Jouluvalot

Kiusaako ketään muuta, nämä valot, joita nyt jo on viritetty, parvekkeille, ikkunoille?

Voihan olla, että on vain huono tuuri, kun naapureilla, ja vastapäisen talon parvekkeella palaa läpi yön, todella kirkkaat "valaistut oksat".

Nauttisin niin mielelläni yön pimeydestä, vaan valot kajastaa, sälekaihtimista huolimatta.

Ennen ne olivat vain pikkujoulusta loppiaiseen, nykyisin jo marraskuun alusta, helmikuun loppuun.

Uneton ;(
33582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

huomannut nuo jouluvalot, ja täysin vastakohtainen reaktio.
Tämä synkkä vuodenaika ilman lunta, valoilla saadaan jotain aikaan, kauneutta pimeään kuraiseen syksyyn. Odotan tätä joulun alustaa juuri noiden valojen takia.
Olen syksyn lapsi pidän värikkäästä ruska-ajasta, pidän myös lämpimistä sateista, metsissä on lehtimatot ja väriloisto. Lehdettömät puut ja pimenevät illat, silloin kaipaan valoa.
Tämä ei ole aloittajan kanssa saman suuntainen, vaan aivan rehellisesti sanon mielipiteeni.

Äänestä

tahansa. Minä, joka kärsin kaamosmasennuksesta, iloitsen jokaisesta valon tuikahduksesta ja olen itsekin jo viritellyt valoja ulos. Nyt, jos koskaan ne on tarpeen, kun on niin marraspimeää, ettei kohta hengittää näe!

Äänestä
  • Joopa joo. Jouluvalot ikkunoissa sekä pihapensaissa on kivat,jos ne eivät ole mitään mainosvalojen tapaan rytmillisesti vilkkuvia hirvityksiä.Viime vuonna,joillakin nuoremmilla naapureillani,oli sellaiset ikkunoissaan vilkkumassa. Tuli niitä katsellessa sellainen diskotunnelma että voi hitto. Ei sellaiset välkytykset,ainakaan tämän ikäiselle ihmiselle,tuo mitään rauhan ja valon juhlaa mieleen.

    Äänestä

  • Tase pappa kirjoitti:

    Joopa joo. Jouluvalot ikkunoissa sekä pihapensaissa on kivat,jos ne eivät ole mitään mainosvalojen tapaan rytmillisesti vilkkuvia hirvityksiä.Viime vuonna,joillakin nuoremmilla naapureillani,oli sellaiset ikkunoissaan vilkkumassa. Tuli niitä katsellessa sellainen diskotunnelma että voi hitto. Ei sellaiset välkytykset,ainakaan tämän ikäiselle ihmiselle,tuo mitään rauhan ja valon juhlaa mieleen.

    vilkkuvat köynnökset, mitä lie naruja, monta metriä koko parvekkeen ympäri.
    Joopa joo. Makuja on monia, ja meidänikäisten erilainen kuin nuorten.

    Kaipa sitä vain täytyy tottua, yrittää hyväksyä.
    Joulun aloitus aikaistuu vauhdilla, pukkeja näkyi olleen liikkeellä pilvinpimein, ostoskeskuksissa. Ja valot ikkunoissa lisääntyivät selvästi viikonloppuna.

    Ajelin myöhään illalla, ja ihmettelin. No rakennetaan lisää ydinvoimaa, jotta tämäkin 4kk valoilmiö saadaan tuotetuksi.

    Äänestä

Näin erilaisia meitä on.
Haluaisin uskoa ettei teidän ikkunaanne suoraan vuoteeseen loista useita valoja, huone on valoisa, ei sentään lukea pysty, mutta kaikki tavarat näkyvät. Ei tarvitse sytytellä lamppuja.
Yritin selvittää mustan pimennysverhon laittoa lisäksi, vaan ei voi. :(
Ilmastointiputki menee siinä , joten rullaverhoa ei voi asentaa. Eikä saa laittaa ikkunankarmiin kiinni.

Eikö niitä voisi edes sammuttaa yöksi, 23-6 esim, sekin uni olisi tarpeen.

No, nauttikaa te, minä valvon ja manaan.

Äänestä
  • alkutalven pimeää aikaa ja luovat lämmintä tunnelmaa. Täällä, missä ei katulamput loista ,eikä paljon naapurienkaan valoja näy, on mukavaa laitella mielen piristystä kaamoksen keskelle. Valoja ei saa olla liikaa ja värivaloja en jaksais katsella. Poltan myös ulkona lyhdyissä kynttilöitä ja tuikkuja.Joulukuusikin tuodaan jo adventiksi terassille, josta hohtaa valoaan sisällekin. Ukko-kulta tosin tahtoo sammuttaa valot yöksi, mutta joulunajan saavat palaa kaiken aikaa. Loppiaisen jälkeen kerätään kaikki odottamaan seuraavaa kaamosta!

    Äänestä

  • mökin eukon kirjoitti:

    alkutalven pimeää aikaa ja luovat lämmintä tunnelmaa. Täällä, missä ei katulamput loista ,eikä paljon naapurienkaan valoja näy, on mukavaa laitella mielen piristystä kaamoksen keskelle. Valoja ei saa olla liikaa ja värivaloja en jaksais katsella. Poltan myös ulkona lyhdyissä kynttilöitä ja tuikkuja.Joulukuusikin tuodaan jo adventiksi terassille, josta hohtaa valoaan sisällekin. Ukko-kulta tosin tahtoo sammuttaa valot yöksi, mutta joulunajan saavat palaa kaiken aikaa. Loppiaisen jälkeen kerätään kaikki odottamaan seuraavaa kaamosta!

    En minäkään niitä rumina pidä, vaan kun sammuttaisivat yöksi, niin piristyisin minäkin, nyt vain väsynyt.
    On minullakin pikkujoulusta alkaen parvekkeella sellainen havupallo, missä myös valoja.
    Sammutan aina kun menen nukkumaan, ja laitan aamulla taas valot.
    Ne ledvalot ovat niin kirkkaita, mitä nyt joudun 4kk sietämään :( naapureilla.

    Äänestä

  • Ei pitäisi keinot loppua yksien rullaverhojen laittamattomuuteen. Sälekaihtimia on nykyään jopa mustana ja ne voi asennuttaa ikkunoiden väliin, niin eivät mitkään putket haittaa.

    Sälekaihtimien reiät päästävät kylläkin valoa läpi, mutta onhan meillä verhot.

    Kesäaamuisin aurinko herätteli minut paistaen verhon läpi silmiin. Muutin tyynyn paikkaa, eli aloin katsella takaseinää. Se ei riittänyt tämän valoilmiön torjuntaa.

    Kangaskaupasta löytyi paksua tummanpunaista kangasta verhoiksi. Sitä on myös niin runsaasti, että verhot ovat kunnon taitoksilla koko ajan. Eipä kannata tällaisissa asioissa säästellä. Ei tarvitse katsella valoja, jos ei halua.

    Täydellinen pimeys makuuhuoneessa ei ehkä kuitenkaan ole parasta. Me vanhat kääkät tartvitsemme valoa, kun nousemme yöllä tyhjentämään rakkoa. Ei tarvitse käsikopelolla etsiä pöytälampun valokatkaisinta.

    Nyt syksyllä ja kaikkein pimeimpään aikaan nautin parvekkeella kuikuilusta. Seurailen naapurien valoja ja omat sytytin juuri tänään. Helpottaa syysahdistusta.

    Äänestä

  • tuutilullaa kirjoitti:

    Ei pitäisi keinot loppua yksien rullaverhojen laittamattomuuteen. Sälekaihtimia on nykyään jopa mustana ja ne voi asennuttaa ikkunoiden väliin, niin eivät mitkään putket haittaa.

    Sälekaihtimien reiät päästävät kylläkin valoa läpi, mutta onhan meillä verhot.

    Kesäaamuisin aurinko herätteli minut paistaen verhon läpi silmiin. Muutin tyynyn paikkaa, eli aloin katsella takaseinää. Se ei riittänyt tämän valoilmiön torjuntaa.

    Kangaskaupasta löytyi paksua tummanpunaista kangasta verhoiksi. Sitä on myös niin runsaasti, että verhot ovat kunnon taitoksilla koko ajan. Eipä kannata tällaisissa asioissa säästellä. Ei tarvitse katsella valoja, jos ei halua.

    Täydellinen pimeys makuuhuoneessa ei ehkä kuitenkaan ole parasta. Me vanhat kääkät tartvitsemme valoa, kun nousemme yöllä tyhjentämään rakkoa. Ei tarvitse käsikopelolla etsiä pöytälampun valokatkaisinta.

    Nyt syksyllä ja kaikkein pimeimpään aikaan nautin parvekkeella kuikuilusta. Seurailen naapurien valoja ja omat sytytin juuri tänään. Helpottaa syysahdistusta.

    Ikkunoiden välissä, vaan kun ei ne auta. :)

    Verhoja en voi hankkia, eteenvedettäviksi, kielletty ehdottomasti.
    Ikkunoiden yläpuolelta karmeista, tulee raitisilma, eli koneellinen ilmanvaihto.

    on ohut kappa vain. Ja tosiaan pimennysverhoa ei saa tuohon mitenkään.
    On liki lattiaa ikkunat, vain matalan patterin verran seinää., olisko 1/2m eli korkeat isot lasit. Ei auta tyynyn vaihtokaan.
    Nytkin valvon, vaikka yritin jo tunti sitten saada unta. Aivan valoisaa, ilman omaa lamppua, ja sehän se riivaakin, kun yöllä herää veskiin ,ei nuku sitten enää. No kaipa sitä oppii neljän tunnin unella, ja päivällä torkut, silloin nukahtaa lehti kädessä, kun on niin väsy, tunniksi.

    Äänestä

Pidän siitä että on valoja.
Olin viikonloppuna mökillä, siellä on pitkiä matkoja ihan pimeää, tulee hyvä olo kun näkee valojen loistavan talojen pihalla.

Eihän se mukavaa ole jos valot tulevat makuuhuoneeseen sisälle jos niitä ei halua katsella.

Äänestä

virittää jotkut valot ulos torjumaan pimeyttä.
Ei häiritse tavanomaiset valot mutta sellaiset vilkkuvat jouluvalot vähän ärsyttävät.

Äänestä
  • on mukavampi nimitys, silloin niitä voi hyvällä omalla tunnolla polttaa joulusta riippumatta.

    Melkein kaikki valot ovat kauniita, yliräikeitä harvoin näkee (ehkä nuorilla).

    Nyt kun ei ole lunta, tapaan ajella pyörällä ja katsella ihan huvikseni naapuruston valoja.
    Se on mukavaa.

    Äänestä

Juu näin on.

Äänestä
  • nostoihin! Kuka saa tälläisestä iloa, on pakosti oltava sekavuustilassa?
    On täälä puheet vähissä, kuin vaivaistalossa!
    Mitään iloista en sivulta löydä, eipä ole halua rekisteröityä vaikka ikäni sopisi.

    Äänestä

  • vain vanhojen kirjoitti:

    nostoihin! Kuka saa tälläisestä iloa, on pakosti oltava sekavuustilassa?
    On täälä puheet vähissä, kuin vaivaistalossa!
    Mitään iloista en sivulta löydä, eipä ole halua rekisteröityä vaikka ikäni sopisi.

    on aikaa lueskella näitä vanhoja ja kaivella esille. Itse en edes osaisi eikä haluttaisikaan.

    Äänestä

  • kun ollipolli otti esille kaiketi riemastuttaakseen tai ärsyttääkseen lukijakuntaa. Asiahan on pian ajankohtainen, miksei sitten jo nyt voisi ne asentaa, ei tarttis liukasteilla jäisillä tellingeillä sun muilla.
    Mua rsio, kun joku jossain aloituksessa sano, että son pian syksy, p** kele keskellä heinäkuuta. Mutten vastannu mitään.
    Papukaijamerkki ollipollille, nauratti kivasti.

    Äänestä

  • olen ilonen, kirjoitti:

    kun ollipolli otti esille kaiketi riemastuttaakseen tai ärsyttääkseen lukijakuntaa. Asiahan on pian ajankohtainen, miksei sitten jo nyt voisi ne asentaa, ei tarttis liukasteilla jäisillä tellingeillä sun muilla.
    Mua rsio, kun joku jossain aloituksessa sano, että son pian syksy, p** kele keskellä heinäkuuta. Mutten vastannu mitään.
    Papukaijamerkki ollipollille, nauratti kivasti.

    -Kai mullakin saa olla omia mielipiteitä!" Tulis joulu,että sais yöllä syölä ja pimeäl ajaa kirkkoo".

    Äänestä

  • ollipolli kirjoitti:

    -Kai mullakin saa olla omia mielipiteitä!" Tulis joulu,että sais yöllä syölä ja pimeäl ajaa kirkkoo".

    Siis siivilöin sanani!

    Äänestä

  • ollipolli kirjoitti:

    -Kai mullakin saa olla omia mielipiteitä!" Tulis joulu,että sais yöllä syölä ja pimeäl ajaa kirkkoo".

    Kai mullakin... Heevattiako sä käyt hakemassa VANHOJA KIRJOITUKSIASI, eikö sinulle mitään ole tuon kirjoittelun jälkeen tapahtunut???

    Piruilua tuo on, vaan etpä sitä uskaltanut tunnustaa ~~:-c

    Äänestä

  • on seli,seli kirjoitti:

    Kai mullakin... Heevattiako sä käyt hakemassa VANHOJA KIRJOITUKSIASI, eikö sinulle mitään ole tuon kirjoittelun jälkeen tapahtunut???

    Piruilua tuo on, vaan etpä sitä uskaltanut tunnustaa ~~:-c

    Ollaksesi jostain asiasta täysin varma,sinun on tiedettävä asiasta kaikki tai ei mitään. Olen huolissasi jaksamisestasi.

    Äänestä

  • on seli,seli kirjoitti:

    Kai mullakin... Heevattiako sä käyt hakemassa VANHOJA KIRJOITUKSIASI, eikö sinulle mitään ole tuon kirjoittelun jälkeen tapahtunut???

    Piruilua tuo on, vaan etpä sitä uskaltanut tunnustaa ~~:-c

    En pidä kuvastasi,mutta kunnioitan sinua ihmisenä.

    Kuvasi> vai oletko pudottanut ne lupaamasi 10 kiloa?

    Äänestä

  • Tuikkikaa..... kirjoitti:

    En pidä kuvastasi,mutta kunnioitan sinua ihmisenä.

    Kuvasi> vai oletko pudottanut ne lupaamasi 10 kiloa?

    sinullakaan. Ollakseen varma kuka on kirjoittaja, ei arvailut riitä.
    Nyt kuitenkin meni väärin luulottelusi, sitäkin tapahtuu .
    Milloinkaan en ole itsestäni saati painostasi kirjoitellut missään. Tuo painonpudotus oli hupijuttu, se ei koske minua nyt eikä aiemminkaan.
    Päinvastoin minuun saisi tulla jokunen kilo lisää, en vain liho.
    Olet anteeksi pyynnön velkaa, puhuit kuin tutullesi, sitä en sinulle ole.

    Äänestä

  • ollipolli kirjoitti:

    -Kai mullakin saa olla omia mielipiteitä!" Tulis joulu,että sais yöllä syölä ja pimeäl ajaa kirkkoo".

    suuri kinkkukeskustelu/vänkäys, eli mimmonen on paras. Ja mitä laatikoita paistetaan, kuhan ny ensin on jokasen pakko sinne marjamettään mennä. Siitäki huudetaan, että nyt sitte joka iikka mustikoita poimiin.

    Kylä joulu tai juhlavaloja pitää olla ympäri vuoden, ohan noita tuikkuja melkeen jokasen parvekkeella kesät talvet. Tääl on iltasin aika hämärää, että semmosta ympärivuorokautista päivänvaloa ei ole koskaan, kuten jossai lapissa.

    Äänestä

  • ei tietoa kirjoitti:

    sinullakaan. Ollakseen varma kuka on kirjoittaja, ei arvailut riitä.
    Nyt kuitenkin meni väärin luulottelusi, sitäkin tapahtuu .
    Milloinkaan en ole itsestäni saati painostasi kirjoitellut missään. Tuo painonpudotus oli hupijuttu, se ei koske minua nyt eikä aiemminkaan.
    Päinvastoin minuun saisi tulla jokunen kilo lisää, en vain liho.
    Olet anteeksi pyynnön velkaa, puhuit kuin tutullesi, sitä en sinulle ole.

    Mutta kun et sitten ollutkaan,niin pyydän anteeksi,että kohdistin suuttumukseni sinuun.

    "Pehmeys on kovuutta voimakkaampi,vesi kalliota kovempi,rakkaus väkivaltaa väkevämpi".

    Äänestä

  • pian alkaa se kirjoitti:

    suuri kinkkukeskustelu/vänkäys, eli mimmonen on paras. Ja mitä laatikoita paistetaan, kuhan ny ensin on jokasen pakko sinne marjamettään mennä. Siitäki huudetaan, että nyt sitte joka iikka mustikoita poimiin.

    Kylä joulu tai juhlavaloja pitää olla ympäri vuoden, ohan noita tuikkuja melkeen jokasen parvekkeella kesät talvet. Tääl on iltasin aika hämärää, että semmosta ympärivuorokautista päivänvaloa ei ole koskaan, kuten jossai lapissa.

    Valottomuuden takia joka vuosi jää yli 200 tupakoitsijaa auton alle.

    Äänestä

  • pian alkaa se kirjoitti:

    suuri kinkkukeskustelu/vänkäys, eli mimmonen on paras. Ja mitä laatikoita paistetaan, kuhan ny ensin on jokasen pakko sinne marjamettään mennä. Siitäki huudetaan, että nyt sitte joka iikka mustikoita poimiin.

    Kylä joulu tai juhlavaloja pitää olla ympäri vuoden, ohan noita tuikkuja melkeen jokasen parvekkeella kesät talvet. Tääl on iltasin aika hämärää, että semmosta ympärivuorokautista päivänvaloa ei ole koskaan, kuten jossai lapissa.

    Siskonmakkaroilla täytetty kalkkuna, naurattaa vieläkin. Minä ehtoisa emäntä reseptin jostain naistenlehdestä joskus 80-luvulla nappasin, ja tuhrasin Tapanin juhla-aterian.

    Mutta asiaan, haluaisin ehdottomasti neuvoa teitä kaikkia menemään ulos nauttimaan kesästä ja kauniista aurinkoisesta päivästä jne. jne..
    Haluaisin niin teidän ymmärtävän, että Suomen suvi on jotain aivan ainutlaatuista, korvaamaton menetys teille, jos yhdenkin kesäpäivän sisällä nysväätte.

    Äänestä

  • beessi kirjoitti:

    miks nyhväät koneella, mut neuvoja kyl jaat muille.
    Kaikki ei kuule pääse ilman apua ulos.

    ilkosillani, meri kimaltelee alapuolella, ja netti kämmenellä.
    Jk lähellä, ja muutenkin hyvä palvelu.
    Kotona on kiva olla.

    Äänestä

  • entäs ite kirjoitti:

    miks nyhväät koneella, mut neuvoja kyl jaat muille.
    Kaikki ei kuule pääse ilman apua ulos.

    ystävällisiä neuvoja.

    Nysvään koneella, koska en viitsi tehdä mitään muuta. Vietän ehkä pyjamapäivän, kuten usein vapaapäivänä. Jos tästä virkistyn, niin saatan tehdä itselleni pientä pintaremonttia. Jos oikein paljon virkistyn, lähden ostamaan valkosuklaa-salmiakki jäätelöpuikon.

    Minä vain haluan muistuttaa kaikille, kuinka ihanaa aikaa kesä on. Enhän voi mitenkään tietää, ovatko kaikki varmasti sen ilman minun neuvojani ymmärtäneet.
    Siis te, jotka pystytte, lähtekää ihmeessä ulos nauttimaan kesästä. Tilaisuus ei toistu, vain kerran elämässäsi on tämä päivä.

    Äänestä

Ei kiusaa yhtään, en ole niitä edes huomannut, kun meillä täällä Espoossa aurinko bräköttää niin kirkkaasti.

Herkkäuninen olen minäkin. Olenkin ompeluttanut makkariin pimennysverhokankaasta verhot. Hyvin toimivat, vaikka vaaleat ovatkin.
Kangas on hopeanharmaata molemmilta puolilta, mutta laukkuni pohjalla pyörivän mallitilkun rispaantuneet reunat ovat mustat. En näitä oikein ymmärrä, mutta olisiko siinä musta loimilanka, muistelen sellaisen sanan joskus kuulleeni.
Suosittelen, ne todella pimentävät huoneen ja ovat silti kauniit, hyvin laskostuvat verhot.

Äänestä

juhlavaloja,
meillä ainakin on pidetty jo useita vuosia, niitä juhlavaloina ja palavat kun joku on tulossa tai iltaisin iltaa vietetään

Äänestä
  • Paketissa lukee Airam jouluvalosarja. Tarvii tehdä reklamaatti airamille.

    "aamulla aurinko,illalla airam."

    Äänestä

omia ei laiteta. Valosaaste saastuttaa jo liikaakin.

Pelkääkö ihminen pimeää, josta nyt taajamissa tuskin saa nauttia?
Karmeita amerikkalaiset naapuritaistelut, kellä komeimmat, ja suuriäänisimmät ulkokoristeet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

taajamissa kirjoitti:

Kiusaako ketään muuta, nämä valot, joita nyt jo on viritetty, parvekkeille, ikkunoille?

Voihan olla, että on vain huono tuuri, kun naapureilla, ja vastapäisen talon parvekkeella palaa läpi yön, todella kirkkaat "valaistut oksat".

Nauttisin niin mielelläni yön pimeydestä, vaan valot kajastaa, sälekaihtimista huolimatta.

Ennen ne olivat vain pikkujoulusta loppiaiseen, nykyisin jo marraskuun alusta, helmikuun loppuun.

Uneton ;(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu