Luemme kirjoja, näyttelemme ja keskustelemme lasten kanssa hyvistä tavoista ja toisen huomioon ottamisesta. Välipalan jälkeen kysymme miten päivä on lapsen mielestä mennyt ja keskustelemme jos jokin asia on aiheuttanut mielipahaa.
Eilen kysyin päivästä ja pieni neljä vuotias kertoi pahoittaneensa mielensä kun toinen näytti kieltä. Tämä mielensä pahoittanut tyttö purskahti itkuun kertoessaan siitä.
Taas kerran ajattelin ettemme me aikuiset voi vähätellä lasten asioita. Se mikä meistä on ihan mitätöntä kiusantekoa voi pienen mielestä tuntua tosi pahalta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kiusaamisesta. Miksi aikuisen on vaikea uskoa!
Toinen juttu on "ei meidän lapsi" Juuri kuulin "nappisilmäisen suloisen ihanan" lapsen tyhmästä teosta joka vieritettiin tuiskahteleva-luonteisen, äkkipikaisen syyksi! Kaikki muut vakuuttelivat että se oli "Nappe", kukaan aikuinen ei uskonut, kun se on niin soma ja söpö! Hmmm!
Tällaisia me aikuiset olemme oikeasti!
Pum!