TKV - 1 - LUKU /TOSI KOVAT VEIJARIT
By jarno jäppinen
1 – LUKU:
Olin vessassa ja katsoin peiliin syvään huokaisten ja valitettavasti en oikein pitänyt näkemästäni.
Jos kenelle tahansa pienestä pitäen väitetään, että hän on epäonnistuja, niin yleensä hänestä tulee sellainen ja minä olin tällaisen koneiston kasvatti. Alusta asti häviämään ja valittamaan luotu suomalainen mies.
Monesta eri sattuman syystä, sekä omatoimisesta koheltamisesta johtuen, olin sotkenut asiani romantiikan, työn, talouden ja jopa ihmissuhteiden suhteen melko pahastikin ja useaan eri otteeseen. Aivan kuin joku osa sisältäni ei koskaan haluaisi minun olevan onnellinen tai pärjäävän hyvin elämässäni.
Toisaalta vaikka elämäni ei ollutkaan vakaata, kukaan ei kyllä päässyt sanomaan, että elämäni olisi ollut tylsää johtuen juuri näistä kohelluksista, jotka toivat elämääni säpinää ja vaarallisia tilanteita, mutta valitettavasti eivät onnellisuutta.
Viime aikoina oli ollut outoja sattumuksia ja kummallisia tapahtumia, niin paljon, että aloin epäillä saaneeni kummallisia tapahtumia elämäni kartalle vähän muiltakin, kuin mitä Isä Jumala oli minun varalleni suunnitellut.
En tosin ollut kovin uskonnollinen ihminen, sen todisti jo sekin, että kun kävin vessassa, niin kuseminen sattui niin perkeleesti.
Kiroilin itsekseni, sillä olin jo pitkään toivonut päässeni pillun ylivallasta, mutta edellisenä iltana olin jälleen kerran löytänyt itseni Populus nimisestä ravintolasta. Ja sen jälkeen jonkun tuntemattoman naikkosen sängystä, jolla oli ollut sormus sormessa ja minäkin taisin olla seurustelusuhteessa.
Olo oli kuin rekan alle jääneellä siilillä ja pikkuhiljaa sitä toivoi pääsevänsä mukavan viileään arkkuun lepäämään.
Tai no jos ei nyt ihan sinne asti vielä, niin sitten mukavaan hoitotaloon, jossa voisi puristella nuorien hoitajattarien perseitä, samalla kun kertoisi näille kaunottarille todella törkeitä tarinoita menneiltä ajoilta. Mutta sinne oli vielä aikaa ja matkaa, sillä mikäs pahan tappaisi?
Paras ystäväni Timo Rotko sanoo aina, että paras tapa lopettaa maanpäällinen vaellus on kuunnella Huriganesia ja katsoa viimeisellä hengenvedollaan halvan huoran pomppimista kalun päällä. En viitsinyt koskaan mainita, että Suomessa ei vain ollut halpoja huoria, aina siitä joutui maksamaan ison hinnan jossain muodossa.
Mutta se oli hänen tyylistään muutenkin, ei minun. Itse pidin kliseistä, eli metsään tai navettaan narun kanssa tai sitten haulikon piippu suuhen ja olohuoneen sisustus uusiksi, jos asiat tai suunnitelmat eivät menneet juuri niin kuin niiden olisi pitänyt.
Ne miehet joilla ei ollut omaa naista, sanoivat aina haluavansa lähteä naisen päältä autuammille pokaamismarkkinoille. Mutta minulla oli nainen............ehkä ja mahdollisesti olin parisuhteessa............ehkä........................mahdollisesti olin rakastunut............ehkä?
Naiseni oli nimeltään Maaret ja hän oli blondi, tosin alkuperältään punapää ja hän oli 39 – vuotias, muutaman vuoden minua nuorempi.
Maaret oli minunkaltaiseni, myöskään hänen elämästään ei puuttunut särmää tai outoja tapauksia ja myös hänessä oli sisäisesti jotain vikaa. Lisäksi hänellä oli paha tapa muuttaa hänelle kohdistuneet ikävät asiat, vielä ikävemmiksi asioiksi niille, jotka olivat ikävät asiat alunperin lähettäneet hänelle.Hän kuului ehdottomasti siihen ihmisiryhmään, jota ei kannattanut suututtaa, jos ei halunnut saada psykopaattia elämäänsä.
Esimerkiksi kun hän oli muutama vuosi sitten tullut aikaisemmin kotiin ja tavannut miehensä siskonsa kanssa pedissä alasti puuhastelemasta, hän ei ollut mennyt äitinsä luo itkemään maailman julmuutta tai juomaan baariin liikaa viinaa ja sen jälkeen heräämään jonkun lihavan kauppamatkustajan vuoteesta.
Ei, Maaret oli mennyt suoraan talosta autotalliin, tullut sieltä kirveen ja bensakanisterin kanssa yläkertaan, jossa hän oli heittänyt bensaa sängylle miehensä ja siskonsa päälle ja heittänyt tulitikun perään. Tällöin vasta Maaretin mies ja sisko olivat tajunneet, että he olivat jääneet rysänpäältä kiinni.
Sitten hän oli ottanut kirveen ja lähtenyt jahtaamaan siskoaan, välittämättä tämän armon huudoista tai siitä, että tämän tukka oli tulessa. Hänen miehensä oli palanut pahoin, johtuen siitä, että mies oli ollut lähetyssaarnaja - asennossa ja käytännössä Maaret oli heittänyt bensaa tämän selän päälle.
Talo ei ollut palanut pahasti ja Maaretin mies selvisi hengissä, samaten kuin Maaretin sisko, jonka ehtivät pelastaa paikalle tulleet poliisit.
Minä pidin Maaretista kovasti, ehkä jopa rakastin tätä pahuksen moista oliota, vaikka tiesin, että tässä naisessa oli jotain vikaa. Lisäksi tunsin aina pientä hermostuneisuutta kun hän oli teräaseiden tai öljykanisterien läheisyydessä, varsinkin silloin kun olin suututtanut hänet. Mutta elämä ilman kovien riskien ottamista ei ole elämää, se oli ollut isäni motto.
Lisäksi blondeilla oli omat hyvinkin haitalliset puolensa, sillä he voivat silmänräpäyksessä muuttua erittäin hankaliksi ja sotkea mitä ihmeellisimmillä tavoilla miehen elämän, vaikka eivät tahtoisikaan ja vaikka eivät olisi suoraan vastuussa aiheuttamistaan ongelmista.
Hankaluudet seuraavat aina blondeja ja varsinkin niitä, jotka ovat aikaisemmin olleet punapäitä. Se on jopa tieteellisesti todettu fakta.
Minun kohdaltani tarina, jossa blondattu punapää tuli ja sotki elämäni alkoi seuraavasti. Olin vähän aikaa sitten muuttanut ystäväni Timon asuntoon, kun perimäni omakotitalo Hovilassa oli räjähtänyt. Poliisi tutki edelleen asiaa ja muutenkin he seurasivat tekemisiäni tavallista Taunoa enemmän, mutta olin oppinut peittelemään tekemisiäni hyvinkin tehokkaasti.
Toisaalta kun nimeni mainittiin ja epäsuorasti siihen yhdistyi räjähtänyt talo, venäläisen miehen ruumis Hietasen satama – alueella ja huhuja itämafiasta, poliisi ei nyt niin aktiivisesti halunnutkaan tietää tarkemmin tapahtumien kulkua.
Mutta edellinen toimeksianto jonka olin saanut, oli tehnyt minut asunnottamaksi ja nyt kävin vanhoja tavaroitani ja olin iloinen vinyylikokoelmastani, jonka olin ehtinyt pelastaa, ennen kuin vanha asuintaloni räjähti ilmaan. Vinyylikokoelmani oli hyvin arvokas ja siinä oli useita Suomi rockin klassikoita kuten Hurriganesin ensimmäinen levy, Pelle Miljoonaa, Eppu Normaalia ja Hanoi Rocksia ja todella paljon harvinaisia suomipunkin singlelohkaisuja.
Nyt tuo levykokoelma oli seurannut minua ystäväni Timo Rotkon asuntoon, joka jalomielisesti antoi minun asua luonaan. Timon luona asuminen ei ollut kuulunut suunnitelmiini alunperin, mutta taloudellinen tilanteeni oli heikko ja omilleni en pystynyt asettumaan.
Minulla oli ollut kolme vaihtoehtoa kun asuntoni räjähti. Maaret oli sanonut, että olisin voinut muuttaa hänen luokseen, mutta en ollut varma suhteestamme ja halusin muuttaa naisen luo hänen takiaan, en sen takia, että tarvitsin ylipäätään katon pääni päälle.
Toinen vaihtoehto oli mennä äidin luokse asumaan ja sitä hän oli vaatinutkin, mutta toimenkuvani takia, en voinut mennä asumaan sukulaisteni tai äitini luokse, sillä en todellakaan halunnut vaarantaa rakastamiani ihmisiä.
Onneksi Timo pelasti minut ja tarjosi väliaikaista turvapaikkaa, jonka otin kirkuen vastaan.
Muutto ja asuminen hyvän ystävän luona ei kuitenkaan ollut mutkatonta, sillä olihan tämä hänen kotinsa ja minun piti alistua hänen sääntöihinsä sekä oikkuihinsa ja varsinkaan en pitänyt siitä siivoamisen määrästä, jota jouduin tekemään. Lisäksi jouduin nukkumaan olohuoneen sohvalla, johon jalkani eivät kunnolla mahtuneet ja Timo myös kuorsasi ahkerasti.
Olin tottunut asumaan yksin jo jonkun aikaa, täysin omin ehdoin ja se ,että joutui jakamaan talon toisen ihmisen kanssa, otti päähän ja hyvinkin rajusti.
Lisäksi minulla oli suunnitelmia tämän blondatun punapään varalle, mutta olin ristiriita tilanteessa tai pikemminkin mieleni järkeili minut yhä syvemmälle sekavien ajatusten maailmaan.
Toisaalta olisin halunnut jatkaa poikamieselämääni, jota en tosin juuri nyt pystynyt kovinkaan hyvin tekemään, mutta heti kun vakuutusrahat tulisivat, muuttaisin välittömästi omaan asuntoon ja pitäisin sukkia ja likaisia alushousuja juuri siellä missä parhaalta niin tuntuisi.
Toisaalta halusin elämääni ihmisen, jonka kanssa jakaa asioita ja jota voisi rakastaa ehdoitta. Mutta toisaalta halusin säilyttää elämässäni täydellisen riippumattomuuden, jota ei parisuhteessa pystyisi tekemään.
Toivoin ettei asuntoni olisi räjähtänyt ja, että olisin voinut jatkaa entistä elämääni entisin ehdoin, mutta elämässä sattuu ja tapahtuu sellaisia asioita, ettei niihin voi itse välttämättä vaikuttaa mitenkään.
Välillä kun mietin elämääni, tulin surullisesti siihen tulokseen, etten ehkä pystynyt tai mikä pahempaa halunnut olla onnellinen, että ehdoin tahdoin ajauduin tai tein elämääni sellaisia tilanteita, jotka muuttivat sen ristiriitaiseksi, ongelmalliseksi ja tietenkin älyttömän sekavaksi.
Eli olin Timon autotallissa käymässä vinyylikokolemaani läpi ja tunsin tuskaa, kun en tiennyt mitä olisi pitänyt hävittää ja mitä ei. Eppu Normaalin Aknepop, nyt ei kuitenkaan katoaisi minnekään, se jos mikä oli pomminvarma juttu. Dire Straits taas oli uhan alla ja jos joku tuli kysymään miksi minulla oli Kirkaa, niin olin päättänyt välittömästi nitistää näin tekevän ihmisen kaltaisen otuksen.
Timo saapui talosta autotalliin ja hänellä oli käsissään kaksi Olvin olutta, luojalle kiitos niiden vielä ollessa nelosta.
- Maistuuko?
- Todella tyhmä kysymys. Vastasin ja heitin rekistöröidyn virneen naamalleni.
Timo ojensi toisen oluen minulle ja olin haistavinani Timosta vanhan Koskenkorvan hajun. Timo oli ollut pitkään muukalaislegioonassa ja nyt kun se jännityksen täytteinen työ oli loppunut, Timo ei oikein tiennyt mitä hän nyt rupeaisi tekemään. Tekemättömyys taas tuntui muuttuvan hyvin nopeasti dokaamiseksi.
Timo katsoi minuun, suoraan silmiin, ehkä hivenen verran toiveikkaana.
- Lähdössä jonnekin? Maaretin luokse kenties?
- En ole varma. Vastasin.
- Minusta sinun pitäisi, jos kerran rakastat häntä.
- Mitenhän minusta tuntuu, että tässä ei ole kyse minun ja Maaretinn välisestä suhteesta vaan, että aivan kuin sinä haluaisit päästä minusta eroon. Vastasin.
- Voihan sitä noinkin ajatella, jos rehellisiä ollaan. Sinun tapasi elää, eroaa minun tavastani hyvinkin radikaalisti. En pidä siitä, että heität likaisia vaatteitasi miten satuu ja annat pölyn keräytyä. Ylipäätään voisit olla siistimpi.
- No kyllähän sinä tiedät, että mielelläni minä asuisin omassa asunnossani..... mutta tiedäthän miten sille kävi?
- Tiedän, tiedän. Enkä minä tätä pahalla sano, mutta myös minä haluaisin omaa tilaa ja jos sinä kerran rakastat Maarettia, niin miksi et muuttaisi hänen kanssaan yhteen? Hän kyllä haluaisi sitä.
- Minuun on vain sattunut niin monta kertaa kun olen aloittanut vakavan suhteen, etten enää ole varma haluaisinko kokea kaikkea sitä paskaa uudelleen, mitä ihmissuhteista voi pahimmillaan tulla.
- Niin mutta ne edelliset naisesi eivät olleetkaan priima tavaraa, toisin kuin Maaret.
- No siinä olet kyllä aivan oikeassa. Toisaalta hän poltti entisen miehensä ja oli paloitella siskonsa.
- Minusta siinä ei ole mitään pahaa tai edes väärää. Jos minun entinen vaimoni olisi pettänyt minua, nyt jo kuolleen veljeni kanssa, olisin ladannut kumpaakin pumppuhaulikolla naamaan, antamatta mahdollisuutta selittelyyn.
- Joo, mutta sinä oletkin aina ollut vähän outo ja lisäksi pidät väkivaltaa yhtenä ongelmanratkaisu välineenä.
- Maarettiahan ei tuomittu, vai miten se oli?
- Ei, Maaretin mies oli kuulunut lapsiporno renkaaseen ja yhteiskunta halusi lähettää viestin näille pedofiileille, ettei heidän henkensä merkinnyt yhteiskunnalle mitään. Lisäksi kun Maaretin sisko tajusi lapsipornorengas kuvion, heidän välinsä palautuivat normaaleiksi. Asiakirjat ovat
salaisia vielä 57 vuotta, mutta mieluummin yhteiskunta pitää yhden hullun naisen vapaana kuin pedofiilin kaupunginjohtajana.
- No niin kai se tänä päivänä menee.
- No varsinaisesti en pelkää Maarettia, mutta pidän hänestä todella paljon enkä haluaisi mokata suhdetta hänen kanssaan.
- Kuule, kaikki mokailevat ja se kuuluu elämään. Mutta surullisempaa on ettei ota riskiä sen ihmisen kanssa, jota rakastaa kuin ,että pelkää mokaavansa koko ajan. Mikset sano hänelle, että haluat asua hänen kanssaan, jos kerran haluat olla yhdessä hänen kanssaan?
- No koska en ole täysin varma asiasta ja en tiedä olenko vielä valmis asettumaan toisen ihmisen kanssa saman katon alle.
- Näetkö häntä tänään?
- Joo, myöhemmin iltapäivällä pitäisi nähdä hänet.
- Hän kai odottaa sinulta siirtoa suhteenne suhteen, jos ei nyt tänään niin kuitenkin jossain vaiheessa?
- Jooo – o, kyllä kai.
- Tee se ja tee se tänään.
- Mutta kun....
- Aina on olemassa tekosyitä miksei tärkeitä asioita voi tehdä, mutta ne vain jäävät myöhempään ajankohtaan ja yleensä asioiden setviminen on vaikeampaa, kuin jos ne tekisi heti.
- Olet oikeassa.
- Ainahan minä olen ja mitä nopeammin tajuat, että kaikki mitä sanon on lähes Jumalan sanaa, sitä helpompaa sinunkin olisi elää..
- Niinpä. Sanoin ja kilautin pulloani Timon pulloon ja vedin yhdellä huikalla olueni loppuun ja sen jälkeen päästin hiljaisen, mutta haisevan pierun.
- Vitun sika, oikeasti en aina tiedä miksi jaksan auttaa tai katsoa sinua, kun sinulla ei ole pienintäkään tietoa siitä mitkä hyvät käytöstavat ovat. Timo sanoi.
- Jos minua ei olisi, niin kenelle sitten voisit valittaa.
- Niinpä, en kai kenellekään vaan saisin olla ihan rauhassa ja omissa oloissani.
Kyseessä on jo kertaalleen kirjoittamani dekkarin: Tosi kovien veijareiden ensimmäinen luku.
Hionta ja laadukkaan työn tekeminen on pahimpia rastejani kirjoittamisen saralla, koska olen Oinas ja luonteeseeni kuuluu impulssiivinen ja agressiivinen asioiden eteenpäin vienti ja se yleensä on valitettavasti laadusta pois.
Yritän nyt opetella hitautta ja asioiden hiomista huippuunsa, mikä on luonteeni takia erinomaisen vaikeaa, mutta yritän nyt hioa tästä dekkarista mahdollisimman hyvää tekstiä.
Tätä oli tarkoitus viedä eteenpäin lähinnä Aukean kautta, mutta sinne ei nyt saanut laitettua tekstiä ja ajattelin, että kokeillaanpa tätä foorumia.
TKV - 1 - LUKU
AnargiaKarhula
0
966
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124110MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822111Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5511677Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991415Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671137Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216951Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3848