Yhteisöliisyys

Katselin juuri tv-ohjelmaa, jossa puitiin koulun, kasvatuksen ja yhteiskunnan tilaa ja taas kerran nimenomaan yhteisöllisyyden näkökulmasta. Koulusurmat, kiusaaminen, syrjäytyminen jne.

Tämä on nyt näköjään muoti-ilmiö. Yhteisöllisyys on kadonnut, se vanha hyvä juttu joka meillä joskus oli.

Mitä sellaista meillä sitten on ollut, joka nyt on kadonnut? Kerronpa oman mielipiteeni; puute kaikesta.

Kiusaamista on ollut aina. Koulussa, intissä ja yhteiskunnassa yleensäkin. Ei se ole todella lisääntynyt vaan vähentynyt, koska asiaan puututaan nyt herkkääkin herkemmin. Ei meillä enää armeijassa tavata "veripäämonneja", vai mitä? Eikä koululaitoksen perinteisiin enää voi kuulua entisenlaiset initiaatioriitit ties mihin opintoasteisiin liittyen.

Ei siitä kovin kauan ole, kun elämä oli toisenlaista. Jokapäiväiseen ajatteluun liittyi huoli huomisesta. Ellei metsästä kaadettu puita, sahattu pätkiksi, halottu, kuivattu ja kannettu suojaan, talvella tuli kuolema kylmän muodossa. Ja tämä vain esimerkkinä lämpöön liittyen. Ei sillä etteikö silloinkin pärjätty hyvin, mutta kaikki tuo piti tehdä ja suunnitelmallisesti. Muuten ei elämisen edellytyksiä riittänyt. Tämä myös välttämättä johti siihen, että kaikkia tarvittiin, jokaisella oli arvonsa ja sitä ihan oikeasti merkityksellistä työtä piti jokaisen tehdä.

Nyt on vaan liian helppoa. Meistä useimmilla on keskuslämmitys, sähkö ja sen tuomat mukavuudet jne. Ei elämä ole enää hengissäsäilymistaistoa. Tokihan niitä huolenaiheita vieläkin on. Jos ei ole rahaa, on vaikea maksaa sähkölaskua. Tai puhelinlaskua tai laajakaistaa.

Mutta tässä se pointtini juuri onkin. Ei ihmismielessä tunnu mielekkäältä pohtia sitä, mistä saisi lisää rahaa, vaan esimerkiksi mistä saisi ensi talven polttopuut. Konkreettinen kysymys tuota nyt vaatimuksena olevaa tulostavoitetta vastaan.

Ongelmiksi nousseet asiat tuntuvat olevan luokkaa netinkäyttö, IRC-galleriat, vapaa-ajan ongelmat, liiallinen pelaaminen, nettisuhteet ja kertokaa, mitä nyt vielä onkaan. Vanhemmat eivät tapaa lapsiaan, eivätkä omia vanhempiaan.

Mikäli meidän kaikkien vieläkin pitäisi ponnistella ihan oikean toimeentulomme - siis elossapysymisemme - vuoksi, ei tällaisista asioista puhuttaisi lainkaan.

En ehdota siirtymistä takaisin 1800-luvulle, saati sitten luoliin, mutta jospa tästä näkökulmasta heräisi joitain ajatuksia.
2225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Bra sagt.

Äänestä
  • Ole hyvä vain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

on tavallaan myytti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu