Kysyisin!

Hei vaan!

Ajattelin sitten tänne kirjoittaa ja kysäistä mitä mieltä olette asiasta. Eli koirani (cottoni tyttö) on nyt neljä vuotias ja aristelee toisia koiria jonkin verran, mutta joskus taas menee nuuskimaan ja sitten alkaa rähisemään vieraalle koiralle. Aina kun ohitamme toisen koiran pikku likkani rupee rähisemään (murisee/haukkuu). Luulen, että se voisi pelätä toisia koiria sillä koirapuistossakin painelee pakoon koiria tai vetäytyy sivuun toisten temmeltäessä.

Ja sitten se varsinainen kysymys :D
Eli voisiko pikku likkani käytös johtua siitä, kun tämän ollessa n. 2v useaan otteeseen isokokoinen sakemannimix narttu hyökkäsi pikku cottonini kimppuun. Siis ulkoillessamme, eräs mies piti aina koiraansa vapaana (juuri tätä sakemannimixiä) ja se hyökkäsi kahtena tai kolmena päivänä pikku likkani kimppuun useaan otteeseen. Usein koirani pääsi pakoon esim. hypätessään puskaan piiloon säikähdyksessään tai kun nostimme hänet turvaan tuolta sakemannimixiltä. Mutta tämä kyseinen sakemannimix pääsi pari kertaa yllättämään niin pahasti, ettei koirani päässyt pakoon, vaan jäi tämän isokokoisen koiran "kynsiin". Sakemannimix sai purtua koiraani kaulasta niinkin pahasti, että pieniä rupia oli useita. Nykyään suhtautuu ERITTÄIN varautuneesti uusiin tuttavuuksiin :/

Totisesti ärsyttää tämmöiset ihmiset, jotka pitävät AGRESSIIVISIA koiriaan VAPAANA, vaikka tämähän on laissa kiellettyä!!! Onneksi nyt asumme kaukana tästä herrasta joka omisti tämän hyökkäilijän!!! Mitä mieltä olette asiasta? :)
8451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei ole mitenkään ihme, että koiriasi käyttäytyy kertomallasi tavalla. Sillä on ollut todella karmeita kokemuksia toisista/isoista koirista. Se pelkää ja siksi murisee ja haukkuu muita koiria. Yritä tehdä sen lenkkeilystä mahdollisimman turvallista. Kannattaa yrittää välttää kaikkia uhkaavia tilanteita toisten koirien kohtaamisessa. Koirapuisto ei olenkaan sille sopiva paikka, se kokee siellä pelkoa ja rasitusta toisista koirista.

Meillä pääsi naapurin iso irrallaan oleva koira hyppäämään pensasaidan takaa tielle kahdesti pienen koirani eteen, jollon koirani pelästyi aivan suunniltaan. Onneksi se ei alkanut pelkäämään muita koiria, mutta tapahtuma kohdan ohitse se ei suostu vieläkään kulkemaan, vaikka aikaa on jo kulunut useampi vuosi! Todella vastuutonta pitää koiria irrallaan!

Äänestä
  • Siis näitä irtonaisina pidettäviä rakkeja näkee nykyään ihan liikaa. Poliisit vois jo pikkuhiljaa alkaa sakottaa näitä ittetietosia vajakkeja. Siinä ei tarttis konstujen kauaa ympärilleen kattella kun olis sakotettavia enemmän kuin sunnuntai-aamun juopporatsiassa. Valtion kassavajekin kääntyisi taas kasvuun.

    Eikä tarttis näitä jokasyksysiä nopeusratsioita järjestää valtiovarannon turvaamiseksi.

    Äänestä

  • näille idiooteille kirjoitti:

    Siis näitä irtonaisina pidettäviä rakkeja näkee nykyään ihan liikaa. Poliisit vois jo pikkuhiljaa alkaa sakottaa näitä ittetietosia vajakkeja. Siinä ei tarttis konstujen kauaa ympärilleen kattella kun olis sakotettavia enemmän kuin sunnuntai-aamun juopporatsiassa. Valtion kassavajekin kääntyisi taas kasvuun.

    Eikä tarttis näitä jokasyksysiä nopeusratsioita järjestää valtiovarannon turvaamiseksi.

    Se mikä vielä piti sanoa, että tuossa kesäloman aikana me sitten yritettiin karsia tätä koirapelkoa pois käymällä säännöllisesti koirapuistossa kun siellä oli vaan muutama tai yksi koira. Ja täytyy kyllä sanoa, että kyllähän se meidän sessu alkoi jo niistä kiinnostua positiivisessa mielessä. Jahtasi niitä (tosin joskus haukkuen) ja juoksi itsekin karkuun ja yritti saada toiset leikkimään. Mutta nyt kun koulut ovat alkaneet ja kurakelit ja sateet ovat aika yleisiä olleet tänä syksynä niin se koirapuistossa käynti on jäänyt :/ Mutta vaikka se siellä koirapuistossa joskus innostuikin leikkimään niin kyllähän se vieläkin siellä jää nurkkia nuuskimaan tai karistaa uteliaat koirat haukkumalla pois.

    Se pitää vielä kysyä. Että onkohan meidän cottonilla jonkin lainen suojelu vietti iskenyt päälle. Sillä kerran meidän ollessa koirapuistossa sinne tuli nuori Sakemanni. Ja sessumme karisti sen koko ajan meidän läheltä pois! Jos se tuli nuuskimaan meitä tai edes lähelle vilkaisemaan niin pikku cottoni neitimme rähisteli sen kauemmas! Tätä tosin tapahtuu joskus muullonkin koirapuistossa ollessamme. :D sinänsä huvittavaa, koska isommatkin koirat tosiaan menevät kauemmaksi leikkimään. Mutta mitä mieltä olette? :D

    Äänestä

  • wintryy kirjoitti:

    Koska koirasi päälle on päässyt toinen koira ja usempaan kertaan, ja sitten olet vielä vienyt sen tilanteeseen mistä ei pääse pakoon (koirapuisto), se on katsonut että sinä et pysty/osaa puolustaa teitä, koira on ottanut suojelijan roolin itselleen. Jatkossa kannattais vähäks aikaa jättää koirapuistot kokonaan pois ja älä päästä yhtäkään koiraa oli vapaana tai ei, koirasi lähelle. Laita koirasi selkäsi taa, ja rähjää toinen koira pois, siten koirasi oppii taas luottamaan että SINÄ hoidat tiedän puolustamisen!

    Äänestä

  • UPDATE_8844209 kirjoitti:

    Oukkei. Kiitos vinkistä :) Mutta miten kehtaan ruveta rähjäämään ulkona vastaan tulevalle koiralle joka on tulossa nuuskimaan koiraani?? :)

    Äänestä

  • wintryy kirjoitti:

    Oukkei. Kiitos vinkistä :) Mutta miten kehtaan ruveta rähjäämään ulkona vastaan tulevalle koiralle joka on tulossa nuuskimaan koiraani?? :)

    Jos koirasi on sinulle tärkeä ja rakas, teet noin vaikka miten nolottais! Nolotusta voit lieventää sillä, että sanot vastaantulijalle ettei päästä lähelle ja jos sittenkin päästää niin esim jalalla työnnät pois-

    Äänestä

  • UPDATE_8844209 kirjoitti:

    Jos koirasi on sinulle tärkeä ja rakas, teet noin vaikka miten nolottais! Nolotusta voit lieventää sillä, että sanot vastaantulijalle ettei päästä lähelle ja jos sittenkin päästää niin esim jalalla työnnät pois-

    Niin. Onhan se vähän pakko uskaltaa ja kehdata sanoa, vaikka kuinka nolottaisi. Mutta hankaluuksia tuottaa vain se, että koirani rähisee vastaantuleville ja sitä on hiukka vaikea pitää hiljaa. Saati sitten selän takana :/ :D Mutta toivottavasti onnistuu :)

    Harjoittelette ohitusta jos nyt mitään tarvitsee sanoa. Painelette ohi vaan.
    Onko sulla ketään lenkkikaveriksi jolla olisi iso tumma koira. Se voisi myös auttaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

wintryy kirjoitti:

Hei vaan!

Ajattelin sitten tänne kirjoittaa ja kysäistä mitä mieltä olette asiasta. Eli koirani (cottoni tyttö) on nyt neljä vuotias ja aristelee toisia koiria jonkin verran, mutta joskus taas menee nuuskimaan ja sitten alkaa rähisemään vieraalle koiralle. Aina kun ohitamme toisen koiran pikku likkani rupee rähisemään (murisee/haukkuu). Luulen, että se voisi pelätä toisia koiria sillä koirapuistossakin painelee pakoon koiria tai vetäytyy sivuun toisten temmeltäessä.

Ja sitten se varsinainen kysymys :D
Eli voisiko pikku likkani käytös johtua siitä, kun tämän ollessa n. 2v useaan otteeseen isokokoinen sakemannimix narttu hyökkäsi pikku cottonini kimppuun. Siis ulkoillessamme, eräs mies piti aina koiraansa vapaana (juuri tätä sakemannimixiä) ja se hyökkäsi kahtena tai kolmena päivänä pikku likkani kimppuun useaan otteeseen. Usein koirani pääsi pakoon esim. hypätessään puskaan piiloon säikähdyksessään tai kun nostimme hänet turvaan tuolta sakemannimixiltä. Mutta tämä kyseinen sakemannimix pääsi pari kertaa yllättämään niin pahasti, ettei koirani päässyt pakoon, vaan jäi tämän isokokoisen koiran "kynsiin". Sakemannimix sai purtua koiraani kaulasta niinkin pahasti, että pieniä rupia oli useita. Nykyään suhtautuu ERITTÄIN varautuneesti uusiin tuttavuuksiin :/

Totisesti ärsyttää tämmöiset ihmiset, jotka pitävät AGRESSIIVISIA koiriaan VAPAANA, vaikka tämähän on laissa kiellettyä!!! Onneksi nyt asumme kaukana tästä herrasta joka omisti tämän hyökkäilijän!!! Mitä mieltä olette asiasta? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu