Nurkka tipahti alas
ja piiloon runot salas.
Ylös taas kivuttiin
palstoja pitkin hivuttiin.
Heti kun runoa pukkaa
äikkiä vaan mukkaa.
Sateesta, valoilmiöstä
kaikenlaisesta tästä.
kaikkea mieleen mi tulee
siitäkin jos tuulee.
Mitä kuulee lasten suustakin
ihan kaikesta muustakin.
Runonurkka kutsuilee
runoista taas haaveilee.
ja piiloon runot salas.
Ylös taas kivuttiin
palstoja pitkin hivuttiin.
Heti kun runoa pukkaa
äikkiä vaan mukkaa.
Sateesta, valoilmiöstä
kaikenlaisesta tästä.
kaikkea mieleen mi tulee
siitäkin jos tuulee.
Mitä kuulee lasten suustakin
ihan kaikesta muustakin.
Runonurkka kutsuilee
runoista taas haaveilee.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Päivä harmaana iltaan mataa.
Ei sada, ja taaskin sataa.
Nukahdan,näen päiväunta:
tulee tuvan täydeltä lunta
ja porstuakin on puolillaan.
Kuka lähtisi lapioimaan?
Jos siis lapsesta kertoisin,
suvun nuorimmasta sanoisin.
Mummolaan hän kipaisi,
heti perään herkkuja tilaili.
Ees taas keittiössä asteli,
samalla tarkkaan katseli.
Mitähän se mummo puuhasi?
Kohta perään tuumasi.
Ikäänkuin aikuinen haasteli
Psykosomaattiset vaivat raateli.
Jotain ihmistä vierasta,
Poika tärkeenä ees taas asteli,
huipputiedon mummolle paljasti.
Mistä oli repäissyt tarinat nuo?
Vasta on 6 v. lapsi tuo.
Siinä sivussa häneltä tenäsin,
mistä on tietonsa peräisin.
Ilmaa kädellä kaaressa huitaisten,
Hän sanoi; kuulehan mummo,
On vaikeita asioita nämä niin,
Näitä miettimällä joutuu eksyksiin.
Et ymmärtää voi sinäkään mummo näin
Vaikka kuin yritän selittää parhainpäin.
Mistä lie tietonsa onkinut
Tv ohjelmia kuunnellut,
Ja lapsenmieleensä painanut.
Ehkä hänelle isona selviää,
Mitä psykosomaattinen tarkoitaa,
Jos vaan asian oikein ymmärtää.
Lapselle on sitä vaikea selittää,
vaikka luulee hän;
mummokaan tuskin ymmärtää!!
Jos osoitteesi tietäisin
niin heti sulle lähettäisin
lumikeijun kuvan
jonka eilen s-postilla sain
se monet naurut huulilleni nostanut
ja harmauden mielestä on poistanut
ja silti lunta en mä kaipaa lain.
Tuulee, ilma viilenee,
jokohan saamme talven?
Pakkasta, tuiskua, kylmää - sitä kaipaan.
Kaipaan tähtiä, kuuta,
kirpeää pakkasta.
Huurretta puun oksilla,
satumetsiä,
tuulen luomia kinoksia,
lumen painosta notkuvia puita.
Hangen kimaletta auringon paisteessa.
Pieniä puraisuja nenänpäässä,
kirskuntaa askelissa.
Kauniisti lapioituja pihapolkuja,
hangen peittämiä peltoja,
missä yksinäinen latu vie
jonnekin, kauas, tuntemattomaan.
Joulu tuo kaikki kattava,
kynttilöiden loiste,
kuusen tuoksu ja kaikki ihanat
jouluruokien aromit.
Tätä kaikkea kaipaan,
olenhan talven ja joulun lapsi.
Sitä levollista, kiireetöntä aikaa,
minkä talvi lepotilassaan
meille antaa.
Rauhaa ja hiljaisuutta,
sitä ihminen kaipaa.
Äsken ulkona kävelin,
kuuta siellä tuijottelin.
Laskeva on kuu, sumussa.
Oliskohan talvi tulossa.
Paljon olis`valoisampaa,
jos Luoja meille talven antaa.
Lapset uudet leikit saisi,
eivät enää likaa toisi.
Lämmin on ilma talven tulla,
vaikka toiveet siitä onkin sulla.
Pikku pakkanen kun tulisi,
siitä se jo talvi alkaisi.
Pakkanen tuli
hetkeksi kai,
auringon myötä.
Kirkastaa maan
silmiä häikäisten.
Lunta, sitä näe en,
yhä piilossa
pilvessä taivaan
takana pysyy.
Illalla pimeys
kattaa maan.
Auringonlaskua ihailen
päivä on ollut suloinen
vaikka siivonnut vain olen kotia tätä
enkä villakoiria taakseni jätä
odotan ikivanhaa sohvaani takas
joka pitkiä aikoja muualla makas
oli hoidossa hyvässä sielläkin
vaan odotan sitä takaisin
sillä se on mulle kovin rakas.
voi esineetkin olla rakkaita
jos niihin liittyy muistoja.
Puinen sohvani entisöity
on minulle nyt sinetöity.
Lintassa kenkä,
kentässä Linta.
Liukasteti,
kun liukas on keli.
Lyhyestä
kaunis ei virsi.
Liukenen tuosta,
kuin poikki on hirsi.
Sanojen ketju
umpisolmussa.
Päätön on juttu,
vettä polvessa.
Aamuloru
mikä poru
syntyy tästä
suunpieksennästä
kieli laulaa
toiset kaulaa
jotkut paulaa
virittelee
jotkut ehkä ........
joku ahkerana häärää
sillä ei oo mitään määrää
eihän väärää
siinäkään
itse tässä istun vaan
mitä suotta hosumaan
aika kuluu hyvin näinkin
vaikka ilman puuroo jäinkin
kai se pitäis pian keittää
ettei ala päässä heittää.
Käsialanäyte.
käsiala on joskus kuin risuaitaa
ei aina mahdu riviin kaitaan
toisin ajoin etukenossa
sitten taasen taakse vinossa
Ystävä aikoo käsialaa tutkia
oikoisinko pahimpia mutkia
vai laittaisinko lisää koukeroa
se olisiko mulle eduksi
vaiko perätikö haitaksi
en sitä nyt osaa ratkaista
juttuin aion kuitenkin nyt katkaista.
Ystävä tuntee ilman näytteitäkin
vaikka joskus pelleilee
vaan totta on se kuitenkin
käsialaa moni tulkitsee
omat harakanvarpaat paljastaa
tutkijalle monta asiaa
siksi onkin mukavaa
koneella kun voi kirjoittaa.
Hymyn suo
ystävä tuo.
Jos on ikävää
se pois häviää,
kanssa ystävän
tuon ymmärtävän.
Elon tiellä
ystävyys siellä
yli esteen kantaa
ja vahvuutta antaa.
Ystävä on olemassa,
sydämessä kulkemassa.
Ystävyys elämän rikkaus
ja ihana pakkaus.
ylin ystävä
aamun aurinko
päivän pelastus
iltainen ikävöinti
kuuleva korva
koskettava käsi
läheinen lämpö
sukulaissielu
ylistys ystävyydelle!
Vaippa valkoinen
ohut, kuultaa
maassa.
Harjoitellen
uneksien vahvasta
kinoksesta.
Toivetta vain,
ei viel
kinoksia.
Sadetta jääveden
niskaan tiputtelee
ehkä jo huomenna.
Taas, taas.
Satoi lunta Tampereella,
maa hiukan peittyi lumella.
Näin sieltä soittaja kertoi,
ja niitä näitä tarinoi.
Ystävät sieltä soittelivat,
oli uutiset oikein mukavat.
Tähän iltaan iloa toivat,
niin aina kun ystävät muistavat.
Oli pettymys tänään melkoinen,
kun myötä eilisen uutisen
ikkunaan ryntäsin joutuisaan,
joko maa on ihan valkoisenaan.
Mitä vielä, yhä vain mustanaan
loisti tienoo aivan kokonaan.
Mutta ensi yönä lunta luvataan,
saas nähdä, joko onnistutaan.
HYVÄÄ YÖTÄ!
Terv. Atolfia
puut lumisina.
Koivurouvat tyytyväisinä
myhäillen;
enää ei alastomina
raastavissa
syysmyrskyissä.
Lempeä lumi
koivujen hennoilla
käsivarsilla.
Ja metsästä
kuusien
humiseva laulu.
Vielä eilen huokailin
miss' viipyy lumi.
Yön aikaan hiljaa sateli
ja valkovaippa tuli.
Peitti puut ja peitti maan
lehdentuojan jäljet vaan
nyt oven eessä nään.
Amaryllisten aikaan
punaisin kumisaappain
kuljimme uusin aattein
ja vaattein
ja luntakin satoi
aika hitaasti matoi
jo nuput aukeavat
eräät kiihkeinä odottavat
ehkä vähän kaipaavat
uudet saappaat kuivuvat.
Lumi maahan leijailee
tuuli puita heijailee.
Talvi meille tullut on
poissa vesikeli mahdoton.
Lunta, lunta vaan
on talvi tulollaan.
Pakkanen pieni piristi
sade jo päätä kiristi.
Viikoksi vaan ennustavat
sitten taas syksyn tavat.
Lunta, lunta vaan
marraskuussa tarvitaan.
Toivotaan, toivotaan
saisi pitää lumenmaan.
Nautitaan viikosta tästä
jospa päästäisiin pälkähästä
Amaryllis ikkunalla
keittiös`on mulla.
Siinä aukoo kukkastaan,
on kohta koko loistossaan.
Hehkuu siinä punaisena,
monta kukkaa nuppuisena.
Toinen varsi vasta miettii,
josko nuput avata jo tohtii.
Toivoin, että jouluna
vasta avais` kukkansa.
Ei taida malttaa odottaa,
niin ovat kukat tulollaan.
Kun pimeää on ulkona,
on kukka meillä ilona.
Hetken loisto viivähtää,
sen aikaa meitä viihdyttää.
Minä runon teen vasta
ihanasta talvi-ilmasta
lumihiutaleet kun leijailee
valkeaksi maan peittelee.
Luonto saanut on peitokseen
lumivaipan verhokseen
kasvit vaipuneet on horrokseen
kevään uuteen odotukseen.
Niin pimeää, on ilta tää
tuuli katulamppua heiluttaa.
Niin pimeää, niin pimeää
lätäkkö askelta keinuttaa.
Jo ilma myrskyksi äityy
oksat maahan kumartuu.
Järvenrannassa laineet läikkyy
yhä taivas tummentuu
Marraskuun illassa näin
ikävän hiipivän hiljaa.
Mä hetkeksi katsomaan jäin
syksyyn jäänyttä viljaa.
Lumihiutaleet maahan putoo
tuo valon päivään ja iltaan.
Polkua joululle kutoo
ja pimeään rakentaa siltaa.
Tuulee, tuiskuaa,
kaivattu talvi tuli.
Kestääkö lumen roudaton maa,
vieläkö sohjoksi suli.
Arvailla sopii moista,
pakkanen vielä on poissa.
Kantavaa jäätä kaivataan,
turvaksi liikkujain jäällä.
Myrskytköön, tuulkoon, tuiskutkoon,
lämmin on sisällä olla.
Katselen lämmöstä luonnon voimaa,
mieleni kiitokseen alkaa soimaan.
Koti ja rauha ympäröi,
hyvähän minun on olla.
Huomenna luontokin rauhoittuu,
tohtinee ulos jo mennä.
Samat on aatokset mulla,
saan lämmössä turvassa olla.
Sä tunteet runoiksi sait
ei toistaa mun tarvi lain.
Miltä aamulla maisemat näyttää
kun tienoot lumi täyttää.
Sai miehet koneilleen työtä
nyt paiskivat pitkin yötä.
Mitä tästä maalimasta
tulleekaa
ko runnoo rustiamaa
ei voinukkaa.
Miehä käin saunahas
laitoin laukun naulahas
sinhä hää sit jäikii
muisti sillo tällö pätkii.
Näihä tää on taas mänt
elo ettei näkynt oo hänt
ketä mie oisi halant
jos hää vaa ois antant.
Emmie mittää selän pessuu
aina hyö siit jaksaa kehhuu
eihä sitä selkäpuolt nää
kukkaa,
mitä sitä ranstakoil
vihtoo turhaa.
Lumet tullee lumet männee
entise talve lumet vällee
päässeet on unholaan
ennää ei haittaa uunokaa.
Leppoisaa iltaa vaa.
Hauskasti runos
soljahteli murteella.
Mukava lukea
ilo siinä loistaa
murre hauskasti
pinnassa.
Murrerunot saa
hyvälle tuulelle
saa hymyn huulelle.
Kiitos päivän piristyksestä
Ai sie käit saunas
kai se kuuma ol kiuas
runonkii siint teit
vihtankii saunaa veit.
Muistiko siul pätkii
no ei oo mittää hättii
laukkuis on porstuvan naulas
eikä siu omas kaulas.
Ai mitä sie höpiset nyt
oikeiko kaipuu syntynyt
siun pittää siint päästä
ja halaukseis muil säästä.
Pittäähä se selkä pestä
vihtomista ei mikkää estä
pittää pestä etupuolta
eihä se tunto oo,niiko tuohta.
Lumest en ossoo sannoo mittää
sitä ku kevvääl ei näy missää
liekö hää sulant kevväsee nennes pois
vai mikä kumma hänet vieny ois.
Illan jatkot kaikille!
Lauantaina kotiin ajelin.
Pakkanen korvia kipristeli,
tuuli poskia hiveli,
jopa sormiakin näpisteli.
Lunta hieman hipsutteli,
maa jo pikkusen valkeni.
Antaa nyt talven tulla.
Kotona on hyvä olla,
lämpimässä istuskella,
ikkunasta seuraella,
kuinka linnut lentelevät,
oravat juosta vilistävät
kilpaa lintulaudalle.
Siellä ruokaa nälkäisille.
Harakatkin vaivihkaa
yrittävät löytää ruokaa.
Jotain maasta nappaavat,
lentoon heti pyrähtävät,
Näinhän se talvi kuluvi,
päivät juoksee joutuisasti.
Näin mennään jouluun asti,
joulua vietämme makoisasti.
Sikäli kun elonpäiviä on,
vuosikin menee vaihtohon.