Paulig Mokkala

Tarinan tään mä teille kerron, tarinan Paulig Mokkalan. Hän syntyä pullahti perheeseen Mokkalan, joka aina mokkapaloja kulmapöydässä söi, ja syödessään joivat he alati kahvia. Ja niin ristittiin hänet Pauligiksi, amen. Ja pappikin joi sen jälkee kupin kahvia, mustana, kuten aina. Ja niin kasvoi Paulig Mokkala. Hän kulki läpi esikoulun, jossa hän polvensa naarmutti ja aloitti ekaluokan tietämättä mitä ajatella. Niin kulki Paulig läpi koulutien. Hän läpäisi kokeet ja pääsi myös kahvia maistamaan. Ja niin alkoi Paulig kahvin voimalla kouluaan käymään. Paulig Mokkala, missä hän lie, minne vie häntä tie? Paulig Mokkala, ei kukaan tiedä missä Paulig kulkee tietä. Ja niin läpäisi Pulig Mokkala koulunsa voimalla kahvin. Paulig päätti kulkea läpi lukion ja läpi yliopiston. Ja eräänä päivänä Mokkalan Paulig päätti, että oli aika muuttua. Hän heitti kahvipakettinsa ikkunasta ja repi liituraitapukunsa. Paulig, oi Paulig, miksi sekosi sulta pää? Paulig, Paulig, eikö sun elämästä mitään jäljelle jää? Minne on mennyt Paulig Mokkala, sitä tiedä en, kun tarinaa Mokkalan Pauligin kertoilen.