Katselin juuri tv-ohjelmaa, jossa puitiin koulun, kasvatuksen ja yhteiskunnan tilaa ja taas kerran nimenomaan yhteisöllisyyden näkökulmasta. Koulusurmat, kiusaaminen, syrjäytyminen jne.
Tämä on nyt näköjään muoti-ilmiö. Yhteisöllisyys on kadonnut, se vanha hyvä juttu joka meillä joskus oli.
Mitä sellaista meillä sitten on ollut, joka nyt on kadonnut? Kerronpa oman mielipiteeni; puute kaikesta.
Kiusaamista on ollut aina. Koulussa, intissä ja yhteiskunnassa yleensäkin. Ei se ole todella lisääntynyt vaan vähentynyt, koska asiaan puututaan nyt herkkääkin herkemmin. Ei meillä enää armeijassa tavata "veripäämonneja", vai mitä? Eikä koululaitoksen perinteisiin enää voi kuulua entisenlaiset initiaatioriitit ties mihin opintoasteisiin liittyen.
Ei siitä kovin kauan ole, kun elämä oli toisenlaista. Jokapäiväiseen ajatteluun liittyi huoli huomisesta. Ellei metsästä kaadettu puita, sahattu pätkiksi, halottu, kuivattu ja kannettu suojaan, talvella tuli kuolema kylmän muodossa. Ja tämä vain esimerkkinä lämpöön liittyen. Ei sillä etteikö silloinkin pärjätty hyvin, mutta kaikki tuo piti tehdä ja suunnitelmallisesti. Muuten ei elämisen edellytyksiä riittänyt. Tämä myös välttämättä johti siihen, että kaikkia tarvittiin, jokaisella oli arvonsa ja sitä ihan oikeasti merkityksellistä työtä piti jokaisen tehdä.
Nyt on vaan liian helppoa. Meistä useimmilla on keskuslämmitys, sähkö ja sen tuomat mukavuudet jne. Ei elämä ole enää hengissäsäilymistaistoa. Tokihan niitä huolenaiheita vieläkin on. Jos ei ole rahaa, on vaikea maksaa sähkölaskua. Tai puhelinlaskua tai laajakaistaa.
Mutta tässä se pointtini juuri onkin. Ei ihmismielessä tunnu mielekkäältä pohtia sitä, mistä saisi lisää rahaa, vaan esimerkiksi mistä saisi ensi talven polttopuut. Konkreettinen kysymys tuota nyt vaatimuksena olevaa tulostavoitetta vastaan.
Ongelmiksi nousseet asiat tuntuvat olevan luokkaa netinkäyttö, IRC-galleriat, vapaa-ajan ongelmat, liiallinen pelaaminen, nettisuhteet ja kertokaa, mitä nyt vielä onkaan. Vanhemmat eivät tapaa lapsiaan, eivätkä omia vanhempiaan.
Mikäli meidän kaikkien vieläkin pitäisi ponnistella ihan oikean toimeentulomme - siis elossapysymisemme - vuoksi, ei tällaisista asioista puhuttaisi lainkaan.
En ehdota siirtymistä takaisin 1800-luvulle, saati sitten luoliin, mutta jospa tästä näkökulmasta heräisi joitain ajatuksia.
Tämä on nyt näköjään muoti-ilmiö. Yhteisöllisyys on kadonnut, se vanha hyvä juttu joka meillä joskus oli.
Mitä sellaista meillä sitten on ollut, joka nyt on kadonnut? Kerronpa oman mielipiteeni; puute kaikesta.
Kiusaamista on ollut aina. Koulussa, intissä ja yhteiskunnassa yleensäkin. Ei se ole todella lisääntynyt vaan vähentynyt, koska asiaan puututaan nyt herkkääkin herkemmin. Ei meillä enää armeijassa tavata "veripäämonneja", vai mitä? Eikä koululaitoksen perinteisiin enää voi kuulua entisenlaiset initiaatioriitit ties mihin opintoasteisiin liittyen.
Ei siitä kovin kauan ole, kun elämä oli toisenlaista. Jokapäiväiseen ajatteluun liittyi huoli huomisesta. Ellei metsästä kaadettu puita, sahattu pätkiksi, halottu, kuivattu ja kannettu suojaan, talvella tuli kuolema kylmän muodossa. Ja tämä vain esimerkkinä lämpöön liittyen. Ei sillä etteikö silloinkin pärjätty hyvin, mutta kaikki tuo piti tehdä ja suunnitelmallisesti. Muuten ei elämisen edellytyksiä riittänyt. Tämä myös välttämättä johti siihen, että kaikkia tarvittiin, jokaisella oli arvonsa ja sitä ihan oikeasti merkityksellistä työtä piti jokaisen tehdä.
Nyt on vaan liian helppoa. Meistä useimmilla on keskuslämmitys, sähkö ja sen tuomat mukavuudet jne. Ei elämä ole enää hengissäsäilymistaistoa. Tokihan niitä huolenaiheita vieläkin on. Jos ei ole rahaa, on vaikea maksaa sähkölaskua. Tai puhelinlaskua tai laajakaistaa.
Mutta tässä se pointtini juuri onkin. Ei ihmismielessä tunnu mielekkäältä pohtia sitä, mistä saisi lisää rahaa, vaan esimerkiksi mistä saisi ensi talven polttopuut. Konkreettinen kysymys tuota nyt vaatimuksena olevaa tulostavoitetta vastaan.
Ongelmiksi nousseet asiat tuntuvat olevan luokkaa netinkäyttö, IRC-galleriat, vapaa-ajan ongelmat, liiallinen pelaaminen, nettisuhteet ja kertokaa, mitä nyt vielä onkaan. Vanhemmat eivät tapaa lapsiaan, eivätkä omia vanhempiaan.
Mikäli meidän kaikkien vieläkin pitäisi ponnistella ihan oikean toimeentulomme - siis elossapysymisemme - vuoksi, ei tällaisista asioista puhuttaisi lainkaan.
En ehdota siirtymistä takaisin 1800-luvulle, saati sitten luoliin, mutta jospa tästä näkökulmasta heräisi joitain ajatuksia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Bra sagt.
Ole hyvä vain.