Riitapukarit

Elikkä alkutilanne:
Meillä on ollut ensin yksi uroskoira, joka täyttää pian 3 v. Otettiin toinen koira, narttu, joka täyttää pian 2 vee. tämä tuli siis jo pentuna, kuten myös tuo uros.
Nyt sitten meille tuli uros ikä 2v?, ei tarkkaa tietoa. Urokset ottaa välillä tosi tiukasti yhteen, niin, että karvat pöllyää, ja tullut pienia haavoja jopa.

Välillä ovat ihan rauhassa/sovussa.
Voiko koiria jotenkin opettaa sietämään toisiaan? Nyt meillä koirat sijoitettu eri paikkoihin ja yhtä aikaa eivät oleskele sisällä.
Narttukoira ei rähise eikä rähjää kummallekaan urokselle.

Minun ajatukseni asiasta on se, että vanhempi uros piti narttua "omanaan" ja nyt kun tuli toinen uros, tappelee siitä.

Kun näitä tappeluita on jokunen ollut, se on hyvin rastavaa katsottavaa. Väliin ei uskalla mennä, ettei tule purruksi.
Vanhempi koira ei päästä irti nuoremmasta, vaikka nuorempi ihan selkeästi alistuu/menee selälleen.

Voiko vanhempi uros tappaa tämän nuoremman? vanhempi koira on hieman tätä nuorempaa koiraa isompi
16994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

"Väliin ei uskalla mennä, ettei tule purruksi."

Ota nahkarukkaset käteen ja mene väliin erottamaan riitapukarit. Niskasta kumpaakin kiinni ja teet selväksi että moista käytöstä ei suvaita.

Ittelläni ei tulis mieleenkään seurata sivusta kumpi tappaa toisen ensin, vai tappaako kumpikaan.

En tiedä asiaa varmasti, mutta luulen että koirat voivat oppia sietämään toisiaan. Mutta tiukkaa tullee tekemään.

Äänestä
  • Viimmeksi tullut uros on tunkeilija nartun ja uroksen laumaan. Toinen uros ei tule sitä jokseenkaan varmasti koskaan hyväksymään. Tappelut vaan todennäköisesti pahenevat. Pahaa jälkeä tulee, jos pääsevät rauhassa välejään selvittelemään. Narttu aiheuttaa uroksille tahtomattaan kilpailutilanteen. Parempi pitää urokset erillään, jollet ole tilannetta valvomassa.

    Äänestä

  • ja on vahingossa tullut purruksi. Nyt koirat ovat eri paikoissa, siis eivät pääse toistensa kimppuun. Ruoka tarjotaan aina tälle vanhemmalle urokselle.
    Jos pihalle tulee joku vieras, niin vanha uros alkaa äristä nuorelle urokselle ja jos mahdollista, pöllyyttää sitä kunnolla. Nyt kuitenkaan siihen ei ole mahdollisuutta, koska ovat siis eri tarhoissa.

    Äänestä

  • ei tule sopua kirjoitti:

    Viimmeksi tullut uros on tunkeilija nartun ja uroksen laumaan. Toinen uros ei tule sitä jokseenkaan varmasti koskaan hyväksymään. Tappelut vaan todennäköisesti pahenevat. Pahaa jälkeä tulee, jos pääsevät rauhassa välejään selvittelemään. Narttu aiheuttaa uroksille tahtomattaan kilpailutilanteen. Parempi pitää urokset erillään, jollet ole tilannetta valvomassa.

    laumassa! Johtaja päättää ketä laumaan tulee, ei alaiset ja johtaja saa mennä alaisten riitojen väliin. Meillä kans urosten välisiä kahinoita ollut aiemmin jonkin verran ja väliin menin, kuten aikaisempi kirjoittaja kirjoitti, rukkaset omien käsien suojana, niskasta kiinni ja tiukka komennus. Narttujen ja urosten väliset riidat ollut helpompia, sangollinen vettä väliin ja ärähdys niin johan loppui.

    Äänestä

  • sehän kuulemma rauhoittaa koiraa? Olisiko varteenotettava vaihtoehto?

    Äänestä

Meillä oli vanhempi leikattu uros ja sitten kun tuo meillä syntynyt urospentu tuli aikuisikään alkoi se haastaa vanhan herran kanssa riitaa. Tosi pahoja tappeluita haavoja paikattiin. Sitten tuo nuorempikin leikattiin kun ei ollut tarkoitus käyttää jalostukseen. Riidat loppui viikossa ja aina siitä asti parhaat kaverit (noista nartuista huolimatta) siihen asti kun vanhempi kuoli 13 vuotiaana.Eli jos et ajattele jalostuskäyttöä niin suosittelen kastraatiota.

Äänestä
  • Mitähän se kastraatio maksaa suunnilleen? satasen per koira???

    Äänestä

  • 0000 kirjoitti:

    Mulla kaksi urosta leikattu ja kolme narttua leikattu eikä yhdelläkään pissaongelmia, ei tällä nuoremmalla eikä jo vanhuuteen kuolleilla jotka eli yli 13v.

    Ota aloittaja yhteys omaa rotua pitkään harrastaneisiin. Sieltä tulee usein hyviä esimerkkejä käytännön tasolla.

    Kastraatio ei välttämättä pelasta tilannetta ja totta kai se narttu heiluu siellä alfana rentoreginana mutta pojilla on muut huolet.

    Teillä on lauma koiria ja teidän täytyy uskaltaa erotella ja tehdä laumajärjestys selväksi vaikka rukkasin ihan miten vain kunhan teette sen.

    Parempi kuin kastraatio on antaa se nuorempi toiseen perheeseen jos ei osaa laittaa laumaa järjestykseen.

    Äänestä

  • yhteys rotuun kirjoitti:

    Uros, joka riitelee, on labradorinnoutaja/bordercollie/joku kolmas rotu
    narttu on kultainennoutaja/labradorinnoutaja/karjalankarhukoira
    toinen, alistuva uros on hmm alaskanmalamuutin oloinen, joten sillai vaikea päätellä roduista, vai?

    Äänestä

selvästi sopimattomalla ikäerolla toisilleen?

Äänestä
  • mita tarkoitit tuolla?
    Miksikö on koiria?
    Tykätään koirista. ovat perheenjäseniä.

    Äänestä

  • ikäerolla? kirjoitti:

    mita tarkoitit tuolla?
    Miksikö on koiria?
    Tykätään koirista. ovat perheenjäseniä.

    Se että tykkää koirista ei ole riittävä peruste hankkia niitä koko lauma. Täytyy myös osata hallita niiden käytös.

    Äänestä

  • förhärransg kirjoitti:

    Se että tykkää koirista ei ole riittävä peruste hankkia niitä koko lauma. Täytyy myös osata hallita niiden käytös.

    Ei kai siinä mitään pahaa ole, jos kysyy neuvoa?

    Äänestä

  • kysyinkin täältä vinkkiä kirjoitti:

    Ei kai siinä mitään pahaa ole, jos kysyy neuvoa?

    Toteutus käytännöntasolla ei löydy täältä vaan omien korvien välistä.

    Ei saa pelätä! Parempi yksi purema kuin puremia 10-15 vuotta.

    Ihmisten luomat koiralaumat eivät aina toimi ja kastraatio tähän ongelmaan on täysin turha.

    Tuolla ylempänä oli kerrottu mikä kolmikko on ja aika voimakkaalta kuulostaa.
    Mikä alunperin antoi kimmokkeen ottaa kolmas koira? Eikö elämä olisi paljon helpompaa kahdella koiralla ilman tappeluita. Siis olettaen ettei kykene rohkeudeltaan ja kyvyiltään pitämään laumaa yhtenäisenä.

    Joskus on hyvä luottaa itseensä ja myöntää ettei tämä toimi ja kapasiteettini ei riitä tähän. Tämä mielikuva ketjusta erottui. Ei voi olla vain se toinen joka osaa erotella ja toinen ei. Niin lauman järjestys ei kehity vaan pysyy tasasena tappeluineen eikä se ole mitään elämää omistajille eikä koirille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mitä vois tehdä? kirjoitti:

Elikkä alkutilanne:
Meillä on ollut ensin yksi uroskoira, joka täyttää pian 3 v. Otettiin toinen koira, narttu, joka täyttää pian 2 vee. tämä tuli siis jo pentuna, kuten myös tuo uros.
Nyt sitten meille tuli uros ikä 2v?, ei tarkkaa tietoa. Urokset ottaa välillä tosi tiukasti yhteen, niin, että karvat pöllyää, ja tullut pienia haavoja jopa.

Välillä ovat ihan rauhassa/sovussa.
Voiko koiria jotenkin opettaa sietämään toisiaan? Nyt meillä koirat sijoitettu eri paikkoihin ja yhtä aikaa eivät oleskele sisällä.
Narttukoira ei rähise eikä rähjää kummallekaan urokselle.

Minun ajatukseni asiasta on se, että vanhempi uros piti narttua "omanaan" ja nyt kun tuli toinen uros, tappelee siitä.

Kun näitä tappeluita on jokunen ollut, se on hyvin rastavaa katsottavaa. Väliin ei uskalla mennä, ettei tule purruksi.
Vanhempi koira ei päästä irti nuoremmasta, vaikka nuorempi ihan selkeästi alistuu/menee selälleen.

Voiko vanhempi uros tappaa tämän nuoremman? vanhempi koira on hieman tätä nuorempaa koiraa isompi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu