Yön tähdet

Muistan kun lapsena talvella
asetuin kuutamoiltoina hankeen
selälleen ja katsoin kuuta
ja tähtiä. Merkillistä miten
sen tänäin muistaa.

Sen tunteet ja tuntemuksen.
Kokemuksen. Oli jonkun
äärettömyyden alapuolella.
Kaukaista kauneutta silmät
täynnä niin että huimasi.

Tuntui kuin olisi voinut
koskettaa. Ottaa mukaansa
yhden tähden.Kaksikin.
Molempiin käsiin. Oikeastaan
on ikävä sitä lapsuutta.

Kun kaikki tuntui olevan
mahdollista näille käsille.
ja ei ajatellut taivasta
syvyytenä. Oli vain tähdet
ja se kokemus. Pysähtynyt hetki.

Nyt on liian aikuinen asettumaan
selälleen. Ylevän filosofinen.
Kaikseesa on syvyys ja tausta.
Kypsä mietiskelijä, joka ottaa
selvää tiedon nälässä. viisautta.

Onkohan aikuisuus sittenkin
paradoksi suhteessa olevaan.
Ja lapsen maailma todellista
viisautta. Mutkaton ja välitön
suhde ympäristöön. Paineeton.

Rakentaako aikuisuus itsessään
stressin ja itselleen vaatimuksia.
Rakkauden kilpajuoksunkin. Jos
todellisuus olisi unessakin, voisi
herätä haaveisiin arjessa.
Rakkaudessakin.

Että kun ojentaa käden, se
kaikki on mahdollista.


Kiitos runostasi.

Jotenkin sain kuva,
että tähdet runossasi
kuvaavat omia ajatuksiasi.


Ja kun saat ajatukset
ikäänkuin järjestykseen,
nukahdat.

Tähdet on jotenkin
vertauskuvallisia.

Itslleni lapset tapa uskoa,
että tähteä voi koskettaa,
kuvaa kosketuksen mahdollisuutta.

Kun uskaltaa lähestyä toisia
ihmnisiä avoimesti, moni
unelma toteutuu.

Pitää vain uskaltaa ojentaa
käsi.

Pidin runostasi ja
runoistasi. Olen lukenut
ja viihtynyt niissä.

Mukava että olet palstalla

tämän runosi äärellä on rauha ja tyyneys,
miellyttävää luettavaa taas Sinulta - kiitos.