ongelma parisuhteessa?Nainen juo kaksi kertaa miehen annoksen useasti,ei kiitos niitä selityksiä jaksa enää,en onneksi ehtinyt suhteeseen.En ole siskoni vartija.Miten muilla?
Onko
alkoholi
111397
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Suhde jossa toinen on suurkuluttaja, tai jo sairastunut alkoholisti, on aina rasite kumppanille joka ei juo, tai joka juo kohtuudella.
Ongelmat ovat tapauskohtaiset, mutta yleisesti ne voi jakaa henkilökohtaisiin ja sosiaalisiin.
Alkoholi aiheuttaa juojalle psyykkisiä- ja fyysisiä ongelmia kuten ärtyisyyttä, riidanhakuisuutta, muistamattomuutta sekä sisäelin ja sokeritasapaino -ongelmia. Lisäksi usein esiintyy taloudellisia vaikeuksia ja työttömyyttä.
Kumppania rasittaa ennen muuta huoli toisen terveydestä ja elämästä yleensä sekä konkreettiset haitat kuten haju, melu ja elinrytmin erilaisuus.
Kun alkoholi on toiselle ongelma, usein tiedostamaton sellainen, kumppanilla on kaksi vaihtoehtoa; ohjata toinen hoitoon ja tukea häntä tai ohjata toinen hoitoon ja irtautua suhteesta.
Vain ongelmajuoja itse voi päättää juomisestaan. Kukaan ei voi tehdä ratkaisuja hänen puolestaan eikä hänen juomisensa ole kenenkään muun kuin hänen itsensä syytä ja oma valinta.
Alkoholistia voi rakastaa, mutta ei koskaan muuttaa. Siksi neuvoni kumppanille on: pelasta edes itsesi!
Elämäni yli kymmenen vuotta oli enempi tai vähempi helvettiä kumppanini kaljanjuonnin takia. Elämäni parhaat vuodet annoin siihen paskaan. Eli ennenkuin aloitatte edes seurustelemista tutustukaa toisiinne kunnolla, myös baarissakäynti luetaan siihen.
Täysin samaa mieltä olen lyhyellä kokemuksella.
En voi suositella rakastumaan alkoholin suurkuluttajaan. Niiden ohareiden, selitysten ja tekosyiden ja ratkaisemattomien "ongelmien" määrä, joiden varjolla taas pitää lähteä "yhdelle" on loputon.
Alkoholi on hänen elämänsä ykkönen, aina! Ja sen myötä tulleet tavat, yöpainotteinen elämänrytmi ja "kapakkaseuraelämä". Moni alkoholisti on myös kehittänyt ilmiömäisen tavan, millä kietoa lohduttaja paikkaamaan ja korjaamaan oman epäoikeudenmukaisen "kohtalonsa" vääryyttä, siis etsimään ymmärtäjiä ja lohduttajia... tilanteille, joissa olisi yksinkertaisesti katsottava peiliin.
Alkoholisti oppii valehtelemaan ei vaan läheisilleen, vaan myös itselleen siinä kohtaa kun pitäisi tarttua toimeen. Alkoholin suurkulutus siis myös passivoi (paitsi juomien saatavuuden varmistamisessa)... erokin on ihan itse hoidettava alusta loppuun, alkoholistilta on turha odottaa mitään aktiivista tekoa senkään suhteen.
Se, missä vaiheessa suurkulutus muuttuu alkoholismiksi on varmaan määrittelykysymys...
Alkoholisti on suurkuluttaja joka ei osaa vähentää eikä lopettaa. Parantuneita alkoholisteja ei ole, he ovat joko juovia tai sitten pakosta täysin raittiita. Välimuotoja ei ole.
silti hän on alkoholisti. elämäntapa on kuitenkin täysin toinen kuin juovalla alkoholistilla. ja asenne.
mut kun se ei tuu riittään.ei tarvii kun jokun kovemman romahduksen niin korkki rasahtaa,suomi on näitä yrityksiä pullollaan.aina saa olla pelko persiissä koska se hetki tulee,ahistavaa mun mielesta.mä oon alkkisperheestä,mä tiedän mikä viina piru on.
alkoholistin. kerrasta poikki juominen, vuosia sitten. ja stressitilanteita on tullut. ei sortumista.
taitavia tunnesyöppöjä,ne osaapi kietoa naisensa itseensä kiini ja tuntemaan että just mä olen sen pelastanut ja vain mun ansiosta hän jaksaa.kun ratkeaminen sittenpi alkaa niin sitten syy siihen on mussa vaimossa taas.aina syys on mussa tein mä hyvää tai huonoa.siksi kirän kaukaa tapaukset koska mä en jaksa enään yhtään entistä enkä nykystä tapausta.mun psyykkeellä on nolla toleranssai tässä asiassa.
näitä vaimoja,jotka tekee sun heikot hetket.Ne tekee itte itsetään "pelastusenkeleitä" olemalla muka sun koko elämä,eikä muuta ole jos ne lähtee.Ne oottamalla oottaa koska korkki narahtaa ja ne kattoo myös että sä odotat myös.Niissä ei ole mitään vikaa koskaan,eikä missään mitä ne sanoo.Sä oot se pahis joka tekee niittenkin elämän hankalaks,koska mitään tai mihinkään ei voi mennä,ettei sua ja sun narahtamista tarttis vahtia.
Niin juuri joo!Ja joskus tulee se päivä kun huomaan päässeeni susta eroon ja samalla alkoholismista.Ja kas,mun ei tarvii pelätä ratkeemista,kun ei ole sitä viinapirua jota kutsutaan itseään täydelliseksi pitäväksi vaimoksi.
alkoholistit on syytä jättää oman onnensa nojaan. He ovat kovia syyllistämään eivätkä koskaan kanna tekemisistään mitään vastuuta, kaikki on aina jonkun toisen syytä.
muutaman kerran vuodessa humalassa.
Vaikea asia, toisaalta juominen pysyy aisoissa suhteessa ja toisaalta rasittaa suhdetta paljonkin.