Hammaslääkärissä

Otti ohraleipä. Ei ole mukava istua 1,5 tuntia hammaslääkärin tuolissa!
Muistelen kun 50-luvulla ei ollut puudutuksia. Siinä sitä istuttiin ja sen porakoneen ääni oli tosikauhea.
Eikä silloin puhuttu mitään hampaitten harjauksesta.

Näinhän on kehitysmaissa vieläkin.
Siinä hammaslääkärin tuolissa istuessa funtsin kuitenkin, että mikä onni meillä on täällä!
4205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hammasharja ei ollut mikään itsestään selvyys vaikka 60-luvulla olinkin lapsi. Ensimmäisen taisin saada vähän ennen kouluun menoa.

Hammaslääkärikammon sain kun ensimmäisellä mentiin naapurikoululle jossa oli kouluhammaslääkäri, hyvin epäpedagoginen ämmä jota kaikki pelkäsivät. Haukku ensiluokkalaisenkin pataluhaksi...

On ne ajat onneksi johonkin suuntaan muuttuneet.

Äänestä

itsellenikin hammaslääkäri kammo loppuiäksi lapsuusajoista ja hammasharjan näin ensimmäisen kerran vasta täällä ruotsissa, -60 luvun alkupuolella.
Olen toki siintä huolimatta korjauttanut hampaani tai vaihtanut uusiin mitkä eivät tunne kipua ollenkaan.
Käy 'harjauskin' kädenkäänteessä.

Äänestä

En Pese
Kirjoittanut: Hampaitani 14.11.2008 klo 11.18

Niin olen nyt ollu tieteellisen tutkimuksen johdosta pesemättä hampaitani 2 vuotta. Hammaslääkäri jolla kävin tänä aamuna ei huomannu mitään. Sanoin että en ole pessyt 2 vuoteen ja että olen korvannut harjan porkkanaa syömälle aina ennenkuin menen nukkumaan... hammaslääkäri sanoi valehtelijaksi :D! elikkäs kaikki hampaidenpesu on pepsodentin tekemää propagandaa... ei sitä tarvitse joka ilta harrastaa. Korkeintaan kun menee viihteelle. Tosin hampaani ovat kyllä kusen keltaiset mutta ei se mtn haittaa xd

Nyt ollaan asian ytimessä!
Kirjoittanut: Ruskea hammas

Minäkään en pese hampaita. Lopetin hampaiden pesun kansakoulussa ja olen ollut pesemättä hampaita nyt 40 vuotta. Hampaat ovat mustat, mutta ihan hyväkuntoiset. Eivät ne turhan usein suusta tipu. Tein tuohon aikaa myös muita periaatteellisia päätöksiä. Tärkein niistä oli päätös olla käymättä enää koskaan suihkussa. Se on pitänyt. En siis ole koskenut veteen paitsi oluen ja kossun ainesosana, vuosikausiin. En ole huomannut, että vartalooni tulisi reikiä, joten todistin oikeaksi sen, että peseytyminen on pelkkää Rexonan propagandaa. Kerrostalo, missä asuin, poltettiin kyllä terveystarkastajien toimesta maan tasalle hajun takia, mutta mitäpä pienistä.

Äänestä

Minäkin jouduin noiden sadistien kynsiin eka kertoja 60-luvulla. Vihaan niitä vieläkin eikä kammo ole vieläkään hellittänyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1,5 tuntia kirjoitti:

Otti ohraleipä. Ei ole mukava istua 1,5 tuntia hammaslääkärin tuolissa!
Muistelen kun 50-luvulla ei ollut puudutuksia. Siinä sitä istuttiin ja sen porakoneen ääni oli tosikauhea.
Eikä silloin puhuttu mitään hampaitten harjauksesta.

Näinhän on kehitysmaissa vieläkin.
Siinä hammaslääkärin tuolissa istuessa funtsin kuitenkin, että mikä onni meillä on täällä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu