vauva haaveissa

laitan tämän tännekkin koska toivon paljon vastauksia.=)

meillä on 7kk ikäinen poika ja meillä on jo päällä kova vauva kuume. :)
kysymys kuuluu että miten te joilla näin pienillä ikäeroilla (siis jos nyt raskauden edes heti) syntyneet lapset pärjäsitte?
tuleeko vaikeaa ja kauhea show kun kaksi todella pientä lasta.
vai onko muita samasta haaveilevaa.olisi kiva kuulla kokemuksia ja kommenteja. :D
1230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

1v4kk ja vaavi nyt reilun 3kk. Itse olin kauhuissani kun tein pos. testin (ylläriraskaus) ja mietiskelin paljon kuinka mä selviän kun mies tosi paljon pois kotoa. Hankalin vaihe oikeesti oli raskauden loppuvaihe kun silloista pienintä sai kuitenkin kanniskella aika paljon ja paikat itellä raskaudesta kipeenä.

Mutta lopulta meillä on mennyt todella hyvin enkä ole katunut päivääkään vaikka vauva valvotti yollä aluksi paljon ja olin väsynyt mutta siitäkin selvittiin.

Pahinta oli vauvan syntymän jälkeen se kun mietin että olen pettänyt jotenkin oman silmäteräni jolle ei enää jääkkään aikaa samallatavalla kun ennen.
Nyt tosiaan neiti on 1v7kk eikä ole ollut mustis ja haluaa paijata vauvaa eli selvästi ennakkoluulot olivat turhia.

Tosin hankaloituuhan elämä tietenkin jonkin verran esim. ulos ei enää lähetä kovin helposti eli vaivaa saa nähä paljon ja muukin liikkuminen hankaloituu mutta ne on taas niin pikku asioita että niistä selvii, varsinkin jos toinen aikuinenkin paikalla.

Suosittelen suuresti hankkimaan sisaruksen teidän pienelle, vaikka jo nyt. Isompina sitten on ikäistään seuraa omasta takaa.
Mulla kun on vanhempi sisarus"pari" 2v9kk ikäerolla niin silloin alussa oli mustasukkasuutta ja nykysinkin niin eri-ikäisiä ettei samat jutut kiinnosta ja yhteisaika menee pitkölti kinaamisen ja tappelun merkeissa. Pojat 11v ja 8v.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohtalotovereita kirjoitti:

laitan tämän tännekkin koska toivon paljon vastauksia.=)

meillä on 7kk ikäinen poika ja meillä on jo päällä kova vauva kuume. :)
kysymys kuuluu että miten te joilla näin pienillä ikäeroilla (siis jos nyt raskauden edes heti) syntyneet lapset pärjäsitte?
tuleeko vaikeaa ja kauhea show kun kaksi todella pientä lasta.
vai onko muita samasta haaveilevaa.olisi kiva kuulla kokemuksia ja kommenteja. :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu