olisiko täällä todellisia suurperheitä eli 10 lasta?
Vastaukset 1
onkin hankala.
Riittääkö siihen keskivertoa suurempi lapsiluku vai vaatiiko se useamman kuin kahden sukupolven yhteiseloa?
Ennen vanhaanhan suurperheisiin kuuluivat kahden sukupolven lisäksi myös isovanhemmat, usein myös tätejä, enoja, setiä, syytinkiläisiä ja niin edelleen...
Minä itse lasken välittömään perheeseeni itseni, puolisoni, kahdeksan lastani, kaksi lastenlasta, kaksi vävyä ja adoptoidun tädin. Nämä ovat ne , jotka syövät jääkaapistani ja ovat läsnä arjessa.
Kauempaa perheeseen kuuluu myös vanhempani, sisarukseni perheineen, ensimmäiset appivanhemmat, nykyiset appivanhemmat ja joitain elämän kohdalle tuomia läheisiä, jotka eivät ole biologista sukua, mutta joista kantaa samanlaista vastuuta kuin jos sitä olisivat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011943
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,481126Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te165978- 81956
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56851- 68752
- 98726
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?73687- 23627
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.325624