Mistäköhän ne

lopulta löytyykään?
Betonibunkkereissa pössyttelevät luonnostavieraantuneet tyhjännaureskelijat ovat olevinaan niin lounnonystävää ja -tietäjää.
Kuitenkin totuus on juuri päinvastainen:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200811188610343_uu.shtml
8362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

vielä valtaosa väestössä ymmärtävää porukkaa, eli puhtaan ja egolokisen ruuan puolustajia, kiitos maassamme vallitsevan metsästyskulttuurin. Eu:n suuret valtiot kun on niin täydellisesti erkaantuneet luonnosta, että siellä halutaan tehdä Suomesta euroopan eläintarha. Voivat sit tulla ihmettelemään lomillaan eläintarhassa villinä rehottavaa eläinkantaa ja luontoa.

Äänestä

Se, että jossain keskieuroopassa ollaan vieraannuttu luonnosta ei selitä sitä, miksi nimimerkki "velliperseet" ja muut kaltaisensa juntti-Suomen asukit pelkäävät hillittömästi mm. susia. Näin sivistyneenä voin kertoa, ettei se punahilkkasatu ole totta. Joten voitte astua hometöllistä pihalle huoletta. Kannattaa silti varata varakalsarit mukaan.. eihän sitä tiedä jos vaikka orava änkeäisi pihalle.

Äänestä
  • palstalla sama mistä asia lähtee liikkeelle, lopputulos on se että velliperse kännissä pelkää sutta metsässä ja apinan raivolla paskoo housuihin pyssykourassa, samalla ampuen kaikkea mikä liikkuu ja varoiksi sellaistakin mikä ei liiku.

    Kyllähän se aika pieni todennäköisyys on suurimmassa osassa maata, että aikuinen ihminen metsässä sutta tai karhua näkee. Yleensä kuitenkin aikuiset yksilöt tapaavat karttaa ihmistä. Eri asia on sitten koirat tai pikkulapset. Maailmaa suden silmin näkemättä, veikkaisin, että pieni lapsi (ala-aste ikäinen) näyttää suden silmiin helpolta lounaalta, verrattuna esim. aikuiseen ihmiseen taikka hirveen. Joten syrjäseuduilla ei aina ole hysteriaa pelätä sen puolesta, metsässä elelevä susi saatta hamuta jonkun lapsesta lounasta. Kyllähän luonnon eläimet ovat yhtä laiskoja kuin ihmisetkin, kyllä ne sen helpoimman aterian aina valitsevat. Ja siitä, että petoeläin valitsee helpoimman aterian, ei kannata minulle valittaa, niin homma vaan luonnossa toimii.

    Äänestä

  • kun tällä kirjoitti:

    palstalla sama mistä asia lähtee liikkeelle, lopputulos on se että velliperse kännissä pelkää sutta metsässä ja apinan raivolla paskoo housuihin pyssykourassa, samalla ampuen kaikkea mikä liikkuu ja varoiksi sellaistakin mikä ei liiku.

    Kyllähän se aika pieni todennäköisyys on suurimmassa osassa maata, että aikuinen ihminen metsässä sutta tai karhua näkee. Yleensä kuitenkin aikuiset yksilöt tapaavat karttaa ihmistä. Eri asia on sitten koirat tai pikkulapset. Maailmaa suden silmin näkemättä, veikkaisin, että pieni lapsi (ala-aste ikäinen) näyttää suden silmiin helpolta lounaalta, verrattuna esim. aikuiseen ihmiseen taikka hirveen. Joten syrjäseuduilla ei aina ole hysteriaa pelätä sen puolesta, metsässä elelevä susi saatta hamuta jonkun lapsesta lounasta. Kyllähän luonnon eläimet ovat yhtä laiskoja kuin ihmisetkin, kyllä ne sen helpoimman aterian aina valitsevat. Ja siitä, että petoeläin valitsee helpoimman aterian, ei kannata minulle valittaa, niin homma vaan luonnossa toimii.

    Susi karttaa - kuten karhu, ilves ja ahmakin - ihmisen eli ylivoimaisen vihollisensa hajua. Oli sitten kyseessä lapsi tai aikuinen. Puhdasverinen terve susi ei ole uhka kenellekään. Toisin voi olla, jos kyseessä on koirasusi tai salametsästäjän haavoittama susi.

    Äänestä

  • asioista perillä oleva kirjoitti:

    susi on opportunisti (mikäli ko. määrettä nyt eläimeen voi asettaa). Saalistuskäyttäytyminen määräytyy vaiston ja opitun perusteella. Jos susi oppii syömään lapsia, se syö niitä niinkauan kunnes se tapetaan. Jos taas kotieläimiä, niin sama juttu. Luonnossa mitään ei tuhlata, eikä tilaisuutta jätetä käyttämättä hyväksi. Näin se vaan on. Viimeksi kun suomessa susi söi lapsia 1800-luvulla ei kyseisen suden olemuksesta ole voitu varmuudella päätellä, oliko kyseessä koirasusi, puhdas susi vaiko haavoittunut susi. Varmuudella sen suden olemuksesta (tai olemattomuudesta) ja lajista pystyvät kertomaan vai paskamaisterit, jotka elävät susitutkimuksesta. Ja heille on tärkeää, että susia on mahdollisimman paljon. Tutkimustyö tuottaa tehokkaammin pääomaa höpöheinän hankintaan kun tutkimusmateriaalia on helposti saatavilla.

    nämä pedot kyllä karttavat ihmistä, senhän nyt luulisi olevan selvä asia jo kaikille vaikkei sitä koko ajan jankatakkaan. Enkä mielestäni ole muuta väitänytkään. Mutta, sanoisinpahan vaan, että metsässä on aika paljon sellaisia pedon ja ihmisen kohtaamisia, joista vain peto on tietoinen. Esim. kuuluisa marjastaja on vaikka nevalla poimimassa lakkoja, niin aivan hyvin saattaa koko edellä mainittu kolmikko käydä ihailemassa poimijan taitoja nevan toiselta laidalta, ilman että poimija itse asiasta tietää mitään.

    Kaikkien petoeläinten kanssa on aika todenäköistä, että tilaisuus tekee varkaan. Eli jos tarjolla on sellaista ruokaa, joka ei kuulu normaaliin ruokavalioon, niin kelpaa kyllä jos hyvä tilaisuus tarjoontuu. Nälkä pistää tekemään ihmeellisiä asioita, vaikka muuten kyseessä terve yksilö olisikin.

    Äänestä

  • oikeasti asioista tietävä kirjoitti:

    susi on opportunisti (mikäli ko. määrettä nyt eläimeen voi asettaa). Saalistuskäyttäytyminen määräytyy vaiston ja opitun perusteella. Jos susi oppii syömään lapsia, se syö niitä niinkauan kunnes se tapetaan. Jos taas kotieläimiä, niin sama juttu. Luonnossa mitään ei tuhlata, eikä tilaisuutta jätetä käyttämättä hyväksi. Näin se vaan on. Viimeksi kun suomessa susi söi lapsia 1800-luvulla ei kyseisen suden olemuksesta ole voitu varmuudella päätellä, oliko kyseessä koirasusi, puhdas susi vaiko haavoittunut susi. Varmuudella sen suden olemuksesta (tai olemattomuudesta) ja lajista pystyvät kertomaan vai paskamaisterit, jotka elävät susitutkimuksesta. Ja heille on tärkeää, että susia on mahdollisimman paljon. Tutkimustyö tuottaa tehokkaammin pääomaa höpöheinän hankintaan kun tutkimusmateriaalia on helposti saatavilla.

    Taas tuo vanha moneen kertaa höpöhöpöksi todistettu juttu. Kirjoihin vain merkittiin kuolinsyyksi susi, vaikka vanhemmat olivat pulassaan hyvänneet kersansa metsään tai tienposkeen. Ja kyseessä oli koirasusi, todisteet vain hävitettiin jo sata vuotta sitten. Revipä siitä, paskamaisteri.

    Äänestä

  • naureskelija kirjoitti:

    nimittäin merkitty koskaan kirjoihin, että ISÄ tappoi perheensä kirveellä ja lopuksi itsensä, vaan kyllä siellä luki, että rosvojoukko oli hyökännyt paikalle. Mitenkäs kun nykyisin viikoittain saa lukea näistä "armo" murhista perheissä. Sama homma heitteillä jätettyjen lasten kanssa. Nykyisin näistä vain raportoidaan rehellisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

velliperseet kirjoitti:

lopulta löytyykään?
Betonibunkkereissa pössyttelevät luonnostavieraantuneet tyhjännaureskelijat ovat olevinaan niin lounnonystävää ja -tietäjää.
Kuitenkin totuus on juuri päinvastainen:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200811188610343_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu