Lunta sataa

ja kylmää. Masentaakin. Piristä päivää kertomalla jokin kommellus, hauska sattuma tai ihan mitä vaan joltain lomaltasi. Jotain joka piristäisi pilvistä päivää.
262371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

las palmasissa olimme olleet jo pari päivää,kun sain päähäni että vienpä kamerani filmin kehitettäväksi.istuttiin hotelli rein isabelin terassilla ja otettiin muutama neuvoa antava olut.taisi niitä siinä puiden siimeksessä mennä vähän useampikin.olut sattui olemaan san miguelin selecta merkkistä,joossa on n.6%sitä ihteään.käveltiin sivukadulle ja jonkin matkan päässä oli kuvia valmistava liike.filmi sinne ja saimme vastakuitin joka ei ollut postimerkkiä suurempi.parin päivän päästä menimme sitten"hakemaan valokuvia".ei hajuakaan missä liike sijaitsi,ajoimme jopa taksillakin näyttäen kuskille kuittia.aikamme käyskenneltyämme löysimme lopulta liikkeen ja kuvat ovat vieläkin tallessa,työvoitto.

Äänestä

...on se, että sitä lunta ei sada, vaan vettä. Maa on musta ja aurinko laskee varhain, täällä Etelä-Suomessa sitä vasta synkkää ja masentavaa onkin.

Äänestä
  • kyllä tuo lumisade ON kaikkein masentavinta! Jos ei olisi lunta, niin ei olisi talvea.. ja talvi on per..pyllystä!
    Mutta noh, yritän nyt muistella jotain päivän piristykseksi. Vaikeaa on kun aivot on OFF-tilassa. Jäässä, jäässä, hyi hitto!
    Noooooh..
    Kerran muinoin huimassa nuoruudessa (ok, huima olen edelleen) ihailimme erään (vieraan) hotellin kattoterassilta aukeavia maisemia.. Komiat oli näköalat! Myönnän, että köyhän huvia on edelleenkin näin vanhoilla päivilläkin hakeutua hotellin jos toisen katolle maisemia katselemaan.
    Ja niin, aikamme katolla aikaamme vietettyämme lähdimme tietenkin hakeutumaan alakertaan jotta päästäisiin kadun vilinään..
    Avasimme hissille menevän oven.. Mutta, kuinkas sattuikaan! No, köh, huh, avasimme väärän oven ja hups, meille avautuikin suora näkymä parisänkyyn jossa kaksi ihmistä oli harrastamassa sitä itseään. Ymmärrättehän?!! Hacer el amor, vai miten ne espanjalaiset sanovat.
    Ukon kanssa säikähdimme helkkaristi, ja niin myös sängyssä äheltänyt pariskunta, joten EMME jääneet tervehtimään ja tekemään sinunkauppoja!
    Kohtalaisessa paniikissa JUOKSIMME rappuja pitkin alas sen minkä kunto kesti, sillä emme uskaltaneet hissiin jos vaikka pääteasemalla eli alimmassa kerroksessa olisi policia vastassa!
    Hikeä pukkasi joo, niin tolkuttomasta rappujen ravauksesta kuin ajatuksesta siitä että seuraava yö viruttaisiin kanarialaisessa sellissä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin eli tyynen haaleen viileestä päästiin respan ohi eikä ystävällismielinen turvamies tarrannut olkapäästä kiinni.
    Ehkä tilanne ei ollut niin paha kuin silloin tuntui, tai ehkä kattohuoneiston pariskunnalla oli huumorintajua tai ehkä olimme vain heitä nopeampia.. Mutta sen jälkeen emme ole tunkeutuneet vieraisiin huoneisiin ainakaan ilman kutsua :))

    Äänestä

Yritä pysytellä lämpimänä, pistä muutama kynttilä palamaan, kyllä se siitä...

Kiitos samalla sekä Don Luisille että Mentiralle mukavista tarinoista.

Kerronpa nyt omani, joka sijoittuu Espanjaan, ei kuitenkaan Kanarian saarille. Oltiin lomailemassa viehättävässä hotellissa Mallorcan Sa Comassa, ihan meren tuntumassa ja palaamassa aamiaiselta. Isäntä lähti mukana olleen äitini kanssa käymään lähikaupassa ja Sotis pikkupojan kanssa kämpille. Juuri ennen huoneistomme sisäänkäyntiä (semmonen luhtityyppinen hotelli), joku helvetin otus kävi Sotiksen klyyvariin kiinni ja roikkui siinä, vaikka yritin hätistellä pois. Siinä lensi suht. arvokkaat Raybanit jonnekkin ulkoavaruuteen kun läiskin sitä elukkaa pois.

Poika juoksi hädissään aikuisten perään
kauppaan kertomaan, että "joku kävi äidin kimppuun". Ostokset jäivät kassalle ja koko jengi kirmaisi oitis hotellille. Sotis oli ihan hengissä, Raybanitkin saatiin pelastettua ja se otus pääsi hengestään. Iso heinäsirkka.

Äänestä
  • kun pistin uunin lämpiämään ja todellakin, mulla on pöydällä kyntteli palamassa ja pihalla (tuossa helvetillisessä lumimyräkässä ja viimassa) kolme lyhtyjen sisällä. Aina pitää joku tuikku pihallakin palaa..
    Heinäsirkoista tuli mieleen se, kun muutama vuosi sitten oltiin Lanzarotella ja niin parveke kuin rantakin oli täysi tolkuttoman kokoisia kuolleita heinäsirkkoja! Eikä vain se koko, vaan ne olivat myös uskomattoman värisiä ts. KIRKKAAN keltaisia ja vihreitä. Ei uskois jos ei ois nähny omin silmin! Viisaammat kertoivat että ötökkäparat olivat lentäneet Afrikasta asti ja voimien loputtua kuolleet rannalle. Mutta oli niitä ihan älytön määrä. Ja hitto minkä kokoisia!

    Äänestä

  • Mentira kirjoitti:

    kun pistin uunin lämpiämään ja todellakin, mulla on pöydällä kyntteli palamassa ja pihalla (tuossa helvetillisessä lumimyräkässä ja viimassa) kolme lyhtyjen sisällä. Aina pitää joku tuikku pihallakin palaa..
    Heinäsirkoista tuli mieleen se, kun muutama vuosi sitten oltiin Lanzarotella ja niin parveke kuin rantakin oli täysi tolkuttoman kokoisia kuolleita heinäsirkkoja! Eikä vain se koko, vaan ne olivat myös uskomattoman värisiä ts. KIRKKAAN keltaisia ja vihreitä. Ei uskois jos ei ois nähny omin silmin! Viisaammat kertoivat että ötökkäparat olivat lentäneet Afrikasta asti ja voimien loputtua kuolleet rannalle. Mutta oli niitä ihan älytön määrä. Ja hitto minkä kokoisia!

    Kyntteleitä palamaan ja tulta pesään, sama homma täällä, kunhan "kipinämikko" kohta kotiutuu.

    Heinäsirkathan lentää oikeasti isoina parvina ja harvoin ihan yksittäistapauksina. Tämä Sotiksen klyyvariin käynyt ehkä etsi turvaa eksyttyään joukostaan. Totta, tuo väritys, minkä kuvailit, sopi täysin siihen vainaaseen. Harmittaa, että kuva jäi ottamatta, mutta ikuinen muisto siitä jäi, isokokoinen ja vastenmielinen, vaikkei varmasti mitenkään vaarallinen.

    Äänestä

  • Sotavento kirjoitti:

    se kipinämikko olen minä, joka saa liiteristä painavat puut ensin sisään raahata ja sitten uunin lämmittää toivoen että "älä savuta, älä savuta..". Ukolla kun tuo uuni ei ole koskaan savuja sisälle tuprauttanut, mutta minulla kyllä. Luulen että se on liitossa saunanuunin kanssa jotta kiusataas tuota akkaa ihan kunnolla.. Ja minä sentään olen kakarasta erinäisiä uuneja sytytellyt!

    Sori, taas lipsahti aiheesta..

    yhtään

    http://www.iltalehti.fi/nettitv/?28024220

    Jumantskukkeli, onneksi oli vain yksi harhautunut otus Sotiksen kimpussa...
    Käsittääkseni nämä eivät ole myrkyllisiä, mutta Sotiksen klyyvari kyllä punoitti iloisesti pari päivää sen jälkeen. Ja riemuksemme juniori törmäsi lähirannassa meduusaan, mistä selvittiin kortisonivoiteella ja uimakiellolla. Siinä sitten punoitettiin kilpaa, äipän klyyvari ja poitsun kintut.

    keikkaa.. onpa otuksia! Vaikka siis olenkin äärimmäisen eläinrakas ihminen, niin moinen määrä heinäsirkkoja tai mitä tahansa pörriäisiä saisi minutkin jo huutamaan äitiä apuun!
    Onneksi Kanarialla (siis Kanarian saarilla - aina tää keleen tarkennus) ei noita hönniäisiä ihan riesaksi asti yleensä ole..eli mitäs parista torakasta tai sisiliskosta! Hei elävää luontoa!
    Mutta se meduusa, siis Espanjassako? Hitsi, nehän voi oikeesti olla tosi inhoittavia! Onneksi lapsi selvisi noinkin vähällä!!!
    Ja mitä klyyvarin punoitukseen tulee, niin mulla se kuule on ihan normal olin sitten ollut auringossa tai ei, juonut brandya tai ei.. eli couperosa onpi iloni. Mutta ei se mitään, voin oikein hyvin toimia Petteri Punakuonon tuuraajana! Sesonkiaika alkaakin ihan kohta :)

    Sotis taas valvoo tuon elukan takia, joka herättelee säännönmukaisesti noin kolmen tunnin välein, per...

    Meduusoista vielä, niistähän on ihan tappavakin muoto, joka esiintyy Australiassa. Välimeren rannoilla ollaan nähty niitä pienemmillä oireilla selvittäissä olevia Sa Coman lisäksi myös Alcudiassa. Kai ne jotenkin virtauksiin liittyy, mutta harvapa niihin "vesipusseihin" haluaisi törmätä.

    Kyllä vaan, joulu lähestyy uhkaavaa vauhtia. Joululahjoja on tarkoitus ostaa Puertosta, ihan semmosta peruskauraa, mausteita ja suvun lapsille jotain kivaa. Lasten vaatteet ovat Espanjassa yleisesti, samoin saarilla todella koristeellisia ja kauniita.

    silloin kun siellä vielä käytiin,niin oli usampia"meduusavuosia".ötököitä oli kahta sorttia,pieni läpinäkyvä jonka pyöreää ulkoreunaa kiersi ruskea"naru",tämä oli noin kämmenen kokoinen ja polttavaa sorttia,suurempi oli kuin jalkapallo siniharmaa ja alta repaleinen mutta ymmärtääkseni ei ollut paha,vaikkakin inhottavan näköinen.

    Äänestä

  • don luis kirjoitti:

    Tämä nyt on tietysti Kanariapalsta, mutta sallittakoon, kun kuitenkin Espanjan alueesta puhutaan siihen liittyvä asiallinen kirjoittelu. Alcudiasta tykättiin kovasti, hieno ranta ja kaikki toimi ihan mallikkaasti.

    Toivotaan, että nuo otukset eivät rantaudu Atlantille. Mereen olisi kiva päästä pulahtamaan, jos sää sen sallii. Lähtö lähipäivinä.

    matkaa.

    Äänestä

  • don luis kirjoitti:

    matkaa.

    hyvän matkan toivotuksista!
    Yöllä lähdetään ajamaan Hki-Vantaalle ja sieltä äänisen aa.. eiku Inglesin aaltoja katsomaan. En mitenkään saanut oltua tuota sanomatta, mutta aiheeseen:
    Muutama vuosi sitten, kun laskeuduttiin Palmasin kentälle ja mentiin bussiin. Sinne tuli hyvin nuori AM:n opas ja tarttui mikrofoniin ja aloitti kohteliaasti: "Arvoisat matkustajat tervetuloa tänne alaniaan" Arvatkaa nauroiko koko bussilastillinen.
    Oliko se toissavuonna näihin samoihin aikoihin ja istuttiin varauloskäynnin kohdalla. Kaksi lentoemäntää istui meitä vastapäätä ja tuli jo Suomen päässä heitettyä huulta heidän kanssaan, kun melko pitkään odotettiin starttauslupaa kiitotien päässä. Sitten Palmasin päässä oltiin jo lähestymässä kenttää ja äkkiä otettiinkin hieman lisää korkeutta ja vauhti selvästi kiihtyi. Ilmeisesti jouduttiin koukkaamaan ruuhkan takia vähän kauempaa. Toinen näistä lentoemoista kurkkas ikkunasta ja totes: "väärä saari". Ja meitillä kaikilla sen kuulleilla oli taas hauskaa.
    Lasku oli melko heiluvainen, tosin tuulikin melkoisesti. Kun oli päästy alas ja rullattiin kohti asemaa sama lentoemo sanoi: "tämä oli hänen toinen laskunsa ja se ensimmäinen oli aivan hirvittävä". Sen hän onneksi sanoi niin hiljaisella äänellä, ettei kuulunut monellekaan.
    En uskalla sanoa tarkempaa ajankohtaa, ettei Finnair vaan aloita kurinpitotoimia lentoemäntää kohtaan.
    Ai niin nyt pitää mennä jo pakkaamaan ja laittaa puolet emännän varaamista vaatteista ja kengistä takaisin kaappiin. Ei se töistä tullessaan mitään huomaa.
    Lunta näköjään satoi tänne varsinaiseen Suomeenkin yön/aamun aikana. pärjäillään, Adios Amigos!!!

    Äänestä

  • masa10 kirjoitti:

    Hyvää ja Rentouttavaa matkaa!!!!!!!! Pidä hauskaa sillä välin kun täällä eräät kahlaa lumessa ja taivas on niin ikävän harmaa.. Kerro terveisiä auringolle :))

    Muutes, pari(-ko?) vuotta sitten sattui Finnairin lennolla niin hauska stuertti, joka jutuillaan nauratti koko konetta. Vitsaili kaikille ja kaikesta, ja välillä kysyi purserilta jotta "et kai sinä väsy näihin minun juttuihin?". Purserilla oli hieman tiukka ilme, mutta me muut nautittiin lentomatkasta ja nauru raikui!
    Ja kerran sattui myös erittäin puhelias ja vitsikäs lentoperämies, joka viihdytti meitä matkustajia juttelemalla tosi mukavia :))
    Niin se joskus tylsääkin tylsempi ja niin hiton pitkältä tuntuva lentomatka kuluu rattoisammin kun saa mukavia juttuja kuunnella hymy huulilla!
    Ja kiva on sekin jos vieressä istuva ihminen ei ole mykkä, vaan hänen kanssaan saa jutella niitä, näitä ja noita..

    Äänestä

  • masa10 kirjoitti:

    hyvän matkan toivotuksista!
    Yöllä lähdetään ajamaan Hki-Vantaalle ja sieltä äänisen aa.. eiku Inglesin aaltoja katsomaan. En mitenkään saanut oltua tuota sanomatta, mutta aiheeseen:
    Muutama vuosi sitten, kun laskeuduttiin Palmasin kentälle ja mentiin bussiin. Sinne tuli hyvin nuori AM:n opas ja tarttui mikrofoniin ja aloitti kohteliaasti: "Arvoisat matkustajat tervetuloa tänne alaniaan" Arvatkaa nauroiko koko bussilastillinen.
    Oliko se toissavuonna näihin samoihin aikoihin ja istuttiin varauloskäynnin kohdalla. Kaksi lentoemäntää istui meitä vastapäätä ja tuli jo Suomen päässä heitettyä huulta heidän kanssaan, kun melko pitkään odotettiin starttauslupaa kiitotien päässä. Sitten Palmasin päässä oltiin jo lähestymässä kenttää ja äkkiä otettiinkin hieman lisää korkeutta ja vauhti selvästi kiihtyi. Ilmeisesti jouduttiin koukkaamaan ruuhkan takia vähän kauempaa. Toinen näistä lentoemoista kurkkas ikkunasta ja totes: "väärä saari". Ja meitillä kaikilla sen kuulleilla oli taas hauskaa.
    Lasku oli melko heiluvainen, tosin tuulikin melkoisesti. Kun oli päästy alas ja rullattiin kohti asemaa sama lentoemo sanoi: "tämä oli hänen toinen laskunsa ja se ensimmäinen oli aivan hirvittävä". Sen hän onneksi sanoi niin hiljaisella äänellä, ettei kuulunut monellekaan.
    En uskalla sanoa tarkempaa ajankohtaa, ettei Finnair vaan aloita kurinpitotoimia lentoemäntää kohtaan.
    Ai niin nyt pitää mennä jo pakkaamaan ja laittaa puolet emännän varaamista vaatteista ja kengistä takaisin kaappiin. Ei se töistä tullessaan mitään huomaa.
    Lunta näköjään satoi tänne varsinaiseen Suomeenkin yön/aamun aikana. pärjäillään, Adios Amigos!!!

    Hih... Hyvin oli oppaalla mennyt vanhat rutiinit jakeluun, kesäkausi Turkissa ja sitä rataa.

    Eikö niillä ole ihan tietokoneohjattu reitti määränpäähän, siksi ihmettelen tuota "väärä saari" -kommenttia. Anyway, toivottavasti nyt tuulee vähemmän ja reitti on selvä. Oikein hyvää matkaa. Päätöksesi jättää osa kledjuista kotiin kuulostaa viisaalta. Vähemmälläkin pärjää.

    sinäkinhän lennähdät ihan hetikohta sinne armaaseen Cruziin!! Ja jätät minut raukan tänne tämän ukkoköörin kanssa.. Mutta älä huoli, pidän nämä kurissa niin että palattuasti ovat ihan kilttä poikaa ;))

    Toivottavasti sinunkin lomasi on juuri sellainen kun sen toivotkin olevan, ja aurinkoa, lämpöä ja hauskaa riittää!!!!!! Ja kaikkea muutakin kivaa!
    Ja minulta sitten terkut Teidelle!!

    Ja asiasta kolmanteen, niin onko koirulisi vielä pentu vai kipiä kun harrastaa yökukkumisia?
    Oma 15v kissa valvottaa sairautensa takia joka tekee siitä hyperaktiivisen ja äänekkään! Jos sais edes kerran nukuttua kunnolla koko yön..

    Sehän oli lentoemännän vitsi tuo "väärä saari"...

    Jeps, yritän tehdä lomasta leppoisan, ei turhaa sähellystä. Ehkä se patikkaretki, josta tuolla jo tuli turpaan, mutta who cares. Ja terkut menee Teidelle.

    Koirulista kun kysyit. Täyttää justiinsa 12 v. ja on sairas. Tuo rotu on periaatteessa pitkäikäinen, mutta... Ei tässä mistään lähtölaskennasta vielä ole (hope so) kysymys, pikemminkin kiusallisesta vaiheesta, joka uskoakseni saadaan kuntoon uudella lääkityksellä.
    Vettä kuluu ja sitä tulee ulos tasaisin väliajoin.

    Puertossa Sotis vetää lonkkaa ilman koiruutta, on muut hoitajat jo varattuina.
    Terkuin, Sotis

    koirulilla ole vikaa kilpirauhasessa? Kuulostaa niin tutulta..

    Äänestä

  • Mentira kirjoitti:

    koirulilla ole vikaa kilpirauhasessa? Kuulostaa niin tutulta..

    Kaikki on tutkittu. Elukka sairastaa Cushingin tautia, joka on koirilla kovin yleinen.

    Äänestä

  • masa10 kirjoitti:

    hyvän matkan toivotuksista!
    Yöllä lähdetään ajamaan Hki-Vantaalle ja sieltä äänisen aa.. eiku Inglesin aaltoja katsomaan. En mitenkään saanut oltua tuota sanomatta, mutta aiheeseen:
    Muutama vuosi sitten, kun laskeuduttiin Palmasin kentälle ja mentiin bussiin. Sinne tuli hyvin nuori AM:n opas ja tarttui mikrofoniin ja aloitti kohteliaasti: "Arvoisat matkustajat tervetuloa tänne alaniaan" Arvatkaa nauroiko koko bussilastillinen.
    Oliko se toissavuonna näihin samoihin aikoihin ja istuttiin varauloskäynnin kohdalla. Kaksi lentoemäntää istui meitä vastapäätä ja tuli jo Suomen päässä heitettyä huulta heidän kanssaan, kun melko pitkään odotettiin starttauslupaa kiitotien päässä. Sitten Palmasin päässä oltiin jo lähestymässä kenttää ja äkkiä otettiinkin hieman lisää korkeutta ja vauhti selvästi kiihtyi. Ilmeisesti jouduttiin koukkaamaan ruuhkan takia vähän kauempaa. Toinen näistä lentoemoista kurkkas ikkunasta ja totes: "väärä saari". Ja meitillä kaikilla sen kuulleilla oli taas hauskaa.
    Lasku oli melko heiluvainen, tosin tuulikin melkoisesti. Kun oli päästy alas ja rullattiin kohti asemaa sama lentoemo sanoi: "tämä oli hänen toinen laskunsa ja se ensimmäinen oli aivan hirvittävä". Sen hän onneksi sanoi niin hiljaisella äänellä, ettei kuulunut monellekaan.
    En uskalla sanoa tarkempaa ajankohtaa, ettei Finnair vaan aloita kurinpitotoimia lentoemäntää kohtaan.
    Ai niin nyt pitää mennä jo pakkaamaan ja laittaa puolet emännän varaamista vaatteista ja kengistä takaisin kaappiin. Ei se töistä tullessaan mitään huomaa.
    Lunta näköjään satoi tänne varsinaiseen Suomeenkin yön/aamun aikana. pärjäillään, Adios Amigos!!!

    Oltiin joskus 80-luvun lopulla palaamassa Gran Kanarialta lomanvietosta kylmään Suomeen sellaisella aikataululla, että vuosi vaihtui täsmälleen Pariisin yläpuolella. Sattu vielä pilvetön sää, joten saimme ensimmäisen (ja ehkä samalla viimeisen?) kerran katsoa jumalattoman isoa uuden vuoden ilotulitusta ylhäältä päin.
    Meitä kuljetti tuolloin nykyään jo kuopattu KarAir, joka vuoden vaihtumisen kunniaksi tarjosi aikuismatkustajille pikku pullot kuohujuomaa. Juomat sitten oikeana ajankohtana kilisteltiin lentokapteenin tai -perämiehen johtamana. Ko tilaisuuden juontaja tosin totesi, ettei valitettavasti voi ymmärrettävästi itse ottaa kuohuviiniä - kun hän kuulemma oli omalla autolla kentällä! Siihen tilanteeseen tuo kevennys iski todella keventävästi!

    Äänestä

  • old_profile_45426 kirjoitti:

    Siinä on ollut ollut kaverilla huumorinkukka hyvin kasteltuna. Aika huikea juttu.
    Tykkään kovasti, jos ikkunapaikan sattuu saamaan, katsella noita Euroopan metropoleja, mutta koskaan en ole vielä ilotulituksesta päässyt nauttimaan. Ainutkertaista!

    Kabiinihenkilöstö kyllä käyttäytymisellään pitkälti ratkaisee sen, miten onnistuneena lento koetaan. Kerran oli sen sortin "pelle" siinä tarjoiluporukassa Finskin lennolla, että kaikki istuttiin aivan naurusta kippurassa. Piti yllä hyvää meininkiä ja vaikka kotiinpaluu on joskus ankea, sillä kerralla oli oikea "tatsi". Tilattiin lennon loppupuolella vielä yhdet kuoharit ja maksoin kolikoilla, joita oli jäänyt lompsan pohjalle. Summa kyllä täsmäsi, mutta kaveri vaan iski silmää ja sanoi, että onpa mamma tehnyt nätin kasan, kippasi ne laskematta "kassaan" ja se oli siinä. Taas naurettiin.

    Äänestä

kun olin ekaa kertaa las palmasissa,menin iltasella santa catalinan puistoon ihailemaan meininkiä.siellä oli muun muassa,niinä aikoina kuulemma joka ilta,paikallinen erkoisuus(joku sanoisi kylähullu)entinen esiintyvä taitelija jolle oli jäänyt roolit päälle,vahvassa meikissä vaelteleva nainen oli jonkinlainen nähtävyys.se siitä.poikkesin illanmittaan myös maksim nimisessä paikassa jota ylläpiti suomalainen erkki ylen.esiintyjänä sinä iltana vähän niinkuin tutunpuoleinen anita hirvonen.no matka jatkui minulle tuntemattomassa las palmasin yössä.seuraava kohde oli hi hat niminen ravintola jonka musiikki kantautui kadulle,siellä esiintyi ruotsin gotlannista minulle tuntematon silvia? jonka tulkinnat vanhoista trini lopez sävelistä sai minut poikkeamaan sisään.parin tunnin jälkeen sitten kämpille(hotelli frandori).katuja kulkiessani ei oikeaa reittiä meinannut löytyä millän.heti kahden tunnin kävelyretken jälkeen oli tuttu hotellin ovi vihdoin silmien eessä.olin siis heti alkuun eksynyt oikein kunnolla.

Äänestä
  • Las Palmasissa samanlaisen vanhan ylimaalatun naisihmisen jota kutsuttiin nimellä Lola..öh vai oliko Lulu? Jompsin kumpsin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kylmä lintu kirjoitti:

ja kylmää. Masentaakin. Piristä päivää kertomalla jokin kommellus, hauska sattuma tai ihan mitä vaan joltain lomaltasi. Jotain joka piristäisi pilvistä päivää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu