Mie oon vissiin lukenut eri haastatteluja kuin tällä palstalla häiriköivät muutamat ihmiset eri nimimerkkiensä takana.
Muutama ihan perusasia.
Hän sanoo, että hänen mielenterveytensä on psykiatrisesti tutkittu neljään kertaan ja todettu hyväksi. Viime vaiheessa juuri transtutkimuksiin erikoistuneessa yksikössä yli 6 kk ajan. Kuinka monella kirjoittajista on neljä psykiatrin lausuntoa siitä, että on pollastaan täysin terve?
Jotkut ovat väittäneet transsukupuolisuutta mielen häiriöksi. Viittaan edellä olevaan: ei ole. Tai jos leikitään ajatuksella, että olisi, niin tiedättekö mitään muuta mielenterveyden häiriötä, joka voidaan hoitaa hormoneilla? Aivan oikein, ei sellaisia ole. Mutta transsukupuolisen elämänlaatu paranee rajusti juuri hormoneilla - ja siis ilman mielialalääkkeitä, joita popsii kohta puolet suomalaisista.
Sydämettömimpiä ovat ne, jotka väittäneet hänen uskonsa olevan puutteellista. Kuka meistä voi toisen sisimmän tutkia? Jumala yksin. Olen sivusta seurannut hänen elämäänsä ja nähnyt tuskaa ja taistelua, mutta myös kuullut ja lukenut autuuden ja armon sanaa, joka on osunut kohdalleen.
Muutama ihan perusasia.
Hän sanoo, että hänen mielenterveytensä on psykiatrisesti tutkittu neljään kertaan ja todettu hyväksi. Viime vaiheessa juuri transtutkimuksiin erikoistuneessa yksikössä yli 6 kk ajan. Kuinka monella kirjoittajista on neljä psykiatrin lausuntoa siitä, että on pollastaan täysin terve?
Jotkut ovat väittäneet transsukupuolisuutta mielen häiriöksi. Viittaan edellä olevaan: ei ole. Tai jos leikitään ajatuksella, että olisi, niin tiedättekö mitään muuta mielenterveyden häiriötä, joka voidaan hoitaa hormoneilla? Aivan oikein, ei sellaisia ole. Mutta transsukupuolisen elämänlaatu paranee rajusti juuri hormoneilla - ja siis ilman mielialalääkkeitä, joita popsii kohta puolet suomalaisista.
Sydämettömimpiä ovat ne, jotka väittäneet hänen uskonsa olevan puutteellista. Kuka meistä voi toisen sisimmän tutkia? Jumala yksin. Olen sivusta seurannut hänen elämäänsä ja nähnyt tuskaa ja taistelua, mutta myös kuullut ja lukenut autuuden ja armon sanaa, joka on osunut kohdalleen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
harmi vaan että nuo kivenheittelijät kun ei edes teoreettisesti pysty tajuamaan tätä asiaa. Se on liian vaikea heidän ymmärrettäväksen ja meuhkaavat sekoittaen puurot ja vellit moneen kertaan sekaisin. Jotakin kertoo se että pahiten täällä kirkkoherraa arvosteleva ihminen ei ymmärrä lukemaansa ja kaikeksi hassuudeksi ei edes sitä mitä hän itse kirjoittaa :D Revi siitä sitten huumoria, saati yritä hänelle kertoa tosiasioita elämästä :)
Olli Aaltokin "tangopappia"kohti.
En ole missään nähnyt Ollin kivittäneen "tangopappia" eikä muitakaan.
Virkansa puolesta ja seurakunnan kriisiviestinnän ohjeiden mukaisesti hän on antanut viralliset tiedotteet eri oikeusasteiden päätöksistä "tangopapin" rikostuomioasiassa.
Ne tiedotteet on laadittu huolellisesti ja tunneilmaisuja välttäen, faktaan pitäytyen. On asioita, jotka on pakko julkistaa, ja asioita, joita ei saa julkistaa. Nuo tiedotteet on selvästi tehty kieli keskellä suuta.
Toisessa yhteydessä hän on ilmaissut kantanaan, että kaksi sinänsä hyvää asiaa, jumalanpalvelus ja iskelmät, eivät sovi yhteen.
En osaa nähdä sitä minkäänlaisena kivittämisenä, että kysyttäessä kantansa perustellusti ilmaisee.
Missään en ole nähnyt hänen arvostelleen saati kivittäneen "tangopappia" henkilönä.
Kiitos viestistäsi, "Lukekaahan tarkasti".
Olen ollut poissa pakottavista syistä muutaman päivän. Myös sairaalassa. En ole jaksanut lukea kaikkia viestejä, ja ehkä se on hyväkin. Paria asiaa haluaisin kommentoida. Sen jälkeen toivon, että asiasta keskustelu voisi vähitellen laantua. Eiköhän kaikki olennainen ole jo sanottu?
Olenko valjastanut median palvelemaan yksityisiä tarpeitani?
Paljon minun kykyihin uskotaan! En todellakaan.
Olen antanut äärimmäisen kipeän harkinnan jälkeen Harri Manskiselle Uutisvuokseen ennalta työtovereitteni kanssa pohjustetun haastattelun, jonka olennaisen sisällön mm. herrat Jarva ja Ollonen ennalta lukivat, ja jossa olen kertonut, mikä minua on vuosikymmenet painanut ja minkä taakan haluan laskea pois.
Kuvittelin, että avoimuus olisi puhdistanut ilmaa. Erityisesti kun tuo ominaisuuteni ei ole synti, ei rikos, ei seksijuttu.
Transsukupuolisuus on synnynnäinen eikä siis valittu tai hankittu ominaisuus, ja se liittyy todella vähän seksuaalisuuteen. Sen sijaan se on lääketieteellinen ilmiö, jota hoidetaan asiaa nimenomaisesti koskevan eduskunnan säätämän lain (2002) perusteella.
En osannut kuvitella, miten heti Uutisvuoksen jutun jälkeen nenän alla oli kameroita ja mikrofoneja loputtomasti. Helsingin Sanomat, iltapäivälehdet, Hufvudstadsbladet, mitä kaikkia, tv- ja radiotoimittajat myös. Olen ollut tiedotusmyönteinen ja avoin ihminen. Tässäkin luulin, että totuuden kertominen auttaisi asiaa, siis että ihmisten olisi helpompi oppia ymmärtämään tätä useimmille täysin uutta ja hämmentävää asiaa.
Ensimmäistäkään haastattelupalkkiota en ole saanut.
Olen huomannut olleeni sinisilmäinen. Sivuseikoista on tehty pääasioita, otsikoita on revitelty todella kummallisesti, on spekuloitu kaikenlaista muka asiatietona. Minua on käytetty myynnin edistämiseen. Entinen vaimoni Birgitta ilmaantui tuekseni, ja olen pahoillani, että myös hänet on vedetty kummalliseen valoon. En haluaisi läheisteni enkä kenenkään muunkaan kärsivän siitä, että minusta on tehty jonkinlainen julkkis. Itse en ole sitä tavoitellut enkä tavoittele.
Ei niitä näkyvästi rinnalle tulevia tukijoita ole tungokseksi asti ollutkaan. Ymmärrän, että vie aikaa sopeutua ajatukseen ja hankkia asiallista tietoa siitä, mitä se trasnssukupuolisuus on. Ainakin kaikki tänne kirjoittavat voisivat googlata transtukipiste.fi, mistä löytyvät kai asiallisimmat tieteellisesti tarkistetut suomenkieliset sivustot asiasta.
En ymmärrä, miksi transsukupuolista ei voisi hoitaa, kun se on teknisesti helppoa ja parantaa todella olennaisesti elämänlaatua. Ihan niin kuin "Lukekaahan" sanoi, aika kumma "mielenterveysongelma", jos sen voi hormoneilla hoitaa pois hyvin tuloksin.
Pahoittelen pitkää kirjoitusta, joka ei kaikilta osin vastaa toivomaani tasoa. Nyt kaipaan lepoa, ehkä sairauslomaakin. Sen arvioi lääkäri.
Pyydän, että annatte myös työtovereilleni seurakunnassa työrauhan.
Seurakunnan kriisitiedottamisen ohjeiden mukaan tällainen asia on minun vastuullani, ei heidän.
Sen tietää myös Ilkka Ollonen, joka Antti Jarvan tavoin luki ennalta lehdistötiedotteeni ja jolla silloin ei ollut huomauttamista siitä, että hoidan asian itse enkä organisaation nimissä.
Suomen kieli on hauska, sana valittavista voi käsittää ainakin kahdella tavalla.
Rohkeutta vaati valitsemasi tie ja minä en ainakaan eroa kirkosta tämän takia, erosin jo neljäkymmentä vuotta sitten.
Kestämistä sinulle tielläsi, kyllä täällä on paljon ymmärtäviä sielujakin.
Luin aamun lehdestä Ilkka Ollosen vastineen.
Minulla ei ole mitään syytä epäillä sitä.
Sen sijaan nyt epäilen vahvasti sitä, mitä hänestä aiemmin kerrottiin lehdissä ja puheissa "varmana tietona".
Viime yönä väsyneenä ja poissa olleena riittävästi taustoja selvittämättä kirjoitin tarpeettoman kovia sanoja. Otan opikseni ja väistyn palstalta.
Toivottavasti vihoviimeinen tarkennus:
Tiedotusvastuu asiasta oli minun. Erinäisistä aikataulusyistä, joihin en itse voinut vaikuttaa, julkistaminen tuli nopeammin kuin oli yhdessä suunniteltu. Tiedottajamme pyrki parhaansa mukaan tavoittamaan sekä työtoverit että luottamushenkilöt edellisenä päivänä.
Olli Aalto
mahdollista kieltäytyä Uutis-vuoksen jutun jälkeen kaikesta muusta julkisuudesta. Onhan ihmisellä oikeus sanoa: "Enempää en tässä asiassa kaipaa julkisuutta , enkä anna haastatteluja ja piste."
Media on valtava koneisto.
Uskon, että jos jollekin lehdelle et anna haastattelua saattaa käydäkin niin, että juttu on silti tehty, mutta asianomainen ei ole päässyt vaikuttamaan sisältöön mitenkään.
Mediavälineillä on valitettavasti kovat otteet.
Ja mikä surullista ja minkä tyylin toivoisi totisesti häviävän: asioita yhdistellään käsittämättömällä tavalla, ympätään joku radiohaastattelu, asioita irrotetaan itse asiasta, sivulauseista tulee otsikoita.
Ja valitettavasti joskus lukijalle jää joku irroitettu asia juuri siksi oikeaksi totuudeksi.
Medialukutaito pakolliseksi aineeksi kouluihin!
Ja toisaalta kyllä vastuuta voisi tyrkätä myös itse medioille: mitkään oikaisut seuraavan päivän lehden alareunassa ei auta useinkaan korjaamaan vääristynyttä kuvaa.
Entäs se juttu Savon Sanomissa? Isänpäivän sunnuntaina ja edellisenä lauantaina oli juttu Riitasta ja kuvassa oli O.
Palstalla: omaksi itseksi tulemisen vaikea tie tai jotain sinnepäin se oli. Kuka sen lehdelle antoi???
Olisipa kiva tietää?