Aluksi sitä pimputeltiin ehkä kerran viikossa yläkerrassa. Nyt jo useammin. Tähän mennessä olen onnistunut estämään sen laittamalla radion tai tv:n päälle, ei se niin pahasti sieltä kuulu. Mutta tänäpä joku epävireinen alkoi vetämään jotai do-re-mi-soota siihen päälle. Hain laatikosta kuulosuojaimeni joissa on radio ja tiskailin ne päässä.
Jos tämä vielä jatkuu niin että soittajan täytyy ruveta rääkymään siihen päälle niin pakko kai käydä sanomassa. Sillä vaikka olen vain 160-senttinen nuori nainen, mulla on sen verran munaskuita housuissa että käyn sivistyneesti sanomassa häiriötekiöistä, en suinkaan ala kiroilemaan postiluukusta sisään. Aika monetkin sais hävetä käytöstään. Asiat yleensä hoituu puhumalla.
Pianon pimputusta
15
2124
Vastaukset
- soittaja itsekin
Varmasti tiedätkin, että jos soittaja soittaa ihan järkevään aikaan, esim. ei ennen kello aamuyhdeksää ja illalla ei enää kahdeksan jälkeen, soittaminen on täysin oikeutettua. Pianon pimputtelija ei musisoi varmastikaan sinun kiusaksesi, vaan omaksi ilokseen. Jos naapurisi on hieman epämusikaalinen, niin et sillekään voi mitään ;) Asiasta on turha tehdä naapurin kanssa riitaa, olet tilanteessa altavastaajana. Eri asia tietysti on, jos soittaja soittaa öisin ja aamuvarhaisella.
Olen aiemmin asunut kerrostalossa ja itse silloin naapureille kerroin soittavani pianoa ja laulavani myös. Kun puhuin avoimesti, niin kukaan ei tullut valittamaan. Soitin ja lauloin ihan säädyllisinä aikoina. Ongelmia ei ollut.- pianisti..
luulet ettei ketään häirinnyt vaikka puolet naapureistaan istui sohvillaan korvatulpat korvissaan verisuonet otsillaan pullistellen.
Suomalainen ei hevillä tule sanomaan kun vituttaa mutta kun pinna katkeaa niin tullaankin sitten kirveen kanssa. - tosissasi!!!
Kerrostalo ei ole mikään treenikämppä!! Pitäisikö naapureiden kuunnella sinun esityksiäsi myös ihan omiksi iloikseen? En itse suostuisi kuuntelemaan: pianoa voi soittaa myös ilman ääntä. Kenenkään ei ole pakko kuunnella naapurin jatkuvaa musisointia - ei mihinkään kellonaikaan.
- Pimpelipimpelipom
pianisti.. kirjoitti:
luulet ettei ketään häirinnyt vaikka puolet naapureistaan istui sohvillaan korvatulpat korvissaan verisuonet otsillaan pullistellen.
Suomalainen ei hevillä tule sanomaan kun vituttaa mutta kun pinna katkeaa niin tullaankin sitten kirveen kanssa.Mulla meni pinna lopullisesti jouluaattona, ihan oikeasti. Herättiin klo 9.00 hervottomaan joululaulupimputukseen ja kolme tuntia kuunneltuani soitin toisen naapurin ovikelloa ja kysyin, että häiritseekö tuo pianonsoitto teitä.
Sanoivat, että arvaapa vaan kuinka vituttaa. Niinpä marssimme yhtenä rintamana pimputtajaperheen oven taakse ja soitettiin ovikelloa. Soitto loppui ja saatiin olla loppu joulu rauhassa. Eivät sen jälkeen enää tervehtineet. Ja mekin muutettiin pois ihan sen pimputuksen takia. Joka jatkui sitten taas joulun jälkeen, joka helvetin päivä. - soittaja taas
tosissasi!!! kirjoitti:
Kerrostalo ei ole mikään treenikämppä!! Pitäisikö naapureiden kuunnella sinun esityksiäsi myös ihan omiksi iloikseen? En itse suostuisi kuuntelemaan: pianoa voi soittaa myös ilman ääntä. Kenenkään ei ole pakko kuunnella naapurin jatkuvaa musisointia - ei mihinkään kellonaikaan.
Jos asuu kerrostalossa, niin erilaisia ääniä tulee sietää. Olen oikeasti sitä mieltä, että jos sitä pimputusta/soittamista ei kestä, niin silloin ei voi kerrostalossa myöskään asua.
Olen itse vaimentanut pianoni niin, ettei siitä tule mitään valtavaa ääntä -pianon "jalkojen" alla on myös kumitassut, jolloin runkoäänet vaimenevat. Eli en ole "kiusannut" naapureitani. Olen myös lisäksi (klassinen) laulaja ja olen harjoitellut ihan omassa asunnossanikin joka sijaitsi kerrostalossa. - yhteensattuma..
Pimpelipimpelipom kirjoitti:
Mulla meni pinna lopullisesti jouluaattona, ihan oikeasti. Herättiin klo 9.00 hervottomaan joululaulupimputukseen ja kolme tuntia kuunneltuani soitin toisen naapurin ovikelloa ja kysyin, että häiritseekö tuo pianonsoitto teitä.
Sanoivat, että arvaapa vaan kuinka vituttaa. Niinpä marssimme yhtenä rintamana pimputtajaperheen oven taakse ja soitettiin ovikelloa. Soitto loppui ja saatiin olla loppu joulu rauhassa. Eivät sen jälkeen enää tervehtineet. Ja mekin muutettiin pois ihan sen pimputuksen takia. Joka jatkui sitten taas joulun jälkeen, joka helvetin päivä.Eräänä jouluna mäkin sain tarpeekseni ja tein täsmälleen samat temput. Siellä se perssilmä varmaan tänäkin päivänä soittaa. Ah.... nyt omakotitalo.... oooh tätä rauhaa.
- tosissasi
soittaja taas kirjoitti:
Jos asuu kerrostalossa, niin erilaisia ääniä tulee sietää. Olen oikeasti sitä mieltä, että jos sitä pimputusta/soittamista ei kestä, niin silloin ei voi kerrostalossa myöskään asua.
Olen itse vaimentanut pianoni niin, ettei siitä tule mitään valtavaa ääntä -pianon "jalkojen" alla on myös kumitassut, jolloin runkoäänet vaimenevat. Eli en ole "kiusannut" naapureitani. Olen myös lisäksi (klassinen) laulaja ja olen harjoitellut ihan omassa asunnossanikin joka sijaitsi kerrostalossa.No aina vaan paranee!
En ole koskaan ymmärtänyt, miksei jatkuvasta soittamisesta (ja laulamisesta) voisi häiriintyä ihan samalla tavalla kuin stereoiden huudattamisesta? Miksi kenenkään pitää vastaanottaa jatkuvaa häiriöääntä naapurin puolelta? Kyllä - sinun laulusi ja soittelusi on muille häiriötä.
Olet kai tietoinen siitä, että suurin osa ihmisistä ei halua kuunnella naapurin puolelta kantautuvaa pianon, haitarin, rumpujen tai minkään muunkaan soittimen jatkuvaa soitantoa? Se vaikuttaa olevan asia, joka ärsyttää ihmisiä ihan yleisesti. - siinäkin.
soittaja taas kirjoitti:
Jos asuu kerrostalossa, niin erilaisia ääniä tulee sietää. Olen oikeasti sitä mieltä, että jos sitä pimputusta/soittamista ei kestä, niin silloin ei voi kerrostalossa myöskään asua.
Olen itse vaimentanut pianoni niin, ettei siitä tule mitään valtavaa ääntä -pianon "jalkojen" alla on myös kumitassut, jolloin runkoäänet vaimenevat. Eli en ole "kiusannut" naapureitani. Olen myös lisäksi (klassinen) laulaja ja olen harjoitellut ihan omassa asunnossanikin joka sijaitsi kerrostalossa.on,että UHRIT saa aina kärsiä.On sitten kysymys häiriköinnistä kerrostalossa,koulukiusauksesta,rikollisuudesta.Rikolliset ym.melskaajat sen kun porskuttaa.Sossutantat taputtaa päälaelle.Voi helevata sentään.
- Eräs pianisti
soittaja taas kirjoitti:
Jos asuu kerrostalossa, niin erilaisia ääniä tulee sietää. Olen oikeasti sitä mieltä, että jos sitä pimputusta/soittamista ei kestä, niin silloin ei voi kerrostalossa myöskään asua.
Olen itse vaimentanut pianoni niin, ettei siitä tule mitään valtavaa ääntä -pianon "jalkojen" alla on myös kumitassut, jolloin runkoäänet vaimenevat. Eli en ole "kiusannut" naapureitani. Olen myös lisäksi (klassinen) laulaja ja olen harjoitellut ihan omassa asunnossanikin joka sijaitsi kerrostalossa.eivät ole paperista, eikä naapureistakaan juuri viulunsoitto tai vauvan itku kuulu. Talo on kai hyvin rakennettu. Piano on oman asuntomme väliseinää vasten ja välioven ollessa kiinni käytävään kuuluvat äänet vaimentuvat. Kerran viikossa minulla on mahdollisuus harjoitella muualla kuin kotonani. Joku saattaa tietysti ehdottaa omakotitaloon muuttoa, mutta tämä on puolison omistama asunto ja omakotitaloon hän ei halua.
- uk-ko no-oa
Pimpelipimpelipom kirjoitti:
Mulla meni pinna lopullisesti jouluaattona, ihan oikeasti. Herättiin klo 9.00 hervottomaan joululaulupimputukseen ja kolme tuntia kuunneltuani soitin toisen naapurin ovikelloa ja kysyin, että häiritseekö tuo pianonsoitto teitä.
Sanoivat, että arvaapa vaan kuinka vituttaa. Niinpä marssimme yhtenä rintamana pimputtajaperheen oven taakse ja soitettiin ovikelloa. Soitto loppui ja saatiin olla loppu joulu rauhassa. Eivät sen jälkeen enää tervehtineet. Ja mekin muutettiin pois ihan sen pimputuksen takia. Joka jatkui sitten taas joulun jälkeen, joka helvetin päivä.Idiootteja pimputtajia rittää tässä maassa.
- Pianonsoittaja
Voit sinä mennä kitisemään, mutta jos soitto tapahtuu hiljaisuusajan ulkopuolella et voi asialle yhtään mitään. Jos et minua usko niin soita isännöitsijälle. Et taida olla kovin sivistynyt kun et tiennyt tätäkään :)
- sivistystä
Sitä ei tällä palstalla tunnu olevan. Jotta kaikki nyt saisivat rauhan, niin paljastan, etten enää soita kerrostalossa, koska muutimme omakotitaloon. Heihei.
- toimiiii
Älä alistu, vaan tee vastahyökkäys.
EI SAA JÄÄDÄ TULEEN MAKAAMAAN!
Tai laita kajari seinää vasten ja joku -tun pianokonsertto päälle ja KOVAA. Siis aina kun lähet ite ulos. - Meillä kaikki soittavat
Ei meillä ole ainakaan koskaan ollut mitään ongelmia napureiden kanssa, vaikka soitamme kumpikin minä piano/haitari/kitara ja vaimoni viulua ja kitaraa. Koskaan ei ole ollut naapureiden kanssa mitään onglemia.
- Anonyymi
Vitun pianistin paska
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.973998Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973347Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1312668Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2422173Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m931929Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä1001883Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.211819- 1151658
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11321- 571242