Käykö kukaan ikinä harmaanlinnan koira puistossa? me käydään aika useesti siellä ja ihan mihin aikaan vaan,,melkein. Mutta kukaan ei ikinä siellä. :( Olisi kiva saada sakemannille(8kk) urokselle joatin leikkikaveria. Kun pelko on että ei tul toimeen toisten koirien kanssa jos ei ole tekemisissä paljon niiten kanssa. Keskustan puistoon pääsen vain 1xviikossa.
Harmaalinan puistoon pääsen aamusti n.9 kun lapset kouluun meneet ja pikkusen kanssa pääsen hyvin lenkille sitten koiran kanssa. Ma,Ke Ja pe pääsen ilalla 6 kun on katottu pikkukakonen :)
leikki seuraa saisiko?
Pori,harmaanlinan koirapuisto
5
1141
Vastaukset
- ajan
päästä saat seuraa:) Eli meille on tulossa sakemannin narttu pentu heti vuodenvaihteen jälkeen. Ja heti kun on rokotus kunnossa, niin tultaisiin mielellään tutustumaan, sillä haluaisin myös oman koirani tutustuvan mahd. paljon eri koiriin=)
Toivottavasti jaksatte odotella:)- me jaksamme
Tuttavuuksia on kiva tehdä uusienkin koirien kanssa :) ensivuonna sitten nähdään joskus :)
- siellä
Me käymme joskus siellä Harmaalinna puistossa, kun ollaan kyläilemässä sielläpäin. Meillä on 4kk vanha sekarotuisen pentu, voitaisiin tehdä treffit joku kerta puistoon mieluiten viikonloppuna.
- aatu08
Juu kyllä sitä sopii treffata tai ainakin yrittää treffata :) laitoin sähköposti osoitteenkin että ota yhteyttä vaan :)
- aatu08
[email protected]
Kiinostuneet ottakaa yhteyttä ja yritetään sopia treffejä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931442
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?56849- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255683Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10680Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä333651Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58644Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol72609