Täytyy sanoa että ensi alkuun vierastin todella paljon Alexia liian metromaisen olemuksen vuoksi. Mutta kundillahan tuntuu oikeasti olevan päässä muutakin kuin kosmetiikkaa ja sahanpuruja.
Kaveri on lähes ainoana puhunut syvällisempienkin asioiden kuin ulkokuoren merkityksestä ja vaikuttaa muutenkin selkärankaiselta yksilöltä. Ei ole lähtenyt halpaan suosion ja kohun tavoitteluun rietastelulla tai vilauttelulla, vaikka siihen ulkoisten avujensa puolesta varmaan pystyisi.
Ei myöskään valita, juonittele tai puhu pahaa selän takana.
Harmi ettei mahkuja menestykseen taida pahemmin olla, aika olla enemmän esillä loppuu kesken ja joku pitempiaikaisista asukkaista vie väistämättä potin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Nähty.. Ei ehkä kannata paljastaa miehuuttaan,,
Pysyy maine parempana, eikä kukaan ala nimittään esim. "lilliputiksi" :-)
Silloin kun Alex sanoo jotakin sillä on ihan järkeviä mielipiteitä ja asiaa, ottaen vielä huomioon, että on vain 19 v. Ikää kun vähän tulee lisää niin järkevyys vielä lisääntyy.
Ja ihan vaatimatonkin on, vaikka on niin hyvännäköinen, ihanat lempeät silmätkin, ei siellä yksikään tyttö pärjää ulkonäöllisesti.
Tsipalla on myös lempeät ihanat silmät, ne kun on sielun peili. Silmistä heijastuu ihmisen luonne.
voittaja ehdokas. Tuntuu ulkonäkö olevan tärkeimpiä kriteereitä äänestyksessä ja mister suomi kolmanneksi tulleena.
Ne jotka äänestivät silloin niin nyt jos äänestävät niin Aelksi vie kalgaanit.