jotka kiistelette jonninjoutavista asioista...katsokaa lähimmäisiänne ja läheisiänne, jotka tarvitsevat apuanne.
Sain tänään tietää, että eräs tuttuni on tehnyt itsemurhan syömällä puoli pulloa mielialalääkkeitä ja puoli pullollista unilääkkeitä. Hän nukkui kuolonuneen eilen maanantaina kello 13 oltuaan aivokuolleena perjantaista lähtien. Kysyn itseltäni: miksi hän ei soittanut minulle? Miksi hän ei soittanut kenellekään läheiselleen? Me emme olleet kovin läheisiä, mutta hänen kuolemansa koskettaa minua kovasti.
Se oli itsemurha, mutta levätköön hän rauhassa. Pitäkäämme huoli läheisimmistämme.
t. Mirkku
Sain tänään tietää, että eräs tuttuni on tehnyt itsemurhan syömällä puoli pulloa mielialalääkkeitä ja puoli pullollista unilääkkeitä. Hän nukkui kuolonuneen eilen maanantaina kello 13 oltuaan aivokuolleena perjantaista lähtien. Kysyn itseltäni: miksi hän ei soittanut minulle? Miksi hän ei soittanut kenellekään läheiselleen? Me emme olleet kovin läheisiä, mutta hänen kuolemansa koskettaa minua kovasti.
Se oli itsemurha, mutta levätköön hän rauhassa. Pitäkäämme huoli läheisimmistämme.
t. Mirkku
Vastaukset 20
Vanhimmat
???
tämän tuttavani kohtalon vuoksi, joten jatkan vielä. Hän oli varttikaalo, jos sillä nyt mitään on merkitystä. Hän oli hyvin tarmokas nainen, jolle työ ja ura merkitsi kaikkea. Hän oli hyvässä työasemassa ja urakehityksessä muutama vuosi sitten, kunnes sai sydäninfarktin. Tämä muutti kaiken. Hän osittain invalidisoitui, mikä merkitsi sitä, että hänet potkittin kumoon työelämässä, joka on todella raadollista tänä päivänä.
Hänet työnnettiin syrjään asemastaan ja siirrettiin suurinpiirtein keskusneidin asemaan, ja palkka putosi kolmella neljänneksellä. Kun lisäksi avioliitto ajautui umpikujaan, hän huomasi jääneensä kaiken keskelle yksin. Työkaverit - ainoat, joita hänellä oli- jättivät yksin, mies hylkäsi..hän ajautui syvään depressioon. Ainoa lapsi lähti kotoa parikymppisenä.
Tämä panee miettimään elämän arvoja. Tänä päivänä toitotetaan kaikkialla työtä ja menestystä itseisarvona. Jos ihminen putoaa sen ulkopuolelle, hän on yksin. Siinä mielessä kaaleilla on rikkaus - suku ja perhe. Se ei hylkää.
Tuttavani oli aivan yksin. Hän kerran soitti minulle, kuulin että hän oli humalassa ja pillerien vaikutuksen alaisena - kello 11.30 päivällä. Sanoin: joo, mennään syömään jonain päivänä ja puhutaan... hän ei soittanut uudestaan. Enkä minä. Tähän vaikuttivat eräät tekijät, joista ei kannata puhua. Mutta nyt tunnen syvää syyllisyyttä. Vaikka emme olleet melkein kolmeenkymmeneen vuoteen olleet tekemisissä.
Nyt hän on kuollut. Enkä tiedä, mitä tehdä.
t. Mirkku
ollut perhettä? Miksi niin yksin?
Masennus ja ahdistus voivat olla todella kova paikka, tiedän kokemuksesta.
Miehen kanssa meni välit sekaisin jo vuosia sitten, eivät tulleet kerta kaikkiaan toimeen. Liian erilaisia ihmisiä. Olivat jo eronneet, kun tämä tapahtui. Aikuinen tytär oli tänä syksynä muuttanut kotoa opiskelemaan.
Ja Sari oli nainen, jolle työ oli kaikki kaikessa. Kun työ petti alta terveyden mentyä ja yleisten irtisanomisten myötä, menivät työkaverit, eikä hänellä ollut juuri muita. Ehkä jotain ryyppykavereita, koska käytti alkoholia paljon, mutta ei niistä ole avuksi hädässä.
t. Mirkku
Osanottoni. Minä tiedän miltä tuntuu. Kun kelaan elämääni vaikka 5 v taaksepäin, on vaan kuolemia. Ystäviä ja sukulaisia. Yksi teki itsarin, muut luonnollinen kuolema vei.Parhaan ystävättären vei syöpä. Ei niille mitään voi. Ja turhaa on kysellä, miksi en enempi ollut läsnä. Se tapahtuu, mikä on tapahtuakseen. Kun olin nuori likka, seurustelin erään tumman miehen kanssa ( ei ollut romani) hän ampui itsensä haulikolla ulkovarastossa. Täysin yllättäen. Olimme sopineet treffitkin sunnuntaille, mutta lauantai aamuna oli ampunut.Ei mitään viestiä kellekkään.Sen miehen veljet kävi vielä minua tenttaamassa, josko se olisi ollut minun syy. Tuntui kauhealta.No siitä on aikaa jo yli 30 vuotta. Asiasta kolmanteen, mitä mieltä olet tuosta samettihame asiasta ? Vaihtaako leidit kevyempään vai jääkö ennalleen...jos olisin täysiveriromani, varmaan olisi minullakin samettihame. Ei tällainen 1/8 osalainen ole mikään. Paitsi että olen ihminen- noita-näkijä ja joka paikan höylä ;- D . Oikeasti olisi hyvä, että romanit hyväksyisivät ne ketkä eivät tahdo, jaksa, kestä kantaa sitä raskasta hametta. Mitähän vaivoja siitä aiheutuukaan vauvaa odottavalle, kun viimeisillä kuukausilla on muutenkin tukalaa. No, nyt lopetan löpinät tähän. Sonmoro.
vaikka tiedän, ettei se ollut minun syyni. Syy siihen, miksi en halunnut tavata häntä, oli se, että hän oli mieheni entinen puoliso nuoruudesta. Aikanaan riitelimme todella kiivaasti, hän jopa väijyi minua pistoolin kanssa oveni ulkopuolella, kun mies meni yhteen minun kanssani. Sekään ei ollut minun syyni sinänsä, olimme parikymppisiä, ja heillä oli juttu loppu, ollut jo ajat sitten.
No sitten aivan yllättäen hän tosiaan soitti minulle ja viesti oli tämä: "miten Sä olet sen p***kan kanssa pärjännyt"? Olin tosi häkeltynyt, koska hän oli viimeinen ihminen, jolta olin soittoa odottanut. Mutta kuulin, ettei hän ollut kunnossa.
En halunnut soittaa, koska ajattelin: en minä ala miestäni vatvomaan hänen muinaisen kaverinsa kanssa.
Mieheni on tosin sanonut, että hän oli niin kaltaiseni, että toisissa olosuhteissa olisimme olleet parhaat ystävät.
Samettihameesta sen verran, että minusta olisi tosi hyvä siitä luopuminen. Ihan sen tuottamien terveysriskien vuoksi, kalleuden ja epäkäytännöllisyyden. Ja se herättää työhön pyrkiessä ennakkoluuloja, mitä tavallinen musta pitkä hame ei tee. Mutta ne naiset, joilla se on, tehköön päätöksen.
Nuorena likkana, kun identiteettikriisi: ollako vaiko eikö olla kaalo/kaajo laitoin minäkin hameet. Ja olo tuntui naiselliselta, mahtavalta, AIKUISELTA. Ei mennyt kuitenkaan kuin kolmisen viikkoa, kun huomasin kolikon kääntöpuolen: hameiden raskauden, hankaluuden kaupungilla liikuttaessa (ei ollut omaa autoa, eikä edes metroa), likaa tuli sisään helmoissa...
Minulla ei ollut läsnä vanhempia, jotka olisivat joutuneet häpeään, joten saatoin tehdä päätökseni ihan itse ja vastuullisena vain itselleni. Luovuin hameesta. Pari vuotta se roikkui vaatekaapissani sillä mielellä, että jos sittenkin..
Sitten päättäväisesti kiikutin sen keräykseen. Se oli oikea päätös, minun kohdallani. Kyllä romantiikka ja todellisuus hameen kantamisessa ovat kaukana toisistaan. Mutta kaunis se asu on. Juhla-asuna ihan pistämätön. Arkena taas käytännöllisempi on kevyempi ja helpommin puhtaana pidettävä hame. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.
t. Mirkku
jonka Sinä varmaan ymmärrät. Sain tosiaan tietää tuosta tuttavan kuolemasta vasta eilen illalla. Koko viiikonlopun ihmettelin, kun sänkykamarissamme leijui omituinen, pistävä, ikäänkuin mädäntynyt haju. Ajattelin itsekseni: täällä haisee ihan kuolemalle. Tuuletin ja tuuletin, kolusin kaikki nurkat. Ajattelin, että koira on kuljettanut johonkin jemmaan jotain pilaantuvaa. Mitään ei löytynyt, mutta haju seisoi ilmassa. Täysin outo fiilis. Eilen se oli kadonnut, eikä ole palannut.
Ajattelin, että olikohan se merkki tuosta. Kun olen ennenkin noita etiäisiä kohdannut.
t. Mirkku
Kyllä se oli merkki. Minua joskus pistää vihaksi, kun joku enne asia tulee, kun en tiedä mitä tapahtumaan pitää. Olisi hyvä tietää joskus kenelle ja mitä. Silloin voisi todella olla avuksi, yrittää ainakin. Aamulla ruokkiessani hevosia ym. elukoitamme ajattelin yks kaks, että kohta tulee verta nenästäni.Ja annas olla, kun tulin tupaan ja pesin kasvoni, VERTA tosiaankin tuli ja tulee nenästä. Ei ole aikoihin tullut. Minulla on ollut jo viikkoja sitkeä flunssa, se selittää. Mutta ei sitä, että 10 min. ennen tuli tuo ajatus.Tämä on vain pikku juttu. Suurempiakin on sattunut. Ei näitä kaikki usko. En ehkä minäkään, ellen olisi itse näitä etiäisiä ja enneunia kokenut.Koko aamun olen ajatellut erästä henkilöä. Hän nousee mieleeni. Saa nyt nähdä, kuulenko hänestä. Hän on mies, hevosmies ystävä- ei rakastettuni, siis.Jospa mennään Mirkku aamukaffeelle ? Teen kinkkuvoileipiä juuston kera ja lämmitän mikrossa.Ihme mikro, on jo 21 v vanha ja pitää ääntä, ei vaan mee rikki.
Tunsin yhen jo eesmenneen vanahemman naisen, joka kerto kanssa tuommosesta hajuilimiöstä, jonka sano tuntevasa aina ennen kuolinviestiä.
Toivottavasti oot jo paremmalla mielellä, on nämä tämmöset asiat vaikeita vastaanottoo. Pannoo miettimään asioita tärkeysjärjestyksessä.
Oon tässä lähössä illanistujaisiin ravintollaan yhen tuttavan merkkipäiville. En tiijä pitäskö syyvä sanasa, kun niin puhuin siitä ruuan kunnioittamisesta, kuulin nimittäin, että yhtenä ruokalajina on etanoita. Kerkesin jo maksoo ihten kippeeks siitä ateriasta, niin pakko kait se on ies maistoo! Vuan eipä niitä etanoita mummun aikoihin tarjoiltu, mutta nyt kun ollaan Euroopassa niin pitäs kait se opetella...
Terveisin ja hyvän voennin toevotuksin Hilima!
etanansyöntiin käykäämme näin...Ennakkoluulot hiiteen Hilima, valkosipulietanat on herkullisia. Ajattele vaekka syöväs kastematoja, niin ne mennee. Ostereeta en minäkää pysty syömään, kun ne mulujahtelloo ja liikkuu, ovat siis elävinä syötävijä ja taennutettaa sitruunamehulla.
Tuosta "Rohkeesti hehkuvin rinnoin.." minkä tunnistat, vanaha työväjen taestelulaalu, tulj mieleen yks juttu. Olin likkakaverini kanssa pyöräretkellä muutama kesä sitten tuolla Mikkelin seuvulla. Siellä on hirveitä mäkijä, pelekkää "mäjeltä näkkyy toenen mäki" -maesemaa. Kaverini Päivi puuskutti: ei kyllä varmaan ajeta noita mäkiä, minä työnnän pyörää.. johon kommentoen: etkö muista mitä nuoruuvessa laalettiin? Rohkeesti hehkuvin rinnoin, taistohon käykäämme näin..joten polje, polje.
Päivi siihen: no ei ne rinnat tässä iässä enää niin hehkuvat ole. Vastasin: no sitten lauletaan vaikka että "rohkeesti ryppyisin rusinoin..mutta mäet poljetaan ylös".
Joten näjet, että oon piristynnä. Hauskoja syntymäpäevijä!
t. Mirkku
Kiitos rohkasun sanoista, ehin ennen lähtöö lukasta viestis ja vetihän se suuta hymmyyn! Selevisinhän minä hengissä, vaekka käs täris, kun sieppasin huarukan kouraan ja tökkäsin sen siihen ensmäiseen etanaan. Olpa siinä eturuokoo kerrakseen. Liekkö olleet kypsiäkkään, kun olivat vielä sitkeitäkkii...Kuus kappaletta niitä ol ja tul vielä kiire, kun syrjäsilimällä huomasin, että muut ol jo viimesen kimpussa ja minä vasta puolvälissä. Yritin purematta niellä, ja mahahan siinä täätty, kun en kunnolla pureksinu. Piäruoka ol ihan maukasta, mutta multa ol jo ruokahalut männy. Niin että kait tässä ollaan jo valamiita vaikka pelekokertoemeen eläviä matoja syömään.
Muut lähti vielä jatkoille, minä ihan suosiolla kottiin sulattelemmaan tätä gourmettielämystä ja miesväelle valamisruokoo lämmittämmään. Kerkesin vielä eeltäkäsin niille kehua, että piäsen ulos syömään, ite suatta vuan pikaruokoo, kun en vielä tienny mihin illoon jouvvun.
Yhtä kokemusta rikkaampana Hilima
vuan ne onnii tarkotus hotkasta kertaheetolla. Tämä Paivi, josta kirjoitin, onnii hyvä tappaus..hänen kanssaan ollaan usseempana kesänä oltu pyöräreessulla ympäri Suomee. Kerran reessattiin Ahvenanmualla ja saaristossa, ja vaekka oon ossoovinani ruotsii, en ymmärtännä Ahvenanmualla yhtään mittee. Mäntiin yhteen ravintollaan, ja tilasin jonkun annoksen. Kysyin: kommer det här med kokta potatis eller potatismos? No ne lätkäs minun etteen lasin punaviinijä, jota en ollut edes tilannu!
Sen jäläkeen opin käyttämmään englantija, jota kaekki ymmärsivät. Mäntiin kerran yhessä majapaekassa aamijaiselle, ja tarjoelija mäjjäytti suustaan jottaen, joka kuulosti siltä, kuin olisi läjjäyttännä kuuman potun suustaan. Katoimme Päivin kanssa toesijamme: mittee se sano?
Mutta paljon olemme nähneet näillä matkoilla. Esim. juuri tuolla Mikkelin-Savonlinnan seudulla, on pientareet täynnä ahomansikkoo..söimme itemme ihan ähkyiksi, ja vannoimme: nyt ei pysähdytä, ei jaksa enää.. vaan kun tuli seuraava paikka, jossa pientareet loisti tulipunaisena: ei muuta kuin pyörät pöpelikköön, ja mansikoiden kimppuun. Sama juttu saaristossa.
Pyöräily on tosi mehevä tapa tutustua Suomeen. Saaristossa kun oltiin, niin nähtiin enemmän kyykäärmeitä, kun olen nähnyt elläissäni. Sattui niin, että ajettiin keskellä tietä, ja siinä oli kiemuralla iso lihava kyy. Kun ajettiin ohi, se nosti päätään kuin kobra ja yritti iskeä Päivin nilkkaan. Karmeita otuksia!
Mutta maisemat oli upeita.
t. Mirkku
Päivi miehineen olj kerran meillä iltoo istumassa ja pelattiin Trivial Pursuitia. No Päevin kohalle - hän on kunnallispolliitiikko ja Kokkoomuksen aktiivijäsen - tuli tämmönen kysymys, vielä knöölikysymys: kuka nousi Neuvostoliitossa valtaan Stalinin kuoleman jälkeen? Minä hikkoilin: minun kotikenttäkysymys...Päivi mietti ja mietti, savu nousi korvista..ja lopulta hökäisi kuuluville: Hurtsev! Hänen miehensä sai kohtauksen. Samoin minä.
No se hyväksyttiin pelissä, mutta sanoin: se Hruschjov! Johon Päivi: se on Hurtsev!
Mutta tästä vitsaillaan vielä tänä päivänä.
t. Mirkku
Viime eduskuntavaalien alla, häppee tunnustoo, mutta nälissäni menin Tapiolan keskustassa Kokkoomuksen grillimakkarajonnoon. No Päivi tietysti osu just sillon paekalle ja kaelotti jo kaukoo: mitä Sä vanaha kommari tiet meijän jonossa...?
Vastasin: kyllä se on niin, että kerrannii porvari suapi ruokkii työläesen, eikä päenvastoin. Ihmiset ympärillä naoro.
t. Mirkku
Vuan kun korpit huaskoiltaan myö kaekki kerran karkotamme, niin päevä piäsöö paestamaan!
Tottahan se on vastaanotettava, mitä suapi. Vaekka kyllähän ne koettaa aevopesua suorittoo. Oon minä joskus toveriteltassa kääny kahvilla ja vihollisleiriinki voen männä, eehän oo pakko kaekkee purematta niellä (paitsi niitä etanoita).
Poika pörree myötääsä tässä konneella. Sillä on joku peli, jota se pelloo yötä päevee. Nyt se painu salakkaria kahtomaan. Onko sekkään mikkää lastenohjelma, kaiken mualiman riähötyksiä esitettään valavonta-aekaan. Toesta se ol ennenvanahaan, kun ite papernuket tehtiin ja pahvilaatikosta nukkekoit väsättiin. Voe sitä tekemisen riemua.
Toverillisin terveisin Hilima
kun omat lapset vahtaavat Salkkareita ja Frendejä, missä kaekki asijat lauvotaan julki niin kuin ne on: että kyllä kerkijäisivät myöhemminnii päntätä piähäsä nuo asijat. Vuan kuuloohan ne kavereilta, kyllä sitä iteki oli tääsinoppinut jo tuossa 13-vuotijaana. Sallaa luvin Peyton Placen ja Sinuhen ja Fanny Hillin, mitä Äeti oli kieltännä lukemasta.
Ja minnua nauratti kerran, kun yhelle kaverilleni olivat isot tytöt sanoneet: meille kerrottiin koulussa ihan kauheita asioita, mitä mies ja naenen tekköö yhessä...Minua häpesivät eevätkä maeninna mittään.
t. Mirkku
Mittee mieltä oot Hilima, oesiko savolaesista vallankummouksen ydinjookoksi? Minnua pisti jo naarattammaan mahottomasti Kansaenvälisen laalaminen savon murteella.. Ja kun viännetään ja kiännetään, niin johan siinä Trotskikin kiäntyy haavassaan..
Vuan puoluvveen piäsihteeriks pittäes valita savolaenen. Niin kuin gruusialainen Stalin. Se kun puhu, ee ottanna ite pirukaa selevee, mittee se tarkotti.
Mutta tuo kakaroejen temppuulu ottoo minnuukin piähän. Kun on huone täännä leluja ja pelejä ja kirjoja, ja sitten manguttaan: mulla ei oo mittään tekemistä...ja ite ennen mualla mummon luona tejin käpylehmii, tulitikuista jalat tae ulupukoesta sijanporsaeta, eekä koskaan ollunna tekemisen puutetta. Lopun aekaa luvin vintillä. Niin että joskus oon uhanna ottoo lelut ja muut vempaimet pois ja sanonna: katotaan sitten, miten aekanne kulutatta.
t. Mirkku
No, johan Sven Tuuvakii ol melekonen sotasankar, että kyllähän savolaisesta taestelijaks on. Piäsihteerinä jos oes savolaenen, niin vastuu olis kuulijalla.
Meelläkii ol lukeminen piäharrastus, ja niinpä se on mulla nykyäänki. Se olis terveellistä nykyajanki mukuloille. Vuan nyt tuo poeka tuas vonkoo tähän konneelle. Pitänöö muorin lähtee nukkumaan.
Hyvvee Yötä t. Hilima
Tiedän tunteen. Mun hyvä ystävä teki itsemurhan parivuotta sitten hirttämällä ittensä. Tänä päivänäkin mietin, että jos oisin nähny sen vielä samana päivänä, niinku oli tarkotus, niin oisko näin käynyt.
Mä olin sillon, niin sekasin, että masennuin pahasti, mutta älä sää anna ittes mennä siihen kuntoon, koska sekään ei oo kivaa. Äläkä syyllistä ittees, että oisitko voinut tehdä jotain, koska se olis voinu tehä sen minä hetkenä hyvänsä.
Mutta voimia sulle ja sen läheisille, koska voimia tuutte tarvimaan!!
niin mehän ei oltu läheisiä, mutta opin kuitenkin häntä jonkun verran tuntemaan, ja aikaa myöten alettiin pitämäänkin toisistamme. Hänkin myönsi, että mieheni ja hänen ero ei ollut minun syytäni, vaan tulin kuvioihin vasta kun se oli jo tapahtunut.
Mutta olimme tosiaan hyvin samankaltaiset, jopa samaa näköä löytyi. Ja omituinen seikka, että miehellä on ollut kaksi akkaa: toinen vartti ja toinen puolikas, vaikka hänen naisihanteensa on skandinaavinen: pitkä, vaalea, sinisilmäinen.
Mutta Sarin puolesta on paha mieli, vaikka nyt yön nukuttuani en ole enää järkyttynyt. Mies sanoi, ettei ole yllättynyt, koska Sari oli jo nuoruudessaan hyvin masennukseen taipuvainen.
t. Mirkku