taitaa

keltinmäkikin palata huonoon maineeseen,kun siellä taas on puukotettu joitain viime yönä.Harkitsin jopa muuttoa sinne,mutta taidan jättää väliin...
3537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joskus puhdistunut olisiko kultuurin rikastuttajat asialla? Kahta ihmistä puukotettiin Jyväskylän Keltinmäessä keskiviikkona aamuyöllä. Tapaus sattui kello yhden aikaan. Poliisi on ottanut kiinni useita henkilöitä kiinni puukotukseen liittyen. Kaikkia paikalla olleita ei kuitenkaan ole vielä tavoitettu.

Uhreista 1975 syntynyt jyväskyläläinen mies sai puukoniskuja ympäri kehoaan. Kaupunkilainen 1988 syntynyt nainen vammautui oikeaan pohkeeseensa. Molemmat vietiin sairaalaan. Toinen uhreista on edelleen sairaalahoidossa, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa. Toisen vammat jäivät vähäisiksi.

Jyväskylän poliisin mukaan sekä uhrit että tekijä löytyivät ulkoa. Viranomaiset eivät kuitenkaan tarkentaneet, missä päin Keltinmäkeä puukotus sattui. Ilmoituksen tapauksesta tekivät uhrien seurueeseen kuuluneet henkilöt.

Poliisi ei kerro toistaiseksi tutkinnasta tarkemmin. Viranomaiset perustelevat vaikenemistaan tutkinnan mahdollisella vaarantumisella.

Äänestä

Ei tänne kaltaisiasi muuttajia kaivatakkaan. Keltsussa pärjää ihan hyvin peruskarjut/irmelit. Hyssykät, ynneröt ja jännittäjät voivat mielihyvin asua vaikkapa ydiniskun kestävissä pommisuojissa Kanavuoressa.

Äänestä
  • Irmelit ovat peruspilareita ja kovemman luokan kansalaisia.arvostetaan kovin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


herkules5 kirjoitti:

keltinmäkikin palata huonoon maineeseen,kun siellä taas on puukotettu joitain viime yönä.Harkitsin jopa muuttoa sinne,mutta taidan jättää väliin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu