mikä riemu oli Tuulin kasvoilla.
Tuuli ja Tero
pääsevät yläkertaan
81130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tätä on odotettu todella kauan ja nyt se vihdoin tapahtuu, oi sitä onnea mitä Tuuli ja Tero saa vihdoin kokea yhdessä.
ekstra suklaata huudahti Tuuli, kun pääsivät sviittiin sisälle.
ja ovat todella iloisia.
Varmasti koko kauden iloisempia asukkaita, yhtä hymyä koko ajan!, eivät voi vieläkään uskoa et pääsivät yläkertaan.
Ovat hieman hämillään kun ei tullu puukkoa kuten yleensä.
keskustelu soljuu luontevasti ja sanat niinku ja niinkö ovat jääneet alakertaan.
Kun Klaus K ovi sulkeutuu Teron perässä ja Tuuli jää kuin vanha rukkanen heiteille.Ihailetteko sittenkin että ihanaa sittenkin.Näin siinä käy.
murhe. Nyt kumminkin ovat iloisia ja välittömiä ja loppuun asti ovat molemmat eli neljän joukossa.
Tero lähtee Saksaan ja Tuuli jää rannalle ruikuttamaan.