastaan, vaan rakkaittensa puolella. Ylipäätään pitää heidän puoltansa. Jos tulee tiukka paikka, pitää edelleen heidän puoliaan, pakon edessä sitten muita vastaankin.
Eräs tuttu oli kysynyt kumppaniltaan, että 'oletko sä mun puolella?'. Kumppani ei ollut edes ymmärtänyt kysymystä. Minä olen kysynyt kumppaneiltani tuon kysymyksen. Hekään eivät ole ymmärtäneet, mitä kysyn. Jotkut ovat sanoneet olevansa puolellani, mutta tositilanteessa mies oli kaikkialla muualla paitsi minun puolellani. En ole koskaan ollut vaikeassa tilanteessa, missä mies (jos olen ollut parisuhteessa) olisi ollut puolellani.
Kun rakkain ja läheisin asettuu itseä vastaan, jonkun toisen puolelle, on aika kumma olo. Kun toisen puolen puheet paljastuivat valheeksi, vasta se todisti rakkaalle ihmiselle, että olisi minuakin voinut uskoa. Kun jouduin syntipukiksi täysin ulkopuolisena ihmisenä, ei rakkain sanallakaan maininnut, että hän oli osallinen tapahtumiin, että minä en ollut. Rakkain antoi minun uida sonnassa, jotta oma nahka pysyisi puhtaana. Kutsutteko te tuollaisia miehekkäiksi miehiksi? Minä en.”
”Hyvyys ja Hyvään pyrkiminen on tietoinen valinta. Eräissä kirjoissa sanotaan, ettei Pahaa ja Pahuutta ole sinänsä edes olemassa - Paha ja Pahuus ovat Hyvän puuttumista. Ihminen, joka ei *tietoisesti valitse* Hyvää, on jo sinällään 'paha' tai tekee pahaa.
Allekirjoitan tämän, sillä kantaaottamattomat, 'puolueettomat' emmäätiedä-tyypit ovat tehneet paljon musertavia tekoja. Pelkonsa takiahan nämä vellihousutkin sanojaan syövät ja vastuutaan parkuen pakoilevat. Ei ole pahuutta, on vain pelkoa ja hyvän valitsemattomuutta”
Ja tämän ketjunkin aihealueeseen lisää löytyy:
http://www.uta.fi/~tlmihap/tarina.html
muitten ongelmista, kun itsellä on kaikki hyvin. Omat hyvät tulot riittää mulle. Just eilen pakkasin yhen naisen tavarat sen laukkuun, jonka heitin pihalle. Se on aina paras tehdä heti. Ottakee mallia.
jäks johonkin ravintolaan.
Täällä tosipahis!
Exäni haukkui minut pystyyn, olin ihan kamala kaikilla tavoilla. Hän mainitsi ettei kukaan halua seurustella kanssani, (vaikka itse seurusteli kanssani vuosia?!) Mainitsi myös etten tule koskaan löytämään ketään. (Minä seurustelen nyt, mutta hän ei!?)
En ollut kaunis, minua ei ollut kiva suudella ja sängyssäkin olin mitä olin … hmmm. Ystäväni kyllä pitävät minua siedettävän näköisenä ja jonkun mielestä olen jopa upea! Suutelemisesta olen saanut hyvää palautetta ja myös sänkypuolella on tullut kehuja …mutta nämä ihmiset eivät varmaan ymmärrä mistään mitään tai sitten ovat vain kohteliaita.
Mutta uskon exääni, olen pahis, pahin kaikista hänen kohtaamistaan naisista. Tyhmä, ilkeä, vastenmielinen, itsekäs, omahyväinen hyväksikäyttäjä. Ja mitä niitä nyt onkaan … minuun ei voi tutustua, minä en kerro enempää, en pidä kursseja enkä jaa vastenmielisyyden taitojani kenenkään kanssa. Sorry.
kuulostat ihan mun pahimmalta eksältä.
Jätin vain sanomatta hänelle kaiken tämän, etten ollut tavannut ilkeämpää ja itsekeskeisempää ihmistä, jonka seurustelutaidot olivat ihan miinusmerkkiset. Mutta näiden itsekeskeisten oraalisten ja genitaalisten nautintojen alueella hän oli kyllä kehittänyt itseään ja onnistui niiden avulla minuakin pitämään liian kauan koukussaan.
Mitä seurustelun ydinosaamiseen eli toisesta välittämiseen tulee, niin en koskaan tuntenut itseäni rakastetuksi. Mutta mun eettisiin periaatteisiin kuuluu, etten ryhdy levittelemään mitään juorua "hyväksikäytöstä" tai muustakaan... jokainen kompastukoon häneen ihan erikseen. Ehkä se antaa hänelle mahdollisuuden joku päivä ylittää itsensä?
Ja mitä tähän seurusteluun tulee, niin minäkään en seurustele tällä hetkellä, en nimittäin vähään aikaan uskalla ... kaiken sen painajaisen jälkeen.
sama eksä,veit sanat suustani.Meni ihan kylmät väreet,kauheaa.
Hän kuuluttaa nyt olevansa huono ja paha ihminen,minun aikaansaamisiani ja minä olen hänet siksi aivopessyt.
Hän tekeytyy säälittäväksi marttyyriksi!
riittäneet, kun kaikilla ei ole niitäkään? Et kai vaan ole niitä, joita kukaan ei tyydytä, suoraan sanottuna JULMURI.
well, koukkuun jäin.. hetkeksi... Mutta kun ne ei ole ainakaan mulle seurustelun ydinalue...vaan enemmänkin välittäminen, rakastaminen ja sellainen arjen jakaminen. enemmänkin suhdetta voisi kuvailla seksuaaliseksi vuorovaikutukseksi, siis seksuaalisuhteen järjestelyksi. se ei mulle kyllä riittänyt...
en ole siis tietääkseni "niitä, joita kukaan ei tyydytä"
tosin en oikein hahmottanut, miten tämä tekee jostain julmurin?
ne on vähän outoja ja joita jotkut laittavat lokerikkoon "niitä, joita kukaan ei tyydytä"?, osaksi voi johtua siitäkin, että ovat joutuneet/saaneet kasvaa nuoruudessa tietynlaisen feministisenaallon ollessa voimassa, kuten esim. nelikymppinen Kata Kärkkäinen:
”Eron jälkeen tuli iso murros
Kata Kärkkäinen puhuu nelikymppisten naisten villityksestä ja irtioton kaipuusta. Hän pohtii muun muassa muuttoa ulkomaille.
Kun Kata lokakuun lopussa juhlii lähimpien ystäviensä kanssa nelikymppisiään, hän aloittaa uuden vuosikymmenensä sinkkuna. Katan ja hänen toisen aviomiehensä Janne Janhosen avioliitto kariutui elokuussa.
- Minulla on iso murros menossa, hän kertoo.
- Moni ystävättäreni on viime aikoina tehnyt elämänmuutoksen ja muuttanut ulkomaille. Kai se on nelikymppisten naisten villitys. Siihen liittyy varmasti kauhua siitä, että nelikymppisenä alkaa olla viimeiset hetket tehdä sellaisia hyppäyksiä. Silloin alkaa tajuta elämän rajallisuuden.
- Viihdyn hirveän hyvin yksin, enkä usko muuttuvani kauhean sosiaaliseksi bilehiireksi tulevaisuudessakaan. Mieluummin vaikka erakoidun entistä enemmän. Parisuhde ei sovi hänelle.
Tänä vuonna neljäkymmentä vuotta täyttävä Kata sanoo tulleensa kriittisemmäksi ajankäyttönsä suhteen.
- Moni ystävyyssuhteeni on kariutunut siihen, että ystävyydestä on tullut velvollisuus, jota pitäisi suorittaa säännöllisesti ja rutiininomaisesti.- Minulla on vain muutama erittäin hyvä ystävä laatu korvaa määrän.
Rakkauteen Kata viittaa vain Anthony de Melloa siteeratessaan.
- De Mello sanoo, että ainoa, mikä on tärkeää, on rakastaa - ei tulla rakastetuksi. Olen lukenut paljon elämäntapaoppaita, mutta hänen kirjoittamansa Havahtuminen on ainut, johon palaan kerta toisensa jälkeen. Se kertoo kaiken, Kata sanoo.”
Suosittelen muuten tuota Havahtuminen kirjaa, se ei ole sellainen kirja, joka kerran luettuaan jäisi elämyksenä päähän, vaan sen pariin pitää palata aika ajoin tajuamaan sen ydinsanoma.
den määrällä? Ovatkos ystävät kadonneet ja naapurit suutuksissa?? Hakeudu nöyryyden peruskursseille niin pian kuin mahdollista. Älä katso enää peiliin eikä edes hissiin peiliin. Teepä meikkaukset työpaikan veskissä, jos et ole jo saanut kenkää.
niin mietitääs nyt ihan terveemmältä pohjalta asioita ja sitä mihin pitäisi elämässään pyrkiä:
"Terveen narsismin ilmeneminen
Mitä voidaan sanoa terveen narsismin olemuksesta? Se on kohtuullisen häiriötöntä kaikinpuolista hyvinvointia, jolle on ominaista eheyden tunne ja kyky nauttia omasta ja muiden olemassaolosta. Omalla elämällä on tarkoitus ja mielekkäitä päämääriä. Niitä kohti pyrkiminen on tyydyttävää, tulevaisuus ei näyttäydy toivottomana.
Tuntuu, ettei mitään oleellista puutu. Omasta ruumiillisuudesta kumpuava moninainen ja voimakaskaan haluaminen ei uhkaa narsistista tasapainoa ja mielenrauhaa. Tunteita ja innostumista ei tarvitse pelätä. Myös elämän pienistä ja yksinkertaisista asioista löytyy aiheita hyvinvointiin. Jotain tällaista lienee tarkoittanut Zen-mestari, joka vastasi oppilaalleen tämän tiedustellessa millaista hyvä elämä on: "Minä syön, kun minulla on nälkä, juon, kun janottaa ja menen nukkumaan, kun väsyttää."
Riittävän monipuolisen peilauksen ja hyvän hoitavan ympäristön tuella syntynyt elävä ja monipuolinen minuus tai narsismi on ihmisen tärkein varustus. Sen turvin hän uskoo riittävästi kykyynsä luoda tyydyttäviä ja elämää rikastuttavia vuorovaikutussuhteita. Hän luottaa riittävästi siihen, että voi löytää sen vastavuoroisen Toisen.
Hänellä on myös uskoa siihen, että hän kykenee käsittelemään, hallitsemaan ja jalostamaan vietinomaiset pyrkimyksensä niin, että niistä on hänelle iloa. Tämä merkitsee myös rikasta tunne-elämää, kykyä kokea voimakkaita tunteita ja innostua.
Terve narsismi näkyy ihmisessä monenlaisina myönteisinä ominaisuuksina. Sellaisia ovat esim. hyvä itsetunto tai omanarvontunto sekä itsetuntemus ja itseluottamus. Arkipuheessa me käytämme näitä käsitteitä paljon yleisemmin kuin esim. narsismikäsitteen alakäsiteitä terve tai hyvä narsismi.
Itsensä tunteminen, itsetuntemus on tärkeä terveen narsismin osatekijä. Se tarkoittaa, että ihmisellä on käsitys omasta erillisestä itsestään, mutta myös käsitys toisista ainutkertaisina ihmisinä. Raja itsen ja toisten välillä on selvä. Omasta minuudesta on riittävän realistinen käsitys.
Siinä ei ole epärealistisia suuruuskuvitelmia, mutta ei myöskään alemmuudentuntoja. Omasta osaamisesta ja omien kykyjen käyttämisestä koetaan oikeutettua mielihyvää. Omat puutteet ja heikkoudet myönnetään, niihin suhtaudutaan hyväksyvästi ilman suurta häpeän tunnetta, eikä niitä ole tarpeen yrittää kompensoida ylikorostuneella pätemisellä.
Selkeä seksuaalinen identiteetti sekä oman seksuaalisuuden hyväksyminen ja haltuunotto kertovat osaltaan terveestä narsismista. Tällainen ihminen on saanut lapsuutensa tärkeiltä aikuisilta riittävää arvostusta ja myönteistä peilausta omalle kasvavalle naisellisuudelleen tai miehisyydelleen. Kun lisäksi oma seksuaalis-eroottinen haluaminen on hyväksytty ja otettu riittävässä määrin haltuun muilta osin vahvan narsismin ja etenkin nuoruusiässä ikätovereilta saatavan peilauksen ja tuen turvin, koetaan seksuaalisuus elämää rikastavana asiana, eikä siihen liity ylenmääräistä pelkoa, häpeää tai syyllisyyttä."
hyvin kirjoitettu yleistys parisuhteesta, miehen tilalle voi ihan hyvin sijoittaa joissakin tapauksissa nainen/nainen symbioosin.
"Roolipeli nimeltä Parisuhde
Minun käsitykseni on, että on olemassa leikki nimeltä parisuhde. Suurin osa tietää, mikä leikki se on ja kuinka säännöt kuuluvat. Leikissä on roke&poke -meininkiä, kaksi selvää roolia Mies ja Nainen. Kummankin tulee hoitaa osansa sääntöjen mukaan, muuten toinen ei enää leiki sun kaa.
Olipa naisen nimi sitten Mirja tai Hannele, mies odottaa että naiset asettuvat *rooliin* ja täyttävät sen, eivätkä pursuile sieltä ulos tai jätä tyhjiä kohtia. Olen alkanut suhteen miehen kanssa, ja luullut vailla epäilystä, että mies tahtoo tutustua, tietää kuka olen ja mitä tunnen ja ajattelen.
Huomaan, että mies ärtyy joissain kohdissa, ja tulkitsee käytöstäni kaavan X mukaan. No näitähän sattuu, tuumin ja kerron miehelle, että hei mun käytös on tämmöistä ja johtuu tästä ja se ei tarkoita että X. Seuraavalla kerralla homma toistuu, mies on entistä vihaisempi.
Vasta tässä kohtaa olen tajunnut, yleensä vielä myöhemmin, että eihän mies tiedä eikä halua tietää *minusta* mitään. Minähän olen roolissa, ja nyt vain en täytä sitä. Mies on vihainen, koska olen ristiriidassa hänen roolinsa, mielikuvansa kanssa. 'Takaisin raameihisi saatana' on miehen vihan viesti. Raamit ovat juuri niin laajat ja joustavat kuin miehen itsetunto ja mieli. Jos sieltä pursuilee ulos, mies joutuu hätään: hän ei enää kontrolloi tilannetta, ei olekaan enää kaavoja tilanteisiin.
Pitäisi ihan itse miettiä, spontaanisti ja luovasti, tilanne tilanteelta, ja ennen kaikkea TUTUSTUA tuohon naisolentoon, miettiä mikä se on, kuunnella ja havainnoida. Kauhea vaiva - ei käy! Ja mies ottaa vuoteensa ja käy ovesta ulos.
Jälkikäteen saatan kuulla miehen puheita, joko välikäsiltä tai itse. Niistä tajuan, ettei Minttua ole hänelle ollut olemassakaan. Mies on oikeasti saattanut olla suhteessa kanssani kuukausia ilman, että selkeinkään luonteeni peruspiirre olisi hänelle valjennut. Hän puhuu edelleen siitä, miten ei voi käsittää, että niin taitava ihminen kuin Minttu ei osaa yksinkertaista roolia täyttää.
Miten hänen sydämensä on murtunut, kun pitää niin lahjakas ihminen heittää pihalle kun ei edes yksinkertainen roolinsuoritus toimi. Voivoi, niin lahjakas ja niin hankala (paljon huokauksia). Mutta minä kyllä löydän uuden naisen koska osaan elää suhteessa, sanoo mies lopuksi. Loppu on hiljaisuutta."
tarkoitin tällä: "seurustelun ydinalue"... - ON MUN MIELESTÄ VASTAVUOROINEN "välittäminen, rakastaminen ja sellainen arjen jakaminen". Siis tehtyäni näin riittävän kauan yksipuolisesti, jouduin toteamaan, että kyseessä taisi olla tälle toiselle osapuolelle "enemmänkin ...seksuaalisuhteen järjestely". se ei mulle kyllä riittänyt...
Ja tähän reaktioosi: "Miten yleensä muuten pärjäät tuolla
itsekeskeisyyden ja itsekkyy- 22.11.2008 klo 13.43
den määrällä? Ovatkos ystävät kadonneet ja naapurit suutuksissa?? Hakeudu nöyryyden peruskursseille niin pian kuin mahdollista. Älä katso enää peiliin eikä edes hissiin peiliin. Teepä meikkaukset työpaikan veskissä, jos et ole jo saanut kenkää."
Voin vastata, että rajoja on pakko asettaa, jos tilanne ja oma hyvinvointi niin vaatii. Kaikkien osapuolien - sitähän ihmisten kanssa kanssakäyminen on, tasapainon hakemista. Ystävät ja naapurit on tallella, enkä itse asiassa meikkaa! Oliko muuta kysyttävää...
Täytyy sanoa, että olen iloisesti yllättynyt, että tästä kehkeytyi näin pitkällinen ja syvällinen keskustelu. Hienoja vastauksia, hyviä kommentteja ja paljon ajattelemisen aihetta meille kaikille minä mukaan lukien. Oli muuten ihan vasta toinen kerta, kun tänne palstalle jotakin väsäsin. Taidan poiketa joskus toistekin...
Tunnustan, että olen käyttänyt yhtä naista reboundina. Ihastuin yhteen naiseen, jota en saanut ja lääkitsin rikkoutunutta minää tällä laastarisuhteella. Laastarisuhdenaiseni piti meidän suhdetta vakavampana kuin minä itse.
On se hienoa, että noin näpsäkästi tuon erittelit ja vielä auliisti tunnustat! Kyllä mahtoi itseluottamus kasvaa : ). Mistä tiedät ettei laastarisuhdenaisesi naura sinulle selkäsi takana?
muuta en voi sanoa