lihottavia ruokia syöville äideille. He saattavat myös näin toimiessaan antaa lapselleen lahjaksi diabeteksen. Juttuja aiheesta iltapäivälehdissä. Joten lihottavat ruoka-aineet pitäisi poistaa myös tarhojen ruokalistoista ja tarjota välipaloiksi vain tuoreita kasviksia. Enemmän saisi olla lounaallakin kasvisruokia. Lapset oppivat syömään kasviksia, jos heidät siihen opetetaan, vaikka aina taitaa olla joku, joka ei muka tykkää kasviksista, mutta se on kotona jo totutettu rasvaiseen ruokaan. Myös aamulla olisi terveellisempää syödä enemmän kasviksia, eikä lapsille saisi puuron sekaan laittaa voinokareita, niin kuin vanhemmat tarhatädit näyttävät tekevän.
Lihavia lapsia
syntyy paljon
171112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
on ainakin ruokahuollon puolelta tullut tieto, että ei haittaa, jos puuron sekaan laittaa kanelisokeria tai rasvanokareen (huom ei siis voinokare). Pääasia olisi kuitenkin saada lapsi syömään sitä puuroa on sen päällä sitten mitä hyvänsä, mutta ei tietenkään liian paljon. Makeitahan ne on hillotkin.
huomiota, että jos on lihava äiti, niin on myös lihava lapsi.
kurkusta, kun laittaa puuron päälle suklaarusinoita tai muuta karkkia,jos se kerran on sama mitä sen puuron päällä on. Onneksi mun muksu ei ole teidän tarhassa.
puuroon on ollut laittamassakaan mitään karkkeja. Se, että lautaselliseen puuroa laittaa pienen määrän kanelisokeria tai pienen rasvapalan ei kyllä haittaa mitään. Pelkkää kaurapuuroa ei kyllä varmasti moni lapsi (ei kyllä aikuinenkaan) syö. Jos noilla mausteilla saamme lapsen syömään puuroa, niin hyvä on. Varsinkin, jos vaihtoehtona on kotona syödä muroja tai jugurttia. Niissähän ei sitä sokeria ole ollenkaan, eihän?
Ruisleipä ei oikein lapsille maistu aamulla joten vaihtoehtona olisi aina vaalea leipä, jota söisivät vaikka kuinka paljon. Ja se kyllä lihottaa myös.
Ruisleipää olemme saaneet lapset syömään paremmin ottamalla käyttöön leivänpaahtimen.
On ehkä hyvä ettei lapsesi ole meillä hoidossa. Koska me luotamme, että vanhemmat sanovat, jos eivät halua lapsensa puuroon sokeria tai rasvaa. Eipä ole kukaan tähän asti mitään tähän sanonut ja kaikki kyllä tietävät, että niitä on aamulla tarjolla.
Totta toinen puoli joo...mutta ite inhoon kasviksia ja vihanneksia, enkä silti ole ylipainoinen. Syön normiruokaa, juon silloin tällöin, poltan kuin korsteeni...Mun muksut ihan normipainoisia...hyvin hyvin harvoin saatan ostaa salaattia tai muuta pupunruokaa meille ja tarjota muksuille...Elossa ollaan normipainoisina... P.S emme harrasta erikseen edes liikuntaa...hyötyliikunta rules!!! =)
että on mahdollisuus sairastua aikuisena 2-tyypin diabetekseen eli metaboliseen oireyhtymään? Olisin todella kiitollinen, jos ihmiset tarkentaisivat kommenttejaan jotteivat ne lapset jotka sairastavat 1-tyypin diabetesta aina joutuisi puolustelemaan sairauttaan, joka ei johdu liiasta lihavuudesta tai liiasta makean syömisestä. Terv. hoikka 1-tyypin diabeetikon äiti.
on ainakin lehtitietojen mukaan nykyään paljon. Kuulemma koko touhu räjähtää käsiin. Johtunee sekin roskaruoan syönnistä ja jatkuvasta karkin mussuttamisesta. Se ei tietenkään ole lapsen syy, vaan sen joka ruoan ja karkit, limut ja hampurilaiset lapselle ostaa. Eilenkin kaupassa tuli useampi lihava lapsi vastaan. Ja tietty se yksi niistä läskeistä söi jo kaupassa jotain, niin että mussutus kuului. Yök!!!!
Minusta taas päiväkodissa on varsin terveellistä ruokaa siihen nähden, mitä monien vanhempien puheiden perusteella kotona tarjotaan. Päivähoidossa myöskin jokaisella aterialla on tarjolla kasviksia, hedelmiä yms. tuorepalaa. Monelle lapselle ei kotioloissa tarjota esi. lounaan yhteydessä minkäänlaista salaattia tai raastetta, koska 'ei se kuitenkaan sitä syö'.
Aamiainen on päivähoidossa pääosin puuroa. 1 - 2 kertaa viikossa isojen puolella ei ole puuroa, vaan esim. leipää ja jugurttia. Kotioloissa suosituin aamupala tuntuu olevan murot ja mysli. Näistäkin yleensä valinta osuu niihin suklaalla päällystettyihin vaihtoehtoihin.
Lounaalla päivähoidon ruoka koostuu useinmiten perunasta ja lihasta, kanasta tai kalasta eri muodoissa. Kotona monen vanhemman perusteella perunasta kelpaa ranskalaiset ja kalasta kalapuikot. Päivähoidossa myös, toisin kuin monilla lapsilla kotona, tarjotaan jokaikisellä lounaalla salaattia tai raastetta. Leipänä on useinmiten näkkäriä tai sämpylää. Ruisleipää pitäisi olla minusta useammin vaalean asemesta. Tämä tosin lienee rahakysymys. Tulee halvemmaksi leipoa itse vehnäsämpylät kuin ostaa ruisleipää. Ruisleivän leipominen itse taas on monimutkaisempi ja työläämpi juttu kuin vaalean leivän teko.
Välipalana useinmiten on erilaisia marja/hedelmäkiisseleitä ja -puuroja, lisäksi leipää juustolla tai kinkulla. Lisäksi porkkanapaloja, omppuviipaleita, vesimelonia tms. Monien vanhempien kertomusten perusteella kotona välipala on suklaavanukasta, jugurttia tai muroja/mysliä. Hedelmiäkään ei kannata juuri kuoria ja valmiiksi paloitella, kun ei lapsi niitä kuulemma suostu syömään.
Olet oikeassa siinä, että lapsi oppii syömään kasviksia jos hänet siihen opetetaan. Päiväkoti ei kuitenkaan yksin voi olla vastuussa tästä opetuksesta. Eikä lapsi opi päivähoidossa salaattien ystäväksi, jollei niitä kotona enää edes viitsitä laittaa tarjolle. En tosin ymmärrä kommenttejasi siitä, että lounaaksi pitäisi olla enemmän kasvisruokia tai välipalaksi pelkästään tuoreita kasviksia. Ensinnäkin lapset tarvitsevat energiaakin ravinnostaan, enkä usko, että pelkästään parilla lanttuviipaleella välipalana kauan jaksaa. En näe mitään pahaa siinä, että kaverina on kiisseliä tai leipää. Lounasruuan terveellisyyshän puolestaan ei riipu siitä, onko se kasvisruokaa vaiko lihaa. Valmistustavalla on enemmän merkitystä kuin sillä, onko ruuassa lihaa vai ei. Ja vanhemmathan voivat toivoa lapselleen kasvisruokavaliota myös päivähoidossa.
enemmän tarjolla ruisleipää kuin sämpylöitä tai vaaleaa leipää. Sämpylöitä on vain joskus keittopäivinä.
... eivät lapset liho puuroon laitetusta voinokareesta, eikä aikuisetkaan. Lasten aivojen kehitykselle on erityisen tärkeää saada rasvaa. Tavallinen kotiruoka ei lihota vaan jatkuva mutustaminen ja liikunnan puute. Vihanneksiin totuttaminen kuuluu tietysti hyviin ruokatottumuksiin jotka on tärkeä oppia. Eli hyvin niukkarasvainen ruokavalio voi olla yhtä epäterveellistä lapselle kuin runsasrasvainen. Ja minun lapseni ovat hoikkia kaikki kolme.
kuinka monta kiloa voita lapsesi syö vuodessa, jos tarhassa laitetaan joka päivä voita puuron päälle ja lisäksi kotona viikonloppuisin aamupuuron päälle.
vaan terveellisiä ja kevyempiä rasvaseoksia. Kasvisrasva pohjaisia levitteitä. Päiväkodin ruokavalio on terveellinen, se on laadittu yhdessä ravintoterapeuttien, ravintoasiantuntijoiden ja keittön henkilökunnan kanssa. Koko kunta yleensä noudattaa samaan suunnitelmaa päiväkodista vanhainkotiin.
Vaikka niitä laittaisi joka päivä puuroon ja leivälle, niistä ei liho yksikään lapsi. Eikä varmasti kotona käytetyistä rasvoista. Lihominen johtuu muista elintavoista ja ruokailutottumuksista, ei pelkästään ravoista.
Kasvava lapsi tarvitsee rasvoja kasvuunsa, tosin painottuen "pehmeisiin rasvoihin", jos ne jätetään pois ruokavaliosta, tulle puutostila, joka taas vaikuttaa kasvuun ja kehitykseen.
jos laskee vaan sen rasvan määrän, näyttää varmaan hirveältä, mutta entä se puuron määrä, minkä lapset syövät sen rasvan kanssa.
Päiväkoti- ja kouluruoalla ei lapset liho, kyllä ne niin tarkkaan on laskettu, ne kalorit ja rasvat. Ennemminkin sanoisin, että lapsia lihottaa se joka viikonloppuinen hampurilaisilla käynti ja eines- ja pikaruoka, jota monessa kodissa syödään. Samoin kaikki makeat vanukkaat ja murot sekä herkut, joita voidaan syödä vaikka joka päivä.
että hoitopaikkojen ruokien olisi erittäin toivottavaa olla mahdollisimman hyvin terveydellisiä suosituksia vastaavia riippumatta siitä, mitä vanhemmat kotonaan lapsilleen syöttävät. Mutta ei sen silti tarvitse kompensoida vanhempien huonoa ruokailutottumusta kotona, eli ei kasviksia tarvise hoitopäivän aikana syöttää koko vuorokauden tarvetta eikä rasvaa karttaa täysin siksi, että päivittäinen tarve pysyisi hyvänä. Osa vanhemmista kun saattaa jopa ihan oikeasti syöttää lastaan kotonakin terveellisesti.
"tarjota välipaloiksi vain tuoreita kasviksia. Enemmän saisi olla lounaallakin kasvisruokia. "
mutta entäs kun välipala on klo 14 ja osa lapsista haetaan vasta klo 17, ja entivät kotiin syömään siis noin 17.30. miten ajattelit että kolme tai neljävuotias jaksaa syödä niin monta hedelmää tai kasvista, että jaksaa touhuta puoli kuuteen asti? ohjelmassa kun on leikkiä ja touhua suurimmaksi osaksi vieläpä ulkona.
ja toinen seikka, lapset tarvitsevat lihan tai kalan proteiineja, joka päivä! toki lihakeittoonkin voi laittaa hieman enemmän kasviksia, mutta pelkkiä kasvisruokia ei päiväkodissa tule olla kovinkaan usein! tällöinhän liha tulisi korvata leivän päälle laitettavilla leikkeleillä, jotka taas ovat liharuokia rasvaisempia.
hoidossa sellaisia lapsia myös, jotka ovat pelkkiä kasvissyöjiä. Terveitä ovat ja hyvin kasvneita ja normaalipainoisiakin ilman mainitsemiasi proteiineja.
ei kasvistuoka tarkoita että se olis mitenkään vähärasvaista jos ei syö muuta ku kuivaa heinää. ongelmat niukkarasvaiseta dietistä tulee vastaan ehkä vastaan aikuisiässä. normaali lapsi kuluttaa kaiken syömänsä myös sen voinokareen joka on aamupuurossa. koittakaahan juosta, hyppiä pomppia, juosta ja riehua yhden päivän ajan niinku terve lapsi tekee niin huomaatte että polttoainetta tarvii. kouluiässä lasten liikunta vähenee ja se on sit toinen juttu.