Kohta en jaksa enää

masentuneena ei näe kuin pelkkää mustaa ympärillään, mutta se ei ole pysyvä olotila!
Oletko hakenut apua asiantuntijoilta? Jos et, niin kipin kapin hakemaan! Depressio on niin yleinen vaiva yhteiskunnassamme, että terveydenhuollon asiantuntemus on vankkaa!

Minäkin olen käynyt tuon saman läpi ja oikealla lääkityksellä voin nyt hyvin ja olen työelämässä
täysillä mukana jo 25 vuotta!

Jos maailma on tänään synkkä ja sateinen, se ei tarkoita, että huomenna ei aurinko paistaisi!

Olet varmaankin aika nuori ihminen ja löydät kyllä sen oikean ihmisen vierellesi!!

Vanhemmiten depressio helpottaa ja siitä tulee vielä Sinullekin voimavara: SELVISIN SIITÄ, joten selviän mistä tahansa!! Näin ainakin minulla!
Voimia Sinulle!! Älä luovuta! Hae apua, niin värit palaavat taas elämääsi!! :D

vaikka tuossa olotilassa sitä on mahdotonta uskoa. Tulee vielä päivä, jolloin elämä on ihnaa.

Mene hakemaan apua ja kuvaa tarkkaan jaksamistasi ja selviämistäsi, jotta saat oikeaa hoitoa. Lääkkeet saattavat lieventää ahdistusta, terapiasta on vielä enemmän apua. Meitä kohtalotovereita on niin paljon, että tervydenhoidossa tunnetaan nämä siat hyvin. Sinne meneminen saattaa tuntua vaikealta, mutta jälkeenpäin sitä ihmettelee, mikä siinä oli niin ylivoimaista.

Rohkeutta sinulle hakea apua!

Pääsisit omasta pahasta olostasi eroon, mutta miksi haluaisit siirtää sen kenellekään muulle? Itsermurha siirtäsi ainoastaan sen toiselle henkilölle ja tässä tapauksessa kohteena olisi perheesi.
Jos sinulla ei ole oikeita ystäviä niin voisitko kenties näille jotka ns. "ovat kanssasi ainoastaan säälistä" yrittää puhua heidän kanssaan asiasta. Perheellesi tuskin haluat asiasta puhua, tai onko sinulla siskoa tai veljeä kenelle voisit puhua? Itse kävin puhumassa pahasta olostani lääkärille, sinne en ainakaan suosittele menemään! Onhan netissä varmasti joku paikka missä voisit jutella samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa asiasta. Ehkä sieltä löytyisi se luottohenkilö kenelle voisit avautua asiasta:) Tsemppiä sinulle!

Mene hyvä ihminen apua hakemaan.Kyllä sitä löytyy. Vaikka nyt tuntuu että maailmassa ei ole mitään sinua varten niin aivan varmasti on - jokaista varten on joku ja jotain. Onhan sinulla perhekin, jonka vuoksi yrittää. Mutta ennen kaikkea yritä itsesi vuoksi. Itse olen toipumassa toisesta vakavasta masennuksesta (lääkityksen ja terapian avulla, siis aivan "normaalein" menetelmin). Juuri tänä aamuna tuli ensimmäinen ilonpilkahdus, onnen tunne. Ulkona tuulee ja tuiskuaa ja on pimeää. Uunissa rätisee tuli, itse kietoudun peitteen alle kahvikupin ja kirjan kanssa. Kissa kehrää vieressä. Mies lähti töihin, itse olen sairauslomalla, suunnittelen jo iltaruokaa samalla. Elämässä on paljon ihania asioita, usko pois!

Munkin elämä tuntuu loputtomalta kituuttamiselta päivästä toiseen ilman mitään syytä. Olen todella nuori vielä, enkä ole viitsinyt mihinkään diagnooseihin mennä, lähinnä siksi että en tahdo huolestuttaa vanhempiani tällä, mutta olen varma että mulla on masennus.

Tää alkoi noin neljä vuotta sitten, olin silloin ihan lapsi vielä, vanhempien ero ja muutto varmaan laukaisi sen kaiken pahan olon masennukseksi tai jotain.. Välillä meni paremmin mutta nyt taas oon ollut vähän yli vuoden ihan maassa.

Mun maailmankuva ja ajatusmaailma ei vaan sovi nykypäivään, tykkään tosi paljon kaikista kauniista asioista yms. ja tuntuu että nykyään on vaan pelkkää betonia ja harmaata ja roskaa jäljellä eikä ole enää olemassa oikeita ihmisiä. Usein olen ajatellut tappavani itseni, mutta en ole sitä tehnyt, ei kai vaan riitä rohkeus, ja tulee sellanen olo että pakko tässä maailmassa on olla viellä jotain selvitettävää, haluaisin edes tuntea itseni paremmin.

Nykyään saan vaikeina aikoina siitä jotain syytä jatkaa eteenpäin, että haluaisin vielä jonain päivänä lapsia, haluaisin kasvattaa niistä sellaisia ihmisiä ketä minusta ei ikinä voi tulla ja antaa niille sen lapsuuden mitä mulla ei koskaan ollut. En tiedä tulenko oikeasti ikinä edes niitä hankkimaan mutta saan siitä ajatuksesta kuitenkin syyn jatkaa.

Anteeksi, mutta oli pakko päästä vuodattaan... Voimia teille kaikille!

Sopisin varmaan ikäni puolesta äidiksesi. Minäkin olen kokenut joskus yksinäisyyttä ja elämän tyhjyyttä. Suurin apu on tullut, kun tulin uskoon. Löysin elämäntarkoituksen. Emme ole täällä sattumanoikusta. Sinulla on myös oma paikkasi täällä. Itse saan paljon iloa kun saan auttaa lähimmäisiäni - en tunne sinua, mutta minusta on hirveän kiva kirjoittaa sinulle ja jakaa murheesi. Jospa sinäkin alkaisit miettiä, mitä voisit tehdä jollekin toiselle, ympäristön hyvinvoinnille, eläimille, kehitysmaan lapsille ym. Antaessaan saa. Jos fyysinen kuntosi on huono, ala käymään lenkillä, katsele luontoa ympärilläsi, kirjoita, kuuntele kaunista musiikkia. Aamulla herätessä katso peiliin ja sano itselle - tänään ei keskitytä murheisiin. Positiivinen asenne on tärkeä. Siihen pitää joskus skarpata. Lääkäreissäkin kivoja, empaattisia ihmisiä. Jos tilanne on sietämätön, mene puhumaan ammattiauttajalle. Kirjoittele myös tänne. Enkeleitä tiellesi!