Rikosilmoitus

Itsensä paljastelu, eli vilauttelu.
Julkisella paikalla riisuminen, tietoinen itsensä paljastaminen, itsensä tyydyttäminen eli masturboiminen ja tietoinen vilautteleminen ovat laitonta ja rangaistavaa toimintaa. (HUOM! Johan on syyllistynyt tähän usein julkisessa televisiolähetyksessä ohjelmassa millä on todistettavasti tuhansia alaikäisiä katsojia!)
Mielikuvituksessa eli fantasiamaailmassa voi kuvitella erilaisia kiihottavia tilanteita esimerkiksi, että tulee yllätetyksi itsetyydytyksestä. Mutta näitä kuvitelmia ei pidä toteuttaa todellisuudessa. Vilauttelu eli exhibitionismi tarkoittaa sitä, että ihminen nauttii itsensä esittelystä. Tällaista voi olla esimerkiksi pukeutuminen hyvin paljastaviin ja niukkoihin vaatteisiin. Ihmiset saavat nautintoa hyvin erilaisista asioista. Täytyy olla kuitenkin tarkkana siinä, ettei loukkaa ketään. Siksi vilauttelussakin täytyy olla hyvin tarkkana, nimittäin tietoinen itsensä paljastaminen on siis rikos, olipa tekijä sitten mies tai nainen.

Aiemmassa BB:ssä yksi tyyppi sai syytteen seksuaalisesta ahdistelusta ja nyt olis TODELLA syytä toimia samoin. Johanin kuuluisi joutua tutkintaan seksuaalirikoksesta.
121275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

on rikoslain alainen teko.Jos Johanin origamit on rikos niin Tero ja Tuuli samaan käsittelyyn.

Äänestä
  • Bb-talo ei ole julkinen paikka. Julkinen paikka on sellainen, johon on yleisesti vapaa pääsy. Käyppäs kokeilemassa pääsetkö.

    Äänestä

  • takaisin opiskelemaan kirjoitti:

    Bb-talo ei ole julkinen paikka. Julkinen paikka on sellainen, johon on yleisesti vapaa pääsy. Käyppäs kokeilemassa pääsetkö.

    ohjelma on telkassa ja netissä K15

    Äänestä

josta saat sen sammumaan ja tuon kauhian menon täten loppumaan... kaikenlaisia untamoja sitä taas on liikkeellä!

Äänestä
  • tuollaisia mulkunvenyttelijöitä ei pitäisi telkussa näyttää.
    tai ehkä teille tyhjäpää pervoille on siitä jotain iloa.

    Äänestä

TV-ohjelmista on kelloon sidottu esittämisrajoitus. Muistaakseni illalla ennen klo 21 ei saa esittää lapsille vahingollisiksi katsottavia ohjelmia. Vanhemmat katsovat että piltit ovat nukkumassa klo 21 jälkeen

Julkiset "paperitaidetaitokset" ovat makuasia. Mielestäni mauttomia ja typeriä. Yhtään yhdyntää en ole nähnyt BB-talosta. Peittovuoren liikehdintä on aikalailla mielikuvituksen varassa.

Äänestä

BB-talossa ovat alueella, joka kuuluu heidän tapauksessaan kotirauhan piiriin. Asiaa ei muuta se, että sinä tirkistelet heitä!

Mikäli asukkaiden käyttäytymisen näyttämisessä kameroiden välityksellä olisi jotain lain vastaista, niin asiasta vastaa TV-kanava, eivät asukkaat! Asukas on tietenkin vastuussa omasta rikollisesta teostaan, kuten esim. väkivallasta tms., mutta silloin puolestaan TV-kanava tai tuotantoyhtiö ei ole syyllinen, mikäli puuttuu tilanteeseen välittömästi ja poistaa asukkaan talosta.

Äänestä
  • Muistatte varmaan eka kauden. perttu ja Antti A olivat usein alasti. Timo juoksenteli alasti, kun Laura Bono oli talossa. Timo alasti paljussa nousi takapuoli pystyssä pieraisemaan. perttu ja Antti olivat menossa alasti kauppaan. MAHTUUKO KAALIIN. HE OVAT KOTONAAN. JA IHAN SAMAA TEKEE VARMASTI KETJUN AVAAJA, MISTÄ MUITA SYYTTÄÄ.

    Äänestä

  • .----- kirjoitti:

    Muistatte varmaan eka kauden. perttu ja Antti A olivat usein alasti. Timo juoksenteli alasti, kun Laura Bono oli talossa. Timo alasti paljussa nousi takapuoli pystyssä pieraisemaan. perttu ja Antti olivat menossa alasti kauppaan. MAHTUUKO KAALIIN. HE OVAT KOTONAAN. JA IHAN SAMAA TEKEE VARMASTI KETJUN AVAAJA, MISTÄ MUITA SYYTTÄÄ.

    Onko se siis alaikäisille sopivaa katsottavaa. Pikkupojatkin leikkii kikkelillään.

    Äänestä

  • ähähähähähähä kirjoitti:

    Onko se siis alaikäisille sopivaa katsottavaa. Pikkupojatkin leikkii kikkelillään.

    kikkelillään, Johan ei ole ikänsä puolesta sellainen, vaikka sille asteelle on jäänytkin.

    Äänestä

ole julkinen vaan maksullinen kanava. Jos taas Sub tv näyttää noita juttuja Extrassa niin on aihetta huomauttaa siitä.

Äänestä

sääliö-

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


TTTutkijja kirjoitti:

Itsensä paljastelu, eli vilauttelu.
Julkisella paikalla riisuminen, tietoinen itsensä paljastaminen, itsensä tyydyttäminen eli masturboiminen ja tietoinen vilautteleminen ovat laitonta ja rangaistavaa toimintaa. (HUOM! Johan on syyllistynyt tähän usein julkisessa televisiolähetyksessä ohjelmassa millä on todistettavasti tuhansia alaikäisiä katsojia!)
Mielikuvituksessa eli fantasiamaailmassa voi kuvitella erilaisia kiihottavia tilanteita esimerkiksi, että tulee yllätetyksi itsetyydytyksestä. Mutta näitä kuvitelmia ei pidä toteuttaa todellisuudessa. Vilauttelu eli exhibitionismi tarkoittaa sitä, että ihminen nauttii itsensä esittelystä. Tällaista voi olla esimerkiksi pukeutuminen hyvin paljastaviin ja niukkoihin vaatteisiin. Ihmiset saavat nautintoa hyvin erilaisista asioista. Täytyy olla kuitenkin tarkkana siinä, ettei loukkaa ketään. Siksi vilauttelussakin täytyy olla hyvin tarkkana, nimittäin tietoinen itsensä paljastaminen on siis rikos, olipa tekijä sitten mies tai nainen.

Aiemmassa BB:ssä yksi tyyppi sai syytteen seksuaalisesta ahdistelusta ja nyt olis TODELLA syytä toimia samoin. Johanin kuuluisi joutua tutkintaan seksuaalirikoksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu