Seppolan koulu on tullut tiensä päähän. Tässäpä joitakin argumentteja asiasta - perään mielipiteitä erinäisiin argumentteihin.
- Seppolan koulu pitäisi korjata, tukevat seinät y.m...
Mielestäni ja muualta kuultujen kokemusten mukaan vanhaa korjaamalla saadaa palamaan helposti arvioitua enemmän rahaa. Lopputuloskaan ei ole varma. Kysykää vaikka Korpilahdelta.
Tukevat seinä ovat tässä tapauksessa vain haitta, koska ne kaikki tulisi aukaista ja vaihtaa niihin kaikki LVI-tekniikka ja mahdollsiesti kuivattaa niitä.
- Uuden koulun rakentaminen on kallista.
Viittaan edelliseen mielipiteeseeni. Lisäksi muistutan, että nyt valtio antaa lähes puolet rakennuskustannuksista. Jos hanketta lykätään, Jämsä saa maksaa itse koko laskun. Seppolan koulun pihalla olevien parakkien vuosivuokra on muistaakseni 50 000 euroa.
- Seppolan koulussa ei ole mitään vikaa.
Seppolan koulussa on tapahtunut vesivahinkoja. 1950-luvun salaojitus on täysin riittämätön. Ilmastoinnin kunnossapito on ilmeisesti ollut heikkoa.
Viimeisten vuosien aikana koulusta on joutunut muihin kouluihin siirtymään sisäilmaongelmien takia useita oppilaita. Rakennuksessa edelleen työskentelevät kärsivät klassisista sisäilmaongelmien aiheuttamista oireista. Pihalla on parakit - ihan huvikseen hankittuja varmaan?
- Yläaste voidaan hajoittaa muihin kouluihin tai sijoittaa Vitikkalaan
Voi ei... Yläastetta ei voi pirstoa pikkuosiin opetuksen tason siitä merkittävästi kärsimättä. Vitikkala on tehty pienille oppilaille, se ei rakennuksena sovellu yläasteen opetukseen.
Tuossa muutamia. Minun lapseni eivät tule aikanaan menemään Seppolan kouluun. Jos uutta koulua ei tule, muutamme johonkin Jämsän rajojen ulkopuolelle. Tulen jatkamaan työssäkäyntiä Jämsässä, mutta maksan palkasta veroni johonkin naapurikuntaan, joka haluaa antaa lapsilleni turvallisen ympäristön koulunkäyntiin.
Hämmästelen muiden tulevien yläasteen oppilaiden huoltajien hiljaisuutta tässä asiassa. Yläasteen nykyisten oppilaiden tilaa ei uusi koulu ehdi parhaassakaan tapauksessa auttamaan.
- Seppolan koulu pitäisi korjata, tukevat seinät y.m...
Mielestäni ja muualta kuultujen kokemusten mukaan vanhaa korjaamalla saadaa palamaan helposti arvioitua enemmän rahaa. Lopputuloskaan ei ole varma. Kysykää vaikka Korpilahdelta.
Tukevat seinä ovat tässä tapauksessa vain haitta, koska ne kaikki tulisi aukaista ja vaihtaa niihin kaikki LVI-tekniikka ja mahdollsiesti kuivattaa niitä.
- Uuden koulun rakentaminen on kallista.
Viittaan edelliseen mielipiteeseeni. Lisäksi muistutan, että nyt valtio antaa lähes puolet rakennuskustannuksista. Jos hanketta lykätään, Jämsä saa maksaa itse koko laskun. Seppolan koulun pihalla olevien parakkien vuosivuokra on muistaakseni 50 000 euroa.
- Seppolan koulussa ei ole mitään vikaa.
Seppolan koulussa on tapahtunut vesivahinkoja. 1950-luvun salaojitus on täysin riittämätön. Ilmastoinnin kunnossapito on ilmeisesti ollut heikkoa.
Viimeisten vuosien aikana koulusta on joutunut muihin kouluihin siirtymään sisäilmaongelmien takia useita oppilaita. Rakennuksessa edelleen työskentelevät kärsivät klassisista sisäilmaongelmien aiheuttamista oireista. Pihalla on parakit - ihan huvikseen hankittuja varmaan?
- Yläaste voidaan hajoittaa muihin kouluihin tai sijoittaa Vitikkalaan
Voi ei... Yläastetta ei voi pirstoa pikkuosiin opetuksen tason siitä merkittävästi kärsimättä. Vitikkala on tehty pienille oppilaille, se ei rakennuksena sovellu yläasteen opetukseen.
Tuossa muutamia. Minun lapseni eivät tule aikanaan menemään Seppolan kouluun. Jos uutta koulua ei tule, muutamme johonkin Jämsän rajojen ulkopuolelle. Tulen jatkamaan työssäkäyntiä Jämsässä, mutta maksan palkasta veroni johonkin naapurikuntaan, joka haluaa antaa lapsilleni turvallisen ympäristön koulunkäyntiin.
Hämmästelen muiden tulevien yläasteen oppilaiden huoltajien hiljaisuutta tässä asiassa. Yläasteen nykyisten oppilaiden tilaa ei uusi koulu ehdi parhaassakaan tapauksessa auttamaan.
Vastaukset 22
Vanhimmat
se siltä tuntuu. V.Kukkolan kanssa voi kerrankin olla yhtämieltä. Seppolan koulua ei ole mitään syytä purkaa. Mitään ohjearvot ylittäviä itiöpitoisuuksia ei ole löytynyt. Tosin huonolla pidolla koulu on rapistumassa. On aivan käsittämätöntä, että edes välttämättömiä peruskorjauksia ei ole tehty, ne on suorastaan laiminlyötyn esim ikkunoiden osalta!
Kiinteistöjen hoidossa on monin verroin hukattu Patajoen kanavan rahat... Tai siis hoitamattomuudessa!Nyt on vaikea perääntyä, kun on jo parakkikoulutkin hyväksytty pihalle..
Missä on teknisen puolen ammattitaito ja ymmärrys?
Arvoja ylittäviä itiöpitoisuuksia ei löytynyt, koska mitään sitovia ohjearvoja ei ole. Itiöpitoisuuksia löytyi kyllä - niitä kun vääjäämättä vaan syntyy, jos vesivahinko tapahtuu eikä sitä pystytä kunnolla korjaamaan. Jos kysyt hengityselinsairauksien lääkäriltä, arvot ovat liian korkeat. Jos kysyt kaupungin virkamiehiltä, ovat ne sopivat.
Omat lapsesi eivät varmaankaan ole menossa yläasteelle lähiaikoina? Muistutan, että Seppolan koulussa työskentelee vaarallisissa olosuhteissa joka päivä yli 500 ihmistä.
Koulu ei ole "rapistumassa", vaan jo rapistunut.
Totuus ei muuksi muuttuisi, vaikka parakit puuttuisivatkin.
Kyllä puheita kovasti kuulee, että koulussa hometta olisi. Parakit pihalla antaa suuntaa, että jokin asia ei kohdallaan ole. Nuorilta monesti kuulee, että homeongelmaa koulussa on ja koulussa on tosi huono ilma. Koulun juhlasalissa ollessani huomasin, miten huono ilma siellä on ei siellä kahta tuntia kauempaa pystyisi olemaankaan. Nuorten puheiden mukaan joissakin luokissa ei enää koulutyötä tehdä juuri tämän ongelman vuoksi. Ilmastointikanavien myötähän se kulkeutuu muuallekkin kouluntiloihin. Itse olen asian ottanut esille kouluterveydenhoitajan, koululääkärin ja lapsen luokanvalvojan kanssa olen keskustellut. Lapsen oireiden vuoksi pyysin tutkimusta homeallergian selvittämiseksi juuri vähän aikaa sitten. Enpä saanut, kun kuulema ulkoilmassa on vielä homeitiöitä, jotka sekoittavat tutkimustulosta. Pitää odottaa nyt lumen tuloa vissiin ja kokeilla uudestaan, että pääsiskö sitten tutkimuksiin asian tiimoilta. Oisi se hyvä kun julkisesti annettaisiin hometutkimus arvot ja viitteelliset tiedot vanhemmille tietoisuuteen ja kerrottaisiin mistä on kysymys. Vaietaanko asiasta tarkoituksellisesti vai mistä mahtaa olla kysymys. Kuitenkin nuo parakit koulun pihassa puhuu puolestaan, että jotain erikoista on. Herättää hämmennystä.
Minulla ei ole kouluikäisiä lapsia, eikä enää koskaan tulekaan. Siitä huolimatta olen samaa mieltä siitä, että noin vanhan rakennuksen korjaaminen kouluksi ei kannata. Se tulisi maksamaan lähes uuden verran ja olisi sittenkin vielä vanha koulu. Jo pelkästään nykytekniikan sijoittaminen vanhojen kiviseinien sisään olisi todella työlästä.
Sitä rakennuspaikkaa olen pikkuisen miettinyt noiden Patajoen kanavan kokemusten pohjalta. Sitä samaa vanhan Päijänteen pohjasaviliejua se on tuo suunnitelmissa oleva tonttikin. Mahtaisiko jostakin löytyä vähän tukevampaa maaperää koulun perustaksi?
Muuten Kukkolan horinoille ei kannata paljon korvaa lotkauttaa. Jos täällä Kukkolan ohjeiden mukaan olisi eletty, niin olisimme Suomen taantunein kunta.
Minun lapseni kävi juuri tänään allergiakokeissa, pölylle ja homeelle oli allerginen.
Lapseni alkoi heti koulun alettua elokuussa sairastelemaan. Oli epämääräistä päänsärkyä,nuhaa, väsymystä ja kuumetta.Kuume nousee välillä todella kovaksi.
Johan tässä koulukin kärsii kun aina tulee poissaoloja. Ollaan hypätty vähän väliä lääkärissä eikä kokeissa ole ollut mitään erikoista.Olemme puhuneet lääkäreille tästä homeesta mitä huhutaan koulussa olevan niin, lääkärit ovat aina alkaneet hyssyttelemään että ei kai siellä nyt sentään hometta ole. Sattuipa meille tässä viimeksi aivan uusi lääkäri, joka ei ollu jämsäläinen, hän sanoi heti että oireet viittaavat homeeseen ja hän laittoi jatkotutkimuksiin missä tämä homeallergia nyt sitten paljastui.
Nyt käydään sitten koulua allergialääkkeiden voimalla.Ja minun lapseni ei todellakaan ole ainut joka joutuu syömään jonkinlaisia allergialääkkeitä että kykenee käymään koulua. Onko tämä oikein! On meille ehdotettu koulun vaihtoakin mutta sitä lapseni ei enää haluasi, koska on vain enää kevät lukukausi jäljellä ja kaveritkin ovat täällä.
Ensi viikolla mennään vielä astmakokeisiin, ja jos astma on puhjennut ja se pystytään todistamaan että se on tullut homeisesta koulusta sitä voidaan alkaa tutkimaan ruumiinvamman tuottamisena, näin sanoi tuttu lakimies.
Mutta mutta, mitenkäs sen sitten todistaa.
Mielestäni koulu pitäisi purkaa ja rakentaa samalle paikalle uusi koulu.
Vanha koulu on aikapommi.
Olen samaa mieltä erään kirjoittajan kanssa että miksi tästä asiasta ei puhuta!!!!!!!
Vaahdotaan kaikesta turhanpäiväisestä mutta tämä asia on painettu taka-alalle vaikka on kysymyksessä meidän nuorten terveys ja heidän tulevaisuutensa.
Anteeksi kirjoitus virheet olen niin vihainen että tärisen.
Sympatiani perheellenne!
Näin se vain on, että koetuloksista viis, oireilua on, sekä opettajakunnassa että oppilaissa. Kannattaa käydä kurkkaamassa tilastoja kaupungin työntekijäin sairauspoissaolojen kasvusta ja oppilaiden muuttamisesta toiseen kouluun lääkärintodistuksen turvin, niin voi miettiä, onko Seppolan koulun terveellisyyden arviointi keksittyä vaiko ah, niin kipeän totta.
En minäkään tahtoisi kaupungin rahnaa - jota ei ole - hupuloida, mutta kuten aiempi nimimerkki jo kattavasti totesi: 500 nuorta kuntalaista hengittää Seppolan koulun sisäilmaa päivittäin. Ja 40 opettajaa. Terveytensä uhalla.
Niinkö pitää olla?
Hyvä kun päättäjänä toteat tilanteen.Mutta: onko vähän naivia, kun kirjoitat: "kannattaa käydä kurkkaamassa tilastoja kaupungin työntekijöiden sairauspoissaolojen kasvusta...". Jos tiedät tilastojen kehityksestä, niin miksi et tee niistä selkokielistä kirjoitusta muidenkin asianosaisten luettavaksi.
Olen nähnyt ne tilastot valtuustossa. Kaupungin henkilöstökertomus on kuitenkin tiettävästi julkinen asiakirja ja kaupungin kansliasta pyytämällä sen saa.
Jämsän kaupungin henkilöstön sairastavuus oli melko mittavaa, ei vain yläasteen olosuhteiden vaan koko kaupungin henkilöstön suhteen. Osansa on varmasti liitospaineilla ja erilaisten ATK-ohjelmien sisäänajovaihella. Sairauspoissaolo on työnantajalle tolkuttoman kallista. Tämän asian eteen olisi varmasti syytä tehdä paljon.
Olen pahoillani kun vastaus viivästyi näin, en aina ehdi enkä jaksa käydä tällä palstalla kurkkaamassa, mitä keskustellaan. Neljä ipanaa ja pari työtä vie aikaa ja energiaa näiltä julkisuhteiden hoidolta.
Tsemmppiä kaikille uuden kunnan muutospaineissa taisteleville työntekijäille! Mari
PS: Taidan olla ikinaiivi.
...ja näin vanhemmiten jo turhan kyyninenkin.
Mutta mukavaa kun vastasit. Tästä alkuperäisestä aiheesta eli Seppolan koulun homeongelmasta ei näytä tulevan mitään selkeää kantaa.
Muuten : näin vaalien jälkeen taidat Sinä nyt olla ainoa, joka tällä palstalla vastaa kysymyksiin ja tuo edes vähän tiedon valoa tähän synkkään syksyyn... Tietenkin meidän kannnattaa itsekin asioista selvää ottaa, kun tutkivia jurnalistejakin on kovin vähän.
Anyway : tsemmppi Sinulle valtuustotyössä ja omassa työssäsi.
t.sen
Olen tämän jo useassa yhteydessä todennut ja totean vielä kerran: UUSI KOULU.
Olen seurannut kollegojeni ja oppilaiden oireilua monta vuotta. Rakennus ja sen irtaimisto on kaputt, finito, gone, förbi, mennyttä.
Itse en ole Seppolen koulun palkkalistoilla nyt, joten en ole edes esteellinen näin toteamaan. Tosin lapsia meidän perheessä on neljä, ja he todennäköisesti käyvät yläasteensa tässä kaupungissa. Toki toivon, että he pääsisivät terveisiin ja turvallisiin tiloihin yläkouluaan suorittamaan.
Siitäkin huolimatta, että kaikkien talouden - aiheellisten - synkistelyseminaarien jälkeen tiedän kirstumme tyhyyden ja tilanteemme vakavuuden, toivon tämän investoinnin toteutuvan, mitä pikemmin sen parempi. Eli silläkin uhalla, että kaupunginjohtaja tai joku muu pitää Vihreitä vastuuttomina taloussodan rintamakarkureina, liputan ehdottomasti uuden yläkoulun puolesta.
Mari
Tässä ollaan joka ikinen opettaja, oppilas ja muu henkilökunnan väki äkkiä keuhkotautisia ja olishan se hienoo päästä telkkariin sillä, että käydään koulussa happipullo kainalossa ja maski naamalla.
Järki hoi älä jätä! Tulkoon päättäjät ( kaikki muut ketkä tuumii että "kyllä se on hyvä koulu ja hyvin siellä pystyy olemaan") tonne koululle pariks kuukaudeks hengittelemään, niin meille kouluväelle voi hommata matkan uuteen raikasilmaiseen kouluun jossa voi oikeesti olla jopa ilman lääkkeitä!
Vai ruvettaisko lakkoon?
Kaikki yläasteen oppilaat menisivät viikon ajan joka aamu klo. 08.00 Kaupungintalolle "opiskelemaan" osoittamaan mieltään ja poistuisivat klo 14.00
Kyllä siinä päättäjät joutuisivat oikeasti miettimään mitä asian kanssa pitäisi tehdä. Tuo oppilasmäärä kun levittäytyisi kunnantaloon olisi työnteko siellä melko mahdotonta, mutta niinhän se on nykyisellä koulullakin!
..Päivä, kun laitamme oppilaat kaupungintalolle päiväksi.Mikähän olis sopiva päivä,ehdotuksia...
Jos moiseen ruvetaan, on aloitteen tultava muualta kuin koulun henkilökunnasta - esim. oppilailta tai oppilaiden vanhemmilta. Jos opettaja yllyttää moiseen "kapinaan" voipi siinä olla virka-aseman tarkistamisen paikka...
Tiesittekö, että kaupungin päättäjissä - VALTUUSTO MUKAANLUKIEN - on melkoisesti vastarintaa tätä asiaa kohtaan!? Vaikka uuden koulun suunnittelu on jo hyvässä vaiheessa, niin aika moni valtuutettu tuntuu vastustavan uuden koulun rakentamista, perusteena kaupungin rahatilanne. Uuden koulun rakentaminen ei ole vielä lukkoo lyöty asia; sekin voidaan vielä päättää tekemättömäksi...
Tuokaa mielipiteenne tiettäväksi!
Uusi koulu saataisiinkin alulle, niin on muistettava että silti 500 oppilasta 40 opettajaa muu henkilökunta sairastaa vanhassa koulussa edelleen!
Eli myös tilapäisratkaisua tulee miettiä! Mihin oppilaat voitaisiin sijoittaa väliaikaisesti? Kyllä Jämsästäkin keskustasta tiloja löytyy, - löytyihän koskellakin kun Keskuskoulu purettiin...
oppilaat oli hajasijotettu ympäri kylää koska keskuskoulu remontoitiin. seppolasta tuskin siirretään uuden koulun rakentamisen ajaksi ketään minnekään. ellei nyt joku viranomainen laita sitä taloa käyttökieltoon.
herrajestas sehän on aivan täysin toisenlainen mitä nyt kellari kerroksessa yksi vanha seinä. koulu purettiin (pakettiautokin jäi yhden seinän alle) ja oppilaat olivat sijoitettu keskustaan.
oppilaat oli hajasijoitettu Korvelle, Marjatan tekstiiliin jne.
Mutta kokonaan vanhaa ei purettu. Se suuri osa on ihan vanhaa, muutakin kuin se yksi seinä. Kerrokset on samat ja suurin osa luokistakin. Päätyyn tehtiin se lisäosa ja liikuntahalli. Vanhaa liikkasali purettiin,en muista enää kuinka laajasti, ja sieltä pätyseinästä otettiin pois se "Tiedon puu", joka sitten replikoitiin uuteen ruokalaan.
Ensinnäkin uuden suunnitelmat ovat surkeat. Ei toimi liikenteellisesti eikä muutenkaan. Ja vanhan purkamiseen ei ole todellisia perusteita.
Hometta ei ole todettu siinä määrin, että se purkamiseen oikeuttaisi. Jos altistuksia on, voisi tutkia myös kotien sisäilmaston. Pitkäaikainen kaupunginsihteeri Tihilä oli kirjoituksessaan täysin oikeassa.
Niin sehän siinä onkin kun kotona ei ole oireita esim lomilla sen huomaa, mutta kun kouluun mennään niin heti alkaa oireet. Että revi siitä.
Samoin kuin toisellakin nimimerkillä: minulla ei ole oireita kesälomalla tai muilla lomilla. Viikonloppuisin sunnuntai on paras päivä. Kortisonia tarvitsen nenään vain koulupäivinä ja poskiontelo- ja korvatulehdusta poden vain kouluaikaan. Tosin viime kesänä poskiontelotulehdus helpotti vasta kaksi viikkoa kesäloman alkamisen jälkeen.
Ihan varmaa on, että ainakin meidän huushollin siisteystasossa on välillä huomauttamisen varaa, mutta maalaisjärjellä ajatellen: kai tässä sotkussa sitten sairastaisin myös kesällä.
En voi kommentoida asiaa kuin omasta puolestani, mutta olisi hyvä, että muistettaisiin myös monien sairastavien oppilaiden tilanne. Elinikäinen astma ei ole leikin asia.