Minä Jasmin Oona Aurora, kutsumanimeltä Oona, synnyin tammikuun kylmänä päivänä 1987. Meijän onnelliseen perheeseen kuului mun faija ja mutsi ja sisarukseni Saana ja Aleksi. Tai onnellinenperhe ja Onnellinenperhe... Faija oli täys juoppo ja aina kun näin sen se oli sammuneena olkkarin sohvalla. Olin kiltti tyttö. en halunnut suututtaa faijaa, koska tiesin mitä se tarkoitti, faija olis taas lyöny mua. Perjantait ite vietin läheisessä nuorisotalossa ns. bileissä. yläasteelle mentäessä tuli kuvioihin uudet kaverit, viina lääkkeet ja jätkät. Semmosta säätämistä se oli. Pari kertaa mut raiskattiin kun olin johonkin katuojaan sammunut. mutta kerrankin nautin elämöstäni. Minulla oli tuo ihana ihminen Annika. Annika oli ainoa oikea kaverini, joka ymmärsi mua ja hänelle kerroin kaikki jutut. Hengasin myös Nikke nimisen jätkän kaa.. se oli ihana.
Sitten tuli se kamala ilta. Näin Annikan. Annika oli ihan hyvässä kunnossa ja sanoi menevänsä kotiin. Hän oli sopinut riitansa äitinsä kanssa ja olin hänen puolestaan erittäin onnellinen... meni varmaan puol tuntii ku nähtiin ambulanssit asemasillan päällä. Mentiin Niken kanssa kattoo sinne.. Tottakai meitä kiinnosti mitä oli tapahtunut, ei tälläsessä tuppukylässä koskaan tapahdu mitää.. paitsi sillon. Ensin näin Annikan pöyrän ja paniikki valtasi mut.. menin kysyy yhelt poliisilt et mitä oli tapahtunut? poliisi käski mennä kauemmas ja samalla yks Olli juoksi huutaen et toi muija oli Annika toi oli Annika!..Mitä helvettiä, niin oli, Se oli mun oma Annika, mun paraskaveri, ainoa kaveri oli tappanu ittensä. Mä en tiennyt mitä olisin tehnyt. Teki mieli mennä annikan perässä. Mä en kestänyt, mun elämä hajos sirpaleiks siihen paikkaan. En tiennyt mitä tehdä. Halusin vain itekä. mutta tuntui niin pahalta että en edes osannut itkeä...! Oli sitten olkapäitä pilvin pimein johon nojautua.. Kaikki puoli tutut tuli lohduttaa mua. ne ties kuinka rakas Annika mulle oli, ne ties. Mutta mitä helvettiä ne musta halus? ei ne ennenkää ollut mulle pahemmin puhunu. Mun elämä oli pilalla, ei ollut enää mitää iloa. ja jos jotain kivaa tapahtu, ei siitäkään ollut niin isoa iloa kun en Annikan kanssa voinut sitä jakaa! Viikonloppuisin olin poikkeuksetta jossain ojassa.. EI mua kiinnostanut, parempi kun olisin kuollutkin sinne ojaan. Sekoilin varmaan joka toisen jätkän kaa.Himassa en pahemmin ollu ja sillonkin kun olin riitelin faijan kanssa ja se hakkas mua. Mun elämä oli päin helvettii, ei mua kiinnostanu mikää. Sekoilin Niken kanssa ja kai me oltii yhessä. Olin joka perjantaina kännissä ja lauantaisinkin. menkat tuli kun tuli ja en siitä niin hirveesti välittäny. Sit tuli aamupahoinvointia ja menin lääkäriin ja Lääkäri sano et tääl olis pikku-Oona tulollaan. Ei helvetti. EI musta voinu tulla äitii, enhän mä voi. Kerooin sit mutsille ja mutsi sano et se tukee mua ihan mitä mä vaan ite haluun. Sen pikkusen elämä oli mun käsissä. En voinu tappaa sitä. EN vaa voinu ja päätin pitää sen. Nikke kuuli asiasta ja sano et tukee mua. Mun elämä on nyt ihan ok.Mun faijaa en oo nähny sen jälkee ku se kuuli mun raskaudesta, tokas mulle vaa että.-Ei helvetti ooksä pikku huora paksuna? Sen jälkee en enää nähny sitä, eikä sillä väliä. Pikku-Oona tai Pikku-Nikke syntyy 11.tammikuuta. Mä oon 16v.17 täytän pari päivää sen jälkee.
Mä en kaipaa sääliä. Mä kyl pystyn kasvattaa vauvan ite.
Oonhan mä selvinny tähänkin asti. oon selvinnyt, faijasta, joka pahoinpitelee. Oon selvinnut parhaankaverin kuolemasta ja parista raiskauksesta. En kaipaa sääliä. Kyl mä selviin.
En kaipaa muuta kuin Annikan, mut se on aina mun muistossa.
t. Oona ja isomasu
Sitten tuli se kamala ilta. Näin Annikan. Annika oli ihan hyvässä kunnossa ja sanoi menevänsä kotiin. Hän oli sopinut riitansa äitinsä kanssa ja olin hänen puolestaan erittäin onnellinen... meni varmaan puol tuntii ku nähtiin ambulanssit asemasillan päällä. Mentiin Niken kanssa kattoo sinne.. Tottakai meitä kiinnosti mitä oli tapahtunut, ei tälläsessä tuppukylässä koskaan tapahdu mitää.. paitsi sillon. Ensin näin Annikan pöyrän ja paniikki valtasi mut.. menin kysyy yhelt poliisilt et mitä oli tapahtunut? poliisi käski mennä kauemmas ja samalla yks Olli juoksi huutaen et toi muija oli Annika toi oli Annika!..Mitä helvettiä, niin oli, Se oli mun oma Annika, mun paraskaveri, ainoa kaveri oli tappanu ittensä. Mä en tiennyt mitä olisin tehnyt. Teki mieli mennä annikan perässä. Mä en kestänyt, mun elämä hajos sirpaleiks siihen paikkaan. En tiennyt mitä tehdä. Halusin vain itekä. mutta tuntui niin pahalta että en edes osannut itkeä...! Oli sitten olkapäitä pilvin pimein johon nojautua.. Kaikki puoli tutut tuli lohduttaa mua. ne ties kuinka rakas Annika mulle oli, ne ties. Mutta mitä helvettiä ne musta halus? ei ne ennenkää ollut mulle pahemmin puhunu. Mun elämä oli pilalla, ei ollut enää mitää iloa. ja jos jotain kivaa tapahtu, ei siitäkään ollut niin isoa iloa kun en Annikan kanssa voinut sitä jakaa! Viikonloppuisin olin poikkeuksetta jossain ojassa.. EI mua kiinnostanut, parempi kun olisin kuollutkin sinne ojaan. Sekoilin varmaan joka toisen jätkän kaa.Himassa en pahemmin ollu ja sillonkin kun olin riitelin faijan kanssa ja se hakkas mua. Mun elämä oli päin helvettii, ei mua kiinnostanu mikää. Sekoilin Niken kanssa ja kai me oltii yhessä. Olin joka perjantaina kännissä ja lauantaisinkin. menkat tuli kun tuli ja en siitä niin hirveesti välittäny. Sit tuli aamupahoinvointia ja menin lääkäriin ja Lääkäri sano et tääl olis pikku-Oona tulollaan. Ei helvetti. EI musta voinu tulla äitii, enhän mä voi. Kerooin sit mutsille ja mutsi sano et se tukee mua ihan mitä mä vaan ite haluun. Sen pikkusen elämä oli mun käsissä. En voinu tappaa sitä. EN vaa voinu ja päätin pitää sen. Nikke kuuli asiasta ja sano et tukee mua. Mun elämä on nyt ihan ok.Mun faijaa en oo nähny sen jälkee ku se kuuli mun raskaudesta, tokas mulle vaa että.-Ei helvetti ooksä pikku huora paksuna? Sen jälkee en enää nähny sitä, eikä sillä väliä. Pikku-Oona tai Pikku-Nikke syntyy 11.tammikuuta. Mä oon 16v.17 täytän pari päivää sen jälkee.
Mä en kaipaa sääliä. Mä kyl pystyn kasvattaa vauvan ite.
Oonhan mä selvinny tähänkin asti. oon selvinnyt, faijasta, joka pahoinpitelee. Oon selvinnut parhaankaverin kuolemasta ja parista raiskauksesta. En kaipaa sääliä. Kyl mä selviin.
En kaipaa muuta kuin Annikan, mut se on aina mun muistossa.
t. Oona ja isomasu
Vastaukset 3
Vanhimmat
sulla on vielä paljon kokematta.
Kaikkee ootki joutunu jo vähän ikäs aikana kokemaan... Koitas jaksella ja onnee sen ison masun kaa :D
Voimia ja jakseluita sulle! Todella hyvä, että sulla on ihania ihmisiä ympärilläs. ..Vaikka Annika onkin pilvien päällä.