Olen pitänyt itseäni aina suht eläinrakkaana ihmisenä mut nyt olen tilanteessa jossa koira ja sen tavat ärsyttävät!
Koira ei ole minun vaan tyttöystäväni. Aluksi tykkäsin siitä mutta ajan kanssa koiran tavat alkavat käydä hermoille. Se punkeaa itseensä aina syliin ja seurailee sisällä. Tuntuu että se aina tuijottaa ja on tulossa vessaankin mukaan. Kun vedän oven kiinni edestään niin odottaa oven takana taas valmiina seuraamaan. Tyttöystävä totesi että koira tykkää minusta ja on kiintynyt.
Sisälle ei pääse ovesta rauhassa. Ärsyttää yrittää saada kenkiä jalasta kun koira kurkottelee nuoleskelemaan naamaa tai menee ostoskasseille tonkimaan tai hyppii. Tyttöystävän mielestä koira on niin ilahtunut meidän kotiin tulosta. Jos vieraita tulee niin koira ei anna rauhaa kun hyppii ja sit vaatii päästä vieraiden syliin, eikä oo kiva tarjota ruokaa vieraille kun koira menee kerjäilemään heiltä suupaloja.
Kun viedään koiraa lenkille niin se ei ole huomaavinaankaan meitä. Sitä saa koko ajan väistellä ja se tekee äkkijarrutuksia tai säntäilee päättömästi minne sattuu. Kulkee häntä pystyssä varmana siitä että narun päässä kulkeva vie koiran sinne minne se haluaa.
Kun tehdään tai syödään ruokaa niin koira pokkana kurkottelee pöydille tassujensa varaan ottamaan oman osuutensa, vaikka sitä aina siitä kielletään.
Eikä jääkaapilla voi yksinkertaisesti käydä ilman et koira säntää paikalle. Ei ikinä saa mitään mut siitä huolimatta joka kerta juoksee paikalle!
Kun huomaa et me syödään koettaa kerjätä ja kun ei onnistu niin menee omalle kupilleen ja rouskuttelee ruokaansa ja kääntyilee samalla katsomaan 'et on mul omatkin ruoat', jotenkin outoa tuokin. Joskus seuraa perässä rouskuttelemaan, ihan vaan näyttääkseen. Vai miks ei malta syödä maltilla kupillaan?
Ei syö ikinä omaa ruokaansa kerralla vaan säästelee sitä iltaankin asti (kun pitäisi antaa jo iltaruoka) ja käy aina kupillaan silloin kun me syödään tai tehdään ruokaa.
En tajuu kuvittelenko mut koirasta vaan huokuu joku minäminäminä-asenne mikä aluks oli ihan hellyttävää mut pidemmän päälle tosi ärsyttävää.
Koira ei ole minun vaan tyttöystäväni. Aluksi tykkäsin siitä mutta ajan kanssa koiran tavat alkavat käydä hermoille. Se punkeaa itseensä aina syliin ja seurailee sisällä. Tuntuu että se aina tuijottaa ja on tulossa vessaankin mukaan. Kun vedän oven kiinni edestään niin odottaa oven takana taas valmiina seuraamaan. Tyttöystävä totesi että koira tykkää minusta ja on kiintynyt.
Sisälle ei pääse ovesta rauhassa. Ärsyttää yrittää saada kenkiä jalasta kun koira kurkottelee nuoleskelemaan naamaa tai menee ostoskasseille tonkimaan tai hyppii. Tyttöystävän mielestä koira on niin ilahtunut meidän kotiin tulosta. Jos vieraita tulee niin koira ei anna rauhaa kun hyppii ja sit vaatii päästä vieraiden syliin, eikä oo kiva tarjota ruokaa vieraille kun koira menee kerjäilemään heiltä suupaloja.
Kun viedään koiraa lenkille niin se ei ole huomaavinaankaan meitä. Sitä saa koko ajan väistellä ja se tekee äkkijarrutuksia tai säntäilee päättömästi minne sattuu. Kulkee häntä pystyssä varmana siitä että narun päässä kulkeva vie koiran sinne minne se haluaa.
Kun tehdään tai syödään ruokaa niin koira pokkana kurkottelee pöydille tassujensa varaan ottamaan oman osuutensa, vaikka sitä aina siitä kielletään.
Eikä jääkaapilla voi yksinkertaisesti käydä ilman et koira säntää paikalle. Ei ikinä saa mitään mut siitä huolimatta joka kerta juoksee paikalle!
Kun huomaa et me syödään koettaa kerjätä ja kun ei onnistu niin menee omalle kupilleen ja rouskuttelee ruokaansa ja kääntyilee samalla katsomaan 'et on mul omatkin ruoat', jotenkin outoa tuokin. Joskus seuraa perässä rouskuttelemaan, ihan vaan näyttääkseen. Vai miks ei malta syödä maltilla kupillaan?
Ei syö ikinä omaa ruokaansa kerralla vaan säästelee sitä iltaankin asti (kun pitäisi antaa jo iltaruoka) ja käy aina kupillaan silloin kun me syödään tai tehdään ruokaa.
En tajuu kuvittelenko mut koirasta vaan huokuu joku minäminäminä-asenne mikä aluks oli ihan hellyttävää mut pidemmän päälle tosi ärsyttävää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En nyt joka asiaan kommentoi mut toi ruoka juttu... niin en ole ikinä ymmärtänyt miksi koiralla pitää olla ruokaa kupissa koko ajan... Minun mielipide on se että koira saa ruoan kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla. Ruokakupin annetaan olla hetken ja koira syö mitä syö ja sen jälkeen ruoka pois ja taas illalla ruokaa ja annetaan olla vähän aikaa ja sit pois olis sit syöny tai ei. Kyllä siitä koira pikkuhiljaa oppii, että kannattaa syödä, kun se ruoka siinä on... ei koira itseään nälkä tapa...
Ja tuo lenkillä olo niin en nyt tiedä minkä kokoinen koira on kyseessä, mutta itsellä on iso koira ja minä kävelen päälle jos jää eteen seisoskeleen. Koira on se joka väistää ja meillä koira on sen oppinut, että minä en väistä, joten ei jää edes yleensä eteen...
Suunnan vaihto on myös hyvä tapa välillä... näin koira oppii, että hän ei ole se joka päättää minne mennään vaan se siellä hihnan päässä...
Nämä vain mun mielipiteitä...
merkitystä sillä että koiralta se ruokakuppi pois? Onko koiran kannalta väliä syökö kerralla vai pitkin päivää saman määrän?
pois kun se on syönyt, tai jos ei ruokaansa kaikkea syö.
Olen oppinut, että tuo menettely on ratkaisu useaan käytösongelmaankin, usko tai älä!
Ja koira nimenomaan OPPII sen, että sillä on tietyt ruoka-ajat, silloin on syötävä, tai jää ilman.
Ja koira oppii myös sen, että näiden ruoka-aikojen välillä on TURHA kerjätä, koska se EI SAA ruokaa muulloin kuin sen omilla ruokintakerroilla.
Meillä menetellään juurikin niin, eikä koira kerjää koskaan, syöksy jääkaapille, rouskuttele silloin kun me syödään, eikä ole muutoinkaan MINÄMINÄMINÄ -koira!
Oletko viestittänyt aiheesta jo aiemmin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=628&posting=22000000037808642#22000000037808642
Ellet, niin tuosta linkistä voisi löytyä jotain huomioimisen arvoista.
Ja jos olet, niin kokeilitteko noita ehdotuksia joita saitte ja millaisilla tuloksilla?
En jaksaisi itsekään tuollaista kovin kauaa. Tai jaksettavahan se olisi, mutta yrittäisin tehdä jotain. Ruuan jatkuvasti tarjolla olo on mielestäni tyhmää.
Huomioimattomuutta, ei vieraiden syliin, ei omaan syliin, ei sohvalle yms. Vaikka koira on perheenjäsen, niin se on silti koira eikä ihminen. Enkä tarkoita tietenkään, että se pitää väkivallalla siihen koulia. Mutta vaatii varmaan aikaa.
Vaikka teillä ei olisikaan kyseessä iso koira (ei kait se silloin syliin änkeäisi) niin käyhän lue tämä aloitus:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=1500000000000090&posting=22000000039537127
Kun koiran kanssa menetellään JUURI NOIN, sillä ei ilmene minkäänlaisia käytösongelmia.
Tuo kertomasi koira omaa niitä roppakaupalla, ja se on vain ja ainoastaan vääränlaisen kasvatuksen tulosta.
Lykkyä pyttyyn, näytä ko. kirjoitus tyttökaverillesikin.