Olipas mahtava keli tuossa viiden aikaa aamuyöstä. Käytiin koiran kanssa nauttimassa lumisesta maastosta. Saadaan olla siihen aikaa ihan kahdestaan ja rauhassa. Yli kaksi tuntia käveltiin. Tai no minä kävelin. Koira juoksi ja hyppeli onnellisena. Kuutamokin loisti sen verran kirkkaasti, että uskalsi mennä metsääkin. Merellä heikko jää ritisi. Kyllä tästä talvi voi vielä tulla. Kahdeksan astetta pakkasta vielä. Jospa nuo lue tnyt pysyisi. Ensilumet ovat jo ehtineet sulamaankin. Olisi kiva, jos ei tulisi enää rapakelejä. Voisi koirankin pestä joulukuntoon ja käyttää rokotuksilla. Kohta neitokainen täyttää kahdeksan vuotta. Nopeasti koiran kanssa menee aika. Vasta se oli pieni itsepäinen pallero!
Tunnelmia
serop1
2357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ihana ilma ja ihanan kauniin laulun löysin näin aamuun, yöllä kurjet lenteli taivaalla näki kuutamon loisteessa niiden lennon ja kuuli niiden ääntelyn. Talvi tule meilekkin ja illalla ihan vain pikkasen tuli lunta taivaalta täälä päin Suomea, oli kun värjättyä vettä lumi pikku tihkua mikä suli enne maahan tuloa.
http://www.mikseri.net/artists/comments.php?id=325947
Täällä toissa aamuna joutsenet vielä huutelelivat kun tekivät kierroksia. Kai niiden olisi aika jo muuttaa, kun alkaa meri jäätyä