Eräs sukulaiseni, yksinhuoltaja osti taannoin maatilan.
siellä on tapahtunut kaiken näköistä... mutta itsekkin (myös moni muu) olen laittanut tapahtumat tämän naisen pelon ja vilkkaan mielikuvituksen piikkiin.
Kun hän alkoi puhumaan ensin valopalloista, joita hän ei nää, vaan hänen poikansa, ajattelin, että hän yrittää päteä (liittyy minuun) Mutta kun oma äitinikin näki kerran noita palloja... niin aloin kiinnostumaan.
koputuksia yöllä ikkunaan on tullut vähän väliä, hänen puheiden mukaan.
Kuka vaan voi toki tulla tekemään kiusaa, mutta heillä on tuo valosilmä, vai mikä se nyt on? Mutta syttyy heti, kun kissa tai joku tulee pihaan. Eikä ole syttynyt, kun joku on koputellut. Eikä ketään näy.
perjantai iltana olin heillä. Istuttiin keittiössä, josta näkyy suoraan eteisen ikkunaan ja siitä ulos etupihalle. Joku koputti LUJAA ikkunaan kuusi kertaa pum pum pum pumpum pum. Tujotin ikkunaa, eikä mitään näkynyt? oltiin hetki tukka ojennuksessa viluväreiden vilistäessä ympäri kehoa, kun sama toistui ikkunalautaan.
Tyhmänrohkeana minä otin jalat alle ja menin ulos katsomaan. Ei mitään missään... vain pihavalot syttyi, kun aukaisin oven.
Näitä on kuulema tapahtunut jo pari vuotta silloin tällöin... lumisenakin aikana, mutta jälkiä ei missään.
Hu huu... kummitusko?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.