Mietiskelin pimeän ja vielä vähän lämpimän saunan lauteella. Päädyin transsin tai unen kaltaiseen tilaan. Olen osannut jo lapsesta asti päästä siihen tilaan. Kyse ei ole joogasta, jota olisi tarvinnut opetella. Yleensä olen siinä tilassa kokenut rauhallista ja tasapainoista tunnetta. Joskus on tuntunut, että tietoisuus "laajenee".
Tällä kertaa tunsin kuitenkin, että maailman rakenteessa oli halkeamia. Siellä kaikkeuden syvemmässä rakenteessa, jonne sielu "menee" transsissa, ei ollutkaan täysin rauhallista, kirkasta ja harmonista. Tunsin, että jokin on vialla, ja etsiessäni vikaa valpaistuin, ja aloin tarkkailla ympäristöäni. Päädyin näyn kaltaiseen tilaan.
Siellä "maailman pohjalla" jotkut olivat paniikissa. Ne eivät olleet ihmisiä. Ne olivat kuten tonttuja tai haltijoita, pieniä olentoja. Koin niitä olevan lähes kaikkialla maailmankaikkeudessa, ainakin maanpinnalla ja maan alla. Ne huusivat ja juoksivat. Näin myös ihmisiä, mutta ihmiset askareissaan ja unissaankaan eivät niitä "tonttuja" nähneet. Ymmärsin, että ihmisiä uhkaa suuri vaara, jota he eivät ymmärrä. Muut olennot ymmärtävät ja menevät piiloon. Jotenkin käsitin, että jättikokoinen peto tai hirviö on tulossa. En nähnyt sitä, mutta jos pitäisi sanoa mikä se oli, sanoisin että susi.
En kuitenkaan nähnyt sitä, mutta näin toukkia, hämähäkkejä tai muita inhottavia olentoja, tai ainakin näiden varjoja, jotka ryömivät ja hiipivät esille jostain kaukaa. Niissä oli jotain sanoinkuvaamattoman inhottavaa ja pahaa.
"Tontut" kuitenkin yllättivät tunkeilijat valoisalla paikalla, ja surmasivat niitä matkan päästä, kuin olisivat ampuneet. "Tonttuja" oli kuitenkin liian vähän, ja ne joutuivat pakenemaan metsiin ja maaseudulle. Ötökät pääsivät hiipimään kaupunkiin. Ne tarttuivat ja tunkeutuivat moniin ihmisiin, söivät niiden tietoisuuden, ja korvasivat mustalla sotkulla. Näky loppui siihen, mutta siitä jäi pitkäksi aikaa merkillinen olo.
Jotenkin jäi se käsitys, että lähestyvä peto, mikä se sitten onkaan, ei olisi suurin paha, vaan nuo ötökät. Peto olisi kauhea ja tappaisi monia, mutta se olisi kuitenkin välttämätöntä. Tarkoitus olisi kai pelastaa ne ihmiset, jotka voidaan pelastaa. Erityisesti kaupungit olisivat vaarassa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
pelottavaa...
Ota selvää mitä ovat Asurat.