Viljan hinta

Ennen ja jälkeen eu.hun liitymisen:
"Vehnän tuottajahinta oli noin 10 senttiä (60 penniä) kilolta 1970-luvun alkupuolella ja nousi
aina 1990-luvun alkuun saakka, jolloin vehnästä maksettiin 44 senttiä (2,60 markkaa) kilolta.
EU-jäsenyyden kynnyksellä vuonna 1994 vehnästä maksettiin 36 senttiä (2,14 markkaa) kilol-
ta ja EU-jäsenyyden myötä, vuonna 1995 hinta laski 14,6 senttiin (87 penniä) kilolta. Vehnän
hinta säilytti tasonsa vuoteen 2000, jolloin Agenda 2000–tukiuudistuksen myötä viljojen hin-
nat lähtivät jälleen laskuun. Vuonna 2005 vehnän hinta oli noin 11 senttiä (63 penniä) kilolta.
Rukiin hinta nousi 1970-luvun alun 11 sentistä 53 senttiin (3,15 mk) vuonna 1989. 1990-
luvulla hinta kääntyi laskuun ja ennen EU-jäsenyyttä vuonna 1994 rukiin hinta noin 41 sent-
tiin (2,5 mk) kilolta. EU-jäsenyyden myötä rukiin hinta romahti noin 15 senttiin (89 penniä).
Rukiin hintataso on jatkanut laskuaan koko EU-ajan ja vuonna 2005 rukiin hinta oli noin 12
senttiä (70 penniä) kilo.
Vuonna 1970 ohran hinta oli noin seitsemän senttiä (40 penniä) kilolta. Ohran hinta jatkoi
kasvuaan sekä 1970- että 80-luvulla saavuttaen huippunsa vehnän ja rukiin tapaan vuonna
1989, jolloin ohrasta maksettiin 30,5 senttiä (1,82 mk) kilolta. 1990-luvulla ohran hinta alkoi
laskea ja ennen EU-jäsenyyttä ohrasta sai 27 senttiä (1,6 mk) kilolta. Vuonna 1995 ohran hin-
ta romahti 12 senttiin (74 penniin). EU-jäsenyyden aikana ohran hinta säilytti noin 11,5 sentin
(70 pennin) tason Agenda 2000-uudistukseen saakka, jolloin hinta laski noin 10,5 senttiin (65
penniin) kilolta. Vuonna 2005 ohrasta sai 10 senttiä (60 penniä) kilolta. Kauran hinta vuonna
1970 oli 6,5 senttiä (38 penniä) kilolta. Tarkasteluajanjaksolla kaurasta sai parhaan hinnan
vuonna 1989, jolloin kauran hinta oli lähes 30 senttiä (1,77 mk) kilolta. Vuonna 1994 kauran
hinta oli laskenut 25 senttiin (1,5 mk) kilolta ja EU-jäsenyyden myötä hinta puolittui ollen
vuonna 1995 noin 12 senttiä (70 penniä) kilolta. EU-aikana kauran hinta on pysytellyt 11 sen-
tin (65 pennin) kummallakin puolella. Vuodesta 2000 kauran hinta on selvemmin kääntynyt
laskuun ja vuonna 2005 kaurasta maksettiin alle yhdeksän senttiä (50 penniä) kilolta.
166137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

1995 jäsenyyden myötä tuli myös hehtaarituet, eli keskimäärin 30 senttiä kiloa kohti!

Äänestä
  • Elintarviketeollisuuden maksamia hintoja joissa tapahtunut romahdus pitäisi näkyä kaupan hyllyillä olevissa hinnoissa.

    Koska en noita tukia tunne en voi tietää niiden vaikutusta kilohintaan mutta löytämäni käppyrä ei kylläkään näytä että tuossa vaiheessa tuet myyntihinta olisi nostanut ha.tuottoa vaan sen lasku jatkui v.97 jolloin seurasi nousua v2000 jolla tasolla näyttää tuon tutkielman mukaan vieläkin olevan.

    Kooklaa tuolla hakusanalla jos haluat tutkielmaan paremmin perehtyä>"Tukien tuotannosta irrottamisen vaikutukset viljan, naudanlihan ja ..."

    Äänestä

  • olikin kirjoitti:

    Elintarviketeollisuuden maksamia hintoja joissa tapahtunut romahdus pitäisi näkyä kaupan hyllyillä olevissa hinnoissa.

    Kun tuet on irroitettu tuotannosta ja
    tuottajahinnat on pojamudissa vuosikymmeniä
    niin ns terävälle päälle tulee pian kiusallisia
    kysymyksiä.Tulee käymään juuri niin kuin
    kävi ex itäisessä unionissa.Valtava hallinto,
    tuet,suuret puheet ja suunitelmat mutta ei
    tuotteita.Uskon että parinvuoden kuluttua
    jos tuottajahinnat ei pian nouse on kriisi
    valmis.Yhteistä näille entiselle itäiselle ja
    nykyiselle unionille on se että kun tietty
    järjettömyys pääsee vallalle niin on vasta
    seuraavien sukupolvien asia korjata se.

    Äänestä

  • Oletetaan että kauran hehtaarisato 4000kg/ha, ja sinun mukaan tuet ovat 0,30€/kg, niin tukea pitää tulla silloin 1200€/ha. Ainakaan minä en viljanviljelijänä ole saanut kuin n. 400€/ha.(tilatuki, LFA, ja ympäristötuki)
    Mistä ne loput lupaamasi rahat haetaan?

    Äänestä

  • laskee? kirjoitti:

    Oletetaan että kauran hehtaarisato 4000kg/ha, ja sinun mukaan tuet ovat 0,30€/kg, niin tukea pitää tulla silloin 1200€/ha. Ainakaan minä en viljanviljelijänä ole saanut kuin n. 400€/ha.(tilatuki, LFA, ja ympäristötuki)
    Mistä ne loput lupaamasi rahat haetaan?

    myös pähkäilin eilen kun tuota tutkielmaa yritin ymmärtää. Senhän olisi pitänyt selvän nousun ha.n tuottoon euhun liittymisen aikoihin mutta tuottohan jatkoi laskuaan.

    Olisiko kyse teidän tuottajien keskinäisestä kateudesta jota muut kyllä hyvin käyttävät hyödykseen.

    Äänestä

  • laskee? kirjoitti:

    Oletetaan että kauran hehtaarisato 4000kg/ha, ja sinun mukaan tuet ovat 0,30€/kg, niin tukea pitää tulla silloin 1200€/ha. Ainakaan minä en viljanviljelijänä ole saanut kuin n. 400€/ha.(tilatuki, LFA, ja ympäristötuki)
    Mistä ne loput lupaamasi rahat haetaan?

    Jokaista suomessa tuotettua kiloa kohti laskettuna heittoni on varmaan melko lähellä totuutta.
    On hienoa, jos sinulla keskisato jokaisena vuonna jokaiselta peltolohkolta(myös kesannoilta) laskettuna keskimäärin on tuo 4000 kiloa. Sori vaan, mutta epäilen ettet ole koko viljelyhistoriaasi 1995 jälkeen myynyt koko pinta-alaltasi jokaisena vuonna neljää tonnia jokaiselta hehtaarilta. Minun naapurissa on muutamia tiloja, joilta ei ole tullut moneen vuoteen yhtään viljaa kauppaan saakka, vaikka hehtaaritukia on kyllä tullut. Jonkun täytyy sitten vastaavasti tuottaa 8 tonnia hehtaarilta ja se on jo kova saavutus etenkin rukiilla!

    Ps. Sadontuoton osaat ilmeisesti hyvin, mutta tukiasioissa sinulla olisi oppimista, yksikin naapurini kertoi saavansa 732 euroa hehtaarilta tukia ja kyseessä eläimetön tila, eikä ole luomussa...

    Äänestä

  • olikin kirjoitti:

    Elintarviketeollisuuden maksamia hintoja joissa tapahtunut romahdus pitäisi näkyä kaupan hyllyillä olevissa hinnoissa.

    Koska en noita tukia tunne en voi tietää niiden vaikutusta kilohintaan mutta löytämäni käppyrä ei kylläkään näytä että tuossa vaiheessa tuet myyntihinta olisi nostanut ha.tuottoa vaan sen lasku jatkui v.97 jolloin seurasi nousua v2000 jolla tasolla näyttää tuon tutkielman mukaan vieläkin olevan.

    Kooklaa tuolla hakusanalla jos haluat tutkielmaan paremmin perehtyä>"Tukien tuotannosta irrottamisen vaikutukset viljan, naudanlihan ja ..."

    Elintarviketeollisuudelle on riittänyt halpaa raaka-ainetta koko jäsenyyden ajan!
    Ilmeisesti kuitenkin kauppa on kahminut tuon hinnan alennuksen korkojen kera laariinsa.
    Viljelijöillä tuotot ovat kehittyneet huonoon suuntaan valtavan kustannusnousun seurauksena! Vuoden 2000 indeksitasosta 100 on noustu kustannuksissa tasoon 147!
    Mikä muu ala olisi kestänyt tuollaisen kustannusnousun? Luulen, että tuo alkaa pian näkyä jossain? Ainoa keino viljelijöillä pitää tulotasostaan kiinni on ollut kasvaa, joka näkyy nykyään pellon hinnan räjähtämisenä taivaisiin!

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    tapellaan toisiaan hengiltä ja hyödyt liukuu maakauppojen myötä astuskeskuksiin?

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Jokaista suomessa tuotettua kiloa kohti laskettuna heittoni on varmaan melko lähellä totuutta.
    On hienoa, jos sinulla keskisato jokaisena vuonna jokaiselta peltolohkolta(myös kesannoilta) laskettuna keskimäärin on tuo 4000 kiloa. Sori vaan, mutta epäilen ettet ole koko viljelyhistoriaasi 1995 jälkeen myynyt koko pinta-alaltasi jokaisena vuonna neljää tonnia jokaiselta hehtaarilta. Minun naapurissa on muutamia tiloja, joilta ei ole tullut moneen vuoteen yhtään viljaa kauppaan saakka, vaikka hehtaaritukia on kyllä tullut. Jonkun täytyy sitten vastaavasti tuottaa 8 tonnia hehtaarilta ja se on jo kova saavutus etenkin rukiilla!

    Ps. Sadontuoton osaat ilmeisesti hyvin, mutta tukiasioissa sinulla olisi oppimista, yksikin naapurini kertoi saavansa 732 euroa hehtaarilta tukia ja kyseessä eläimetön tila, eikä ole luomussa...

    pakkokesannointi myös karja- ja sikatiloja?

    Äänestä

  • siis,, kirjoitti:

    tapellaan toisiaan hengiltä ja hyödyt liukuu maakauppojen myötä astuskeskuksiin?

    Ymmärsit todella pelin hengen!
    Jatkossa kaikki tuet(myös kaikki karjatuet pohjoista tukea lukuunottamatta) maksetaan pinta-alan perusteella oli sinulla karjaa tai ei. Hölmömpikin tajuaa, että se on suora tulonsiirto maanomistajille, joista yhä suurempi osuus on muita kuin maanviljelijöitä!

    Äänestä

  • tuo kirjoitti:

    pakkokesannointi myös karja- ja sikatiloja?

    Pakkokesannointi koski kaikkia tiloja tuotantosuunnasta riippumatta joiden laskennallinen viitesato ylitti 92 tonnia!
    Tuo raja täyttyi täällä etelässä jollain reilulla kolmellakymmenellä hehtaarilla ja pohjoisessa kesannointi kosketti vasta reilut neljäkymmenkunta hehtaaria isompia tiloja.

    Tänävuonna pakkokesannointi poistui ja ensivuonna kesannointioikeudetkin muutetaan tavallisiksi perustukioikeuksiksi. Sitä en tiedä hyväksyykö komissio suomen esityksen erityisestä luonnonhoitopeltojen tuesta, joka olisi eräänlainen jatkumo kesannoinnille ja samalla taas yksi keino korottaa maan hintaa ja vuokratasoja!

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Jokaista suomessa tuotettua kiloa kohti laskettuna heittoni on varmaan melko lähellä totuutta.
    On hienoa, jos sinulla keskisato jokaisena vuonna jokaiselta peltolohkolta(myös kesannoilta) laskettuna keskimäärin on tuo 4000 kiloa. Sori vaan, mutta epäilen ettet ole koko viljelyhistoriaasi 1995 jälkeen myynyt koko pinta-alaltasi jokaisena vuonna neljää tonnia jokaiselta hehtaarilta. Minun naapurissa on muutamia tiloja, joilta ei ole tullut moneen vuoteen yhtään viljaa kauppaan saakka, vaikka hehtaaritukia on kyllä tullut. Jonkun täytyy sitten vastaavasti tuottaa 8 tonnia hehtaarilta ja se on jo kova saavutus etenkin rukiilla!

    Ps. Sadontuoton osaat ilmeisesti hyvin, mutta tukiasioissa sinulla olisi oppimista, yksikin naapurini kertoi saavansa 732 euroa hehtaarilta tukia ja kyseessä eläimetön tila, eikä ole luomussa...

    liikuta mitkään keskimääräiset arvot, vaan tilanne omalla kohdallani, Jos en viljanviljelijänä saa keskimäärin 4000 kg/ha, on paras lopettaa koko homma.
    Pakkokesannointia ei ole ollut, pinta-ala on ollut sen verran pieni siihen aikaan, olen ollut maidontuottajana vielä kaksi vuotta sitten.
    Sinun 0,30€/ kg on täyttä palturia, otit esimerkin jostain "naapurista" joka ei ole saanut satoa, no minä otan esimerkin toiselta laidalta, ohrakilpailussa tuli yli 9000kg/ha satoja.
    Millähän tukialueella se sinun yli 700€/ha saava tila sijaitsee, ei ainakaan B-alueella, olet kai huomannut suuressa viisaudessasi että viljatuet eri tuki-alueilla ovat paljonkin eri suuruisia.
    Kerro nyt minullekin miten viljatila B-alueella saa yli 700€/ha tuet.

    Äänestä

mutta pelkkää sontaa!

Äänestä
  • tuppaa toisille olemaan, näemmä.

    Äänestä

  • sitä sontaa?

    Äänestä

  • Imekää persettä: /

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kehityksestä kirjoitti:

Ennen ja jälkeen eu.hun liitymisen:
"Vehnän tuottajahinta oli noin 10 senttiä (60 penniä) kilolta 1970-luvun alkupuolella ja nousi
aina 1990-luvun alkuun saakka, jolloin vehnästä maksettiin 44 senttiä (2,60 markkaa) kilolta.
EU-jäsenyyden kynnyksellä vuonna 1994 vehnästä maksettiin 36 senttiä (2,14 markkaa) kilol-
ta ja EU-jäsenyyden myötä, vuonna 1995 hinta laski 14,6 senttiin (87 penniä) kilolta. Vehnän
hinta säilytti tasonsa vuoteen 2000, jolloin Agenda 2000–tukiuudistuksen myötä viljojen hin-
nat lähtivät jälleen laskuun. Vuonna 2005 vehnän hinta oli noin 11 senttiä (63 penniä) kilolta.
Rukiin hinta nousi 1970-luvun alun 11 sentistä 53 senttiin (3,15 mk) vuonna 1989. 1990-
luvulla hinta kääntyi laskuun ja ennen EU-jäsenyyttä vuonna 1994 rukiin hinta noin 41 sent-
tiin (2,5 mk) kilolta. EU-jäsenyyden myötä rukiin hinta romahti noin 15 senttiin (89 penniä).
Rukiin hintataso on jatkanut laskuaan koko EU-ajan ja vuonna 2005 rukiin hinta oli noin 12
senttiä (70 penniä) kilo.
Vuonna 1970 ohran hinta oli noin seitsemän senttiä (40 penniä) kilolta. Ohran hinta jatkoi
kasvuaan sekä 1970- että 80-luvulla saavuttaen huippunsa vehnän ja rukiin tapaan vuonna
1989, jolloin ohrasta maksettiin 30,5 senttiä (1,82 mk) kilolta. 1990-luvulla ohran hinta alkoi
laskea ja ennen EU-jäsenyyttä ohrasta sai 27 senttiä (1,6 mk) kilolta. Vuonna 1995 ohran hin-
ta romahti 12 senttiin (74 penniin). EU-jäsenyyden aikana ohran hinta säilytti noin 11,5 sentin
(70 pennin) tason Agenda 2000-uudistukseen saakka, jolloin hinta laski noin 10,5 senttiin (65
penniin) kilolta. Vuonna 2005 ohrasta sai 10 senttiä (60 penniä) kilolta. Kauran hinta vuonna
1970 oli 6,5 senttiä (38 penniä) kilolta. Tarkasteluajanjaksolla kaurasta sai parhaan hinnan
vuonna 1989, jolloin kauran hinta oli lähes 30 senttiä (1,77 mk) kilolta. Vuonna 1994 kauran
hinta oli laskenut 25 senttiin (1,5 mk) kilolta ja EU-jäsenyyden myötä hinta puolittui ollen
vuonna 1995 noin 12 senttiä (70 penniä) kilolta. EU-aikana kauran hinta on pysytellyt 11 sen-
tin (65 pennin) kummallakin puolella. Vuodesta 2000 kauran hinta on selvemmin kääntynyt
laskuun ja vuonna 2005 kaurasta maksettiin alle yhdeksän senttiä (50 penniä) kilolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu