Onko minulla oikeus pyytää sosiaalitoimistosta papereitani joissa on minusta ja perheestäni tietoja? Olen joskus nähnyt kyseisen lomakkeen, nyt en enää löydä.
Miten menetellä, jos papereissa on väärää tietoa?
Kiitos vastauksestasi, jos tiedät.
Miten menetellä, jos papereissa on väärää tietoa?
Kiitos vastauksestasi, jos tiedät.
Vastaukset 11
Vanhimmat
On oikeus. Sosiaalitoimiston tiedot ihmisistä muodostavat henkilörekisterin, josta sinulla on henkilötietolain 26§ mukaisesti oikeus pyytää nähtäväksi itseäsi koskevat tiedot.
Saman lain 27§ rajoittaa tuota oikeutta joidenkin tietojen osalta joissain erityistapauksissa, mutta on vaikea kuvitella, että ne voisivat päteä sosiaalitoimiston tietoihin sinusta. Jos jotain tietoja jostain syystä kuitenkin kieltäydytään antamasta, on rekisterinpitäjä velvoitettu saman lain 28§ mukaan antamaan kieltäytymisestä kirjallisen todistuksen jossa on kerrottu syy kieltäytymiselle.
Jos et saa tietoja ja/tai kirjallista todistusta asiallisilla perusteluilla, ilmoitus tietosuojavaltuutetulle on seuraava askel.
Tietojen saanti on sinulle maksutonta, kunhan en pyydä niitä tiheämmin kuin kerran vuodessa.
Mahdolliset virheet voit vaatia korjattavaksi saman lain 29§ mukaan.
Voinko pyytää tietojani esim. sähköpostin kautta? Vai tarvitaanko jokin virallinen lomake?
Vielä kerran kiitos ja hali, nämä oli/on minulle tärkeitä tietoja.
"Voinko pyytää tietojani esim. sähköpostin kautta? Vai tarvitaanko jokin virallinen lomake?"
..salassapitosäädökset, joten luulen että tuo asianomaiseksi tunnistautuminen on ensimmäinen ongelmakohta näissä sähköisissä asiakirjapyynnöissä.
Toinen ongelmakohta on lisäksi se, että kaikki asiakirjat eivät välttämättä ole sähköisessä muodossa, joten parasta on ensin ottaa yhteyttä siihen sosiaalivirastoon josta hakee tietoja, ja/tai mennä itse paikanpäälle hoitamaan asiaa.
Sitten kun alkuperäisessä viestissä sanoit että:"oissa on minusta ja perheestäni tietoja?"
Niin pitää huomioida että pääsääntöisesti saat vain omat tiedot tai ne tiedot joissa itse esiinnyt.
Sen sijaan jos perheesi muiden täysi-ikäisten perheenjäsenten tiedot eivät liity sinuun, et saa niitä ilman heidän lupaa. Lisäksi eräissä tapauksissa myös ala-ikäiset perheenjäsenet voivat kieltää omien tietojen luovuttamisen vanhemmilleen, jos ikä ja henkinen kehitystaso on riittävällä tasolla sekä jos asia on sen laatuinen.
Tarkoitin kysymykselläni sitä, voinko pyytää sähköpostin kautta lähettämään postitse?
..eli se, onko tietojen kysyjä se oikea henkilö, tai vaikkapa samassa taloudessa asuva tai sinne pääsyn omaava toinen henkilö joka esiintyy toisen nimissä tietojen kysyjänä.
Lisäksi luulen että tietojen kopioinnista laskutetaan, eli se maksaa. Riippuu tietenkin kunnasta.
Ja sitten yleensä näitä kaikkia tietoja ei kovin mielellään edes anneta asianomaisten haltuun, vaan ensisijainen tarkastusmenetelmä on asiakirjojen oikeellisuuden tarkistaminen paikanpäällä.
etteikö minua tunnistettaisi, se voi olla vaikeanpi annetaanko minulle niitä asiakirjoja.
Siinä seuraava ongelma? Mitä silloin teen?
Virheistä olen jo aikaa sitten muistuttanut, mitään ei ole tapahtunut.
Raha ei ole esteenä.
..venyä, niin ehkä on parempi että annan sinulle pari lakia joihin tutustumalla ehkä pääset paremmin eteenpäin, kuin näin keskustelemalla.
Eli ensiksi henkilötietolaki:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990523
sieltä 26-29 §:n kohdat liittyvät asiaasi.
Sitten laki sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksista
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20000812
Siellä on yleisesti käsitelty samat asiat, mitä keskustelussa on käyty läpi, sekä jotain säädöksiä sosiaaliasiamiehestä, johon voi ainakin ensin ottaa yhteyttä, jos on jotain pientä kitkaa.
Sitten sosiaalihuoltolaki jossa käy ilmi sosiaalihuollon organisaatiota ja muutoksenhausta.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820710
Lyhyesti, jos on ongelmia omien tietojen saamisen tai virheitten korjaamisen suhteen, niin silloin valitus aiemmin toisaalla kerrotun mukaisesti tietosuojalaissa kerrotulle tietosuojaviranomaiselle. Tai vaihtoehtoisesti voi ottaa yhteyttä sosiaalijohtajaan tai sosiaalilautakuntaan. Sosiaaliasiamiehestäkin voi olla jotain apua.
vain olenko noita kahta ensimmäistä lakia lukenut.
Kiitos kun otit asiani todesta.
Valitettavasti en voi taustoja täällä kertoa.
Heistä ei ole apua, muuta en voi kertoa.
Eiköhän se tästä.
..enempää ollut apua.
Oikeastaan kun et anna tarkempia tietoja mistä ja millaisesta tapauksesta on kyse, niin oikeastaan ainoa neuvo minkä voin antaa on, että jos vain massia löytyy riittävästi, niin kannattaa palkata oma juristi.
miten paljon apua sinusta oli.
Tännehän en voi taustoja kertoa, ymmärräthän.
Nytkin on liikaa tietoa. Haluaisin poistaa ketjun?
Juristi oli, mutta en osannut silloin pitää puoliani.
...tietosuojavaltuutetun sivuilta.
http://www.tietosuoja.fi/3186.htm
Täällä keskustelussa on joku väittänyt että nuo tiedot maksavat jotain. Kerran vuodessa on kuitenkin saatava tiedot maksutta.