Kuka maksaa?

Tilanne on tämä: Asensin pesukoneen vuokraasuntomme alakerran vessaan. Poistoletkun laitoin lattiakaivon viereen. Naapuri tuli tunnin päästä kertomaan, että heidän kellariinsa tulee vettä. Kuka siis korvaa?

1) Vuokraisäntä ilmoitti, että me korvaamme, koska poistoletkulle ei ole muuta paikkaa kuin lavuaarin alla oleva venttiili. Itse en ole koskaan nähnyt moista, vaan laitoin letkun siis ohjaamaan veden lattiakaivoon. Muita vaihtoehtoja olisi ollut wc-pönttö tai lavuaari. Lisäksi tämä lavuaarin venttiili oli teipattu ilmastointiteipillä umpeen.
2) Vuokraisäntä sanoi, että WC:ssä ei ole vesieristeitä, joten vesi on mennyt lattian ja seinän raoista naapurin puolelle. Minulle tai puolisolleni asiasta ei ole ilmoitettu. Vessassa on kuitenkin sekä lattiakaivo että käsisuihku, mikä viittaisi siihen, että vettä voi käyttää.
3)Kuka siis korvaa vahingot? Mielestäni vuokraisäntä olisi ollut velvollinen ilmoittamaan A) poistovesiliitännästä B) eristeiden puuttumisesta C) siitä, että lattiakaivo on vain somisteena ja käsisuihkuakin täytyy käyttää varoen.
101915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ensiksi ottamatta kantaa tapahtumaan: korvaus on sen kontolla joka tuottamuksellaan sen aiheuttaa. Kotivakuutus voi hyvinkin tulla vastaan.

Lavuaarin yhteydessä oleva pesukoneen poistoliitin on nykyään niin yleinen että siitä ei tarvitse erikseen mainita. Se on teipattu siksi että sitä kautta ei tule normaali lavuaarin poistovesi pois. Kyseessä siis ei ole venttiili.

Kosteissa tiloissa on vesieristeet, mutta on mahdollista että tilassa ei ole tehty täyttä vesieristystä muualle kuin suihkutilaan. En tiedä onko tämä rakennusteknisesti laillista. Kuitenkaan tämä ei ole sinänsä ollut ongelman syy. Lattiakaivo on olemassa pienimuotoista veden poistamista varten. Pesukone tuuppaa tyhjentäessään vettä melkoisella teholla jolloin sopivasti asetettu letku heittää vedet seinille eli lattian vesieristeen yläpuolelle.

Mielestäni vuokralainen maksaa koska on tuottamuksellisesti (vaikkakaan ei tahallaan) aiheuttanut vesivahingon olemalla käyttämättä tilassa olevaa tarkoitusta varten tehtyä poistoveden liityntää.

Seuraavaksi soitto vakuutusyhtiöösi, sillä on hyvin mahdollista että kotivakuutuksesi korvaa omavastuun ylimenevän summan. Olihan sinulla kotivakuutus? Jos tilassa on rakenteellinen virhe mikä olisi pitänyt mainita, voi olla että vuokranantaja joutuu osaksi korvausvastuuseen, mutta en usko että missään tapauksessa kokonaan. Myös kiinteistö voi olla osavastuussa jos kyseessä on määräysten vastainen rakentaminen.

Käsisuihkua käytetään yleensä WC:n tai lavuaarin yhteydessä, missä yhteydessä lattian vesieristeillä ei ole suurempaa merkitystä. Tällöin lattiakaivo on siksi ettei lattialle jää pieniä määriä vettä lojumaan.

Äänestä
  • Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutta tuo lattiakaivo pistää epäilyttämään. Mikäli tilassa on lattiakaivo, kyllä siitä voi olettaa, että sitä kautta voi johtaa vettä pois. Normaalistihan WC-tiloissa ei ole lattiakaivoa vaikka olisi käsisuihkukin. Eli jotain hämärää tuossa WC-tilassakin on.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutta tuo lattiakaivo pistää epäilyttämään. Mikäli tilassa on lattiakaivo, kyllä siitä voi olettaa, että sitä kautta voi johtaa vettä pois. Normaalistihan WC-tiloissa ei ole lattiakaivoa vaikka olisi käsisuihkukin. Eli jotain hämärää tuossa WC-tilassakin on.

    laitetaan lattiakaivo vaikka vedeneristys muuten
    jätetäänkin tekemättä, kaivo on ikäänkuin vakuutus
    että joku mahdollinen rankempi vesivahinko estyisi
    jos vaikka pytty halkeisi tms.

    Kyllä nyt taitaa pyykinpesijä joutua maksamaan,
    varsinkin kun tilasta löytyisi ihan "virallinenkin"
    poistoveden liitäntä.

    Tällaisen liitäntäseikan luulisi kyllä kuuluvan
    aikuisen ihmisen ns. "yleiseen elämänkokemukseen",
    johon vakuutusihmiset useinkin viittaavat.

    Äänestä

  • usein vessaan kirjoitti:

    Kyllä se on päinvastoin: aika usein WC:hen laitetaan vedeneristys vaikka ei ole lattikaivoa. Päinvastoin ei ole mahdollista jo pelkästään rakentamismääräyksistä johtuen (lattiakaivollinen tila ilman vedeneristystä).

    Olen myös sitä mieltä, että lattiakaivollisessa vessassa pitäisi lattiaan tehdä vedeneristys, joka nostettaisiin myös seinille ainakin selvästi kynnyskorkeuden yläpuolelle.

    Viranomaisten kanta on kuitenkin se, että pelkkä lattiakaivon olemassaolo ei tee vessasta märkätilaa, johon vaadittaisiin vedeneristys. Asia on kysytty sekä ympäristöministeriöstä että paikallisesta rakennusvalvonnasta.

    Äänestä

Ennen kuin asensit pesukoneen, tiedustelitko asunnon omistajalta eli vuokranantajaltasi sitä, miten koneen poistovesiletku tulee ohjata?

Äänestä

En näe mitään syytä siihen, että joku muu olisi maksaja kuin te. Tai mahdollisesti se teidän kotivakuutus, jota kylläkin epäilen.
Kyse on tuottamuksellisesta vahingosta, jonka maksumiehenä on sen vahingon aiheuttaja. Se poistoletku olisi pitänyt laittaa siihen lavuaarin alla olevaan venttiiliin, jotka ovat aivan yleisiä. Toinen vaihtoehto suoraan lavuaariin. Mutta ei koskaa siihen lattiakaivon viereen.

Äänestä

Yleensä vuokrasopimuksessa tai talon säännöissä lukee, että pesukonetta ei saa asentaa kuin ammattilainen. Tästä syystä välttämättä kotivakuutuskaan ei korvaa. Jatkon kannalta vaatisin kyllä korjausta ko. wc-tilaan, kyllä kaivon pitää olla kaivo jos se siltä näyttää.

Äänestä

Asensit pesukoneen, panit käyntiin ja jätit valvomatta, käsitinkö oikein? Käynnissä ensimmäisen kerran asennuksen jälkeen ja jätit valvomatta, että vesi poistuu oikein?

En tiedä kuka korvaa, mutta itseäni kyllä hävettäisi. Katsoitko koneen käyttöohjeista miten ja mihin poistoletku tulee sijoittaa? Siinä tuskin sanotaan että "lattiakaivon vieressä on paras paikka."

Äänestä
  • Kyllä vähän pitäisi osata katsoa mitä tekee, varsinkin ensimmäistä kertaa puuhaillessa.

    Imeisesti vessan lattia oli kuitenkin vedenpitävä, se kaivo toimiva mutta lattia lähes tasainen, ja se vesi on valunut ympäriinsä silloin kun sitä on tullut reippaasti, ja mennyt vedenpitävän lattian reunoilta lattian alle, koska lattian eriste ei ole varsinaisesti nostettu seinää pitkin yhtään ylös.

    Ja aika paljonhan sitä on saanut sinne väliin mennä eikä sinne kaivoon, että naapurissa asti on asia huomattu jo tunnissa, vähäinen määrä jäisi rakenteisiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hiddu kirjoitti:

Tilanne on tämä: Asensin pesukoneen vuokraasuntomme alakerran vessaan. Poistoletkun laitoin lattiakaivon viereen. Naapuri tuli tunnin päästä kertomaan, että heidän kellariinsa tulee vettä. Kuka siis korvaa?

1) Vuokraisäntä ilmoitti, että me korvaamme, koska poistoletkulle ei ole muuta paikkaa kuin lavuaarin alla oleva venttiili. Itse en ole koskaan nähnyt moista, vaan laitoin letkun siis ohjaamaan veden lattiakaivoon. Muita vaihtoehtoja olisi ollut wc-pönttö tai lavuaari. Lisäksi tämä lavuaarin venttiili oli teipattu ilmastointiteipillä umpeen.
2) Vuokraisäntä sanoi, että WC:ssä ei ole vesieristeitä, joten vesi on mennyt lattian ja seinän raoista naapurin puolelle. Minulle tai puolisolleni asiasta ei ole ilmoitettu. Vessassa on kuitenkin sekä lattiakaivo että käsisuihku, mikä viittaisi siihen, että vettä voi käyttää.
3)Kuka siis korvaa vahingot? Mielestäni vuokraisäntä olisi ollut velvollinen ilmoittamaan A) poistovesiliitännästä B) eristeiden puuttumisesta C) siitä, että lattiakaivo on vain somisteena ja käsisuihkuakin täytyy käyttää varoen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu