Kokemus

Snellman korkeakolusta

Tällainen kokemus Snellman-Korkeakoulusta:
Itse lopetin Snellman-Korkeakoulussa opiskelun puolen vuoden jälkeen. Meille Steiner-pedakogiikan opiskelijoille todellakin OPETETTIIN antroposofiaa, kyseenalaistamatta mitään. Jos tunnilla kysyi jotakin kriittisesti, kysymys kierrettiin taitavasti. Filosofiaa opetti peruskoulupohjalta tullut, yksi koulun perustajista, jonka mielestä Sokrates ei liittynyt "olennaisesti" PLatoniin.
Kun en uskonut näihin "henki ja sielu"-asioihin, en myöskään ollut sovelias opiskelemaan koulussa. Suoraan sanoen minulle ilmoitettiin kerta toisensa jälkeen, että minun kannattaisi lopettaa kyseinen kurssi.
Joten 85% paikallaolovaatimuksista ei täyttynyt. Lukukausi (4 kk) maksoi 730 e, kerran viikossa piti siivota oma alansa ja kahvilaa pitivät oppilaat. Ruoka maksoi 2 e päivässä ja se oli kasvisruokaa. Valinnaisina aineina oli mm. kirjansidontaa, huovutusta, draamaa ja kirjoituskurssi (runoja). Eurytmia oli todella karmivaa. Kävellään jotkut helvetin kaavut päällä ympäri jumppasalia ja hoetaan vokaaleja. Sitäpaitsi fonetiikka on eurytmiassa aivan päin persettä (opiskellut kielitieteitä yliopistolla).

Steiner-kouluissa opetus ei ole näin jyrkkää kuin snellman-korkeakoulussa, mutta kukaan joka jaksaa kyseisen hintavan opinahjon käydä loppuun (maisteriksi 11 vuotta), ei voi välttyä aivopesulta. Harmittaa, että minut savustettiin ulos niin äkkiä.
Se on niin totta, ettei noihin ympyröihin vaan huolita toisinajattelijoita. Kamalaa

7

1017

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kriittinen1

      Olen itse käynyt Steinerkoulun alusta loppuun Hesassa aikoinaan. Olen osallistunut näihin kesksuteluihin välillä. Huomaan aina miten vaikeaa on vannoutuneiden ihmisten sietää minkäänlaista kritiikkiä. Mutta se koskee kaikkia lahkoon verrattavia (!) liikkeitä.

      Luin toissa iltana saksankielistä palstaa, joka kertoi eurytmian olevan nyt taiteena vaikeassa pisteessä. Vanhoilliset tyrmäävät kaikki sekoitukset muihin ympäröiviin (ei antro-)taiteisiin. He pelkäävät näet että alkuperäinen eukka laimentuu joksikin hybriidiksi, josta syystä sellainen kehitys on turmiollista. Modernistit taas katsovat, että eukalla olisi tulevaisuutta mutta ei sata vuotta vanhassa pakkauksessa ;-) Se pitää voida uudistaa jotta se istuisi myös meidän aikaamme. Silloin se voisi myös puhutella nuoria - ja ehkä myös poikia, jopa.
      Sinänsä eurytmia ammentaa paljon itämaisista taiteista. Tai-chi on saavuttanut ihan hyväksytyn aseman eikä sitä silleen edes ihmetellä. Eukkka sen sijaan tuputetaan pakottamalla oppilaille, eikä sitä avata saati selitetä mitenkään. Sitä ympäröi tukala mystisyys. Ei ihme että sitä inhotaan ja pidetään kummajaisena.
      Miten tulit muuten itse aloittaneeksi juuri Snellussa? Entäs mihin menit sen jälkeen? Tätä juttua tullan kohta varmaan torpedoimaan kaiken maailman ihmeellisillä väittelyillä, joten olisi hauska käydä kanssasi keskustelua vaikka suoraan meilitse. Jos haluat vastata osoitteeni on [[email protected]]. Voisin kertoa omistakin kokemuksistani. T. perheellinen, mies 45 v.

    • Dostojevski_

      "Meille Steiner-pedakogiikan opiskelijoille todellakin OPETETTIIN antroposofiaa, kyseenalaistamatta mitään."

      "Suoraan sanoen minulle ilmoitettiin kerta toisensa jälkeen, että minun kannattaisi lopettaa kyseinen kurssi."

      En yhtään ihmettele, jos muka opiskelit steinerpedagogiikkaa, etkä osaa edes kirjoittaa sitä oikein :D

      "Filosofiaa opetti peruskoulupohjalta tullut, yksi koulun perustajista, jonka mielestä Sokrates ei liittynyt "olennaisesti" PLatoniin."

      Kukahan se oli? Meidän opettajamme oli Jyväskylän yliopiston filosofian emeritusprofessori.

      "Joten 85% paikallaolovaatimuksista ei täyttynyt."

      Ei kyllä voinut johtua YHDEN kurssin keskeyttämisestä. Taisit olla muutenkin melkoisesti poissa?

      "...kerran viikossa piti siivota oma alansa ja kahvilaa pitivät oppilaat."

      Jos siivoamisestakin marmatetaan, niin olisitkohan jaksanut valmistuttuasi tehdä töitäkään?

      "Steiner-kouluissa opetus ei ole näin jyrkkää kuin snellman-korkeakoulussa, mutta kukaan joka jaksaa kyseisen hintavan opinahjon käydä loppuun (maisteriksi 11 vuotta), ei voi välttyä aivopesulta."

      No ehkä sinun tahdillasi, mutta maisteriin riittää muilla opiskelijoilla 4 vuotta Snellman-korkeakoulussa 2 työn ohella Norjassa. (Ja ensi vuodesta alkaen Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksella).

      "Harmittaa, että minut savustettiin ulos niin äkkiä. Se on niin totta, ettei noihin ympyröihin vaan huolita toisinajattelijoita. Kamalaa."

      No, minut hyväksyivät ainakin.

      • yksi 2

        hihhuli puolustelija maisemissa.


    • koettu ja nähty

      Aivopesua tehdään valtavalla voimalla ja voi sitä joka vastustaa.....

    • iida.

      Haha :D no ei se homma nyt kyllä ihan noinkaan ole... Itse käyn tällä hetkellä snellman- korkeakoulua ja olen siihen täysin tyytyväinen. Tietenkin opetus perustuu antroposofiaan, mutta ei sitä kukaan minulle ainakaan väkisin tuputa... Ihan omilla aivoillani sitten valitsen sieltä mihin uskon ja mitkä opit sisäistän. Ja eurytmian ystävä minäkään en oikein ole, joten sen takia olenkin kuvis puoella. Missä opiskellaan mm. maalausta, piirustusta, muotoilua sekä taidehistoriaa. Olen itsekin hyvin kriittinen joitakin asioita kohtaan, joten olen ilmaissut mielipiteeni ja minua on aina kuunneltu... Eikä minua myöskään kriittisyyteni takia ole koskaan pyydetty lopettamaan. Joten varmasti se että sinut "savustettiin" ulos, johtui juurikin siitä että poissaolosi oli reilusti alle tuon 85%. Koska minä ainakin olen saanut aina jatkaa, vaikka kriittinen olen ollutkin. Kyllä snellussa ihan avoimesti suhtaudutaan kaikenlaisiin ajatuksiin ja mielipiteisiin.

    • tyhmäkysymys

      Tyhmä kysymys nro1. pääseekö ammattikoulu taustalla opiskelemaan snellman korkeakouluun yleisopintoja lukemaan?

      Opintoihin osallistumisen edellytyksenä on ylioppilastutkinto tai lukion oppimäärä tai vastaavaksi katsottavat opinnot suoritettuna. Alaikäraja n. 20 vuotta.

      Mitähän nämä vastaavaksi katsottavat opinnot ovat?

    • Steineritte

      olisko ne vastaavat opinnot esim juurikin steinerkoulu. Tai sitten joku ulkomailla suoritettu tutkinto?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      73
      3664
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1991
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      226
      1323
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      134
      1210
    5. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      100
      1073
    6. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      109
      1055
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      70
      1010
    8. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      974
    9. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      965
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      876
    Aihe