Kuka haluaa ostaa tällä hetkellä myynnissä olevan asuntosi

Luettuaan mediassa olevia juttuja. Asuntomarkkinoilla saattaa alkaa jossain vaiheessa ostajan markkinat. Kuka mahtaa tällä hetkellä ostaa asunnon? Ostajista suurin osa saattaa olla odottavalla kannalla. Lakipiste on saavutettu. Asunnot eivät mene enään niin helposti kaupaksi pyyntihinnalla, kuin ennen.

Lainattua netin jutusta:

Asuntojen hintaluisusta voi tulla pitkä
19.11.2008

Ensi vuonna hinnat
voivat laskea selvästi

Asuntojen hintojen lasku alkoi heinä–syyskuussa. Tilastokeskuksen mukaan vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat laskivat pääkaupunkiseudulla keskimäärin kolme, muualla puolitoista prosenttia. Kiinteistömaailman mukaan puolenkymmenen prosentin hinnanalennukset eivät ole olleet harvinaisia syksyn aikana.

Välittäjät arvioivat Kiinteistömaailman barometrissa, että asuntojen keskimääräiset neliöhinnat laskevat talven aikana 3–6 prosenttia. Oikarinen huomauttaa, että yleensä barometri on kohtuullisen hyvin pystynyt ennustamaan, nousevatko vai laskevatko hinnat.

-Hintamuutoksen suuruutta se ei sen sijaan ole pystynyt mitenkään ennakoimaan, Oikarinen sanoo.

Lindholm laskeskelee, että kymmenen prosentin lasku ensi vuonna voisi olla todennäköinen.

-Kymmenen prosenttia on aika pieni luku. Vaikka faktalaskelma osoittaisi tuolla tavalla, asuntomarkkinoilla markkinapsykologia painaa, hän lisää.

Lasku voi jatkua
vuonna 2010

Lindholm pitää mahdollisena, että hintojen lasku jatkuu vuonna 2010. Mitään lukuja kokonaisnotkahduksen suuruudesta, hän ei lähde esittämään.

Vaikka välittäjien arviot markkinoiden notkahduksen syvyydestä ja pituudesta osoittautuisivat turhan ruusuisiksi, Urrila ei usko, että asuntojen hinnat laskisivat useita kymmeniä prosentteja
1213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

jo kohta vaihta asuntoa kun euro ero rupeaa pienentymään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kauko: kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu